kervinen.

missä oot? ei o uusia alotuksia tullu pitkään aikaan
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kertsulla on jännetuppitulehdus.
Kohta on taas palsta täynnä Kervistä.malta nyt hetki.

Äänestä
  • KERVISEN SYYLLISTÄMINEN HUOLESTUTTAA
    Hirvonen A 25.9.2009 15:39

    Kotkan Perussuomalaiset ovat huolissaan Asko Kervisen syyllistämisestä. Kymen Sanomat uutisoi 22.9. tappouhkausta kuvatessaan tuskastuneen sähköpostiviestin lähettäjän, jota kuvattiin täysin ymmärrettävästi tarkoittaen Asko Kervistä, joka lehtiuutisen mukaan on helposti tunnistettavissa yli viisi vuotta kestäneestä vääryyden oikaisemisesta ym.

    Kymen Sanomat kirjoittaa, että "Kotkan kaupungintalon työntekijä on saanut tappouhkauksen."

    Kuitenkaan Asko Kervinen ei ole lähettänyt tappouhkausviestiä eikä sähköpostia tappouhkauksesta Kotkan kaupungintalon työntekijälle eikä kaupungintalolle.

    Perussuomalaiset ihmettelevät Kervistä syyllistävää uutisointia asiassa, jossa Kervinen ei ole tappouhkausta lähettänyt. Kervisen tiedonsaantioikeudesta sen sijaan kukaan ei näytä olevan huolissaan. Yli 5 vuotta on pitkä odotusaika.

    Onko joku ulkopuolinen Kervisenä esiintynyt henkilö lähettänyt Kymen Sanomien uutisessa kuvatun tappouhkauksen? Jos on, asia syytä tutkia.

    Mielestämme Kotkan yhteisö tekee karhunpalveluksen syyllistäessään Asko Kervistä, kun sen sijaan pitäisi katsoa laajalla rintamalla peiliin ja kysyä, miksi kiusaamme Kervistä asiakirjatietojen panttaamisella ynnä muilla tähän liittyvillä asioilla?

    Saatan tämän viestin yleisön tietoon, jottei enempää pahennettaisi Kervisen kiusaamista, johon suuri kollektiivinen virka- ja päätäntäkoneisto on vuosia syyllistynyt avuttomuudellaan ratkaista yksinkertaista Kervisen asiakirja-asian tarkistamista ja väärien ja valheellisten tietojen oikaisua.

    Teemmekö itseään puolustavasta ja omia oikeuksiaan ajavasta Asko Kervisestä yhteisön uhrin, jopa rikollisen, sivuuttamalla hänen lailliset oikeudet omiin työtietoihin ynnä muihin terveydentilaa koskeviin tietoihin ja niin edelleen?

    Mielestämme Kervinen on täysin oikeassa omassa asiassaan, josta tiedottanut laajalti tällä tavoin:

    Lainsuojaton tiedottaa

    Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan 8 artikla, 2 kohta:

    - Tietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Jokaisella on oikeus tutustua niihin tietoihin, joita hänestä on kerätty, ja saada ne oikaistuksi.

    Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Kervisellä on ollut oikeus 5 vuotta, 7 kuukautta ja seitsemän päivää saada tarkistaa ja oikaista väärät ja valheelliset asiakirjatiedot, joita minusta on Kotkan kaupungin asiakirjoihin kerätty.

    Pakoilu pois ja mustat listat perkaukseen.

    Haminassa 10.9.2009
    Asko Kervinen

    Jakelu:

    Kotkan kaupunki
    Kotkan käräjäoikeus
    Kouvolan hovioikeus, Seppo Ikävalko, Markku Almgren, Minna Manninen
    Kouvolan hallinto oikeus, Anssi Utti
    Poliisi
    Kotkan käräjätuomari Pekka Pöyhönen
    Eduskunta, Raimo Vistbacka
    Eduskunta, Paavo Arhinmäki
    Eduskunta, oikeusministeri Tuija Brax
    Oikeuskanslerinvirasto
    Kaakkois Suomen syyttäjänvirasto
    Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonala
    Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen
    Kotkan kaupungin työsuojeluvaltuutettu Matti Leppänen
    Kotkan kaupungin pääluottamusmies Jukka Virtanen
    Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf
    Kotkan kaupunginvaltuuston puheehjohtaja Markku Saastamoinen
    Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen
    Helsingin Sanomat
    Kymen Sanomat
    Alibi
    Oikeustoimittajat ry / Jarkko Sipilä
    Amnesty international / Frank Johansson, Taina Järvinen
    Tasavallan presidentti

    Edellä oleviin Kervisen asioihin on saatava kunniallinen ratkaisu ja lopetettava Askon turhamainen syyllistäminen. Tätä taustaa vasten vielä taustatekijät numeroidusti:

    1. Asiallahan on aina toinenkin puoli eli miten toimittiin yhteisöllisesti Askon savustamisessa.

    2. Puuttuiko täysin sivullisia henkilöitä, jotka olivat korkeassa poliittisessa asemassa kaupungin luottamusmieskoneistossa, jotka eivät edes omien sanojensa mukaan ole tavannut kyseistä henkilöä, mutta kirjasivat totena Kervisen töiden laiminlyöntiä.

    3. Museonjohtoporukka antoi ilmeisen tietoisesti kerätä huhupuheiden muodossa töiden laiminlyöntiasiakirjan, joka oli oikeudessa virallinen asiakirjatieto Kervistä vastaan.

    4. Väitteet muistutuksista. Oliko Askon luottamusesimies paikalla, kun annettiin huomautuksia lukuisista töiden laiminlyönneistä ja kirjattiinko ne asiakirjoihin.

    5. Kuitenkaan kaupungin viranhaltijapäätöksistä tai Kervisen nimikirjaotteessa ei löydy yhtään Askosta virallista muistutusta töiden laiminlyönnistä.

    6. Onko tarkastettu pitääkö edes päivämäärät paikkaansa huhupuheiden osalta tehtyihin merkintöihin?.

    7. Otettiinko Askon todistajat huomioon oikeuspäätöstä tehtäessä?

    8. Annettiinko lain vastaisesti Askon yksityisestä terveydentilatiedoista tietoa sivullisille kysymättä häneltä luvan.

    9. Onko Askoa käsitelty kaupunginhallituksessa EU ja Suomen lakien mukaan tasavertaisesti yksilönoikeuksien mukaan saada omat asiakirjatiedot oikaistavaksi ja luettavaksi.

    10. Onko kaupunginhallitus järkyttänyt Asko Kervisen henkistä tasapainoa vuosia pitämällä häneltä tiedot salassa. Kumpi osa puoli on syyllisempi jatkuvaan Suomi24 palstan kirjoituksiin?

    11. Olisiko jo aihetta yhteiskunnan tutkia kuinkaa suurta vahinkoa tämä yhtälö on aiheuttanut Askolle?

    12 Olen kaupunginvaltuutettuna tuonut syvän huolen siitä miten syntyy yhteiskunnassa vastakkainasettelua, kun yhteiskunta ei halua tunnustaa sattuneita virheitä.

    13. Onko poliittinen painostus menossa, vaikka Asko Kervinen ei ole Perussuomalaisten jäsen ja kumpi painaa enemmän, yksilönoikeus lain mukaan vaiko kunnallispolitiikka?

    Kotkassa 23.9.2009
    Arto Hirvonen
    Kotkan kaupunginvaltuutettu
    Kotkan kaupunginhallituksen varajäsen
    Kotkan Perussuomalaisten valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

    * VASTAA
    * Kerro kaverille
    o Sähköposti
    o Facebook
    o Twitter
    * Ilmoita asiattomasta viestistä
    *

    Eniro Sponsoroidut Linkit
    Helli itseäsiTilaa lehdet suositusta ja palvelevasta verkkokaupastamme.www.lehtiapaja.fi
    Päiväkoti- ja KerhotossutLasten nahkatossut kerhoon ja päiväkotiin. Yli 50 lasten tossumallia!www.tohvelisankari.fi
    KymiSunMatkoja ja elämyksiä Kymenlaaksossa - luontoon, kulttuuriin, ihmiseen.www.kymisun.com

    00
    Vastauksia valtuutetuilta
    KooHoo25.9.2009 16:28
    Pyydän Kotkan kaupunginvaltuutetuilta kannanottoa ja vastauksia Arto Hirvosen esittämiin kysymyksiin.

    Kotkan viimeaikaiset tapahtumat ovat vakavia yhteiskunnallisia asioita. Hirvonen kirjoittaa huolestumisensa Kymen Sanomien uutisesta, joka on vakava. Onko uutisen vahvistukseksi poliisin suorittaman kuulustelun pöytäkirjaa allekirjoituksella? Millä tavoin uutinen on vahvistettu lehden toimitukselle?

    Odotan vastauksia valtuutetuilta ja tietenkin myös lehden toimitukselta, joka uutisen on laatinut.

    Äänestä

  • Anne H. kirjoitti:

    KERVISEN SYYLLISTÄMINEN HUOLESTUTTAA

    Pahasti kaupunki hirressa kervisasian suhteen nytte, ei pääse minnekkään!

    Asiasta on tiedotettu laaja-alaisesti arvovaltaisille virkamiehille ja luottamusmiehille sekä viranomaisille.

    Eikö kukaan edellämainituista henkilöistä reakoi yksityisen ihmisen asian hoitamiseen lakien mukaisesti ja ryhdy toimenpiteisiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fani-68 kirjoitti:

missä oot? ei o uusia alotuksia tullu pitkään aikaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu