Masennusyhteiskunta

Kun kävelee kaupungilla vastaan tulee yhä lisääntyvin määrin naamoja, joista huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Kadun nurkissa ja puiston penkeilllä on yhä enemmän alkoholisoituneita keski-ikäisiä ja heidän seuranaan syrjäytyneet kaksikymppiset, joilla voisi olla elämä vielä edessä. Perjantai- iltaisin kotiin kävellessäni monet nuoret ovat humalassa, huutelevat törkeyksiä. Usein saa iltaisin ulkona liikkeellä ollessaan pelätä, että joku hyökkää kimppuun.

Minua raivostuttaa aivan suunnattomasti, ihmiset, jotka ovat tämän yhteiskunnan jarruttajia ja tulevia sellaisia. Nämä ihmiset ovat minulle ikäänkuin symboli pahoivoivasta yhteiskunnasta. Narkkarit ja alkoholistit, saamattomat luuserit, murhaajat ja raiskaajat.

Suomalaisen terveyden- ja sosiaalihuollon murtuessa ongelmat tulevat lisääntymään rajusti. Saa yhä enemmän pelätä, Suomessa ei ole enää hyvä asua.

Itse olen vasta 19 vuotias, ja olen päättänyt, että en aio hankkia lapsia, koska tämä maa ei ole enää hyvä ja turvallinen paikka elää tuleville sukupolville. Tämä yhteiskunta tulee rajoittamaan monen unelmia hyvästä tulevaisuudesta, Suomi ei ole enää mahdollisuuksien maa, vaan Suomessa omat taustat tulevat määräämään tulevaisuuden. Jos synnyt köyhään perheeseen, ei sinulla ole mahdollisuuksia tulla pankinjohtajaksi tai valmistua lääkäriksi. Avaimet hyvään elämään ovat jo niiden käsissä joilla se jo on.

Onneksi olen syntynyt -90 luvulla. Vielä voin saada opintotukea ja sosiaalitukea. Vielä minulla on ehkä mahdollisuus valmistua yliopistosta ja saada ammatti, jonka palkka riittää hyvään elintasoon... tai riittääkö? Kiitos niiden kaikkien, jotka eivät ole ottaneet Suomen tarjoamista mahdollisuuksista kiinni. Mihin on kadonnut suomalaisten motivaatio hyvään elämään? Masennuksesta lienee vastaus löytyvän.

Suorastaan ärsyttää sana masennus. "Olen niin masentunut", "minua masentaa" jne... Olen elänyt lähes koko elämäni kahden masentuneen ihmisen kanssa samassa talossa. Köyhyydessä ja surkeudessa. Sinänsä en koe olevani masentunut, vaikka minulla geneettiset ja sosiaaliset syyt olisivatkin voineet johtaa siihen. Masentunut ihminen vaikuttaa itsekeskeiseltä ja kaikinpuolin hyvin ärsyttävältä. Ihmisiä masentuu joka päivä erilaisten syiden takia. Suurimmat syyt löytyvät yhteiskunnasta. Yhteiskunnan toiminta on jollain tasolla vaikuttanut johonkin ihmiseen niin, että hän masentuu. Masentunut ihminen siirtää käytöksellään masennuksen toiseen ihmiseen ja noidankehä on valmis.

Ja Suomi muka hyvinvointiyhteiskunta...
9240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Masennus on "kansantauti", joka on vielä yleisempi kuin sydäntaudit. Saa nähdä, muuttuuko pelkkä masennus kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi.

Suurin syy löytyy yhteiskunnasta, kuten mainitsit. Pätkätyöt aiheuttavat stressiä, kun ei saa tietää ajoissa irtisanomisia. Toisilla taas on niin kova kiire, että stressaantuu. Kolmannet ovat työttömiä ja opiskelijoita, jotka stressaavat miten selvitä laskuista työttömyyden peruspäivärahalla. Yhteiskunnan kahtiajakautuminen voimistuu jatkuvasti.

Kun on masentuneiden joukossa liikaa (yksilöllistä, missä on liian raja), niin itsekin masentuu. "Seura tekee kaltaisekseen". Huumeet, alkoholi ja muut päihteet lisääntyvät yhteiskunnassamme rajusti.

"Omat taustat määräävät yhteiskunnallisen aseman" pitää paikkansa. Taloudellisen aseman lisäksi poliittinen asema ratkaisee mm. työmarkkinoilla, vaikka hakisi yksityiselle sektorille töihin, ei vain julkiselle sektorille.

Äänestä
  • Itseäni vituttaa kaikki positiiviset ja hymyilevät ihmiset jotka esittävät että kaikki on hyvin.
    Siksi en missään paljoa liiku, en opiskele ja asun omassa kämpässä sosiaalituilla..ainut kerta kun käyn pihalla on kauppareissu.

    Säästössä 6000e, mutta nekin menee kohta.

    Äänestä

  • itsekeskeinen kirjoitti:

    Itseäni vituttaa kaikki positiiviset ja hymyilevät ihmiset jotka esittävät että kaikki on hyvin.
    Siksi en missään paljoa liiku, en opiskele ja asun omassa kämpässä sosiaalituilla..ainut kerta kun käyn pihalla on kauppareissu.

    Säästössä 6000e, mutta nekin menee kohta.

    Mikä nämä yhteiskunnan häpeäpilkut ovat sitten ajaneet tähän tilanteeseen?
    Tuskin ovat itse päättäneet että alanpa narkkariksi ja menen uhkaamaan muita jalankulkijoita.
    Missä mielessä tämä Suomi ei ole ENÄÄ HYVÄ valtio elää??
    Samanlaista se on ollut jo hyvän aikaan, paljon kauemmin kuin sinä olet edes elänyt.

    Äänestä

  • HYVINVOIVA VALTIO. kirjoitti:

    Mikä nämä yhteiskunnan häpeäpilkut ovat sitten ajaneet tähän tilanteeseen?
    Tuskin ovat itse päättäneet että alanpa narkkariksi ja menen uhkaamaan muita jalankulkijoita.
    Missä mielessä tämä Suomi ei ole ENÄÄ HYVÄ valtio elää??
    Samanlaista se on ollut jo hyvän aikaan, paljon kauemmin kuin sinä olet edes elänyt.

    Painotin tässä ylipäänsä, että huonompaan suuntaan ollaan kokoajan menossa. Uhkia yhteiskunnan puolelta on yhä enemmän. Missäkohtaa olen väittänyt, että enne olisi asiat muka olleen PALJON paremmin. Toki huono-osaisia on aina ollut.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Eipä se nyt ole ainakaan 20 viime vuoden aikana mihinkään muuttunut, muutamia nousuja lukuunottamatta.
    Kyllä se 1990 luvun lama-aikoina olot oli jopa vielä huonommin kuin tällä hetkellä.
    Työttömiä oli paljon enemmän kuin nyt, monet yritykset romahtivat silloinkin, jopa enemmän kuin tämän hetken laman aikana.
    Monet tavalliset tallaajat velkaantuivat, jotka olivat monien mielestä yhteiskunnan loisia, jotka ajautuivat sitten pohjalle josta eivät omin avuin ylös päässeet, joita ylemmässä luokassa olevat halveksivat aivan samallalailla kuin tänä päivänäkin.
    Tästäkin taas olot paranevat, mutta tällä systeemillä Suomi vaipuu taas samaan synkkyyteen 10-20 vuoden päästä. Aina sitä korkealta pudotaan jossain vaiheessa.
    Jatkuvaa vuoristorataa nämä olot tulevat olemaan, eikä loppua ole tällä paskalla systeemillä näkyvissä, olot todennäköisesti olisivat erinlaiset esim, jos äänestysprosentti olisi 100.

    Äänestä

  • Hyvinvoivavaltio kirjoitti:

    Kyllä niitä masentuneita on ollut 20 vuotta sitten ihan samanlailla kuin nytkin, silloin niistä ei vain puhuttu, vaan sitä pidettiin keksittynä sairautena.
    Silloin eipahemmin mitään Suomi24:sia yms keskustelupalstoja ollut, joissa nykypäivänä kukatahansa saa purkaa omia ajatuksia.
    Nykyään useat katsovat netistä, kun joku asia on harmittanut jonkun aikaan, että nyt hän on masentunut, kun nettisivulla/lehdessä näin lukee, joten täytyypä valittaa ja mennä hoitoon, kun palstan mukaan tästä ei muuten pääse ylitse mitenkään.
    Ja ihminen kertoo kaverilleen tuntemuksista ja tartuttaa näin toisen.
    Eli kuten sanoitkin, kyllä yhteiskunta on tähän masisteluun vaikuttanut.
    Ikävää kyllä.

    Äänestä

Ai nyt olet vasta huomannut, että eivät nämä poliitikot ja suomen ns: aivot olekkaan oikeassa.
He vain haluavat uskotella typerille ihmisille että tämä on hyvinvoiva yhteiskunta.
Porvarit eläköön pilvilinoissa ja ostakoot palveluita ja tavalliset tallaajat kerrostalolähiöihin kyykkyyn, kun eivät osaa eivätkä uskalla vaatia mitään.

Äänestä

Kuulostat ihan isältäni ja hän on syntynyt 1950. Hän on katkera koko yhteiskunnalle.
Viis yhteiskunnasta, minulle on aivan sama mitä poliitikot päättävät, tai oikeastaan mikään mitä tapahtuu. On paljon helpompi tyytyä ja hyväksyä se mitä on kuin valittaa.
JA kateellista panettelua tuo tuollainen...... "Jos synnyt köyhään perheeseen, ei sinulla ole mahdollisuuksia tulla pankinjohtajaksi tai valmistua lääkäriksi. Avaimet hyvään elämään ovat jo niiden käsissä joilla se jo on."
Vaikka minulla ei olisi yhtään rahaa, ja asuisin tummana poikana afrikassa jossain savimajassa olsin onnellinen vaikken koskaan voisikaan tulla pankin johtajaksi tai lääkäriksi. Jos olisin rikas pankin johtaja, joka voisi saada kaiken mitä haluaa en usko että olisin onnellinen. Ja tiedätkö mikä nämä kaksi erottaa? Vain pieni hitunen onnea.
"Avaimet hyvään elämään" ??? Mitä helvettiä? Haluaisin todella tietää mikä on sinun käsityksesi hyvästä elämästä?
Mitä sinä kuvittelet saavuttavisi sillä että haluaisit olla osa toimivaa ja hyvää yhteiskuntaa? Oletko koskaan miettinyt mitä sinulle jää käteen kaikista niistä työ vuosista jotka tulet elämässäsi kuluttamaa, tai kaikesta siitä omaisuudesta (jonka pitäisi tehdä sinusta onnellisemman.)??
Ja sääli todella jos et aio hankkia lapsia tai perustaa perhettä, surullista luettavaa todella. Minä en mitään muuta niin paljoa haluaisikaan kuin perustaa perheen. Lyötää mukavan vaimon ja saada lapsia, joiden kanssa voisin viettää aikani kokea niitä elämän onnellisia hetkiä ja asioita joilla todella on jotain merkitystä.

Miksi minun pitäisi huolehtia/huolestua yhteiskunnasta? Minulle riittää se että tulen toimeen ja olen onnellinen. Ja onnellinen olen vain siten kun tyyden ja hyväksyn sen mitä minulla on ja mitä tapahtuu. Miksi minun pitäisi valittaa? En ole täällä niin kauaa että minulla olisi aikaa kuluttaa elämäni sellaiseen turhuuteen. Tulen menemään töihin, maksamaan jokaisen vero euron tälle yhteiskunnalle. Mutta tulenko minä olemaan osa sitä? En. Minä elän täällä itseni ja perheeni takia en jonkin yhteiskunnana.

