Olen ollut jo pari vuotta masentunut ja ärsyyntynyt. Masennus alkoi vitiligo-sairauksen takia ja sen takia, et mieheni kanssa meni ja menee edelleen huonosti.
Mua v*tuttaa päivittäin, joka päivä tekis mieli huutaa ja kiroilla!
Mulla menee nykyään hermot tosi pienestä, tahdon kokoajan olla äkäinen, en halua edes nauraa kun tunnen etten sais nauraa. Mun pitää vaan olla äkäinen kokoajan varsinkin miehelleni.
Olen myös äkäinen meidän kissoille, ne ärsyttää mua ihan kamalasti. Haluaisin antaa ne pois, mut mies ei suostu antamaan niitä. Itse oon niille allerginen ja välillä kaduttaa et koskaan muutin miehen luo (hänen kissoja ne ovat). Mulla allergian takia kokoajan huono olla ja ärsyttää kokoajan vaan enemmän, kun en saa hengitettyä kunnolla ja joka puolla on kissan karvoja ja kissan kusihiekat pitäis siivota vähän väliä ja antaa kissoille ruokaa. Sit kun nekin huutaa melkeen joka aamu makuuhuoneen oven takana niin rasittavalla äänellä monta tuntiakin, niin kauan että nousen ylös ja annan niille ruokaa. Tekis mieli heittää ne parvekkeelta pihalle.
Oon siis kokoajan agressiivinen ja surullinen.
Onko tähän mitään lääkettä? En haluais alkaa mitään masennuslääkkeitä tai mielialalääkkeitä syömään, kun ne tekee kuulemma ihmisestä tasapaksun, et enää mikään ei tunnu miltään eikä ihminen ole enää oma itsensä.
Ennen olin niin iloinen, otin päivän kerrallaan, en suuttunu juuri mistään, en stressannu oikeen mistään, mut heti ku muutin miehen kaa yhteen ja hänen kissojensa kanssa, mua on vaan v*tuttanu ja rasittanu kaikki asiat. Haluaisin et kämppä on siisti eikä tarvi siivota ku kerran viikossa, ni täällä mies sotkee, ja kissat sotkee, pitäis kokoajan siivota. En vaan jaksais!!! Ei oo rahaa, ei oo töitä, ei oo ku huono vuokra-asunto mistä olen jo 2 vuotta halunnu muuttaa pois, kun on huonolla alueella ja sisältä huonossa kunnossa, vanha kerrostalo. Masentaa pyytää ketään ikinä käymään täällä.
Ja viel se sairaus vitiligo tähän päälle, herranjestas se vie voimia ku pitäis kokoajan piilotella käsiä ja yrittää meikata laikkuja naamasta piiloon. Sit on vielä astma kaiken kukkuraksi, et varmasti on joka päivä yhtä tuskaa hengittää.
Mua v*tuttaa päivittäin, joka päivä tekis mieli huutaa ja kiroilla!
Mulla menee nykyään hermot tosi pienestä, tahdon kokoajan olla äkäinen, en halua edes nauraa kun tunnen etten sais nauraa. Mun pitää vaan olla äkäinen kokoajan varsinkin miehelleni.
Olen myös äkäinen meidän kissoille, ne ärsyttää mua ihan kamalasti. Haluaisin antaa ne pois, mut mies ei suostu antamaan niitä. Itse oon niille allerginen ja välillä kaduttaa et koskaan muutin miehen luo (hänen kissoja ne ovat). Mulla allergian takia kokoajan huono olla ja ärsyttää kokoajan vaan enemmän, kun en saa hengitettyä kunnolla ja joka puolla on kissan karvoja ja kissan kusihiekat pitäis siivota vähän väliä ja antaa kissoille ruokaa. Sit kun nekin huutaa melkeen joka aamu makuuhuoneen oven takana niin rasittavalla äänellä monta tuntiakin, niin kauan että nousen ylös ja annan niille ruokaa. Tekis mieli heittää ne parvekkeelta pihalle.
Oon siis kokoajan agressiivinen ja surullinen.
Onko tähän mitään lääkettä? En haluais alkaa mitään masennuslääkkeitä tai mielialalääkkeitä syömään, kun ne tekee kuulemma ihmisestä tasapaksun, et enää mikään ei tunnu miltään eikä ihminen ole enää oma itsensä.
Ennen olin niin iloinen, otin päivän kerrallaan, en suuttunu juuri mistään, en stressannu oikeen mistään, mut heti ku muutin miehen kaa yhteen ja hänen kissojensa kanssa, mua on vaan v*tuttanu ja rasittanu kaikki asiat. Haluaisin et kämppä on siisti eikä tarvi siivota ku kerran viikossa, ni täällä mies sotkee, ja kissat sotkee, pitäis kokoajan siivota. En vaan jaksais!!! Ei oo rahaa, ei oo töitä, ei oo ku huono vuokra-asunto mistä olen jo 2 vuotta halunnu muuttaa pois, kun on huonolla alueella ja sisältä huonossa kunnossa, vanha kerrostalo. Masentaa pyytää ketään ikinä käymään täällä.
Ja viel se sairaus vitiligo tähän päälle, herranjestas se vie voimia ku pitäis kokoajan piilotella käsiä ja yrittää meikata laikkuja naamasta piiloon. Sit on vielä astma kaiken kukkuraksi, et varmasti on joka päivä yhtä tuskaa hengittää.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ja mun päässä pyörii vaan joka päivä samat ajatukset: haluan kissat pois kokonaan, haluan et mies välittäis musta ja olis kotona enemmän (hän on joka päivä jossai muualla kamuillansa yms monta tuntii ja usein yötäkin muualla eikä tee mun kans oikeen mitään), sit ajattelen joka päivä et mä haluan muuttaa pois täältä, jonnekin muualle ja äkkiä!!
Mun haaveena on saada töitä ja saada oma talo ja jos tunnen olevani onnellinen, haluaisin lapsia. Mut jos en oo tyytyväinen elämään, miten uskallan mitään muksuja tehdä tällaiseen maailmaan ja tällaiseen perheeseen, missä tunnen vaan vihaa mun miestä ja kissoja kohtaan ja asuntoa kohtaan!! :(
onko kellään muulla tällaista, et kokoajan tuntee olonsa agressiiviseksi eikä voi sille mitään?
Pitäiskö mun hankkia rauhottavia lääkkeitä? En haluais kyllä mitään lääkkeitä ku pelottaa jos niihin jää koukkuunkin... ja rahaa menee paljon.
Miten ne rauhottavat sitten vaikuttaa, tuntuuko olo hyvälle kun käyttää rauhottavia vai tuleeko siitä muumio-olo?
Kannattaa aloittaa joku masennus/rauhoittava lääkitys, ei ne susta muumiota tee.
Tai muuta sitten ainakin pois miestäsi kiusaamasta. Otan osaa. Ihme että hän jaksaa sinua, itse en jaksaisi tuollaista käytöstä katsoa yhtään. Tiedän kun olin itse ennen samanlainen, hain lääkityksen ja rauhotuin takaisin normaaliksi. Tosin muutin pois tuhoamasta sen hetkisen mieheni elämää, ja näitä keinoja nyt suosittelen sinulle, toimi heti. Hae lääkitys ja muuta pois, muu ei auta. Mieheni myöhemmin kiitti kun lähdin, hän oli jo ihan väsynyt minuun. Nyt olemme ystäviä, mutta rakkaus kukoistaa muualla, ihan normaalissa olotilassa, ihanaa. Toivoa siis on sinullakin parantua, mutta hae heti lääkitys ja muuta heti pois miehesi luota. Näillä ohjeilla selviät.
tämän kokenut
Minä olen jatkuvasti kuin persiille ammuttu karhu, paiskon tavaroita, huudan, sätin, kiroilen.. Monesti kärähtää kääpä myös tilanteissa joissa se ei saisi kärähtää.
Rauhoittavia on paljon erilaisia, eikä kaikista ole apua kaikille. Itse käytän rivatrilia, ja sanotaanko että siitä tulee äärettömän hyvä olo. Tosin tuon äärettömän hyvän olon takia olen koukahtanut siihen ja joudun kai sen nyt jättämään pois. Monet muut rauhoittavat vain väsyttävät, mutta eivät helpota oloa, näin ainakin minulla. Ennen lääkkeitä suosittelisin, että yrität vaikuttaa niihin asioihin, jotka tekevät elämäsi hankalaksi, sillä vaikka söisit millaisen kasan lääkkeitä, ongelmat taustalla ovat ja pysyvät. Minusta sinun ei todellakaan kannattaisi asua kissojen kanssa jos olet kerta allerginen. Eikös astmakohtaus voi viedä hengen, jos sitä ei hoideta? Kissat pellolle vaan
Kyllä, nimenomaan kissat pellolle haluaisinkin heittää, niin mun elämä muuttuis kertaheitolla paljon paremmaksi : pystyisin hengittään normaalisti, ei tarvitse syödä lääkkeitä joka päivä, ei tarvitse siivota edes joka viikko, ei tarvitse kuunnella kissojen huutamista aamuisin ja iltaisin/yöllä, ei tarvitse siivota niiden kusiastioita ja antaa niille ruokaa ja pestä niiden oksennuksia lattilata, matoilta, sohvalta, tuoleita...
