sijaisäidille perhekodeista

me emme ole perhekoti vaan aivan tavallinen Pride-koulutuksen käynyt perhe. Kaksi omaa ja kaksi lainattua lasta. Molemmat sijoitukset ovat nyt pitkäaikaisia, mutta aloitimme lyhytaikaisina perhehoitajina ja jonkin aikaa teimme molempia päällekkäin.

Kuten jo mainitsin, Helsingin kaupunki ei korvannut traktorin takalasia, paketttiauton tuulilasia, ei henkilöauton vilkunlasia. ei myöskään ole tullut korvauksia reijällisiksi leikellyistä vaatteista. Kaikki "onneksi" perhepiirin sisällä sattuneita tekoja ei ole tarvinnut vielä ulkopuolisilta anteeksi pyydellä. Sos.virkailija selvitti vakuutusasiaa aikoinaan ja vastaus oli: nämä lapset tekevät niin paljon tällaista tuhoa, jottei niitä voi korvata ja vakuutusta tähän ei kaupungilla ole. Erityisvaikean lapsen hoitolisäkorotuksen saimme.

Tapaamisista: toinen tapaa äitiään n.1 kerta/kk täällä meillä ja se on hyvä ratkaisu. isäänsä hän tapaa erillisessä valvotussa tapaamispaikassa n. 3kk välein.muuta sukua ei ole.
toinen taas tapaa sukuaan kerran kuussa viikonlopun mummolassa, äitiään 6vk välein valvotussa tapaamistilassa, josta jatkaa mummolle. lisäksi 2-3 vk kesäloma mummolla ja toinen vk isän puoleisen suvun luona. Rumba on melkoinen ja kiintymyssuhde edelleen hakusessa, kuten ekaan viestiini tuonne ketjuun kirjoitin.

molemmille lapsille olemme saaneet terapiaa ja siitä olen kiitollinen, uskon sen helpottavan tulevaa murrosikää.
165226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Juu taitaa kyllä maassa olla paljon eri käytäntö,
tulee mieleen, ettei nää meidän keskustelut ainakaan vala uskoa uusiksi perhehoitajiksi aikoville, vai mitä meinaat?

Tuleeko teille koskaan lasten tapaamisien jälkeen, sellainen tunne, että siellä urkittaisiin ja puhuttais pahaa, niin et lapset ei tietäisi oikein kenen mielen mukaan heidän tulisi olla.
Meille on nyt ilmaantunut sellaiset sukulaiset, että ei voi millään ilveellä olla heidän mielensä mukaan.
Olen ihan epätoivoinen, vaikka yritämme parhaamme, niin nää kinaa aina vastaan.
Minä olen sitä mieltä, että jos kauan jatkuu, ei ole paljon tehtävissä.
No iloista kevättä kuitenkin, koko teen poppoolle!

Äänestä
  • kyllä minä olen varma, että varsinkin tämän suursuvun vesalle puhutaan tai ehkä ennemmin vihjaillaan, että he ovat parempia ja me jotenkin huonompia hoitajia. totuus on kuitenkin se, että me hoidammearjen, luomme kodin turvan ja aikuisen me kuulemme lasta
    myös kun hänen on paha olla .Joskus paremmin, joskus huonommin(huutaen), mutta kuitenkin antaen lapselle luvan tuntea myös surua, tuskaa, vihaa ja pahaaoloa.suvun luona on oltava reipas, pärjäävä, mukava taitava eikä muuta.


    minulta meni melkein kaksi vuotta, ennenkuin tajusin, että suku siirtää minuun omaa häpeäänsä.heille on tosi raskasta todeta, ettei kukaan heistä uskaltanut ottaa lasta luokseen vaan piti antaa vieraalle. Oikeasti suku on ihmisinä tosi mukavia, mutta tässä sijaisperhe
    ympyröissä heidän on tosi vaikea antaa lapsenlle lupaa olla meillä ja kiintyä meihin. sen oivalluksen jälkeen olen opettelemassa sitä,että en enää näe enkä kuuntele suvun tekoja ja kommentteja. Tiedäthän: olen pakannut lomavaaterepun puhtailla vaatteilla ja se
    palautetaan koskemattomana ja lapsella on toinen kassi täynnä uusia vaatteita "kun raukalla ei ollut mitään sopivaa mukana".

