olet jotenkin kuin pieni nalle, sellainen joka haluaa suunnattomasti hellyyttä ja halimista. semmonen josta haluan todella pitää kiinni, sulkea syliin ja jonka kanssa tahdon olla. ihan omana itsenämme oltaisiin yhdessä. toisaalta olet mun mielestä tosi rohkea selviytyjä. sellanen, joka osaa myös rohkaista mua ja pitää hyvänä. ehkä meissä molemmissa on sellainen pieni nalle. niiinhän se on, että se nallepuoli ja sitten se rohkeampi puoli kun sopivat meillä toistemme kanssa hyvin yhteen. sitten on tietysti vielä asioita joita emme tiedä toisistamme, mutta pikkuhiljaa nekin puolet löytävät omat paikkansa siinä niin sanotussa rakkauden palapelissä. tarkoitan sitä, että osaset loksahtavat aina lopulta vähitellen paikoilleen. tietysti siihen kuuluu jonkinlaista tutustumisjännitystä, mutta kyllä me siitä selvitään, kun on selvitty monista muistakin jutuista.
Ota kiinni
kädestäni
12605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
miehelle naiselle vai ulkoavaruuteen?
Olipas ihana viesti jollekin. Nätisti kirjoitit.
miehelle menee.naiselta.
sanottu
on varmasti sitten hyvä suhde jo meneillään. Kun hän osaa rohkaista sinua...sellaisia miehiä on harvassa jotaka naisia rohkaisee.
Sellaisesta miehestä joka rohkaisee naista, kannatta oikeasti pitää kiinni.
Se on tosi harvinaista, yleensä se on just päinvastoin.
Kiva kuulla että sulla on ihana nalle.
Mulla on kans söötti nalle. Nallemukissa. Siinä se tapittaa. Ei siis elävää nalle.
Mut, sulle toivon kaikkea hyvää nallesi kanssa.
käsi tassuhun tassu kätehen, varo ettei jompikumpi joudu korvasta pyykkinarulle
Hei,
Osuvasti ja kauniisti kirjoitat. Tämä nallekarhu oli jo menossa talvi-unille, mutta kirjoituksesi sai minut vielä kääntymään takaisin.
Otan siis kiinni kädestäsi ja luon luottavaisen katseeni silmiisi.
http://www.youtube.com/watch?v=_WLMMnDfw4Q
tsaarin kuriiri laulu hieno kappale.
http://www.youtube.com/watch?v=rz86wLqfMHA&feature=related
jolle viestisi kirjoitat ja ehkäpä sinä itsekin. On hyvä hahmottaa jo hiukan kokonaisuutta siinä vaiheessa kun palat on vielä sekaisin, ja jos palat näyttävät olevan samasta kuvasta, niin mikäpä sen mukavampaa.
Jos mulla olis joku vieressä oikeasti jota rakastaisin
ja joka rohkaisisi mua, niin mä rohkaisisin, auttaisin ja pitäisin huolta niin hyvin kuin osaisin. Tukisin, kuuntelisin, auttaisin...onnellisena siitä että sais haudata itsensä jonkun syliin yöksi, joka tietäisi että yritän ja sanois että olet ihan hyvä mulle noin, vaikka et olekaan lihaskasa tai niin kovin karskin tuntuinen.
Taidan ollla sitte "naisenhellyydenkipeä". Lämpenen kovasti ajatuksista lämpimästä sylistä, että joku istuisi syliin ja rutistaisi itseään vasten, sulkisi pois tän joskus niin raadollisen ja ajattelemattoman maailman ympäriltä.
Haaveilen iltaisin aivan liikaa, on paha uppoutua haaveisiin niin paljon että ne antaa mielihyvää......ei näe ympärilleen ja jää paitsi kaikesta oikeasta :F. Päivät yrittää pysyä junassa mukana, iltaisin kuvittelee ja öisin näkee unia..ja sitte herää aamullaa. Ei siinä ole mitään kovin romanttista.
up =)