Mun elämä olis niin paljon ihanampaa ilman kissoja. Mut siinä se onkin ongelma, että mun tyhmä mieheni ei halua luopua kissoista. Kissoista mä sille jankutan ja huudan joka päivä melkeen, kun tosissani haluan ne pois ja mies huutaa takasin että itsepä muutin niiden luokse asumaan.
En tiedä millä keinolla saisin nämä kissat pois täältä, se poistais suurimman osan mun ongelmista, kun suurimmaksi osaksi juuri kissoista minä valitan ja vittuilen!! Ne ärsyttää mua ihan kamalasti. Vaikka ennen tykkäsinkin kissoista ja eläimistä, en olis ikinä halunnu muuttaa eläinten kanssa yhteen (just allergian takia ja siksi et niistä pitää kokoajan pitää huolta ja siivota ihan vitusti, kokoajan pitäis vaan siivota ja siivota ja siivota!!) Mun verhot on ihan karvaiset, mun pitää miettiä et mitä kalusteita voin edes ostaa tänne asuntoon kun nuo karvaääliöt asuu kans täällä ni ne karvat ja oksennukset tarttuu joka paikkaan. Sitten vaatteetkin on täynnä karvoja aina ja kaikki on ihan paskaa kun on eläimiä!
On kivaa käydä jossain kylässä missä on eläimiä, mut en silti halua asua eläinten kanssa!!!!
Ei näistä kissoista ole mulle mitään iloa! Eri asia jos koira olis, sen kaa pystyis lenkillä käymään ja se tottelis jos sanoo että "ISTU" tai "TÄNNE". Kissat ei tottele mitään, ne nukkuu, syö, paskantaa, kusee, oksentaa, nukkuu, syö... Kun niiden kaa yrittää leikkiä ni kääntää vaan selkäänsä tai tulee jääkaapille huutamaan lisää ruokaa!! En kertakaikkiaan jaksa!!
Miten saisin mun miehenkin tajuamaan et elämä olis paljon kivempaa ja helpompaa ja stressittömämpää ilman kissoja!!? Hänelle kun ne ovat tärkeämpiä kuin minä!
ja muutenki rasittaa tuo mieskin, kun oon yrittäny ymmärtää häntä ja tukea, mut miten voi olla ärsyttävä, sen takia mulla onkin alkanu hermot reistailemaan! Hänelle raha on sellainen asia, et kaikki pitää tuhlata heti, pitäis OSTAA kokoajan kaikkea vaikka ei tarvitsekaan mitään tavaroita, kaikkea turhaa roinaa meillä on kaapit ja pöydät pullollaan! Aina kaupassa se kauhoo ostoskärryyn vaikka mitä turhaa ja mä kun alan sille sanomaan että "et sä tarvi mitään puhallettavaa uimapatjaa, kun käyt kerran vuodessa uimassa" ni se suuttuu. Ja jotai ihme laitteita pitäis olla ja kaikenmaailman porakoneet ja muut, mitä ei tarvi käyttää ikinä, ni sellaiset pitäis saada. Hän tilaa kokoajan netistä vaikka mitä, aina on vähintään viisi lappua pöydällä odottamassa postista, että ne haetaan kun työttömyysrahat tipahtaa tilille. Ja sitten viel sanoo mulle ettei pysty maksaan edes puolia vuokrasta, niin mun on pitäny VUODEN ajan melkeen yksin maksaa vuokrat ja sähkö vesilaskut ja ukon muita laskuja.
Nyt jäin itekin työttömäks ni voi kurjuus millaista tulee olemaan nyt, hyvä ku pystyy vuokrat ja ruuat ostaan ni sitte ukko viel tilailee kaikenmaailman turhaa roinaa tänne, ja mä kun nimenomaan haluan SIISTIN asunnon, jossa ei pyöri mitälieroinaa pitkin kämppää. Mulla on tällä hetkellä kahdesta vaatekaapista molemmista PUOLIKKAAT käytössä, ja viel omien vaatteiden sekaan on pitäny tunkea mun tietokonelaukkua, hiustenkuivaaja jne, mut muut meidän vaatekaapit (4 kpl) on melkeen TÄYNNÄ miehen kaikkia tavaroita!!!!
Että kiva sulle joka kirjoitit tossa aiemmin että muuta pois ja miten miehes kestää mua, ni sä et tiedä yhtään mitä MINÄ joudun täällä kestämään ni turha on alkaa tollasta sanomaan.
Olen paha sellaista kohtaan, joka on mulle paha. Mutta jos on rahasta tiukkaa, ni kuka on niin tyhmä et kokoajan pitää tilata kaikkee turhaa vaan lisää ja lisää kun "MÄ saatan joskus tarvita tätä ja tota, ei sitä tiedä jos joskus mä alankin vaikka maalaamaan tauluja ni mulla pitää olla maalausteline ja jos kerran vuodessa sattuu näkymään revontulet ni mä tarvin ton kaukoputkenkin ni voisin katsoa niitä"...
Mä oon parhaani mukaan yrittäny kestää tätä kaikkee, ja oonkin saanu mieheni vähentämään tilailua ja ostoksia, mut hänellä on neljään perintäpaikkaan maksuja jo, ja niitä on vasta nyt alkanu makseleen pois, koska pakotin siihen, muuten olis tullu joku pian ulosmittaamaan tavaraa täältä. Hän sanoo et hän haluaa tuntea et hänellä ois rahaa ja siks ostelee tavaroita joka kuukausi, et olis kaikkee hauskaa ja ei tiedä jos jotain sattuis tarviin joskus.
Mut eniten mua silti nuo kissat vituttaa, ja jos ne häipyis ja saatas joku asunto, minkä voisin pitää siistinä ja miehen romppeet mahtuis kaappeihin piiloon, ni mun elämä olis jo paljon parempaa!!
Kuten ymmärsit hänelle ne ovat tärkämpiä, hän on ne kissansa itselleen ottanut loppuelämän lemmikeiksi ja sinä olet kuin sekoamassa oleva sekopää. Itsekästä vaatia edes ketään luopua omistamistaan lemmikeistään, suoranaista painostusta.
Lähde itse pois asunnosta ja jätä mies lemmikkeineen rauhaan.
JÄTÄ MIEHESI JA HÄNEN KISSANSA RAUHAAN JA ETSI ELÄMÄSI MUUALTA. Elätkö miehen siivellä vai miksi et voi muuttaa pois ja antaa hänen elää omaa elämää?
Pakko on nyt kommentoida tätä ketjua:
Minun tyttärelläni, 24vuotta on kaksi kissaa ollut vuosia, hänen luokse muutti tyttöni miesystävä. Hän painosti kuukausia tytärtäni luopumaan kahdesta kissastaan. Tytär oli erittäin kiintynyt kissoihinsa ja rakasti niitä syvästi. Monet kerrat hän itki kun mies painostaa koko ajan antamaan ne pois.
Ikävä lopputulos oli kun tytär murtui kun mies painosti häntä niin että kissat annettiin pois. Nyt tyttäreni on masentunut, miesystävä muuttanut pois. Kissat on annettu ja hänestä tuntuu että enää ei ole mitään iloa elämässä ja katuu syvästi kun oli antanut rakkaimpansa tämän miesystävän painostuksen ja raivoamisen alla.
Joten ajattele hyvä EY soisin kyllä miesystävällesi omat kissansa ja koska käyttäydyt kovin agressiivisesti ja ilmeisen negatiivisesti kaikkeen suhtautuen, jopa mieheesi kuten kirjoituksestasi käy ilmi, tekisit palveluksen sekä itsellesi että miehellesi kun muuttaisit omaan asuntoosi, niin voisit jatkaa elämääsi ilman kissoja, porakoneita, uimapatjoja, roinaa ymym mitä luettelit. Joten miksi et todella tee niin? Silloin voisit pitää paikat niin puhtaana kuin haluat, eikä tarvitsisi vain kontrolloida, määräillä tai painostaa ketään?!
Yksin voi olla parempi
ei ole mieskään niihin kissoihin suhtautunut mitenkään hyvin. Hänkin huutaa kissoille kokoajan, ei siivoa niiden hiekkoja, vaikka lupas hoitaa kaiken, ei muutenkaan siivoa täällä usein, vaik tietää et mulle tulee huono olo ku siivoan (allergiaa pölylle, karvoille)...
Miehen valehtelut tämän 2 vuoden aikana ovat tehneet musta sekopään, ennen olin niin täysin erilainen mitä nyt ja oon monesti ollukin lähtemässä, pakannu kamat laukkuihin ja lähdössä mut mies on aina ruinannu mua takasin. En oo ollu onnellinen pitkään aikaan ku mies on valehellu nii paljon etten voi luottaa enää 100%, hän ei ottanu mua alkuaikoina minnekään kamujen tai sukulaisten luo mukaan ja sit masennuin siitä niin, ettei mua enää huvita lähtee minnekään.
Hän muutenki haluaa aina vaan mennä yksin, on vähintään 5 tuntii joka päivä jossai muualla ja yleensä käy useassakin paikassa, kotona pyörähtää äkkii syömässä ja taas menee jossai muualla.
Hän on kohdellu omia kissojaan huonosti, ollut aika monta kissaa, muutamat on karanneet häneltä, yhden hän unohti päästää sisälle asuntoonsa ulkoa ni joku naapuri kävi ruokkimassa kissaa ja se lähti naapurin mukaan 4 ever, yhden kisun se antoi poikamiesaikoina jollekin kaverilleen joka kai tappoi sen kissan ja nyt muutama vuosi sitten hän otti nämä kaks nykyistä kissaansa.
Ei se niiden kaa leiki koskaan, mä sentään yritän edes vähän leikkiä kissojen kaa, mä niitä nostan syliin ja rapsuttelen vaikka miten nenä vuotaa, minä niitä ruokin (kerran mies antoi ruokaa ni kissat tuijotti vaan minua ku ne on tottuneet et mä niitä hoidan, eikä tajunneet mennä vessaan miehen perässä jolla oli ne ruuat).
Ilmoita tästä kissojen kaltoin kohtelusta eläinsuojeluviranomaiselle, kerro tilanne heille, he tulevat katsomaan tilanteen ja ottavat kissat uusiin koteihin jos mies ei osaa/kykene niitä hoitamaan.
Jaksamista ja voimaa sinulle! Olet hyvä ihminen kun yrität edes huoltaa kissoja jos hän ei itse edes kykene huolehtimaan eläteistään.
Tossa taas näkee muijan joka haluis että äijä olis kokoajan sen kanssa!! mikset itse pyöri kavereittesi kanssa silloin kuin mies ei ole kotona????
En halua et äijä olis kokoajan mun kanssa, haluaisin et olis EDES JOSKUS mun kanssa!! Hän viettää suurimman osan ajasta tietokoneella ja elokuvia katsellen, loput ajasta käy kavereillaan (aina useita tunteja) ja isänsä luona (tosi usein, useita tunteja), ja kotona jos on ni tosiaanki telkkari tietokone kiinnostaa. Olen ehdottanu vaikka mitä, et kahvilla voitas käydä tai yhdessä ostoksilla tai pelkästään vain ajelemassa autolla jossain, mä voisin vaikka ajaakin, ni ei kiinnosta. Mut sit ku joku muu soittelee et lähde sinne ja tonne ja tänne ni kyllä lähtee.
Kyllä me leffoja yhessä katellaan joskus mut haluaisin lähteä täältä joskus muuallekin, siis KÄYDÄ jossain kahdestaan, niinku kaikki muutkin. Mä kyllä käynkin kamuilla ja kylillä ja ostoksilla, mut en nyt jaksa KOKO päivää roikkua muualla (sanoit et miksen pyöri itse kamujen luona SILLOIN ku mies ei oo kotona), en jaksa niin montaa tuntia olla joka päivä kylässä kavereiden luona, mitä hän viettää muualla.
Kyse on siitä et jätkä on melkee kokoajan muualla tai sitte tietokoneella jos on kotona. Ei me tehdä yhdessä oikeestaan mitään, muuta ku katotaan leffoja silloin tällöin.
Ja mä sentään annan sen mennä miten se menee, en oo sellanen akka joka pakottaa jätkän jäämään kotiin, jos siitä yritit syyttää. Pitäis varmaankin kieltää sitä lähtemästä ni se oliskin edes hetken kotona.
Mut iha sama mitä ehdotan, ei se haluu tehdä mitään. Ite se ei ehdota mulle mitään mitä voitas yhessä tehä. Mä joudun kaupastakin hakea ruuat aina yksin, kerran tai kaks kuussa se lähtee mukaan ruokaostoksille ja sieltähän sitte tarttuu niitä kaikenmaailman uimapatjoja ja ruuvimeisseleitä ja taskulamppuja mukaan.
Hän ei viitti edes kissanhiekkaa tuoda, tänäänki piti itse hakea. Huomautin miestä et pitäis tuo hiekka vaihtaa, se mutis vaan et ei oo kissanhiekkaa... MIKSEI VOI OSTAA SITÄ??? Ja mulla ei ollu edes autoo käytössä, kävellen perkele hain kissanhiekkaa ja ruokaa myös.
Mies ei saa edes kissoja kehräämään koskaan eikä jaksa ku korkeintaan pari kertaa niitä taputtaa ja se on siinä. Mä käytän kissoihin enemmän aikaa ku mitä se on ikinä käyttäny niihin aikaa. Äskenki taas sain kissat kehräämään ja lepertelin niille omakeksimällä kissakielellä kaikkee ja annoin herkkuruokaa niille.
Miks se niin kauheesti haluu nuo kissat pitää, jossei se edes hoida niitä eikä halua rapsutella niitä?!?!?! Ne on vaan koristeita sille? Ni mun mielestä on vaan reiluu jos mä kysyn että eikö olis parempi antaa ne pois parempaan kotiin?!?!?!
Oon nii väsyny kaikkeen, en tiiä jaksanko enää ja viel omat pahat sairaudet päälle, johon toiseen ei ole lääkettäkään keksitty, masentaa joka ikinen päivä ku peilistä katson itseäni.
Oon yrittäny tehdä kaikkeni, et asunto olis kodin tuntuinen ja mukava rauhoittumispaikka, mut ukko ku aiheuttaa mulle kokoajan stressiä ja kissat stressaa ja ärsyttää ja siivoaminen ärsyttää ku pitää ainaki 3krt viikossa siivota, eikä ole edes tiskikonetta (ja voitte arvata kuka täällä tiskaa!!) ni ei ole helppo elämä.
Kokoajan stressaa ja ärsyttää asiat vaan enemmän ja enemmän.
Sitäpaitsi olen yrittäny ehdotella et miehen joku sukulainen tai ystävä ottais nämä meidän kissat, että mies vois käydä itse niitä katsomassa niin usein ku haluaa!! En oo ajatellu enkä edottanu koskaan et johonki löytökotiin yms. Mut ei niin ei, ei millään halua luopua.
Ymmärrän sinua EY hyvin, jos joudut niin paljon yksin olemaan ja vielä kaiken taloudessanne huolehtimaan, miksi et etsisi arvoistasi miestä joka ottaisi sinut paremmin huomioon, on olemassa miehiä jotka rakastavat läheisyyttä ja hellyyttä. Ilmeisesti nämä kissat pystyvät hetkittäin sitä hellyyttä sinulle antamaan ja olen iloinen siitä että voit edes niiden kanssa leperrellä jos miehesi on tuollainen vastuuton tapaus. Minulla on ollut tuo tilanne ja lopulta sain iloa enää vain meillä olleesta kissasta, hän sentään kehräsi aina kanssani, ja mies istui aina vain koneella ja television ääressä tai sitten juuri kavereillansa. Monet illat itkin kissa kainalossa kun mies ei ollut kiinostunut mistään yhteisestä tekemisestä. Ero meille tuli kun en jaksanut häntä enää. Nyt asun yksin tämän kissan kanssa ja olen pikkuhiljaa toipumassa erosta, masennuslääkkeiden ja rauhottavien avulla. Huono suhde ajoi minut ensin todella vihaiseksi ja lopulta masennuin täysin. Nyt olen toipumassa ja olen onnellinen että sain repäistyä itseni pois tuosta yksinäisestä suhteesta ja koska mies käytti alkoholia eikä huolehtinut itsestään saati kissasta, otin kissan mukaani ja pelastin sen heitteille jäämiseltä. Miten aikuinen mies voikin olla niin välinpitämätön. Sinäkin voisit saada rauhan ja apua kun rohkeasti uskot itseesi ja repäiset itsesi pois pahaa tekevästä yhteiselämästä. Tsemppiä sulle!
Pikku myy ja Katja
Niinpä, oon monesti meinannutkin lähteä, mut aina mies ruinannu takasin enkä ole löytänyt asuntoa itselleni. Mä mietin kans että mies musta on tällaisen sekopään tehny, et ärsyttää kokoajan, samoin nämä kissat ku huutavat joka aamu, ei saa herätä omaan tahtiin vaan kisut huutaa niin rasittavalla äänellä, ettei voi uskoakaan. Ja yleensä huutavat sitä että kävivät paskalla, ni pitäs tulla siivoamaan, meidän kissat ku on niin nirppanokkia ettei kestä kakan hajua ollenkaan.
Ja jos sattuu pissa haisemaan laatikossa, ni sitten kissat lorauttelee lattialle!!! Ja minä ne taas yleensä joudun siivoamaan.
Mua vaan pelottaa et jos lähten, en saa enää miestä enkä lapsia, lapset on mun suurin haaveeni. Alkuaikoina ku meillä meni hyvin, mulla oli iso vauvakuume, mut pala palalta se vauvakuume on kuollut pois kun suhde menny huonommaksi kokoajan, ei mun tee enää yhtään mieli lapsia nyt. Sekin masentaa kauheasti, kaikki masentaa ja ärsyttää.
Oon tosiaan aika yksinäinen. Se tekee olosta vielä pahemman ku on aikaa miettiä asioita. Liikaa aikaa. Ja kotona ku oon yksin, täällä on nuo kissat jotka huutaa ja huutaa, enkä millään jaksais niitä kokoajan hoitaa, mä haluaisin olla YKSIN kotona ilman kissoja, jolloin täällä olis oikeasti rauhallista ja siistiä ja ei tarvitse keskittyä kun itseeni ja voisin vaikka siivoamisen sijaan tehdä jotain kivempaa, esim. jumpata täällä omassa rauhassa. Nyt aina nuo kissat pyörii jaloissa ja huutaa ja pitäs aina vaan antaa ruokaa ja siivota kissanhiekkaa...
Olis niin ihanan helppo elämä kun ei olis kissoja!! Mun jokapäiväiset aivastelutkin loppuis.
Olisin jo fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kun ei olis kissoja, ja henkisesti saisin rauhan itselleni. En vihaa kissoja, mut ne ärsyttää mua niin paljon. Ei ole ihan normaaleja nämä kissat kai.
Oon aina haaveillu et sit ku oon iso, teen itselleni sellaisen tosi siistin ja kodikkaan asunnon. Sellaisen missä sohvalla on paljon tyynyjä, lattialla upeat matot, ihanat sohvat jne. Nyt sit pitää elää kissojen ehdoilla. Pitää olla sohva joka ei kerää karvoja, ei saa olla tyynyjä ku kissat nukkuu niiden päällä, ei saa olla hienoja mattoja ku kissat repii niitä, tuolien pitää olla sellaiset mistä karva irtoaa helposti ja mihin ei jää oksennusjälkiä, verhot ei saa olla lattiaan asti ku kerää karvoja, mulla ei ole YHTÄÄN kukkaakaan koko asunnossa ku kissat söi alussa mun kaikki kukat!!!
Mä en voi siis tehdä tälle asunnolle mitään mitä haluaisin ku nuo kissan perkuleet asuu täällä. Ei edes kukkia voi olla. Ja muutenkin, nuo kissat on vallanneet ainoan kukkalaudan itselleen, nehän pudottais siitä kaikki kukat pois jos sellaisia olis. :(
Olet tainnut tehdä kissoista vain syntipukit nyt omaan tilanteeseesi.
Pohdi myös kuinka jaksaisit olla vauvan kanssa joka parkuu kaikki yöt, et saa nukkua yöllä, joudut heräämään vähän väliä, olet ihan poikki, peset vain vauvan takapuolta, vaihdat vaippoja ja syötät sitä kun se likaa ja kuolaa vaatteet. Pyykin pesu ei lopu koskaan, vauvaperheissä vaatteita joutuu pesemään tosi usein. Kun vauvat oppivat kävelemään, alkaa sitten kaikkien tavaroiden repiminen hyllyiltä ja maahan heittely, alkaa tusseilla seiniin piirtely, puhumattakaan kaikesta muusta kun lirit tulevat housuun ja lattioille.
Taitaa olla vain nyt niin että olet aika pahasti masentunut ja olisit kyllä hoidon tarpeessa, käy terveyskeskuslääkärillä heti huomenna. Sinäkin voit elää normaalia ja ihan mukavaa elämää jos haluat, ja lääkkeistä saat sen avun mielesi rauhoittamiseen. Tee se ihan itsesi vuoksi, ei sinun tarvitse kärsiä, mutta ei myöskään kannata sysätä syytä omasta pahasta olosta muihin ihmisiin tai eläimiin.
Toivon että saat jo huomenna apua pahaan oloosi ja tulethan kertomaan sitten miten kävi, toivoon että jaksat huomenna jo ottaa yhteyttä ja käydä lääkärissä, sano että sinulla on niin paha olla ettet jaksa sen olon kanssa, niin pääset samantien käymään siellä. Tsemppiä!
Niin mutta mies ja kissat mulle tän pahan olon sai aikaan. Kuten kirjoitin, ennen olin täysin erilainen, iloinen, hauska, täynnä energiaa. Sit ku aloin seurustelee, mies valehteli mulle niin kauheesti eikä välittäny musta paljon yhtään ni mun itsetunto tipahti ihan nollaan ja sinne se on jäänyt. Kissojen huutoa oon kolme vuotta kuunnellut. Vauvathan on ihan eri asia ku kissat, kyllä olen sitä miettinyt pääni sisällä että en voi mitää muksuja tehdäkään nyt, niinhän kirjoitinkin jo.
Mutta kissat, aikuiset kissat, huutaa päivittäin, ja vielä mahdollisesti 20 vuotta!?! Vauva huutaa sen pari vuotta, jonka jälkeen on jo sen ikäinen että ymmärtää jo jotain puhettakin ja sen pystyy rauhoittamaan ja sille voi kertoa että "älä itke" ja "mennään nukkumaan" yms. Ei sitä vauvan huutoa kestä 20 vuotta! Toki muutaman vuoden ikäisellä on uhmaikää yms, mut lapsi YMMÄRTÄÄ jos sille puhuu. Kissa ei ymmärrä jos sille sanon että "ole hiljaa". Se menee vaan toiseen huoneeseen ja jatkaa huutoa.
Ja masentunu olenkin, myös senki takii, ettei mun mies yhtään tunnu välittävän. Oon sille itkeny et mul on paha olla sen kaa ja paha olla muutenki, se ei paljoa lohduta, päinvastoin melkeenpä suuttuu mulle siitä et mulla on paha olla ja huutaa ja haukkuu lisää vaan.
Mua vaan ärsyttää kokoajan kaikki asiat, kaikki. Kun pitää pestä pyykkiä kokoajan, ku pitää siivota ku villakoirat pyörii lattilalla, kun pitää itse käydä kaupassa ja itse miettiä aina mitä ruokaa tehdään ja mies syyttää että on lihonut taas (eli minä teen ruuat eli mä saan aikaan sen että mies lihoaa)...
Kaikki rasittaa ja ärsyttää. Mikään ei mene hyvin, eikä onnistu kunnolla, kaikki menee päin pehvaa. Miks kaikki on niin vaikeeta??? Miks elämä on niin vaikeeta? Mulla ei oo koskaan ollu mikään helppoo, tuntuu et aina saa tehdä sata kertaa kovemmin kaiken asian eteen, et sais jotai ja kaikkien muiden ei tarvi ku nostaa sormi pystyyn ni heille tipahtaa taivaasta eteen kaikki mitä he haluavat.
varmastikin hankkia itsellesi ihan oma asunto.
Ja mitä tulee lapseen, lapsesta on vastuussa ainakin 18 ensim. ikävuotta. Toki vanhemmuus ei koskaan lopu.
Vauva-aika on lyhyt....
Minkä ikäinen olet?
Miten tuo työllistäminen, oletko pitkään ollut työttömänä?
Kuulostaa todella siltä että sinun on aika hankkia oma asunto kuten edellinen kirjoittaja mainitsikin jo. Toiseksi olisi hyvä kun kävisit tapaamassa ammatilaista terveyskeskuksessa, nimittäin sinulla saattaa olla masennusta voimakkaastikin ja mielialat voidaan nykyisin tasottaa keskustelujen ja lääkitysten avulla. Myös katkeruus on nostanut sinussa päätään ja siitä olisi hyvä päästä eroon.
Lapsesta on myös suuri vastuu, ei niitä voi komentaa vain mene nukkumaan tai häivy silmistäni nyt tyylillä vaan se on todella pitkäikäinen vastuu, eli jos et kestä kissojen naukumista miten jaksaisit edes vauvan itkua, uhmaikäisen kiukkukohtauksia tms. Ei kannata siis vielä ajatellakaan sellaisia asioita, ensin pää kuntoon.