Päänsärky ukkosen alla

Painetta päässä

Onko muita, joilla ilmanpaineen vaihtelut aiheuttavat kovia pääkipuja, pahoinvointia ja "krapulaista oloa"? Olen ollut huomaavinani, että pari päivää ennen ukkosta saan kovan kohtauksen, joka kestää tunteja, joskus pari päivääkin. Myös ennen kovempaa sadetta oireilen. Migreeniksi se on diagnosoitu, myös Hortonin neuralgiaa on väläytelty. Kipu on joskus toispuolista ja siedettävää (ei ole pakko mennä makaamaan pimeään huoneeseen, vaikka se toki helpottaakin) ja joskus aivan sietämätöntä, repivää, raastavaa, toisen silmän taakse paikallistuvaa, johon ei liity pahoinvointia. Pahimmat kohtaukset tulevat lentokoneessa koneen lähtiessä laskuun, mutta myös ukkosen alla silmän takana saattaa tuikkailla.

Minulla on todettu krooninen poskiontelotulehdus, eli limakalvot ovat pahasti turvoksissa kauttaaltaan. Itse uskon sen aiheuttavan kivun. Mutta mikään siihen ei tunnu tepsivän kuin kortisoni, jota ei saa ottaa kuin pari kolme kertaa vuodessa parin päivän kuuri (otan sen ennen lentoja). Ontelot on leikattu ja kaikki mahdolliset sumutteet kokeiltu.

On kausia, jolloin päätä särkee ja kovaa lähes päivittäin ja olo on puolikuntoinen, väsynyt. Onkohan tähän mitään apua olemassa? Auttaisivatko migreenin estolääkkeet, vaikka syy olisikin poskionteloissa? Tunnistaako kukaan tällaista oireilua?

9

7884

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Migreenipotilas

      Viimeeksi oli todella hirvee migreeni, kun oli ukkonen tulossa. Jouduin olemaan pois töistä silloin.

      • juukelinpuukeli

        Mulla samaa vikaa... ahtaat nenäkäytävät, polyyppi poskiontelossa, poskiontelotulehduksia, migreeniä (erityisesti kun on matalapaine), väsymys ym. syyksi kaikkeen paljastui pitkäaikainen kosteusvaurioHOMEALTISTUS.

        Migreenit ovat selvästi vähentyneet, kun vähensin lisäaineiden käyttöä ja siirryin muutenkin terveellisempään ruokavalioon, homeesta kun vielä pääsisi eroon.

        http://asumisterveysliitto.fi/pages/sivut2/artikkelit/homettako.php

    • Madame_Migreeni

      Ilmanpaineen vaihtelu aiheuttaa todella monelle migreeniä.

      Poskiontelo-ongelma on vähän hankalampi. Tulehdus voi ärsyttää kolmoishermoa ja sitä kautta aiheuttaa "trigemino(kolmoishermo)vaskulaarista (verenkiertoon liittyvä)" päänsärkyä, joka voi olla joko migreeni tai Hortonin neuralgia. Jos ongelman aiheuttajalle, eli poskionteloille ei voi tehdä enää mitään, sitten voidaan hoitaa seurausta eli päänsärkyä. Nyt olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää päättää, kumpaa päänsärkyä lähdetään hoitamaan, niillä kun on ainakin osittain erilaiset estolääkkeet. Ehdotan, että käyt keskustelemassa päänsärkyihin erikoistuneen neurologin kanssa. Heitä löydät esim. http://www.tohtori.fi/?page=6365729&id=4453843

      • Painetta päässä

        Kiitosta vain vastauksista!

        Madame Migreenin vastauksesta tuli mulle ihan uusia juttuja esille, hienoa. Mulle on tosiaan yksi neurologi sanonut sen kovimman kivun olevan Hortonin neuralgiaa, mutta kun lähetti jatkotutkimuksiin niin tuli eteen muita syitä (mm. se sinusiitti), joita lähdettiin hoitamaan. Mutta että siis krooninen poskiontelotulehdus voisi laukaista kohtauksen, jomman kumman, se on mielenkiintoista. Tiesin kyllä että aiheuttaa kipua, mutta että tällaista. Estolääkitystä en varmaan lähtisi ainakaan hortoniin syömään, sitä kun on kuitenkin niin harvoin, mutta täytyypä mennä uudestaan neurologin juttusille. Meinaa vähän masentaa kun olo on niin usein sellainen puolikuntoinen.

        Ja homealtistusta mulla on ollut parin vuoden ajalta, mutta ensimmäiset horton-kohtaukset sain jo ennen sitä. On varmaan pahentanut asiaa, se on selvää. Mitenkähän sitä saa häädettyä kehosta, jos on jäänyt joku yliherkkyys?

        Nenälääkäri totes että kyse on allergisesta sinuiitista (se home?), joka johtaa usein astmaan. Eikö astmaatikot juuri hengittele kortisonia? Miksiköhän minä en saisi sitä hengitellä jos kerran auttaa? Tai ainakin tabletit auttaa. Tekisi niiiin mieli nappailla niitä pillereitä että saisi "pään selväksi".

      • Liine
        Painetta päässä kirjoitti:

        Minulla on myös aivan selkeästi päänsärkyä ja / tai lihassärkyä ilmojen vaihdellessa. Kaikkein pahinta on silloin, kun lyhyen ajan sisällä vaihtuu matalapaineesta korkeapaineeseen. Olen ollut tällainen lapsesta saakka ja äitini sekä isoäitini samanlaisia. Ennen vanhaan puhuttiin paljon myös reumatismista, jonka paheneminen tapahtui aina sadesäällä. Toiset meistä ovat herkempiä kuin toiset. Jotenkin lohduttavaa tietää, että "siitähän ne kivut taas johtuvat" tai niin kuin äitini sanoo "alkaa tulla taas migreenikohtaus eli vuorokauden sisällä alkaa ukkostaa" ja niin myös tapahtuu!

      • paineen muutokset
        Liine kirjoitti:

        Mulla ei ole migreeniä (vain joskus aura ilman särkyä), mutta miehelläni on migreeni ja olen huomannut että ilmanpaineen äkilliset vaihtelut toimii triggereinä, eli tuo migreenikohtaus kun vaihtuu matalasta korkeaan on hänelle tuttu. Yleensä silloin myös tuulee voimakkaasti kun ilmanpaine vaihtuu.

        Uskon vahvasti, että migreenikohtaukset aina alkaa jonkun paineen vaihtelusta, luultavasti verenpaineen. Musta näyttää siltä, että kaikki triggerit jollain lailla aiheuttavat paineen vaihtumisen, joka laukaisee migreenin.

        Estrogeenitaso, syömättömyys, saunominen, valvominen, stressin vaihtelut, ilmanpaineen vaihtelut jne. aiheuttaa kaikki jossain vaiheessa jyrkän hetkellisen muutoksen verenpaineessa ja se laukaisee migreenin. Verenpaine elää ihmisellä.

        Uskon, että se on nimenomaan verenpaineen tippuminen, joka laukaisee migreenin, koska kun verenpaine tippuu voimakkaasti, niin niska jäykistyy ja pään verenkierto heikkenee. Olisko migreeni sitten yliherkkyyttä pään verenkierron heikkenemiselle ja siihen liittyvälle pään hapen vähenemiselle.

        Mieheni migreeni alkaa yleensä aamuyöstä ja silloinkin on ihmisellä vaihe, kun verenpaine sukeltaa ja niska puristuu estämään sitä, että laskeva verenpaine veisi liikaa verta pois päästä.

        Ilmanpaineen vaihtelut vaikuttaa verenpaineeseen. Kun tulee korkeapaine niin ihmisen verenpaine laskee.

        Toivoisin että migreeniä tutkittaisiin tältä kannalta. Nyt migreenin syyksi mainitaan tuhat eri asiaa, joita kehotetaan välttämään, vaikka se on ihan mahdotonta. Ja se, mitä tällä hetkellä sanotaan migreenin viralliseksi syyksi, on sellaista lääketieteellistä höpinää, ettei se sano kenellekään mitään, tuskin edes tavalliselle lääkärille. En edes muista miten se meni. Tuntuu toivottomalta koko migreenitutkimus kun se keskittyy vaan hämmästelemään aivoja, jossa on miljoona toimintoa ja pilvin pimein välittäjäaineita, jotka vaikuttavat sitä ja tätä eri pitoisuuksilla ja eri yhdistelmissä.

    • ukkosta ja ullakolla

      ja helteellä on ja ....
      Kun päätä kolottaa, yleensä ulkona sataa. Mutta ukkosella on joo.

    • Onteloinen

      Itse olen vuosikausia miettinyt, miksi välillä tulee väsyneitä kausia ilman mitään selitystä, joskus jopa masennusta. Viime syksynä aloin merkkailemaan nuo kaudet kalenteriin. Tässä keväällä olen alkanut analysoimaan tietoja. Aika vahvasti täsmää ilmanpaineen vaihteluihin nuo kaudet. Aina väsykautena, ilmanpaine ollut alle 1010 hPa.. Itsellänikin paljon poskiontelojuttuja. Voiskohan liittyä toisiinsa?

    • dhds

      Itse saan todella usein ukkosesta migreenin ja se on kai aika yleistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4224
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3488
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3364
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3318
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      27
      2657
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      29
      1757
    Aihe