    Siitä, että karkoittaako kirjoittelumme uusia sijaisvanhemmiksi haluavia: voi teitysti olla, että ruusuisimpia unelmia kuvittelevat pelästyvät. Mutta eikö ole ole parempi astua vaaroista tietoisena karhun pesään? Sijaisvanhemmuus on niin moni muotoista ihmissuhdetyötä,
    että mikään meidän tarinoistamme ei kerro koko totuutta. Täällä on ihania biovanhempia, keskinkertaisia bioja ja sitten niitä tarinoiden bioja. ja jokainen lapsi on oma haasteensa, eikä se raivopäisin taistelija ole välttämäti se huonoimmin elämään selviävä. joskus se
    kiltti ja hiljainen lapsi on se, joka suurimmat murheet lopulta tuottaa. en kyllä luopuisikaan tästä työstä.

    Äänestä

  • Hei taas!

    Kyllä tuo sinun kirjoituksesi, on kuin omaa ajatusmaailmaa kirjoittaisi.
    Meillä on lapsilla pitkät lomat sukulaisissa, ei vanhempain luona, kun he sieltä kotiutuu, riittää aina pitkään salamyhkäisyyttä, sitte he jossain tilanteessa tyhjentää sen salaisen repun ja kyllä huomaa, kuinka heidän olemus tulee iloisemmaksi, ei pienet jaksa salaisuuksia kantaa, eikä toki kuulukaan. tässä yksi hyvä pointti, kuinka ajattelemattomia se suku on.

    Voi kunpa he tietäsivät, etteivät tekisi omaa surutyötänsä lasten välityksellä ja kohdistaisi sitä sijaisvanhempiin, niin olisi paljon helpompaa kaikilla.

    Onhan ammattiauttajia, jotka voisi käsitellä puolueettomasti heidän tarinaansa ja lapset ja perhe saisivat kiintyä rauhassa, kun eihän lapsilta voi kieltää millään kiintymystään sijaisiin, mutta ehkä meidän olisi vaan opittava ymmärtään tääkin ongelma, mutta se ei aina ole niin yksoikeeta.

    Minäkin aina sanon, ettei me olla viemässä teiltä mitään, mutta he kokevat aina, meidät uhkaajiksi.

    Tosin pitää sanoa, että meillä ei ole, kuin yksi perhe, joka näin käyttäytyy, mutta yksi mätä omena tuhoaa koko korillisen.

    Äänestä

  • Sijaisäiti kirjoitti:

    Hei taas!

    Kyllä tuo sinun kirjoituksesi, on kuin omaa ajatusmaailmaa kirjoittaisi.
    Meillä on lapsilla pitkät lomat sukulaisissa, ei vanhempain luona, kun he sieltä kotiutuu, riittää aina pitkään salamyhkäisyyttä, sitte he jossain tilanteessa tyhjentää sen salaisen repun ja kyllä huomaa, kuinka heidän olemus tulee iloisemmaksi, ei pienet jaksa salaisuuksia kantaa, eikä toki kuulukaan. tässä yksi hyvä pointti, kuinka ajattelemattomia se suku on.

    Voi kunpa he tietäsivät, etteivät tekisi omaa surutyötänsä lasten välityksellä ja kohdistaisi sitä sijaisvanhempiin, niin olisi paljon helpompaa kaikilla.

    Onhan ammattiauttajia, jotka voisi käsitellä puolueettomasti heidän tarinaansa ja lapset ja perhe saisivat kiintyä rauhassa, kun eihän lapsilta voi kieltää millään kiintymystään sijaisiin, mutta ehkä meidän olisi vaan opittava ymmärtään tääkin ongelma, mutta se ei aina ole niin yksoikeeta.

    Minäkin aina sanon, ettei me olla viemässä teiltä mitään, mutta he kokevat aina, meidät uhkaajiksi.

    Tosin pitää sanoa, että meillä ei ole, kuin yksi perhe, joka näin käyttäytyy, mutta yksi mätä omena tuhoaa koko korillisen.

    Hei

    Teillä on tosi hyviä ajatuksia täällä tai ainakin samanmoisia kun itselläni ;) Haluisinkin kysyä teiltä seuraavaa: Me olemme kv-adoptioperhe, yksi lapsi kotona jo ja toinen tulossa. Mielessä kuitenkin ehkä joskus alkaa myös sijaisvanhemmaksi, mutta onko se huono yhdistelmä? Adoptiolapset tarvitsevat extra-huomiota ja sijaislapset myös, voisiko se olla huono yhdistelmä kaikille?? Adoptiolapset ovat tavallaan haavoittuvaisempia kuin biolapset (hylkäämiskokemuksia ja kiintymyssuhteen luomisessa katkoksia), joita tuntuu monella sijaisperheellä olevan. Ja siksi mietin onko sijaislapsen tulo kaikkine erityisjärjestelyineen liikaa huomiota pois adoptiolapsilta? Tiedän, on aivan mahdottoman vaikea kysymys, mutta jos kerrotte omat ajatuksenne, ehkä saan niistä jonkun oivalluksen :)

    Äänestä

  • gigi kirjoitti:

    Hei

    Teillä on tosi hyviä ajatuksia täällä tai ainakin samanmoisia kun itselläni ;) Haluisinkin kysyä teiltä seuraavaa: Me olemme kv-adoptioperhe, yksi lapsi kotona jo ja toinen tulossa. Mielessä kuitenkin ehkä joskus alkaa myös sijaisvanhemmaksi, mutta onko se huono yhdistelmä? Adoptiolapset tarvitsevat extra-huomiota ja sijaislapset myös, voisiko se olla huono yhdistelmä kaikille?? Adoptiolapset ovat tavallaan haavoittuvaisempia kuin biolapset (hylkäämiskokemuksia ja kiintymyssuhteen luomisessa katkoksia), joita tuntuu monella sijaisperheellä olevan. Ja siksi mietin onko sijaislapsen tulo kaikkine erityisjärjestelyineen liikaa huomiota pois adoptiolapsilta? Tiedän, on aivan mahdottoman vaikea kysymys, mutta jos kerrotte omat ajatuksenne, ehkä saan niistä jonkun oivalluksen :)

    jos olosuhteet ovat siihen hyvät.
    Usein huostaanotetut lapset ovat hyvin "rikkinäisiä" vaikka sekin riippuu lapsen iästä. Jo hiukan isompi lapsi on usein joutunut elämänsä aikana kärsimään kaikenlaisista pettymyksistä ja jopa väkivallasta joka usein kohdistunut äitiin tai lapseen itseensä.
    Esimerkiksi meillä ei tulisi kysymykseenkään että Sijaislapsemme 11 v. tulisi toimeen jonkun muun lapsen kanssa.
    Ei edes lyhyt vierailu onnistu, koska huomion tarve on niin ärettömän suuri. Eli mitään hyvää vastausta ei voi tuohon antaa koska kaikki on niin yksilöllistä.
    Pieni vauva on kuin toinen asia, se on sitten paljon vanhemmista kiinni miten tulevaan "sisareen" suhtaudutaan. Se on kait enempi kuin normaali perhe lisäys.

    Mietin että miksi adoptiolapset tarvitsevat enempi huomiota kuin mitä omat biologisetlapset? Miksi enempi haavoittuvaisempia?

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    jos olosuhteet ovat siihen hyvät.
    Usein huostaanotetut lapset ovat hyvin "rikkinäisiä" vaikka sekin riippuu lapsen iästä. Jo hiukan isompi lapsi on usein joutunut elämänsä aikana kärsimään kaikenlaisista pettymyksistä ja jopa väkivallasta joka usein kohdistunut äitiin tai lapseen itseensä.
    Esimerkiksi meillä ei tulisi kysymykseenkään että Sijaislapsemme 11 v. tulisi toimeen jonkun muun lapsen kanssa.
    Ei edes lyhyt vierailu onnistu, koska huomion tarve on niin ärettömän suuri. Eli mitään hyvää vastausta ei voi tuohon antaa koska kaikki on niin yksilöllistä.
    Pieni vauva on kuin toinen asia, se on sitten paljon vanhemmista kiinni miten tulevaan "sisareen" suhtaudutaan. Se on kait enempi kuin normaali perhe lisäys.

    Mietin että miksi adoptiolapset tarvitsevat enempi huomiota kuin mitä omat biologisetlapset? Miksi enempi haavoittuvaisempia?

    kai adoptiolapsen haavoittuvuus pohjaa samaan kuin meidän sijailastemme hauraus. Adoptiolapsi on aina "hylätty" lapsi. Bioperhe ei ole häntä voinut pitää. Odotusaika ei varmaankaan ole ollut yhtä auvoinen kuin hartaasti odotetulla biolapsella. kasvuaika laitoksessa, slummissa heikoissa kotioloissa syntymästä adoptioon on voinut vaurioittaa lasta aivan kuten sijaislapsemme on vaurioitunut vastaavissa oloissa.

    tästä kai on kyse, adoptilapsi on tavallaan kuten sijaislapsi ilman biojen vierailuja ja biojen vaatimuksia

    Äänestä

  • kv1 kirjoitti:

    kai adoptiolapsen haavoittuvuus pohjaa samaan kuin meidän sijailastemme hauraus. Adoptiolapsi on aina "hylätty" lapsi. Bioperhe ei ole häntä voinut pitää. Odotusaika ei varmaankaan ole ollut yhtä auvoinen kuin hartaasti odotetulla biolapsella. kasvuaika laitoksessa, slummissa heikoissa kotioloissa syntymästä adoptioon on voinut vaurioittaa lasta aivan kuten sijaislapsemme on vaurioitunut vastaavissa oloissa.

    tästä kai on kyse, adoptilapsi on tavallaan kuten sijaislapsi ilman biojen vierailuja ja biojen vaatimuksia

    Näinpä kv1! Aivan juuri tuota tarkoitan ja niinhän se on. Kun lapsi kasvaa on adoptiolapsen "rasitteena" myös se, ettei hän tiedä juuriaan ja sukulaisiaan. Ne voivat nousta arvoon arvaamattomaan ja tiedon puute voi olla raskaskin taakka. Isompana adoptoiduilla taas tavallaan kuin puuttuu koko alkuelämä, koska useinkaan siitä ei ole tietoa tai kukaan kertomassa. Ei ole kuvia, ei kukaan voi sanoa koska hän alkoi kävelemään, mikä oli eka sana. Välttämättä kukaan ei edes tiedä missä hän on ollut ja kenen kanssa asunut. Sijaislapsella taas on nämä tiedot, mutta usein ei taida biovanhemmista paljoa muuta iloa olla?
    Tämmöisessä perheessä (sijais ja adop.) siis kaikki on erikoistarpeisia lapsia, onko se liikaa? Vaikea kysymys varmasti, tunnetteko ketään joilla olisi tämmöinen yhdistelmä?

    Äänestä

  • gigi kirjoitti:

    Näinpä kv1! Aivan juuri tuota tarkoitan ja niinhän se on. Kun lapsi kasvaa on adoptiolapsen "rasitteena" myös se, ettei hän tiedä juuriaan ja sukulaisiaan. Ne voivat nousta arvoon arvaamattomaan ja tiedon puute voi olla raskaskin taakka. Isompana adoptoiduilla taas tavallaan kuin puuttuu koko alkuelämä, koska useinkaan siitä ei ole tietoa tai kukaan kertomassa. Ei ole kuvia, ei kukaan voi sanoa koska hän alkoi kävelemään, mikä oli eka sana. Välttämättä kukaan ei edes tiedä missä hän on ollut ja kenen kanssa asunut. Sijaislapsella taas on nämä tiedot, mutta usein ei taida biovanhemmista paljoa muuta iloa olla?
    Tämmöisessä perheessä (sijais ja adop.) siis kaikki on erikoistarpeisia lapsia, onko se liikaa? Vaikea kysymys varmasti, tunnetteko ketään joilla olisi tämmöinen yhdistelmä?

    ja nyt olikin sitten hiukan enempi ajatusta asiaan mikä oli tarkoitus että se ei jäisi joksikin olettamukseksi. Onhan meitä lukijoita niin monenlaisia eikä kaikilla välttämättä aavistustakaan adoptiolapsista ja heidän elämän tilanteista.

    Voin mainita koska tunnen sellaisen perheen jolla on biologisia- adoptio- sekä kasvattilapsia yht.6 lasta.7-11v. Eli seuraan heitä päivittäin joten heidän ongelmat tiedän aika tarkkaan koska tuemme toinen toistamme.
    Heille ensin adoptoitiin ja sitten bio-kolmoset ja vielä kasvattia. Siinä voitte ihmetellä sitten että miksi näin.
    Lapset kuuluvat heidän elämäänsä ilman mnkäänlaisia rajoituksia, eli se on heidän elämäntapa, kuten meidänkin elämäntapaan on lapset kuuluneet aina. Uskon että näin tulee myös jatkumaan niin kauan kuin lapsia lähellämme on. Ei ole kysymys yksin lapsirakkaudesta vaan siihen liittyy myös tärkeitä asioita jotka on aikuisen vastuulla ja kuka muu kuin me aikuiset taistelemme heidän oikeuksistaan. Tämä on suurta rakkautta ilman sääliä. Lapsistakin kasvaa aikuisia jota ei pidä unohtaa.
    Meidän sijaisvanhempien verkosto on suuri noin 25-30 äitiä ja isää siihen mahtuu monen laista lasta 0-25 ikään saakka. Silti pyrkimys kaikilla on melkein sama ja tuloksia on hyvin sekalaisia.

    Äänestä

  • gigi kirjoitti:

    Hei

    Teillä on tosi hyviä ajatuksia täällä tai ainakin samanmoisia kun itselläni ;) Haluisinkin kysyä teiltä seuraavaa: Me olemme kv-adoptioperhe, yksi lapsi kotona jo ja toinen tulossa. Mielessä kuitenkin ehkä joskus alkaa myös sijaisvanhemmaksi, mutta onko se huono yhdistelmä? Adoptiolapset tarvitsevat extra-huomiota ja sijaislapset myös, voisiko se olla huono yhdistelmä kaikille?? Adoptiolapset ovat tavallaan haavoittuvaisempia kuin biolapset (hylkäämiskokemuksia ja kiintymyssuhteen luomisessa katkoksia), joita tuntuu monella sijaisperheellä olevan. Ja siksi mietin onko sijaislapsen tulo kaikkine erityisjärjestelyineen liikaa huomiota pois adoptiolapsilta? Tiedän, on aivan mahdottoman vaikea kysymys, mutta jos kerrotte omat ajatuksenne, ehkä saan niistä jonkun oivalluksen :)

    kuten sijaisisä toiseen kohtaan kirjoitti, niin näitä molempia lapsia on samassa taloudessa ja jos emme olisi jo niin "vanhoja" voisimme itsekin ajatella perheeseemme kv-adoptiolasta.

