Romanit ja Mersu

Jostain syystä Mersuja pidetään romanikansalaisille ominaisina autoina, eikä siinä ole mitään väärää. Viisas on se, joka laadusta maksaa. Kertokaa tosijuttuja romaneista ja mersuista! Jospa kerron ensin omia kokemuksiani.

Ostin ensimmäisen 123-mersuni liikkeestä, jossa romanipariskunta oli vaihtanut sen uudempaan. Alkuun auto pelasi hyvin ja vaikutti hyvin pidetyltä. Soittimessa oli valmiina komeat tangokasetit, ja etusäleikössä kiiltävä hevosenkenkä oli varsin edustavan näköinen. Ensimmäisen siivouksen yhteydessä penkin alta löytyi korttipakka, ja niillä korteilla pelataan vieläkin. Käytön jälkiä autossa ei näkynyt, lukuun ottamatta puhki kulunutta kuskin oven ikkunalistaa.

Autossa oli vetokoukku, jolla eräänä kesänä oli tarkoitus vetää peräkärryssä polttopuita mökille. Lähdin vetämään kärryä, mutta loppupäässä auton kulku kävi kovin vaikeaksi. Tuntui kuin kuormassa olisi ollut kiviä, eikä moottori enää jaksa. Ennen pitkää Mersu hyytyi tien poskeen, ja siitä se hinattiin paikalliselle verstaalle. Verstaalla tulikin yllätyksenä, että auto oli heille aivan tuttu. Siihen oli kuulemma vaihdettu takaiskarit jo neljä kertaa. Autolla nimittäin oli vuosikaudet vedetty pienen kaksion kokoista Soliferia, joka useimmiten oli täyteen lastattu. Tällä kertaa ei ollutkaan iskarit loppu, vaan auton runko oli murtunut poikki. Puukuorma oli viimeinen niitti Mersulle, joka oli kiskonut Soliferia ympäri suomenmaata noin 700 tkm. Auto meni varaosiksi, eikä siinä suurta rahallista menetystä tullut. Ostajana minun olisi pitänyt tarkastaa auto paremmin ennen kaupantekoa.
156289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jäänyt ostamatta, jos olisin tiennyt, että ed. omistaja on ollut romani. Ne kun eivät osaa rehellistä autokauppaa tehdä, eli et taatusti saa rahoillesi vastinetta, jos romanilta (tai romanin käytössä olleen) kulkupelin ostat. Toivottavasti otit opiksesi.

Äänestä
  • No olishan sitä voinut Hagert vainaalta S-mersun ostaa, kun olivat aina niin tiptop kunnossa ja hyvin pidettyjä.

    Äänestä

  • Olen havainnut, että mitä koulutetummalta vitivalkonaamaiselta autonomistajalta auton ostaa sitä enemmän ostajalle (minulle) puhutaan silkkaa paskaa ts. valehdellaan päin naamaa. Romanilta en ole autoani ostanut. Vielä. Ehkä vaihteeksi saisin asiallista autokaupantekoa osakseni.

    Äänestä

  • Mistä ovatkin saaneet mersuun rahhoo nuo valtakunnan ykkös loisijat????

    Äänestä

... olen romanien kanssa autokauppoja tehnyt. Noin 6 vuotta sitten myin 124-koppaisen Mersun ja viime keväänä ostin Toyota Land Cruiserin (vm 1983).

Siitä Mersusta tuli ensin vähän sanomista kun ostaja sai selville että rekisteritunnus oli vaihtunut välillä. Luuli kai että auto oli ollut pois rekisteristä kolarin takia. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan taksiyrittäjä jolta aikoinaan ostin sen oli tehnyt konkurssin tms ja auto oli ollut ulosottomiehen huostassa, sen takia kilvet oli poistettu. Loppujen lopuksi sain ostajan vakuuttuneeksi, että mistään kusetuksesta ei ollut kyse.

Ja se Toyotakin on ikäänsä ja hintaansa nähden ihan OK. Ruostetta vain nimeksi ja tekniikka pelaa kaikin puolin.

Eli eipä ole isompaa valittamista! No, onhan se aika erikoista että nämä heput eivät luota pankkeihin vaan kaupat tehdään selvällä setelirahalla.

Äänestä
  • kerran on tehty kauppaa ja siihen se saa jäädäkkin....saatavia ois vielä 3 vuoden takaa...
    ei rahaa vaan auton osaaa ....vieläkin kaikuu korvissa " se mitä luvataan se myös pidetään"...
    niinpä niin mutta ompahan historiallinen mersu riittää omille pojille kertomista ja opastusta kaupoissa ...vaikka epäilin kaupanteossakin ääneen tulevia tavaroita ...mutta en ole luopunut vielä toivosta ehkä jonain päivänä vielä saan ne :0

    Äänestä

Sen verran on rahaa saamatta romaneilta, etten niiltä kyllä mitään autoa osta. Enkä muiltakaan ulkomaalaisen näköisiltä. Vaikka luulisi, että kaiken pitäisi olla selvää, aina löytyy joku jippo sieltä taustalta. Normisuomalaiselta kun auton, yleensä säästää rahan lisäksi myös hermoja.

Äänestä

Kysyisin miten on varaa niin,ellei tee töitä? Itsellä ei ole varaa.

Äänestä
  • Aikamoisia nämä meidän romanit, heidän perinteisiin kuuluu henkilön kuoltua polttaa kaikki omaisuus. En tiedä meneekö kultakäädyt siinä mukana, vai jääkö se tähteelle.

    Äänestä

Mersu on edelleen mannen unelma nro 1.

Äänestä

Ostin mersun ihan käyttöautosta uutena. Ei tarvitse miettiä mitä saa. Saa parasta mitä voi rahalla saada.

Mannejen kanssa tai muiden ulkomaalaisten kanssa en tee kauppaa koskaan enkä ota kavereiksi. Ovat kovin rasistista sakkia varsinkin tuolta etelästä tänne tulevat. Ja usein silti elävät minun veroeuroilla.

Äänestä

Mersu on muurarin ja mustalaisen sekä paperiduunarin unelma auto, ainakin paperitehtaan vieressä näkee uudehkoa meisseliä parkissa samoin kun Hagertit eli westlaken miehet ajelee swedukilpisillä ja mikä ettei kun samanmoinen kanttihousu Björn wahlroos myös Ruotsin pummi ajelee swedukilvillä olevalla kulkupelillä.

Äänestä

Oletteko nähneet ikinä mustalaisilla w220 s-sarjan mersua.?

Äänestä
  • Kyllä

    Äänestä

Accu lavettia katella, alkaa meinaan olee vähissä noi muut mallit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tarinoita! kirjoitti:

Jostain syystä Mersuja pidetään romanikansalaisille ominaisina autoina, eikä siinä ole mitään väärää. Viisas on se, joka laadusta maksaa. Kertokaa tosijuttuja romaneista ja mersuista! Jospa kerron ensin omia kokemuksiani.

Ostin ensimmäisen 123-mersuni liikkeestä, jossa romanipariskunta oli vaihtanut sen uudempaan. Alkuun auto pelasi hyvin ja vaikutti hyvin pidetyltä. Soittimessa oli valmiina komeat tangokasetit, ja etusäleikössä kiiltävä hevosenkenkä oli varsin edustavan näköinen. Ensimmäisen siivouksen yhteydessä penkin alta löytyi korttipakka, ja niillä korteilla pelataan vieläkin. Käytön jälkiä autossa ei näkynyt, lukuun ottamatta puhki kulunutta kuskin oven ikkunalistaa.

Autossa oli vetokoukku, jolla eräänä kesänä oli tarkoitus vetää peräkärryssä polttopuita mökille. Lähdin vetämään kärryä, mutta loppupäässä auton kulku kävi kovin vaikeaksi. Tuntui kuin kuormassa olisi ollut kiviä, eikä moottori enää jaksa. Ennen pitkää Mersu hyytyi tien poskeen, ja siitä se hinattiin paikalliselle verstaalle. Verstaalla tulikin yllätyksenä, että auto oli heille aivan tuttu. Siihen oli kuulemma vaihdettu takaiskarit jo neljä kertaa. Autolla nimittäin oli vuosikaudet vedetty pienen kaksion kokoista Soliferia, joka useimmiten oli täyteen lastattu. Tällä kertaa ei ollutkaan iskarit loppu, vaan auton runko oli murtunut poikki. Puukuorma oli viimeinen niitti Mersulle, joka oli kiskonut Soliferia ympäri suomenmaata noin 700 tkm. Auto meni varaosiksi, eikä siinä suurta rahallista menetystä tullut. Ostajana minun olisi pitänyt tarkastaa auto paremmin ennen kaupantekoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu