Yhtenä hetkenä sitä kaikki tuntuu hyvältä ja voisi syleillä maailmaa kun on rakastunut, pettymyksen hetkellä pilvet ovat harmaan ja mustan kirjavat, olen pyrkinyt keskiarvo tilaan, mutta vaikka se on aika lohduttava niin se on tylsä tila, mikä siinä vaaran tunteessa viehättää, vaikka tietää kenties pettyvänsä, niin aina siihen uudelleen pyrkii?
Tunteiden vuoristorata
Nalli-Kallio
1146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
saa minulle aikaan erityyppistä huvittumista.
Se miten maailma minua kohtelee, johtuu siitä miten minä otan maailmaa vastaan.
Jos, tässä iässä, maailma antaa vähän tunnetta joka liippaa läheltä rakkautta, niin olen vähäsen huvittunut.
Läheisiä on jo kuollut, rakkauksia tullut ja mennyt, joten suruja on surtu ihan riittävästi.
Jos joku, taas, kuolee niin lähinnä sitä miettii kukkavihkoa.
Maailmansyleily on, kyllä, menneen talven lumia.
Minun elämäni ei, enää, ole koskaan harmaata.
Sellaista, laskevan auringon, kultaa vaan.
Ettei nalli olisi vielä laukeamaton? Sellainen kiiltävähylsyinen, jonka messinki ei vielä ole tummunut?
:)
H.