    Ongelmista: kun olet 3-4v elänyt oman lapsesi kanssa, tunnet hänen perusluonteensa. onko hän lempeä, vahvatahtoinen, vaativa, myöntyvä, kiltti, riitaisa jne. sinulle on syntynyt käsitys lapsestasi.

    sen perusteella voit sitten arvioida miten hän suhtautuisi uuteen sisarukseen.Normaalia sisaruskateutta älä pelästy: aseman muutoksen pelko on normaalia.

    Sijaislapsen ongelmista nousi ensisijaisesti mieleeni kysymys: miksi tuo toinen on teidän oma ja minä vain sijoitettu? miksi minua ei adoptoitu teille? Silläkin on muut vanhemmat, miksi niitä ei tavata? Vaikeita kysymyksiä, jotka todennäköisesti tulevat käsittelyyn jossain vaiheessa. Saisit varautua olemaan tosi syvällä näiden lasten mielenlikkeissä. Jaksaisitko paneutua?? riitäisivätkö omat kja miehesi voimavarat? mistä hakisit tukea jos kaikki tuntuisi kaatuvan?

    Siis yhteenvetona: ei mahdotonta mutta vaativaa. varmista henkireikäsi etukäteen t: kv1 joka on aivan lopussa eilisen kotiongelman jälkeen.

    Äänestä

  • kv1 kirjoitti:

    kuten sijaisisä toiseen kohtaan kirjoitti, niin näitä molempia lapsia on samassa taloudessa ja jos emme olisi jo niin "vanhoja" voisimme itsekin ajatella perheeseemme kv-adoptiolasta.

    Ongelmista: kun olet 3-4v elänyt oman lapsesi kanssa, tunnet hänen perusluonteensa. onko hän lempeä, vahvatahtoinen, vaativa, myöntyvä, kiltti, riitaisa jne. sinulle on syntynyt käsitys lapsestasi.

    sen perusteella voit sitten arvioida miten hän suhtautuisi uuteen sisarukseen.Normaalia sisaruskateutta älä pelästy: aseman muutoksen pelko on normaalia.

    Sijaislapsen ongelmista nousi ensisijaisesti mieleeni kysymys: miksi tuo toinen on teidän oma ja minä vain sijoitettu? miksi minua ei adoptoitu teille? Silläkin on muut vanhemmat, miksi niitä ei tavata? Vaikeita kysymyksiä, jotka todennäköisesti tulevat käsittelyyn jossain vaiheessa. Saisit varautua olemaan tosi syvällä näiden lasten mielenlikkeissä. Jaksaisitko paneutua?? riitäisivätkö omat kja miehesi voimavarat? mistä hakisit tukea jos kaikki tuntuisi kaatuvan?

    Siis yhteenvetona: ei mahdotonta mutta vaativaa. varmista henkireikäsi etukäteen t: kv1 joka on aivan lopussa eilisen kotiongelman jälkeen.

    Hei!

    Onko sulla ollut raskasta, vai ymmärsinkö oikein, onko teillä jotain sählinkiä ollut?

    Minäkin oli viikonlopun pois koneelta ja taas näin yöaikaan olen liikkeellä täällä, kun muut jo nukkuu.

    Äänestä

  • sijaisäiti kirjoitti:

    Hei!

    Onko sulla ollut raskasta, vai ymmärsinkö oikein, onko teillä jotain sählinkiä ollut?

    Minäkin oli viikonlopun pois koneelta ja taas näin yöaikaan olen liikkeellä täällä, kun muut jo nukkuu.