"Maamme on kuin muurahaiskeko. Maa on kuningattaremme ja me olemme työläisiä. Kuningattaren näkökulmasta me kaikki olemme korvattavissa."

Äänestä
  • oli se, että mielestäni yhteiskunta tekee ihmisestä masentuneen.

    "Vaikka minulla ei olisi yhtään rahaa, ja asuisin tummana poikana afrikassa jossain savimajassa olsin onnellinen vaikken koskaan voisikaan tulla pankin johtajaksi tai lääkäriksi. Jos olisin rikas pankin johtaja, joka voisi saada kaiken mitä haluaa en usko että olisin onnellinen. Ja tiedätkö mikä nämä kaksi erottaa? Vain pieni hitunen onnea." Afrikassa käsitykset ovat HIEMAN eri laatua kuin täällä meillä Suomessa. Afrikassa on ns. kollektiivinen kulttuuri, Afrikassa ei painoteta yksilön saavutuksia, joten heidän ei tarvitse yksityisellä tasollaan laittaa itselleen korkeita tavoitteita, joilla voisi saada sen "hyvän elämän".

    Suomessa käsitys hyvästä elämästä on se, että on toimeentulo, joka on kohtuullinen. On perhe, joka kannustaa ja auttaa vaikeiden asioiden yli. Suomalaisessa yhteiskunnassa yksilöön kohdistuvien paineiden takia, (epäsuorasti yhteiskunnan painostuksen) takia ihmiset alkavat menettää mielenterveyttään ja täten ajautuvat masennukseen. Masennus voi johtaa niin suuriin sosiaalisiin ongelmiin, että yksilö voi menettää kontaktin perheeseensä. Ajaudutaanko Afrikassa näin usein tällasiin ongelmiin, vaikka sotaa ja hävitystä onkin ympärillä?

    "Mitä sinä kuvittelet saavuttavisi sillä että haluaisit olla osa toimivaa ja hyvää yhteiskuntaa? Oletko koskaan miettinyt mitä sinulle jää käteen kaikista niistä työ vuosista jotka tulet elämässäsi kuluttamaa, tai kaikesta siitä omaisuudesta (jonka pitäisi tehdä sinusta onnellisemman.)??" Mietipäs omaa tekstiäsi. Tässäpä kerrot totuuden. Etkö sinä haluaisi olla osa TOIMIVAA yhteiskuntaa. Millaisessa yhteiskunnassa haluaisit elää? Epätoimivassako? Jokainen yksilö elää yhteiskunnassa ja jos et elä sen mukaisesti olet hulttio. Oletko alkoholisoitunut, huumeriippuvainen vaiko muu yhteiskuntakelvoton häpeäpilkku? Jos et ole, et voi sanoa, että elät täällä "ilman yhteiskuntaa". Maksat laskut, käyt töissä jne.. Olet niitä onnekkaita, joille yhteiskunta ei aseta niitä vaativia paineita. On hyvä elää perheelleen ja itselleen, mutta siinä sivussa elät väkisin yhteiskunnalle. Toisille yhteiskunnalle eläminen on vaikeampaa, ja se vaikeus tulee vähäosaisille. Alkoholisti äidin lapsi tai köyhä perhe, yhteiskunnan merkitys ja toiminta on näille ryhmille on suurempi, mitä sinulle, jos tulet toimeen ja olet onnellinen. Voit ikäänkuin itsekeskeisesti sulkea silmäsi ongelmilta.

    ""Avaimet hyvään elämään" ??? Mitä helvettiä? Haluaisin todella tietää mikä on sinun käsityksesi hyvästä elämästä?" Käsitykseni hyvästä elämästä on lähellä samaa mitä sinunkin käsityksesi. Valitettavasti olen näitä yksilöitä, jotka joutuvat ottamaan huomioon yhteiskunnan toimintaa ja samalla huomaamaan, miten se säätelee ihmisen elämää. Osa ihmisitä joutuu elämään kuin vanki, ongelmat rakentavat ns. yhteiskunnallisen vankilan, joka muodostuu silloin, kun toimeentuloa ei ole riittävästi ja tämä johtaa taas muihin ongelmiin. Kun teet vankilassa virheen tuomiosi kovenee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhteiskunnanhäpeäpilkut kirjoitti:

Kun kävelee kaupungilla vastaan tulee yhä lisääntyvin määrin naamoja, joista huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Kadun nurkissa ja puiston penkeilllä on yhä enemmän alkoholisoituneita keski-ikäisiä ja heidän seuranaan syrjäytyneet kaksikymppiset, joilla voisi olla elämä vielä edessä. Perjantai- iltaisin kotiin kävellessäni monet nuoret ovat humalassa, huutelevat törkeyksiä. Usein saa iltaisin ulkona liikkeellä ollessaan pelätä, että joku hyökkää kimppuun.

Minua raivostuttaa aivan suunnattomasti, ihmiset, jotka ovat tämän yhteiskunnan jarruttajia ja tulevia sellaisia. Nämä ihmiset ovat minulle ikäänkuin symboli pahoivoivasta yhteiskunnasta. Narkkarit ja alkoholistit, saamattomat luuserit, murhaajat ja raiskaajat.

Suomalaisen terveyden- ja sosiaalihuollon murtuessa ongelmat tulevat lisääntymään rajusti. Saa yhä enemmän pelätä, Suomessa ei ole enää hyvä asua.

Itse olen vasta 19 vuotias, ja olen päättänyt, että en aio hankkia lapsia, koska tämä maa ei ole enää hyvä ja turvallinen paikka elää tuleville sukupolville. Tämä yhteiskunta tulee rajoittamaan monen unelmia hyvästä tulevaisuudesta, Suomi ei ole enää mahdollisuuksien maa, vaan Suomessa omat taustat tulevat määräämään tulevaisuuden. Jos synnyt köyhään perheeseen, ei sinulla ole mahdollisuuksia tulla pankinjohtajaksi tai valmistua lääkäriksi. Avaimet hyvään elämään ovat jo niiden käsissä joilla se jo on.

Onneksi olen syntynyt -90 luvulla. Vielä voin saada opintotukea ja sosiaalitukea. Vielä minulla on ehkä mahdollisuus valmistua yliopistosta ja saada ammatti, jonka palkka riittää hyvään elintasoon... tai riittääkö? Kiitos niiden kaikkien, jotka eivät ole ottaneet Suomen tarjoamista mahdollisuuksista kiinni. Mihin on kadonnut suomalaisten motivaatio hyvään elämään? Masennuksesta lienee vastaus löytyvän.

Suorastaan ärsyttää sana masennus. "Olen niin masentunut", "minua masentaa" jne... Olen elänyt lähes koko elämäni kahden masentuneen ihmisen kanssa samassa talossa. Köyhyydessä ja surkeudessa. Sinänsä en koe olevani masentunut, vaikka minulla geneettiset ja sosiaaliset syyt olisivatkin voineet johtaa siihen. Masentunut ihminen vaikuttaa itsekeskeiseltä ja kaikinpuolin hyvin ärsyttävältä. Ihmisiä masentuu joka päivä erilaisten syiden takia. Suurimmat syyt löytyvät yhteiskunnasta. Yhteiskunnan toiminta on jollain tasolla vaikuttanut johonkin ihmiseen niin, että hän masentuu. Masentunut ihminen siirtää käytöksellään masennuksen toiseen ihmiseen ja noidankehä on valmis.

Ja Suomi muka hyvinvointiyhteiskunta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu