Joskus on Tosi mukava hiljentyä muistelemaan. Vartavasten köllähdän vaikkapa sängyn päälle pötkölleni ja alan tuumailemaan jotakin tiettyä asiaa tai tapahtumaa. Ihmisiä, heidän puheitaan. Tai kommelluksia. Tai omia munauksia.
Joskus taas joku asia putkahtaa mieleen, eikä edes tajua, miten semmonen saattoikaan tulla juuri nyt mieleen, vaikka ajatukset olivat aivan muissa jutuissa.
Tahtoisin kirjoittaa tähän Maaria Leinosen runon, jos sopii.
Valoisia muistoja
kohdatuista maisemista.
Eletyistä tunetista.
Ei riistä tuuli.
Eivät vuodet.
Eivät ne koskaan hylkää.
Seuraavat. Kulkevat mukana.
Kantavat. Suojelevat.
Yli pahan päivän.
Yli huomisen pelon.
Minusta tämä on hyvin kaunis runo.
Jos ajattelette omia Valoisia muistojanne, joitakin tilanteita, ihmisiä, lapsuuttanne, vaikkapa ikimuistoista maisemaa, jota olette yhdessä oman rakkaanne kanssa katsoneet, tai lapsien hassutuksia, tai lasten märkää pusua ja suloisia silmiä :) Avioliittoa, seurustelua...... voi kuinka Paljon onkaan Hyviä tapahtumia ja kaikkea kaikkea kaikkea, eihän tämmöstä luetteloa osaa kukaan pistää kasaan. Tulis ainaskin kilomeeeetrin pituunen. :)
Kerro jotakin valoista, valoinen muisto.
Palstalla helposti ruinaillaan ja mielestäni rumallakin tavalla asioita praataillaan.
Voisko jotakin kaunista???
Joskus taas joku asia putkahtaa mieleen, eikä edes tajua, miten semmonen saattoikaan tulla juuri nyt mieleen, vaikka ajatukset olivat aivan muissa jutuissa.
Tahtoisin kirjoittaa tähän Maaria Leinosen runon, jos sopii.
Valoisia muistoja
kohdatuista maisemista.
Eletyistä tunetista.
Ei riistä tuuli.
Eivät vuodet.
Eivät ne koskaan hylkää.
Seuraavat. Kulkevat mukana.
Kantavat. Suojelevat.
Yli pahan päivän.
Yli huomisen pelon.
Minusta tämä on hyvin kaunis runo.
Jos ajattelette omia Valoisia muistojanne, joitakin tilanteita, ihmisiä, lapsuuttanne, vaikkapa ikimuistoista maisemaa, jota olette yhdessä oman rakkaanne kanssa katsoneet, tai lapsien hassutuksia, tai lasten märkää pusua ja suloisia silmiä :) Avioliittoa, seurustelua...... voi kuinka Paljon onkaan Hyviä tapahtumia ja kaikkea kaikkea kaikkea, eihän tämmöstä luetteloa osaa kukaan pistää kasaan. Tulis ainaskin kilomeeeetrin pituunen. :)
Kerro jotakin valoista, valoinen muisto.
Palstalla helposti ruinaillaan ja mielestäni rumallakin tavalla asioita praataillaan.
Voisko jotakin kaunista???
Vastaukset 91
Vanhimmat
Juuri äsken muistelin mielenmaisemaa monen, monen vuoden takaa.
Oli helteenhehkuinen kesäpäivä. Soutelimme järvellä, oli muuten aivan hiirenhiljaista, kuului vain lintujen sirkutus.
Kumpikin vaikenimme, airot vain viistivät puhtaan järven tasaista pintaa, niistä tippui pisaroita ylösnostettuna, meillä kun oli vain aurinko ja kesäpäivä, ei ajantajua ollenkaan.
Järven pohjassa pikkukalojen parvet kisasivat, pohjalla näkyi vettyneitä puiden runkoja.
Unettava lämpö, hiven virkistävää tuulenvirettä hetkittäin.
Nuo hetket ovat ikuisesti piirtyneet muistiini yhtenä kauneimpana muistona tähänastisen elämäni varrelta.
.
Oli helppo kuvitella, kun kirjoitit sen niin hyvin.
Teidän Yhteinen hetki, molemmat sen aistivat. Eihän siihen sanoja tarvitakaan,
yhteiseen hiljentymiseen.
Kuulosti kauniilta.
Kerran kesällä lähdimme Kuusamon Juumaan. Otimme sairaan, vanhan isäni mukaan koirineen. Kaikkien päivän sattumien jälkeen, saimme isäni nukkumaan, ja ajattelimme lähteä kaksistaan soutelemaan houkuttelevalle vedenselälle.
Siellä, aamun ensi säteiden valaisemalla, utuisella järvenpinnalla viihdyimme, oli kuin olisi ollut satunäytelmässä, kauniissa sellaisessa. Sekään näky ei koskaan poistu muististani, niin toivon.
Perille kun soudettiin, mökille, isäni oli herännyt, ja luullut, että hänet jätimme omiin oloihinsa. :(
Nyt taidan lähteä soutelemaan Unimaan kultajoelle.
Kiitos, että toit valonsäteitä tänne! :)
.
Kiitän vastauksistasi. Oli kauniita molemmat.
Kello on tosiaan jo vaikka mitä.
Minäkin kohta kiepsahdan sänkyyn, kissi viuhahtaa heti kainaloon, kun huomaa, että meikäläinen menee maata :)
Se on mukavaa :) Kehrääminen on kivaa, mutta välillä kynsien kopristeleminen menee liiallisuuksiin.
Hyvää yötä sinulle.
En nyt jaksa kovin analyyttisesti paneutua, mutta upeaa oli lukea teidän kirjoituksia:-) Thanks!
että sitä satsaa ja maksaa paljon että ulkoinen kauneus olisi jotenkin mahdollisimman hyvä vaan kuinka usein sitä satsaakaan aikaa ja rahaakin siihen sisäiseen "kauneuteensa" yhtä paljon , korostaisi niitä hyviä piirteitään ja koettaisi jotenkin hyväksyä ne vähemmän kauniit.
Tuota noin, luin muutamia kertoja kirjoituksesi. Mietin, mitä vastaisin.
En kuitenkaan oikein ymmärtänyt, mitä tahdoit sanoa. Enkä siksi osaa sanoa mitään.
Ihmisen ajatukset ja se sisin, se oma itseys, sehän on se tärkein. Millä tavalla ja miten asioista ajattelee, tuntee...jne...
Aloituksessani kysyin valoisia muistoja. Tahdotko kertoa, mikä sinun valoinen tai kiva tai mukava muisto on?
Kumpa aina oisi optimisti, ei aina kuitenkaan.
Niin on muistoja vaan
kai monta miljoonaa
mutta sydämeen vain jää
niistä raskaimmat nää
Meillä kaikilla on myös raskaita muistoja.
Surullisia, lohduttomia.
Kerromme niistä, jos kerromme.
Joitakin ei voi jakaa, ystävänkään kanssa,
ovat liian kipeitä tai ne haluaa pitää omanaan.
Ehkä jotkut jätetään varastoon rypemistä varten.
Että sitten taas jaksaisi. Eräänlaista puhdistautumista sekin.
Vai onkohan se niin. Ei tietoo. Vain omia tuumailuja nää.
En kuitenkaan niitä ihmisen Raskaita muistoja kaivele,
en kysele murheita.
Kyselin iloja.
Niitä(kin) meille on suotu.
Ja helevetin paljon :)
"Niin on monta muistoja vaan
kai monta miljoonaa....."
Eikö olisi kamalaa, jos ei olisi muistoja ollenkaan?
Mitäs sitä sitte muistelis, lauantaki yönä,
ei kivaa olis ei.
Siksi elähdyttää,
There I was on a july morning
Looking for love
With the strength
Of a new day dawning
And the beautiful sun
Eikö se ole optimismia, kieltämättä biisiin liittyy myös paljon muistoja, monta miljoonaa...
Uskon, että paljon muistoja liittyy, jos niitä peräti monta miljoonaa...
Enkä niitä ala kyselemään.
(heh, itsekäskö ah olen vainen, jos Toi alkais Monta Miljoonaa muistoa kirjottamaan,
niin pääsiskö sitä maate ennen vuodenvaihdetta :))
Oih, suo anteeksi, pahaiset sanani, vaan pistin ne varooksi sulkuihin, sulut vähän pehmentää.
Ilman sulkuja sanon, että kaikki muistot ovat tärkeitä itselle ja sille toiselle, jonka kanssa ne on yhdessä koettu. Yhteiset muistot. Historiaa.
Eikä niitä kaikille tarttekaan kertoilla.
Joitakin muistoja on kivakin ripotella. Tuhlaavaisesti ja samalla nauttien niistä.
Jos mielipide on vahva mitä sitä peittelemään, toivoakseni en missään vaiheessa antanut ymmärtää etten arvostaisi muistoja, yritän vaan elää tätä päivää, mun muistot ei kyllä ulospäin näy ne kulkee mukana silti, jossain syövereissä.
En ala niitä kellekkään tilittämään joten ei se unta häiritse.
toiset niitä tunteita järkeistämään.
Toiset katsovat taivaan sineen, toiset vauraudesta menee vinoon.
Toisilla ilo kuplii hetken, toisilla kuppi kaatuu kesken retken.
Pidemmälle toivoisi ajattelun menevän rakkauteen ja iloon,
se pahka kun sulaisi kokonaan voikiloon.
Ei kun leivälle...ja rukihisen päälle.:)
JK. Tiirailee kiikarilla kaikkea valoisaa esmes aurinkoo!
Kannattaa tiirailla, sillä pilvienkin takana se paistaa koko ajan, maa voi pyörähdellä miten sattuu, mutta mustimpaan varjoonkin voi ottaa hitusen sen voimaa mukaan.
Kun tuon sanojen asettelun näköjään osaat, niin sommittele valoinen kertomus jostakin Mukavasta, Ratki-riemukkaasta, hellyyttävästä tilanteesta, semmosesta, että tuola sisuskunnassa on tuntunut semmonen ihana tunne. Lämmöntunne tai kiitollisuus... Siis sinulle tapahtunut mukava juttu.
vai sanojen asettelua, eikö se vois olla tottakin ja mua itseä?
No kerrompa, tyttären tyttären(5v) kanssa juuri laulettiin yhdessä,
Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
vaan yhtä kevyt korento on niiden rinnalla.
Maailmassa monta....
Siinä oli onnellisuutta jota ei millään rahalla saa, tuli mieleen laulaminen oman tyttären kanssa, ne on onnen pipanoita.
joskus rutajaa se kauneinkin sielu.
kun ilma antaa hengittää.
Tullaan vast sitten esiin kun jo raatajat nukkuu,mut asiaan.
Sä kaipasit valoisaa muistoo ,mun muistot on pakosta nyt tästä hetkestä ja päivistä.
Eilen aamulla kun ajelin töihin ja ajattelin edellispäivän ikävii asioita niin mä näin valon.
Ajoin tietä jossa oli metsää molemmin puolin ja tie hävisi tummaan metsään uppoavaan kaarteeseen.
Yht äkkiä tajusin et takaa tuleva aurinko valaisi eressä olevat puut puolenvälin kohdalta aivan häikäisevästi.
Kuusten tumma vihreä,mäntyjen vaaleampi väri ja koivujen kultaiset ruskan värjäämät lehdet ja yks punainen vaahtera,aivan tajuton hetki muutaman sekunnin.
Mä tavallaan liukenin siit valosta sinne tummaan kaarteeseen,ihan kun häivytys kuvassa kun videoi ja lopettaa.
istunu.Niin kivasti kuvasit ton.Jollai o se taito : )
Oliks sul koulus äirinkiäli 10.Ainaski tääl palstal sää ja seppä
olette kympin kirjottajii.
Harmi vaa,ku ei ol seppää "näkyny".Ei ol osunu mun silmii ainaska.
Mum miälest kirjottamine on niinku jonkun näköst terapiaa.
Tunteitte purkamist...
Hyvää viikonloppuu !
sillo ku muut opiskeli,töihin mä halusin mukulast asti ja töis ole ollu.
Eilen tosiaan kukuin yömyohälle, en meinannut millään malttaa mennä maata.
Yösyrännä on joskus mukavaa tuumailla asioita, istua lähes pimeässä huoneessa ja antaa ajatusten kulkea.
Maistella ajatusten makuja. Muistella menneitä, kääriä itsensä hyviin, koettuihin hetkiin, joita on minulle luoja suonut.
Kerroit taas tapasi mukaan, mitä kuvaavimmalla tavalla, tuon autolla ajelusi.
Mulle nimittäin kävi lähes samalla tavalla. Viime maanantaina lähdin saareen tyrnimarjoja puristelemaan. Aikomus oli yöpyä, mutta tuuli päättikin sotkeentua mun oleiluun ja lupaili seuraavaksi päiväksi puskea sen verran kovalla meiningillä, että päätin lähteä illalla takaisin kaupunkiin.
Venepaikalta on kotiini matkaa n. 30km. Vajaa 20km on semmosta kiemuraista tietä. Tie mutkittelee ja mäkiä peräperää, kapea kröpelötie on kuin aaltojono. Molemmin puolin tietä on metsää, metsää ja metsää. Ei katuvaloja. Pelottavan pimeää. Lähdin ajamaan ja rupesin auton valoja räpläilemään, ihmettelin, että mites päin ne valonappulat nyt tällätäänkään, kun en saanut pitkiä valoja pysymään päällä.
Autossani on ylimääräiset lisälamput. Semmoset lisäkaukovalot, heh.. enpäs tiedä niitten "virallista" nimeä.
Niin tai näin, nämä lisälamput pätkähti päälle ja voi Hitsien hitsi, miten maisema muuttui satumaiseksi.
Koin juuri kuvaamasi näyn, puunrunkoihin heijastuvat valot, jatkuvasti kaartuva tie, valojen "siirtyminen" eri kohtiin puita, sitämukaa, kun mäet määräsivät. AIVAN MAHTAVAN kaunista. Vastaantulijoita ei semmosessa peräpaikassa ole ollenkaan ja niinpä räpsyttelin valoja mielin määrin, Räps pitkät pois, Räps lisävalot päälle-pois, lyhyet-pitkät-lisä-kaikki päällä jne..... Jokaisen räpsäytyksen jälkeen eteen Valkeni erilainen tunnelma.
Oli hienoa.
Tämmönen Valoinen kertomus mulla. Ens maanantaina, vapaapäivänä, meinaan ottaa uusiks.
Ja jos oikein kylähulluks äidyn, niin en mee saareen laisinkaan, vaan köryyttelen koko pimiän yön tätä aaltotietä ees-taas. :)
jälkkäris,elles kouluu menny : )
Kyl sitä ainei kirjoteltii jo alakoulus !
Ja harva se kerta ku alakouluopettaja ol silmä märkin ku mä poika lykkäsin oikke kunno aineen
Olis komeeta kattoo ku vilkkuvalo etenee synkäs mettäs,on siinä ollut kaik pimeän kulkijat ihmeissään kun ei tierä onko valoisaa vai ei.
Varmaan ollut etevän näköistä touhua kun puuhastelit valojen kans.
reeneissään on saanut yökukkujan ominaisuudet. :)))
Vastahan oli tutkittu, että melkein puolet ja puolet on yökukkujia ja yönukkujia. :/
Nuku sinä, minä kukun.
.
ihhailen tuon k/k:n taitoa kirjoittaa, - "hukkaan" menee tuollainen lahja jos hän ei ala kirjoittaa kirjaa.
k/klla oisi varmasti materiaaliakin ja pää(n)omaa mistä kirjoittaa.., samoin sepällä, mutta hän nyt on jossain suutuksissaan :))
ei rasvanahkane tyämiäs semmosii kerkee rustaamaan,kukka ei uskois miten kiltist merimiehe elävä.
halitaan taas ,oikeen lujaa otetaa oikee kokovartalo halaus.
mukavaa viikonloppuu !
Mum miälest elämä on liian lyhyt suuttumissii.Mitä ny jottai pikassii ain voi tulla : )
Menenki täst jo armaalleni lettutaikinaa tekemää.
Tämä armas on 10vee ja tulee koht yäkylää : )
se on meluisaa,ole sellanen hiljanen tulehen tuijottaja,se sopii pikkutunneille.
Hyvää viikonloppua Sinullekin Enkeli :), enkä mie tosissaan tiedä kenenkään suuttumisia, kunhan höpsin :)
useinmiten keskiyöllä alkaa kukututtamaan?
.
mittää tuhmaa romaani, mistäs sie nyt semmoista..:)) hmmm..njaa..mitähän tässä nyt ajattelisi :))
Ja - kivaa, halitaan vain oikein kunnon ristiotteella huupss noin..se lämmitti, kiitos k/k :)
kyllä mahdoton vitsinikkari,voi hyvät hyttyset että saa nauraa!!! Kun kuvittelee oikein tilanteen vielä ton sun kirjottamasi perusteella :-))) Lisää!
Astuin aamulla tupaan unenpöpperöisin silmin. Isä käski 5 v vahempaa siskoani kaatamaan minulle ison lorauksen kermaa kuppiin ja sekaan kahvia ja laittamaan tassille paljon pullaa ja kakkua. Isä hymyili minulle lempeästi, puhui pehmeällä äänellä ja katsoi suoraan silmiini. Hänen silmänsä olivat kuin säkenöivät taivaansinen safiirit täynnä rakkautta ja välittämistä. Täytin sinä päivänä 4- vuotta. Aikuisena, töissä, monen terminaalipotilaan lähellä tajusin katsovani samanlaisiin silmiin, siis silloin kun kuolema oli ihmisellä väistämätön ja hänen sisimpänsä oli sen jo hyväsynyt. Nimitin sen mielessäni *Taivaskatseeksi* Tuolloin pikkutyttönä olin aika hämmästynyt ja ihmeissänikin, pienen hetken ja valtavan iloinenlopun päivää, sillä tuo katse pyyhki mukanaan ajaksi kaikenlaisia muuta.
Ja kävin läpi kesäisiä kokemuksiani,jos sun taivaskatse pitää paikkaansa niin siks mä en sitä kesällä nähnyt,näin vaan suunatonta väsymystä ja sameutta.
Miulle on kait jäänyt pikkutytön silmät ja kokemuksellisuus tarkastella joitakin asioita. Ilmiöiden tunnistamiseen tarvitaan aina aiempi havainto.
tietäväni millaisesta katseesta edellä puhutaan. Joillakin kohta kuolevilla ikäänkuin koko olemus kirkastuu, ja pahasti dementoituneen katse saattaa olla hyvin puhdas, viaton ja intensiivinen.
Olin mökillä ja lähdin joka-aamuiselle peltolenkilleni.Valtavien viljapeltojen keskellä kiemurtelee soratie ja matkaa tulee 4-5 km.
Aurinko nousi laiskasti,ilma oli kostea ja pehmeä,loppusyksyn lämpöä mukana.Leikatut viljojen varret törrötti valokeilassa kultaisen keltaisen eri sävyissä,isojen voimajohtojen langoilla istuskeli rivi lintuja,kuin odottaen kokousta syysmuutto suunnitelmiin.
Ympärillä hiljaisuus,tuoksui maa,leikatut korret,tuoksui syksylle,joissain kohdassa kumpusi mieleen lapsuus ja samat tunteet.
Laskeuduin laiturille,asettelin penkin mukavasti ja kellahdin selälleni sen päälle.Kattona taivas,ja muutama poutapilven riekale,loin niistä hahmoja,katselin kun ilmeet muuttui,niistä tuli oliota ja kummituksia.
Ei ketään missään,valoa,tyyni järvi....siinä mä vaan makailin ja annoin ajatusten huuhdella mielen maisemia.
Se hetki oli jotenkin ainutkertainen,ihan kuin olisin ollut poissa jossain,mua ei ollut olemassakaan-ja tulin takaisin.Menin jonnekkin ja tulin.
Näitä tuntemuksia on ollut ennenkin,katoamista omasta kehosta kokonaan,mitä se sitten merkinnee..
Mut tässä ollaan ja kaikki hyvin.
Sait kirjoituksella silmiini taulun. Näin sinut penkillä makaamassa, kaunis, seesteinen, maisema ympärilläsi.
Hieno kokemus.
Samanlaisia tuntemuksia on minullakin ollut. Saaressa, usein, "erkanen" itsestäni ja menen jonnekin "jonnekin", joita ei oikein voi sanoilla kuvailla. Paitsi siten, että tuntemus on miellyttävä ja jollakin tavalla voimia antava.
Muistan vuosien takaisen tilanteen saaressa. Oli syksy, valtaisa määrä tähtiä taivaalla. Ehdotin miehelleni, josko hakisin patjan terassille, että yhdessä voisimme näitä kauniita tähtiä katsella. Olimme niitä tähtiä siinä tuijotelleet, niskat kenossa. Meikäläisen niska oli katkeamistilassa ja pelkäsin, että jos vielä hetken siinä taivaalle tuijottelen, niin saan koko loppuelämäni tallustella nokka pystyssä, niska kenossa ja se ei tietenkään olisi mitenkään mukavaa. Tulis helposti ylypiän ihimisen maine.
Kipaisin siis hakemaan patjan. Sitten hain molemmille tyynyt. Kellautin mieheni patjalle pötkölle. Hain sitten vielä paksun täkin ja peittelin mieheni. Sitten kömmin peitteisiin, hänen viereensä. No joh, nyhän oli mukava kattella tähtiä. Tuikkiva tähtitaivas päällä, täydellinen pimeys, täydellinen hiljaisuus ja kun mieheni otti minua kädestä kiinni, oli olotilakin täydellinen. Siinä kaksi ihmistä, käsi kädessä, makas ja katteli taivasta. Oli Äärimmäisen hyvä olo. Lämmin peitteitten alla ja toisen käden lämpö. Jotenkin lapsellisen mitäänsanomaton tilanne, mutta kuitenkin älyttömän ikimuistoinen. Ääneti olimme yhtä.
En voi estää näppejäni kirjoittamasta omasta kokemuksestani.
Oltiin mökillä, missäpä muualla. Oli keskitalvi, kamala pakkanen. Runsaat lumikinokset kiersivät mökin kartanoa. Oli saatu mökki lämpimäksi, ja lähdettiin haukkaamaan happea.
Jo portailla oli pakko hiljentyä katselemaan luonnon upeaa näytelmää. Mistään ei näkynyt ihmisvaloa, ei kuulunut mitään ääntä. Taivas oli kuin mustaa samettia, jolle oli levitelty mittaamattomasti timantteja. Ne välkkyivät, säkenöivät, tuikkivat. Tuli aivan ihmeellinen tunne, kuin olisi jossain ulkoavaruuden aitiossa, jossa sai katsella luonnon ihmeitä. Oli rauha ja rakkaus.
Monesti on tähtiä näkynyt senkin jälkeen, mutta tuon kerran tunteita ei ole toista kertaa saanut kokea.
.
Tulin tälle palstalle aivan äsken ja huomasin, että aloitukseni oli framilla.
Tuosta sun jutusta muistui mieleen omani, joka ihmeellisesti muistutti sinun kertomusta.
Kummallista, että olin unohtanut sen tapahtuman, vaikka se Vaikutti minuun niin suuresti. Mietin, että kuinkahan paljon asioita, tärkeitä sellaisia, olenkaan unohtanut..... pulpahtelee mieleen joitakin, kun joku muu kertoo jotakin omista kokemuksistaan. Kovin kovaa tahtoisin muistaa kaikki asiat, mutta en kuitenkaan muista. Luulen.
Olen pannut merkille, tässä aloituksessani, miten suuren suuri vaikutus Luonnolla ja sen kokemisella on vaikutusta meihin ihmisiin. Myös se, että ne kokemukset voi Jakaa. Minusta se Jakaminen on tärkeää, se tavallaan tulee Suuremmaksi. Aika kummallinen juttu, kun Jakaa, niin saa Enemmän. Kaiken järjen mukaan pitäisi saada vähemmän. Joo, joo, niinhän se ON, vuan Heikunkeikku sanoo nyt, että jakaminen Tärkeän ihmisen kanssa suorastaan MULLISTAA kaiken matemaattisenkin laskelman :) Jakaminen LISÄÄ eikä vähennä. Hups. Onkohan kysees Rakkaus?
Nautitaan, me ihmiset, jotka osataan ja ymmärretään Luonnon kauneuden.
Niin ja sen jakamisen ilon :)
Tapahtuipa eränä myrkyisenä kevtpäivänä mökkijärvellä eteläisessä hämeessä.
Olin aloitteleva surffaaja ja epähuomiossa jätin rikin ja laudan välisen varmuusnarun kytkemättä.
Kun putosin vei myrsky siinä silmänräpäyksessä laudan mennessään.
Minulle jäi puomi, masto ja purje, jotka eivät kannata minkäänlaista painoa.
Vesi oli keväisen kylmää eikä pelastusliivejä.
Silloinen vaimoni, joka oli rannalta seurannut touhujani lähti soutuveneellä apuun.
Peruuttamalla! Sehän on hyvin vaivalloinen ja hidas tapa edetä.
Muistostani tekee valoisan se, että aina välillä uskon hänen hätäänyksissään valinneen tuon mainitsemani
hitaan tavan rientää apuun.
Sinulle jäi puomi, masto ja purje, vaan eipäs olis ollut hätää jos teikäläisellä olisi ollut pelastusliivit päällä.
Miten ihmeessä ja millä ajatuksella päätit luontoa näin vaarallisella tavalla koetella, että et pelastusliivejä päälles pukenut. Kevään kylmä vesi kangistaa äkkiempää, kuin äkkiä.
Hätääntyminen oli varmasti teillä molemmilla päällimmäinen olotila.
Uskon, että oli Todella inhottava tunne. Ja hienoa, että pälkähästä selvisit.
Mitähän itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt, tarkoitan jos sieltä rannalta olisin katsellut tapahtumaa.
Kenties olisin saanut suunnattomat voimat ja lähtenyt soutamaan niin vinhaa vauhtia, että soutuvene olisi plaaniin noussut. Joo, luulen niin, että tällä tavalla olisi käynyt.
Mitä tarkoitit, kun sanoit, että vaimosi lähti veneellä etenemään Peruuttamalla?
Täs on mieles nyt kaks vaihtoehtoa. Elikkä tarkotiks, että vaimosi souti selkä menosuuntaan, kuten meikäläinen tapaa tehdä, vai tarkoititko, että vaimosi naama oli menosuuntaan. Krhöööömmm.....ööööö.......klups.....kummin päin täytyy soutaa, että sitä peruuttamiseksi kutsuttais. Heh, että sitä täs iäs kaikkea pitääkin kysyä, mutku tää ny kovasti askarruttaa.
Ikäni oon soudellut. Ja peräti voin leuhkia olevani mitä parahin soutaja. Olen ilmeisesti saanut geeneissä tämän soutamistaidon, muuten en voisi niin sutjakkaasti venholla liukua :)
Minä soudan peruuttaen, koska naamani kattelee sinne suuntaan, minne En ole menos. Hmmmm....toisaaltaan veneen nokka on siihen suuntaan, minne on menos. Tässä nyt tapahtui yhtäkkiä aivan kummallinen tilanne, yks yhtä vastaan tilanne. Ja kaiken kukkuraksi tämän kauhean suur-urakkakirjottamisen jälkeen hokasin, että juup enhän mä peruutakaan venettä, vaikka mun selkäni on menosuuntaan. Mitä sillä on väliä, mihin suuntaan se selkä on. Apua, että täälä itselleni nauran. :DDDDDDDDD
Pakotan itseni lähettämään tämän riemukkaan pohdintani, vaikka päälleni kasattaisiin aimo ryöppy ivanauruja.
Palatakseni alkupisteeseen. Niin, vaimosi eteneminen oli hitaanpuoleista, mutta hän tahtoi hätäännyksissään koko ajan pitää sinut näkösällä ja siksi tuli valinneeksi vaivalloisen tavan. Mutta sai kun saikin rakkaansa pelastettua. Toivottavasti hän, saatuaan sut veneeseen, motkotti koko venematkan, kun olit Niin huolimaton, että lähdit ilman pelastusliivejä surffaamaan. Minä olisin ollut pirun vihainen.
Tuosta tuli mieleen eräs tapahtuma, kun mieheni vei kevään ohuissa jäissä raktorilla ja peräkärryllä multaa saareen. Voi, voi. Kertoisin, vaan en kerro. Muutakuin, että olin kiukus, kovin kiukus, suuresti kiukus. Kiukkuni purkautui vasta sen jälkeen, kun hän oli turvallisesti kotona ja sain huokaista helpotuksesta, ettei hän ollutkaan vajonnut jäihin.
Valoisia muistoja
kohdatuista maisemista.
Eletyistä tunetista.
Ei riistä tuuli.
Eivät vuodet.
Eivät ne koskaan hylkää.
Seuraavat. Kulkevat mukana.
Kantavat. Suojelevat.
Yli pahan päivän.
Yli huomisen pelon.
Valo riistää, kun ylitse käy
miten aamuisin ihminen tuntee.
Ei tunne tuulta, ei tunnetta mitään,
vuodet hylkäävät, menneet on.
Pelot huomisen mukana kulkevat aina
Pelko, vanha, ei koskaan hylkää.
Muistot vanhoista mielesssä pysyy.
Sen ylitse käy vahva tuuli.
Yli minunkin hautani sen.
Mut elämä kyllä hylkää.
Niitä toisia,tönkkö.
Runous ei ole helppoa, kaikki eivät pysty pieneenkään.
Arvosteluun vain.
Mietityttävä runo.
Luin sen monen monituista kertaa ja mietiskelin.
En lukenut sitä monta kertaa, sen takia, etten olisi ymmärtänyt,
vaan sen takia, että ymmärsin.
Enkä osaa sanoa mitään.....
(Saanen tallentaa tämän runon itselleni? )
Suureen ja mahtavaan tajunnanvirtaan
Heitetty rakkauden sana
Ei uppoa se runoilijan pirtaan
Ivasanojen ja pilkan vuo
Ei lukijoita sun jalkais
Juureen tuo
Ontuva poljento
Polkaksi muuttuu
Runoratsu siitä suuttuu
Kivelle laukkaa
Istujan hatusta kukan haukkaa
Suuri rakastaja HATZA kameransa virittää
Tekosäälin kyyneleen
Silmistään tiristää
Pienellä fiiullaan
Apuun päristää
Paljon olen hänestä unohtanut..
Mutta, en hänen käsiensä kosketusta ihollani,
ajan ja paikan tuon tietyn...oven ja tuon tumman kivirapun umehtuneen hajun...kaiken
en kuintekaan tasasaisen sateen rytmiä kun se iskeytyi hiljalleen
katukiviin..ja mustaan asfaltiin en sitä katulyhtyen himmeää valoa,
joka tuli avoimesta ikkunasta heijastuen...seinälle...
en sateen märkää tuoksua en bensan tuoksua joka
tuli avoimesta ikkunasta raskaasti leijuen......meidän päällemme..
en hänen silmiään,
en hänen sydäntään..
Unessa hän vielä toisinaan, tulee
luokseni, hymyilee hellästi jotenkin
ihmeen kauniisti
ei sano sanakaan...tiedän vain..hänen tarkoittavan
jaksa vielä tyttö hetki...odotan sinua.
Älä pelkää..
ei mitään pelättävää..ole vain rohkea nyt.
Olithan silloinkin...kun sydämesi oli täysin avoimena käsissäni...
Ja kun herään vain outo sellainen outo kaipaus...sellainen kauan
sitten unholaan unohdettu jotenkin sinne haudattu..saa minut hetken
ajattelemaan kuinka pyytetön
onkaan aito rakkaus...
monta kertaa...liian monesti...
Halu painaa pääni takaisin tyynylle on voimakas..
on vain pakko jatkaa nousta ylös..
tämä on vain hetki elämää...
t.Pimu
Ovat aika iso syy eroamiselle.
Kun avioliitossa tulee kylmiä tuulahduksia, nousevat hellyyden muistot pintaan.
Avioliiton alkuajat eivät useinkaan, vaan ne vanhat.
Mietiskelin kerran ja ihmettelin vanhuuden viisauksia.
Aikanaan naitettiin nuorena, 10-15v. Ja siinä kävi, usein, niin että, väkisin tehty liitto, toimi hyvin.
Nuorena kun se paneminen oli ykkösjuttu.
Joten intohimosta tiesi vain puolisostaan.
Ja luuli että muuta ei ole.
Kurtisaanilaitos jne. muutti sitten koko kulttuurin.
ei mitään tarvetta sitoutumiseen...toinen riitti ja tarve olla vain toisen sylissä aina kun mahdollisuus siihen;))...Ei mitään paineita yhteisiin pesänrakennuspuuhiin riitti vain jos, toinen meistä kutsui tulemaan luokseen...sitten meni aikaa...mies tosin kysyi haluasinko hänet nyt ja mennä naimisiin? Mutta olin itse jo varattu... En tiedä...minulla on sellainen lahja joka ei niin mukava...toisinaan pystyn "näkemään" ihan minulle itselleni tuntemattomillekin ihmisillä..että, joku sairaus on...tämän miehen päässä tämän enteen sitten kerran näin....hätkähdin todella, koska nämä jutut pitäävät aina paikkansa.....tuli tunne ettemme saisi olla onnellisa kuitenkaan emme pitkään...joten kieltäydyin...meni vähän aikaa...hän avioitui sitten toisen nuoren naisen kanssa..vajaa vuosi siitä hän menehtyi aivoverenvuotoon..mutta tuli jättämään hyvästit...aivankun kuin olisi itsekin tuon aavistanut...minä pakenin...se tuntui silloin ainoalta ratkaisulta...vaikka ikävä oli edelleen suuri..Sellaista on nuoruuden rakkaus;) jotenkin kaikki materiaalinen puoli ei vain kuulunut siihen...pelkkä ajatuts neljästä lapsesta ja tiilitalosta missä onnellinen perheidylli...ei ollut minun unelma silloin..en jaksanut usko sellaiseen onneen...enkä oikein vieläkään..Olen vähän erilainen nuori;)
tuo ihan totta, kun kylmät tuulet puhltavat ...menneisyys nousee pintaan ehkä se vähän lohduttaa...
t.Pimu
Kun pimeänä syksy tai talvi iltana, Tilley petroolilamppu sytytettiin valaisemaan uutta tupaa.:))
Erittäin kirkas valo, oli hyvä tehdä läksyjä sen valossa.
Eikös ollukkin hyvin valaiseva muisto ?.:)
Niin se suhinakin tuli mieleen jotenkin rauhoittava ääni,mut ne puusee reissut myrskylyhryn valossa ei olleet valoisia.
Meillä piti käsikopelolla ja kieli keskellä suuta tehdä ne reissut.Hätä konttori sijaitsi metsässä aika jyrkässä myötä rinteessä.Talvella tuli monet liukumäet valoisalla että pimeällä.
Mikähän älyn väläys siinäkin sijoittelussa oli tapahtunut, kun tasaisempiakin paikkoja olisi löytynyt.
Tiukin paikka oli noutaa posti kilometrin päästä naapurista.Posteljooni tuli illalla vasta n. klo 20.00.
Pilkkopimeällä metsätiellä sai joskus mielikuvitus aikaan liikettä niveliin.
Savinen hevostie ei ollut silloin este ripeämmälle liikkeelle.:)
Pidin kädessäni isoa, korkeaa ämpäriä. Tänä kesänä. Suruissani olin jo aikaisemmin pannut merkille, että ämpärin kyljessä oleva teksti oli kulunut. S-kirjain melkein näkymätön. Muut kirjaimet mustia, mutta hyvin haaleat.
Juustonjuoksutinämpäri.
Tuumailin siinä, että täytyy kotoa tuoda paksu tussi ja korjata tuo S-kirjain.
Saaressa tätä ämpäriä pidin kädessä.
Nukun saaressa toisessa kerroksessa. Pissu kun pyytää, niin kovin jyrkät portaat on kavuttava alas, sitten takkahuoneen läpi lasiverannalle ja sieltä pihalle. Pimeys on sellaista pimeyttä, että jähmettyy paikalleen.
Matka ulkovessaan ei ole päiväsaikaan pitkä, mutta tässä pimeydessä se on jossakin ties missä kaukaisuudessa.
Tästä johtuen mieheni oli ilokseni "löytänyt" juustonjuoksutinämpärin (tyhjän). Oitis hän oli rakasta vaimoaan ajatellut, sen nähdessään ja kiikutti sen kotiin. Kirjoitti sen kylkeen HUUSISANKOO.
Kun seuraavan kerran menimme saareen, oli tämä Huusisankoo yläkerrassa odottamassa :)
Mieheni sanoi, että Ei tietenkään minun tarvitse lähteä kömpimään ulos pissulle, vaan voin lirahuttaa uuteen sankoon :) Ah, miten ruhtinaallisen ihanaa, kun näin heleposti sain itselleni sisävessan. Huusisanko sijoitettiin ylimääräiseen huoneeseen, joka oli makuuhuoneemme vieressä.
Koskaan mieheni ei itse mennyt tähän "minun" juustonjuoksutinastiaan. Meni ulos.
Aattele, miten hän minua hemmotteli. Tiesi, että pelkään pimeydessä niitä hirmuisia hämähäkkejäkin...
Valoisa muisto.
Noita juttujasi,mä tykkään jutella puheliaan ihmisen kanssa kun oon hiljainen livenä,voi vaan myönnellä sopivis paikois.
juustonjuoksutinsanko.....tarina oli niin elävästä elämästä.
Kyllä arjen teot näyttävät rakkauden määrän, eivät pakolla puristetut korulauseet.
Onko suurempaa rakkaudenosoitusta, kuin järjestää asiat parhammin rakkaalleen?
Itkettää ja naurattaa, kuinka sanko voi olla merkittävä asia, muisto, joka ei koskaan unohdu, minultakaan.
Monet "sangot" olen minäkin saanut.
.
ne hyysikkä reissut pimmeellä, piti olla kakkakummi mukana kun ei uskaltanut yksin mennä.
Kaveri hoki ovella, tee jo äkkiä ku palelee. Milloin tuli noppeempaa milloin ei. Seuraavalla kerralla oliki tappista saada kummia mukkaan jos edellinen reissu oli kestänyt hiukan kauemmin, tai kaveri sano et käyt siel hyysikäs ennen ku tulee pimee, ettei tartte yöllä lähtee.
Sun juttujas mä suorastaan Ahmin.
Livenä en omista asioista pahemmin höpise. Kuuntelen sujuvasti ja nyökkään, silloin tällöin.
Palstalla äityy kertomaan joitakin asioita, ex tempore yhtäkkiä....simsalapim...sitte joskus pikkasen kaduttaa, muttei saa vedettyä sanoja takas. Toisten sanomiset silleen Houkuttelee sanomaan :)
Live-elämässä tulee keskityttyä lähimmäisten eloon ja tekemisiin ja sanomisiin. Ei niin tuu mieleen tuputella omia "viisauksia", kun niin suuren suuria viisauksia ne ei ole. Ja tää mun nuoriso elää Tätä päivää täysillä, se on hyvä, pitää munkin kiinni nykyisyydessä.
Nautitaan niistä sangoista, joita saamme ja muistellaan niitä sankoja, joita joskus olemme saaneet.
Hyvin paljon, siis Älyttömän paljon rakkaudellisia "sankoja" sain mieheltäni. Ihan käsittämätöntä.
Nyt aloin minäkin itkemään....
ollaan onnekkaita, monta sankoa olemme saaneet!
Rakkauden rikkautta ei mikään vie meiltä pois.
.
mulla on nyt kans itkukohtaus meneillään.Eilen se alkoi ja jatkuu vaan,kaikki itkettää.Nää tarinat täällä,oma elämä,pettymykset,ja mielessä vellova tukahdutettu rakkaus(kin) joka epämäräisesti menee sitä tunteiden vuoristorataa.Teenkö niin vai näin,miks ei olla näin kuten haluaisin,tunteita sinne ja tänne.
Ja musiikki,illalla kuuntelin nuoruudenaikaisia tangoja Youtubesta ja voi sitä itkun määrää!! Ja muistelin kun yks ihminen lauloi...nyyyyyh,ei tästä tuu mitään!
Syksy on surujen aikaa, useimmille.
Kukat kuolevat ja elämä hiljenee.
Perinteinen syysflunssa iskee, ja saa kurkun karheaksi.
Olen hyvä esimerkki, nokka valuu ja bassoääni valuu varpaisiin.
"Mustasukkaisuutta" lähtisi nyt, Karaokessa, hyvin. Tai "Ennen kuolemaa".
Kuvittele eteesi iso, komea mies, jonka siniteräsharmaat silmät katsovat vain sinua, ja korviasi hivelee laulun alku: "Järjen veit!, Ja minusta orjan teit, kun lempes annoit..."
Saa muutkin kuvitella.
H.
kuvittelenhan minä,kaikkea voi kuvitella,kuten aivastusta flunssaisena.
Olisko vierihoito parantavaa ja voisin kuunneella raspikurkun laulua ; Syvä kuin meri....
Tiedän yhden komean ison miehen, mutta ruskeasilmäisen.
Kukka kuvioista pyyhepaperia.Paikalliseen avviisiin joutu pyyhkimään.
Tais tulla jutut monistettua takamuksiin siinä samalla.:)
Joten kyllä erittäin lämpimästi läihkätää tunne, näitten nykyisten hätäkonttorien hyväksi..
ovat vähän löysiä, syövät vihanneksiakin.
Silittelevät ja paijaavat naista ylettömästi ja saavat ne raivostumaan.
Ihminen elää terveemmin jos se on aina vähän nälässä.
Ja nainen pysyy paremmin terässä kun sitä ei aina ole hipelöimäässä.
yks kesäpäivä kun saaressa veli ja isä tuli verkkoja kokemasta ja minä veljen siihenaikaisen tyttöystävän kanssa lähdin soutamaan ja pyykkiä huuhtelemaan.
Mentiin vähän matkaa minä airoissa, yhtäkkiä kamala huuto veneen perästä
"Ota pois toi , se tulee kohti Apua" Ja kauheaa kiljumista.
Veli rannalla hytkyy ja pitää mahaansa, isä nauraa ja muut katsoo kummissaan mitä veneessä tapahtuu.
Käännyn katsomaan taakse ja kilkkihän se siellä kirkujaa kohti asteleee ja vauhdilla.
No heitin otuksen veneen laidan yli ja yhdyin naurukuoroon.
Oli onneksi ainoa etteivät usempaa niitä verkoista ottaneet.
Veljellä oli siihen aikaan usein kaikenlaisia kujeita mielessä. Monta juttua saarestakin.
Nyt ovat nukkuneet pois niin isä kuin velikin ja moni moni muu mutta muistot on jäljellä ja niitä voi nauraa vieläkin.
Voin kuvitella kauhistunutta huutoa, jos semmonen kohti kävelee.
Tiedätkö, että arvasin, mistä otuksesta on kyse, vaikka kuulin ekaa kertaa tuon Kilkki-sanan.
Oikeastaan oli hyvä, kun satuit tämmösen tarinan kertomaan, että tuo Kilkki-sana tuli esiin.
Kävin googlaamas varmuuden vuoksi Kilkin ja oli, kuin olikin arvaukseni oikea.
Täällä näitä otuksia kutsutaan Krunskorviksi. Monien ihmisten kanssa on mietitty, että mitenkähän tuon sanan vois "suomentaa". Kukaan ei ole tiennyt.
Joskus verkoissa oli krunskorvia ihan täynnä. Aivan älyttömän kamalaa, kun niitä on oikein parvi.
Meillä oli Newfoundlandinkoira ja usko tai älä, se RAKASTI näitä kronskorveja. Siis se söi niitä aivan ahmimalla. Kun mieheni kävi hakemassa verkot ja laittoi ne sitten kahden "seipään" väliin levälleen ja otti siinä niitä kaloja pois, niin Koira istua tapitti vieres ja odotti, että mieheni heittäisi kronskorvin sen suuhun. Kamala rouske vaan kävi, kun se niitä pureskeli. Ja kuola tippui roikkuvista huulista suorana noroina, kyse siis ÄLYTTÖMÄN suuresta herkku-herkusta.
Inhottavia, INHOTTAVIA......
Täytyy vielä kysyä ihan uteliaisuutta, että olivatko nämä teillä päin olevat Kilkit ihan valkoisia? Ja miten kookkaita ne oli? Täällä olevat ovat valkoisia tai oikeastaan luunvärisiä. Isoimmat noin, no ei nyt 10 sentin mittasia, mutta sanoisko 7-8 senttiä. YÄK.
Aika Rohkea oot, ku semmosen käteen otat :)
Ai niin, eihän tos nyt mitään erikoista ollutkaan, sähän oot tuuminut, että voisit ottaa lemmikiski semmosen mustan ja karvasen ja ison Hämähäkin. Huh huh 50 kertaa huh-huh potenssiin kolkytä.
Mamis oon sun rinnalla :)
Vuan 100%:n mamis en sentäs ole, nimittäin minä Uskallan koskea leppäkerttuun :)
missä on sama koko ja väri mitä täällä on ja isompiakin jos aatellaan mun kättä niin kyllä melkein koko kämmenen vie mutta mun käsi ei ole mikään iso :))
rannalta usein bongaa niitten "luita", kun kuolleet ovat, silloin on valkosia.
Veli opetti mut rakastamaan luonnon pikkuolijoita, maassa möyrittiin ja milloin mitäkin ötökkää seurattiin.
Muurahaisleijonia ja kaiken maailman pistiäisiä tutkittiinn.
Kilkki on sitäpaitsi tosi tärkeä otus vaikka onkin inhottava, sehän on yks meren puhtaanapitolaitoksista.
Mutta en kyllä söisi sitä niin kun teidän koira, mutta kyllä ne verkoista häviää mun käsilläni.
Ja nyt heikkohermoset varokaa ettei taas nosta säikähdys hiuksia kattoon :))
http://www.vastavalo.fi/albums/userpics/12016/DSC00999.JPG
Paitsi ei ihan-ihan. Ehkä täällä on vähän eri laji. Krunskorvit on vaaleampia ja "kilpi" kovempi. Tai tossa linkin kuvassa oleva näytti pehmeemmältä... Ja jalat on mun mielestäni/muistaakseni vähän pitemmät.
Hyödyllisiä ovat.
Se oli harmi, kun joskus krunskorviparvi löysi verkot. Ensinnäkään kaloja ei voinut syödä, kun jokainen kala oli joko puoliksi syöty tai melkein puoliksi. Sitten krunskorvit takertuivat verkkoihin niin lujasti, ettei niitä meinannut saada kunnolla irrotettua. Sai, mutta irrottaminen oli kovan työn takana.
Mä en ole koskaan lämmennyt noihin ötököihin. Enkä matoihin. Ja hämähäkit on kamalia.
En kuitenkaan niitä tapa. Sisältäkin on aina viety hämähäkit ulos, omaan kotiin :)
Kesä: Satoi, paistoi tai myrskysi aina veneen kokka kohti tyrskyjä päin. Aava meri, verkot heitettiin veteen, käkkyrä mäntyisen saaren rantaan nuotiotuli, aalloilla uitiin, lokit tuudittivat untenmaille, aamulla koettiin verkot, siikaa, lohta, simppuja, turskaakin tuli. Aurinko, nakuna, nukahdettiin, nahkaa poltettiin, uimaan!
Talvi: Tuuli vihmoi poskia, viiletettiin "lumikiitäjällä" aavalla jäätiköllä. Laivaväylillä potkaistiin jääteliä ja tervehdittiin variksia. Ahava poltti naaman. Jäätelien takana makoiltiin ja kytättiin hylkeitä. Pam, sanoi "pyssy"
Autoretket:jäälle aavalle, aurinko porotti hankeen, turkit paksiin, viltit ja teltat hangelle, aurinko poltti posket.
Aina paloi, oli kesä tai talvi (ja sitten ruvettiin lapsentekoon, et se siitä sitte silloin ;)
Tommonen elämä on mukavaa. Olipas kiva lukea.
Hyvin pitkälle mekin ollaan noin tehty.
Paitsi noita hylkeitä nyt ei sentäs. Paha mieli tulis, jos näkisin. Siis Pam-pam-juttuja.
Me otettiin lapsetki mukaan, hyvin ne siinä joukos klapaji. Joskus menivät mummun ja paapan luo, kun me lähdettiin "vaaran paikkoihin".
Nykyään ei tuollaisia ihanuuksia enää tee. Yksin ei viitti kirmailla pahemmin merellä tai jäällä.
Vaan, mistäs sen tietää, vaikka vielä tulis semmonenkin aika, että tolleen alkais ryntäileen.
jotkut ymmärtää meren vetovoiman, se on suuri ja suunnaton.
Keskisuomessa asuessa kaikui meri sisälläni, huusi, tule tänne, kaipaan.
Tuulta kaipasin, ikävöin.
Ihminen elää eri aikoja eri paikoissa, tilanteissa. Tai ainakin minä olen elänyt.
Aina ennen kaipasin jotain tai pois jostain.
Nyt on kummallista kun kaikki on tässä.........melkein :)
Mä nyt oon varmasti jo höperön kylähullun maineessa, että eipä täs mitään hävettävää ole, vaikka vetäsen yhen hauskan jutun esille.
Hiihtoloma oli alkanut. Minä ja mieheni olimme päättäneet mennä saareen muutamaksi päiväksi.
Mies oli käynyt saaressa viemässä tavaroita etukäteen. Myös pitänyt takassa tulta, että kämppä lämpiäisi.
Jätimme auton Kuusisaaren rantaan elikkä sinne, missä minulla on nyt vene.
Kävelimme jäätä pitkin kohti saarta. Aloin tihruttamaan, että mikäs valkoinen Iso laatikko tuolla saunan terassilla oikein on. Semmosta ei ole siellä ennen ollut. Sen verran kaukana vielä oltiin, että kunnolla ei saanut selvää. Kysyin mieheltä, että onko hän vienyt sinne jotakin ja mikä ihme se oikein on.
Mies naureskeli partoihinsa ja sanoi, että sielä on yllätys odottamassa.
Kun päästiin perille, niin selvishän se, että mikä se valkoinen laatikko on.
Kylpyammeeni on ollut aina ison kiven juuressa, talon vieressä. Saunasta kylpyammeelle on jotain 30metriä.
Noh, mieheni toki tiesi, että vaimoressukka ei voi vastustaa kylpyammeeseen pulahtelua. Kuumaan veteen kääriytymistä.
Mieheni oli päättänyt hemmotella minua oikein viimesen päälle. Hän oli raahannut sen kylpyammeen saunan terassille. En tajua, miten se sai sen siirrtettyä, koska amme on TOSI raskas. Oli saanut nostettua sen parin portaan verran terassille. Koska pakkasta oli arviolta 15-17 astetta, niin kylpyvesi jäähtyy äkkiä ja myös iho ja hiukset jäätyvät, jos märkinä on näin kovassa pakkasessa.
Mies oli vienyt kotoa styrokslevyjä. Hän oli ympäröinyt tämän ammeen styroksilla. Heh, aika hassun ja ruman näköinen, koska styrokslevyt pysyivät paikallaan paksulla nailonnarulla, joka kiersi ammeen ympäri monta kierrosta. Hän oli tehnyt myös kannen ja kannen toisessa päässä oli leikattu pieni kolo. Kaulani kokoinen :))))
Jahas ja joo, ei liene vaikea arvata, missä makasin? Oli myöhäinen ilta, tai ilta-yö. Pakkasta viitisentoista astetta. Minä köllin kuumassa ammeessa, kansi päällä ja vain pää esillä. Voi, että se oli ihanaa. IHANAA. Ja voi että, että mua nauratti. Se oli niin koomisen hauskaa ja hullunkurista. Mies kävi saunassa löylyissä ja tuli siihen mun viereen leyhyttelemään ja seurustelemaan.
Minä katselin tähtiä taivaalla, taustalla soi musiikki, pakkasta aikalailla, mutta meikäläinen oli kääriytynyt kuumuuteen.
Sydän oli pakahtua siitä nautinnosta.
lukea sun kirjoituksias sun miehestäs, tulee olo että kaikki on mahdollista.
Hyviäkin liittoja ja suhteita on ja on mahdollisuus löytää.
Kaikki ei ole täysin toivotonta.
Onhan niitä toki muillakin täällä palstalla, onneksi.
Aurinko nousi taivaanrannan ylle korkealle loistamaan valoaan :-)
Isosiskolikka on räytynyt usiamman viikon valtavissa selkätuskissa keskussairaalassa ja terveyskeskuksenpuolella ja taas sieltä pikalähetteenä kirranpolille ja nyt on magneetit kuvattu ja vihdoinkin pika pikaa kiireellisenä leikattu vaikeassa paikassa ollut välilevyn pullistuma ja hankala oli ollut leikkaus, kestänyt pitkään. Nyt on pöperöpäisyys leikkaushöyryistä selvennyt ja häkkyrän kanssa eka-askeleet otettu ja helpotuksen itkut itketty. Kiitos :-))
http://www.youtube.com/watch?v=vnczxedm0L4&feature=related
Hieno juttu, kun selkäpotilas on jo tuossa pisteessä, että saa ootella toipumista. Saa selkänsä kuntoon, eikä tarvitse tuskitella kipujen kanssa. Nykyaikanahan saadan tosi hyvin hoidettua välilevyjen pullistumat ja leikkauksen jälkeen selkä on mitä parhaimmassa kunnossa. Hieno juttu!
Sitten tähän sun linkkiisi.
Täten kiitän, mitä parahimmalla tavalla, sinua Iloisesta ja naurunsekaisesta tunnelmasta, jonka minulle annoit.
Oravia katsellessa ja kuunnellessa sain iloa alkavaan vapaapäivääni :)
Tykkään tommosista hassuista hassutteluista.
Vaasassa aurinko mollottaa taivaan täydeltä. Tuuli puskoo kieppuen, eikä oikein osaa sanoa tuuleeko pohjoisesta vai etelästä.
Mulla olis niin paljon tekemistä, että koko aamu on mennyt siihen, kun mietin, missä järjestyksessä mitäkin tekisin. Saattaapi käydä niinkin, että siihen järjestyksen pohtimiseen suttaantuu koko päivä ja illallahan ei enää kannata ruveta mitään örvehtimään. Mutta on tää örvehtimättömänäkin olo ihan mukavaa. Leppoisaa, etten sanoisi. Heleppoa ny ainaki :)
Ja hyvä aloitus muutenkin. Elämänvarren valoisia muistoja on varmasti jokaisella jos niitä vain halutaan muistella.
Minulle tuli pieni-iloinen muisto tänä aamuna siitä kun olin metsään menossa ja pysäytin auton erään metsätien varteen. Mutta sitten kun olin lähdössä niin se ei inahtanutkaan, ei startannut. Ehdin kuvitella vaikka minkälaisia hankalia seurauksia siitä viasta, mutta kuitenkin jaksoin työntää sen alamäkeen ja käynnistää ns:ti mäkistartilla. No se hyrähti helposti käyntiin ja kun uudestaan kokeilin niin taas se starttasi kuin ei mitään vikaa olisi ollutkaan.
Hyvä, kun auto starttas ja pääsit kotia. Olis tainnut olla pitkä matka lähteä siirtelemään jalkaa jalan eteen ja jättää auto sinne.
Onneksi on noita kännyköitä. Usein on tullut mieleen, että kun meen esim. saareen, niin jos sielä jotakin tapahtuis, eikä sitä kännyä olis, niin ei voisi mitenkään apua keneltäkään pyytää. Olis paljon turvattomampaa se oleminen.
Myös venepaikalta kotiin. Jos auto kesken matkaa tyssäis tielle, niin eipä siinä naurattais. No, jos mulla Ei olis kännykkää, niin ehkä ennakoisin siten, että ottaisin auton perään pyörän mukaan. Pyörällä pääsis hurahuttamaan paremmin, kuin kintuilla.
Ennen muinoin ajoin pyörällä sen 30km kotoa venepaikalle. Mies tuli tavaroiden kans autolla ja minä poljin, kuin miuli, tukka putkella ja naama punasena. Silloin, jos joku auto harvakseen tuli vastaan, niin hellitin polkemista ja yritin olla, kuin kuka tahansa normaali polkupyöräilijä, mutta oitis, kun auto oli ajanut ohi, lähdin minä viuhottamaan kaaaauhiaa vauhtia. Kyse liikunnan maksimointi ja myös matkaan kuluvasta ajasta. Silmät pullottaen tarkistin vähän väliä kellosta ajan ja lisäsin vauhtia minkä kerkesin. :))
sun kans kun kuvittelee tuotakin tapausta! Kyllä olet mainio kirjoittaja,ihan pakko lukea sun JOKA juttus kun tulee niin hyvälle tuulelle,niinku seki amme juttu!
Naapurit pitää taas mua hulluna kun yksin täällä nauran..mut ei voi mitään,mitäs nauratat!
Lähden muuten kohta pyörällä mutta en mä nyt noin lujaa et silmät pullistuu päästä,heh..
Palstalla on nyt aika hiljasta, missähän te kaikki oikeen ootte? Emmää mikään utelias ole, mut olishan se nyt kiva tietää, missä ootte, mitä teette, mitä aijotte tehdä, mitä suunnitelmia teillä on, mikä homma on nyt menos, Miksette ole palstalla, mitä tuumailuja on nyt päässänne, mitä tulevaisuuden suunnitelmia, mimmosia menneitten muisteluita?
:)
Minäpäs täs aikani kuluksi (siis oikea syy on se, että kun olen Tärkeitä asioita kirjottamas palstalla, niin en voi tehdä mitään hommia täällä kotona, eihän voi kahdessa paikassa olla yhtäaikaa), kerron Mimmosta tää naisen elämä on.
Heli Laaksosen kirjoittaman runon tähän nyt naputan. Sen myötä toivotan teille hyvää alkavaa viikkoa.
Niin ja Valoosia muistoja.
Naise elämää
Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväinen, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltai muult.
Yritä täsä sit olla, Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
Hiukka hianon näköst.
Ei iloks tulemiseks enemppä tarvita.
Kyl o helppo ol naine !!
Olin taas kidutuspenkissä, nyt viimesen kerran taas toistaseks.
Kiittäessäni hammaslääkäriä nauroin että harvoin sitä tulee kidutuspenkistä kiitettyä.
Puudutti niin että on toinen puoli naamaa ihan tunnoton, enkä viittinyt jäädä muita asioita hoiteleen samalla.
Kun tunto palaa pitää lähteä takas kaupungille.
Noi Heli Laaksosen runot on ihania, mulla on kirja ja siihen kuuluva cd, saa kuunnella ja lukea samalla.
Tänään tai huomenna alkaa mulla makuuhuoneen järjestyksen muuttaminen.
Meinaan laittaa sängyn toiselle puolelle huonetta.
Olen liian herkkä äänille ja alakerran poika tykkää kuunnella musiikkia yöllä usein silloin kun mulla on aamuvuoro.
TUM TUM RÄTÄTÄ TUM TUM RÄTÄTÄTÄTÄÄÄÄÄÄ
Se ei soita kovaa mutta bassot ja rummut kuuluu vaikka on korvatulpat. Ajattelin että jos siirtämällä sängyn paikkaa jäis ne äänet vähemmälle.
Muulloin se ei haittaa, aamuvuoroja on niin vähän että muutenkin nukkuminen on silloin vaikeampaa.
Hyvää alkavaa viikoa sinullekin.
ja kohta lähdettävä ihka oikeita töitä tekemään. Jaa, että mitä töitä? No leipätöitä. Ai mistä leipä no leipomosta tietty.:)
Tuo Heli on nero niin kuin naiset yleensä kovasti tykkäsin runostansa tai mitä lie totuuksia lateli hauskan puoleisesti.
Rrrrrreipas tyttönen olet ollut, kun oot kyennyt istumaan kidutuspenkkiin ja vielä suu apposen ammollaan ja täyspuudutus kidassa vieläpä Kiittelemään siitä kaikesta. Oikeestaan oot enämpi, kuin vain Reipas.
Rohkea Meriläiskä :)
Toista se on meikäläinen. Noi puudutukset on äklöjä, jos esim. kurkku puutuu. Jos kurkkuni puutuisi, niin tukehtuisin alta aikayksikön.
Minulta piti aikoinaan poistaa viisaudenhampaat. Hammaslääkärini piti suorastaan luennon siitä, miten tämä puutuminen tapahtuu ja selitti moninaisin sanoin, ettei se kurkku puutuessaan paisu umpeen. Kurkkureikä toimii ja hengitys tapahtuu normaalisti. Oikeastaan hän selitti NIIN moninaisin lausein, että heleposti voisin perustaa Oman yksityisvastaanoton ja ellen tykkäisi plimputtelusta, niin kenties olisin hammaslääkärinä. :)
Minä sanoin hammaslääkärilleni, että ymmärrän toki hänen selostuksensa, mutta hän ei ole ottanut huomioon poikkeuksia, jotka vahvistavat säännöt. kerroin luottamuksellisesti sekä hänelle, että vastaanottoapulaiselle, että juuri MINÄ olen se poikkeus, se vahvistava tapaus säännöille. Lekuri katsoi minua ja yritti siinä jotakin selostaa, mutta ilmoitin, että Tiedän, että tukehdun, jos kurkkuni puudutetaan.
Hoin: So What, so What, so What..... jokaiseen hänen lauseeseensa, jolla hän yritti minun "muka luuloja" kääntää.
Noh, hän siinä sitten sanoi, että eipä muu auta, kuin yrittää saada minut sairaalaan hammaskirurgin hoitoon.
En viitsinyt kysästä, että mimmosen syyn tämä hammaslääkäri lähetteeseen pisti, koska tiesin, että kovin helposti ei sairaalaan pääse hampaitten poistoon, ellei ongelma ole jotenkin suuren suuri, esim. hampaitten juuret umpisolmussa tai jotain. Minun juureni sojottivat, valitettavasti siistin suorassa, eikä mitään ongelmia hampaitten poistoon ollut. Paitsi, että tukehtuisin.
Pääsin sitten keskustelemaan tämän kirurgin kanssa etukäteen. Oi miten sympaattisin ihminen. Hän selitti myös vaikka mitä juttuja ja niinpä voisin, jos haluaisin ryhtyä myös sairaalan erikoislääkäriksi. Ihanaa, kun on monia ammatteja, jotka hallitsee. :)
Minulla piti olla saattaja keskussairaalaan, kun tämä tukehtumattomuusoperaation piti tapahtua. Olin saanut vahvan esilääkityksen. Olin siis lähes aivokuollut. Mieheni saatteli minut, hiljaisen, lasisilmin tuijottavan vaimon, rakkaan hidasliikkeisen ihmisen, joka hissutteli miehensä kättä pitäen. Kerrankin olin ohjailtavissa mielentilassa, enkä tuntenut mitään tarvetta olla siitä edes pahoillani. Minua lallatutti, rauhaisa olo syrämmes.
Sairaanhoitaja avusti minut tuolille lääkäriä odottamaan. Hän jutteli leppoisasti ja yritti rauhoitella minua. Että mua nauratti semmonen, mitäs rauhoittelua minä tarvitsin, itse rauhallisuus.
Sitten tuli hammaskirurgi paikalle. Hän marssi ikkunan ääreen ja avasi sen ja tuli luokseni ja sanoi Hyvin rauhoittavasti, että aukaisi ikkunan, että saan paremmin hengitettyä, kun hän kohta puuduttaa PUOLI kurkkuani. Olimme sopineet, että menen sinne kaksi kertaa. Elikkä Vain puoli kurkkua puutuu ja näin pystyn hengittämään sillä puuduttamattomalla puolikurkullani, enkä näinollen kykene tukehtumaan, vaikka niin haluaisinkin.
Puudutettuaan tämän toisen puolen, niin lääkäri tuli kysymään, mimmonen olo on.
Ja taaskin minua leppoisasti nauratti, tyhmiä hän kyseli, olo oli mukavan rauhallinen hätä ei ollut kädessä.
Lääkäri ehdotti, että kun nyt näin leppoisalla tuulella olen, niin eikö hän voisi puuduttaa samalla myös sen toisen puoliskon ja saatais koko hommeli kerralla hoidettua.
Minä mietin asiaa ja sanoin, että minua Ei ollenkaan haittaa, vaikka tähän tukehtuisin ja sanoin, että aivan hyvin hän voi puuduttaa mitä tahtoo. Ja niin tehtiin ja kaikki sujui hyvin.
Että tunsin olevani rokea :) KOKO kurkku puudutettiin ja täs mää vaan kirjottelen ja elävien kirjoissa olen.
Ihmettelen, että miten mää voinki olla näin rohkee :)
sun tarinaa lukiessani että miten sitä jaksaa suuta auki pitää kun on noin ihanan autuaallisessa olotilassa?
Mähän alkaisin lauleskelemaan ja naureskelemaan kaikelle hassulle, sä vaan ajattelit.
Vai oliks sulla suussa jotain juttuja jotka piti auki sitä?
Mulla on polvi leikattu silleen että olin ihan hereillä ja autuaallisen onnellisessa olotilassa kuuntelin musaa korvalapuilta.
se selkäydinpuudutus ei kyllä kovin ihana ollut mutta hyvin meni kun en noita muita pistosvälineitä pelkää.
Jalka oli koukussa kun se puudutus laitettiin ja sitten kun oltiin leikkaus-salissa mulla oli koko aika sellainen tunne että jalka on koukussa. Yhdeltä hoitajalta sitten kysyin etteikö ne suorista mun jalkaa ollenkaan?
Hoitaja nauroi vaan että sun jalkas on ollut suora jo vaikka kuinka kauan. Siitä ajattelin että oli joku haamutunne jalassa.
Kyllä me ollaan rrrrrohkeista rohkeimpia naisia kun kaikkea tälläistä läpi käydään ihan noin vaan :))
Sen verran raukeassa tilassa olin, että en jaksanut ihan ääneen trallatella.
Pidin leppoisasti ihan itse suutani auki, kuin ruokaa halajava linnunpoika.
Polvi minultakin leikattu. Jotain kolme vuotta sitten.
Suhun verrattuna minä oon lällyäkin lällympi. Pelkuri-raukka vainen.
Sinä, joka uskallat hämähäkkeihin koskea ja muihin ötököihin, sinä joka krunskorvinkin otat käteesi tosta noin vaan ja heität mereen. Kaiketi uskallat koskea myös matoihin, sitä en ole kysynyt, mutta luulen, että voisit kasata kouraasi 20 matoa ja tutkiskelisit niitä kaikes rauhas.
Minulle ehdotettiin, että polveni leikattaisiin, kuten sinulla. Ilmoitin oitis leikkaavalle kirurgille, että EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Selitin, että olen se Poikkeus-tapaus :DDDDD Tää polvileikkaajakirurgi otti esille semmosen muovista tehdyn polven ja siitä, oikein "kädestä pitäen" selitti, miten leikkaus tehdään ja sitä rataa. Näinollen voin tässäkin asiassa sanoa, että olen lähes pätevä polvileikkaaja. Ellen olisi plimputtelija, niin..... :)
Kun aamulla makasin leikkauspöydällä, niin nukutuslääkäri tuli paikalle. Henkilökuntaa parveili ympärilläni ja touhusivat, mitä nyt touhusivat. Nukutuslääkäri tuli kysymään vointiani ja sanoi, että hän kohta tulee antamaan minulle selkäydinpuudutuksen. SIIS SELKÄYDINPUUDUTUKSEN, juuri sen, josta olin puhunut kirurgin kanssa. Huh, huh, huu, meikäläinen kauhistui. Sanoin hänelle, että ei helevetis mulle pistetä semmosta, vaan haluan nukutuksen. Lääkäri sanoi, ettei hänelle ole ilmoitettu, että minut pitäisi nukuttaa. Minä siihen, että olen Ehdottomasti sopinut, että niin menetellään ja minulle On luvattu nukutus. Sanoin, että minä lähden tästä talosta pois ja olkoot koko leikkaus tekemättä.
Siihen tämä lääkäri sitten sanomaan kiireesti, että elähän nyt hermostu, teemme sitten, kuten tahdon, hän tulee kohta nukuttamaan.
Hetken kuluttua minä nukkua possotin, kuin pieni vauva. Ja leikkaus meni ihan hyvin.
Näissä asioissa olen lällykkä, mutta oon mä joissakin asioissa peräti rohkeakin.
Hmmmm.....ei nyt vaan näin yhtäkkiä tuu mieleen, että missä asiois oon rohkea. :)
Kun Sibeliukselta kysyttiin hänen suhteestaan musiikkiin hän vastasi sen muistuttavan hänen suhdettaan vaimoonsa:
-Rakastan häntä, ymmärrän jonkin verran, mutten hallitse laisinkaan.
Vimppa viesti. Oikeesti.
Mielikuvitus vapaaksi!
Vain naurulla on oikeus tappaa!
Vain neroille oikeus puhua tyhmiä!
Miksi vain rikkaat saavat ulostaa rahaa!
Myös sydän on joukkotuhoase!
Myös lintujen äänet on laskettava!
Kukaan ei ole toista parempi, mutta jotkut kylläkin!
Heikoille sortaminen helpommaksi!
Myös realisteille siivet!