Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 2009:82 vihdoin ja viimein laittamassa jotain rajoja paskalehtien ja tekstiviestipalvelujen verojuoruilulle. KHO otti kantaa siihen, onko tällaista toimintaa pidettävä yksityisyyden suojaa turvaavien henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten vastaisena.
Verohallinnon julkisuuteen vuotamia henkilötietoja ei voida pelkästään aiemmin tapahtuneen julkaisemisen perusteella käsitellä uudelleen, eri yhteyksissä ja eri tarkoituksessa henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten millään tavoin toimintaa rajoittamatta niinkuin tähän asti on tehty. Henkilötietojen käsittely verojuoruilutarkoituksessa ei KHO:n mukaan ole henkilötietolain 2.5 §:n mukaista toimituksellisessa tarkoituksessa tapahtuvaa henkilötietojen käyttöä.
KHO otti kuitenkin kantaa vain yksittäiseen verojuoruilun muotoon uskaltamatta puuttua siihen, ovatko verotusta koskevat tiedot ylipäänsä julkisia tai saako verotustietoja ylipäänsä julkaista. Nämä seikathan eivät olleet asiassa oikeuskysymyksenäkään. Esim. siihen hämmästyttävään epäkohtaan, että verohallinto paljastaa omalla toiminnallaan verotustietojen massaluovutusten yhteydessä turvakieltoasiakkaidensakin väestötietolain mukaan ehdottomasti salassapidettävän kotipaikkakunnan, KHO:n ratkaisu ei saa aikaan minkäänlaista muutosta. Valtiovarainministeriön ja verottajan virheellisen laintulkinnan mukaan verovelvollisen tulojen ohella myös tämän kotipaikka on julkista tietoa vaikka se olisi väestötietolain mukaan turvakiellolla suojattu ja kotipaikan paljastaminen on siis rikos. Koskahan KHO ottaa kantaa tähän monien kansalaisten turvallisuutta vaarantavaan ristiriitaan, joka vallitsee verojulkisuuden ja yksilön hengen ja terveyden suojan, verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain ja väestötietolain välillä? Muussa tapauksessa verojulkisuusongelma jää edelleen avoimeksi.
Verohallinnon julkisuuteen vuotamia henkilötietoja ei voida pelkästään aiemmin tapahtuneen julkaisemisen perusteella käsitellä uudelleen, eri yhteyksissä ja eri tarkoituksessa henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten millään tavoin toimintaa rajoittamatta niinkuin tähän asti on tehty. Henkilötietojen käsittely verojuoruilutarkoituksessa ei KHO:n mukaan ole henkilötietolain 2.5 §:n mukaista toimituksellisessa tarkoituksessa tapahtuvaa henkilötietojen käyttöä.
KHO otti kuitenkin kantaa vain yksittäiseen verojuoruilun muotoon uskaltamatta puuttua siihen, ovatko verotusta koskevat tiedot ylipäänsä julkisia tai saako verotustietoja ylipäänsä julkaista. Nämä seikathan eivät olleet asiassa oikeuskysymyksenäkään. Esim. siihen hämmästyttävään epäkohtaan, että verohallinto paljastaa omalla toiminnallaan verotustietojen massaluovutusten yhteydessä turvakieltoasiakkaidensakin väestötietolain mukaan ehdottomasti salassapidettävän kotipaikkakunnan, KHO:n ratkaisu ei saa aikaan minkäänlaista muutosta. Valtiovarainministeriön ja verottajan virheellisen laintulkinnan mukaan verovelvollisen tulojen ohella myös tämän kotipaikka on julkista tietoa vaikka se olisi väestötietolain mukaan turvakiellolla suojattu ja kotipaikan paljastaminen on siis rikos. Koskahan KHO ottaa kantaa tähän monien kansalaisten turvallisuutta vaarantavaan ristiriitaan, joka vallitsee verojulkisuuden ja yksilön hengen ja terveyden suojan, verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain ja väestötietolain välillä? Muussa tapauksessa verojulkisuusongelma jää edelleen avoimeksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Verottaja syyllistyy rikokseen paljastaessaan väestötieto- ja julkisuuslain mukaisesti turvakiellolla salatun verovelvollisen kotikunnan. Rikosasia käsitellään yleisessä tuomioistuimessa, siis käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja lopulta korkeimmassa oikeudessa. Koholla ei ole tällaisissa jutuissa toimivaltaa.
Ei kannata vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä KHO:n päätöksestä. Siinä rajoitetaan vain Satamedian tapaisten yritysten oikeutta tehdä ja julkaista paikkakuntakohtaisia verotietoluetteloita sekä tarjota verotiedoista tekstaripalveluja. Verotus on ja pysyy julkisena eikä tätä pidäkään muuksi muuttaa.