    Ainahan täällä. meidän nuorimmainen odottaa terapiapäätöstä, jotta saisi alkaa koppaterapia ryhmässä. Odotellessaan hän oirehtii aika rajusti, kuten kirjoitin tuonne kiintymissuhde häiriö juttuun. Lauantai oli sitten oikea katastrofi, mutta päättyi sunnuntai aamuna sulaan sopuun. sellaistahan tämä on: aina pohjamutien kautta pikkuisen parempaan ja taas takaisin.

    Tänään on vaikea uskoa, että tuo herttainen lapsi olisi ikinä saanut aikaan sitä viikonlopun myrskyä.. Mutta katsotaan vaan, viikon päästä lupaukset ovat karisseet ja taas mennään.

    Äänestä

  • kv1 kirjoitti:

    Ainahan täällä. meidän nuorimmainen odottaa terapiapäätöstä, jotta saisi alkaa koppaterapia ryhmässä. Odotellessaan hän oirehtii aika rajusti, kuten kirjoitin tuonne kiintymissuhde häiriö juttuun. Lauantai oli sitten oikea katastrofi, mutta päättyi sunnuntai aamuna sulaan sopuun. sellaistahan tämä on: aina pohjamutien kautta pikkuisen parempaan ja taas takaisin.

    Tänään on vaikea uskoa, että tuo herttainen lapsi olisi ikinä saanut aikaan sitä viikonlopun myrskyä.. Mutta katsotaan vaan, viikon päästä lupaukset ovat karisseet ja taas mennään.

    Hei!

    Sellaistahan tää on sijaisvanhemmuus, saatteko itsellenne tukea mistään, tuliko teille mitään suurempia vahinkoja.
    Täällä on kaunis ilma nyt, aurinko paistaa jo niin lupaavasti, kaipa tääkin työ taas toimii mukavemmin, kun tulee kesä ja päästään kalaan ja metsään samoilemaan, ihan vaan päätä tuulettaan.

    Voimia vaan sinulle ja perheellesi, kai ne kaikki selviää aikanaan.

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    jos olosuhteet ovat siihen hyvät.
    Usein huostaanotetut lapset ovat hyvin "rikkinäisiä" vaikka sekin riippuu lapsen iästä. Jo hiukan isompi lapsi on usein joutunut elämänsä aikana kärsimään kaikenlaisista pettymyksistä ja jopa väkivallasta joka usein kohdistunut äitiin tai lapseen itseensä.
    Esimerkiksi meillä ei tulisi kysymykseenkään että Sijaislapsemme 11 v. tulisi toimeen jonkun muun lapsen kanssa.
    Ei edes lyhyt vierailu onnistu, koska huomion tarve on niin ärettömän suuri. Eli mitään hyvää vastausta ei voi tuohon antaa koska kaikki on niin yksilöllistä.
    Pieni vauva on kuin toinen asia, se on sitten paljon vanhemmista kiinni miten tulevaan "sisareen" suhtaudutaan. Se on kait enempi kuin normaali perhe lisäys.

    Mietin että miksi adoptiolapset tarvitsevat enempi huomiota kuin mitä omat biologisetlapset? Miksi enempi haavoittuvaisempia?

    Riippuu adoptiolapsen aiemmista kokemuksista, tarvitseeko hän enemmän huomiota kuin biologiset lapset, jotka syntyvät perheeseen. Jos adoptiolapsella on vaikea tausta-hylkäämisiä, riepottelua paikasta toiseen yms.-hän tarvitsee pitkän sopeutumisajan ennen kuin uskaltaa kiintyä uuteen perheeseensä. Vanhemmilla lapsilla voi olla hyvinkin rajuja kokeiluja siitä välitetäänkö hänestä todella.

    Äänestä

Hei!

Minäkin tulin taas koneelle ja luin keskustelua, tuosta aiheesta. Meillä on usea sijaislapsi ja kyllä niiden kanssakin on jo ilmennyt mustasukkaisuutta, kun on tilanteitä joissa, toisen lapsen suku huomioi ja jonkun sitten taas ei. Vaikka olemme huomioineet lasta joka ei näe usein sukuaan,viemällä hänet esim. jonnekin, ettei tuntisi eriarvoisuutta, niin ei se kuitenkaan pidemmän päälle menettele, kuin tottumalla ja hän omii meidät ememmän vanhemmikseen, kuin toiset lapset.

Kyllä siinä on mielestäni kieroon kasvamisen suuri mahdollisuus ja oikeuden mukaisuuden taju voi isompana olla hakusessa ja huonommuuden tunne, murrosiässä sitten voi olla, vaikeitakin oireita huonon itsetunnon takia.

Tuohon sijais ja adoptiolapsiin vielä, että kyllähän sijaislapsen osa on huono, siinä mielessä, että häntä yritetään pitää mahdollisimman pitkään vanhemmillaan ja sitten on vaurioita syntynyt.
adoptiolapset pääsee heti (useimmiten) perheeseen ja saavat rauhassa omistaa perheen, eikä heille tällästä pallottelua, kuin sijaislapsille ja miellyttämisen tarvetta synnykään , kun lapset yrittää olla mieliksi sijaisille ja omille vanhemmille, se on liikaa vaadittu. Niin sellaista ei lapsilta tarvitsisi enää vaatia.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista!! Jotain tälläistä uumoilinkin. Ei siis mahdotonta, mutta ei ehkä kaikkein paraskaan lähtökohta. Adoptiohan olisi sijaislapsenkin kohdalla mahdollista jos vain biovanhemmat siihen suostuu, eikö? Ei taida kuitenkaan olla kauhean yleistä??
    No, jäämme siis odottamaan josko nämä omat voimavarat vähintää tuplaantuisivat ;) jos sitten palataan taas asiaan. Tukiperheenä olemme toimineet aikaisemmin, jotenkin sekin olisi mahdollinen juttu tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • olipa hauska teksti mutta oli siinä kyllä kirjoitusvirheitäkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kv1 kirjoitti:

me emme ole perhekoti vaan aivan tavallinen Pride-koulutuksen käynyt perhe. Kaksi omaa ja kaksi lainattua lasta. Molemmat sijoitukset ovat nyt pitkäaikaisia, mutta aloitimme lyhytaikaisina perhehoitajina ja jonkin aikaa teimme molempia päällekkäin.

Kuten jo mainitsin, Helsingin kaupunki ei korvannut traktorin takalasia, paketttiauton tuulilasia, ei henkilöauton vilkunlasia. ei myöskään ole tullut korvauksia reijällisiksi leikellyistä vaatteista. Kaikki "onneksi" perhepiirin sisällä sattuneita tekoja ei ole tarvinnut vielä ulkopuolisilta anteeksi pyydellä. Sos.virkailija selvitti vakuutusasiaa aikoinaan ja vastaus oli: nämä lapset tekevät niin paljon tällaista tuhoa, jottei niitä voi korvata ja vakuutusta tähän ei kaupungilla ole. Erityisvaikean lapsen hoitolisäkorotuksen saimme.

Tapaamisista: toinen tapaa äitiään n.1 kerta/kk täällä meillä ja se on hyvä ratkaisu. isäänsä hän tapaa erillisessä valvotussa tapaamispaikassa n. 3kk välein.muuta sukua ei ole.
toinen taas tapaa sukuaan kerran kuussa viikonlopun mummolassa, äitiään 6vk välein valvotussa tapaamistilassa, josta jatkaa mummolle. lisäksi 2-3 vk kesäloma mummolla ja toinen vk isän puoleisen suvun luona. Rumba on melkoinen ja kiintymyssuhde edelleen hakusessa, kuten ekaan viestiini tuonne ketjuun kirjoitin.

molemmille lapsille olemme saaneet terapiaa ja siitä olen kiitollinen, uskon sen helpottavan tulevaa murrosikää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu