Yksi hyvä ja aiheellinen kysymys mihin en ole itse saanut vastausta: tiedän kokemuksesta millainen olo tulee itselle, kun näkee henkilön johon on jonkin aikaa ollut ihastunut. Mutta kuka neuvoisi, että miten suhtautua henkilöön, jota kohtaan tunteistaan ei ole itsekään perillä. Eli pitää vastakkaisen sukupuolen edustajaa asiallisena ystävänä, mutta kuitenkin joskus tajuaa itse tosiseikan että saattaakin olla pikkuisen ihastunut kyseiseen henkilöön. Eli miettii häntä vapaa-aikana ja kaunistautuu erityisen paljon kun tietää näkevänsä hänet. Vastapuoli eli kohde ei tunteistani tiedä tai hänellä saattaa olla pieni aavistus. olen nainen, hän mies, olemme aikuisia ja samana vuonna syntyneitä.
Miten suhtaudun ?
ruusunkukka
7452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuohon vastausta. Mies on kertonut ihastuksestaan minuun, mutta itse koitan pyristellä omia ihastuksen tunteitani vastaan... en kuitenkaan voi mitään että olen korvia myöten ihastunut ja ajatukset pyörii vain hänessä. Hankalaa suhtautua tähän ihmiseen, kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa kun kuulen hänen äänensä tai näen hänet. En kuitenkaan haluaisi rakastua häneen koska taitaa olla aikamoinen pelimies. Itse taas taidan olla liian vanhanaikainen, jotta tästä mitään tulisi. Surullista kyllä.
olla rakastumatta. Pelimiehet ovat hyviä puhumaan ja kertovat mielellään ihastuksestaan. Nainen rakastuu ja alkaa odottaa suhteelta enemmän. Silloin mies alkaa peruuttaa ja häipyy kohta kokonaan.
näyttää onko hän pelimies vai tosissaan. Muutama tapaaminen selvittää asian varmasti. Et menetä siinä mitään päinvastoin.
Hei,
Itse painin saman aiheen kanssa. Kaikki alkoi niin huomaamatta, etten edes huomannut ihastuneeni tähän naiseen ennenkuin minun oli pakko tajuta että hän merkitsee minulle paljon. Huomasin ajattelevani häntä myös vapaa-aikanani ja ajatukset alkoivat olla romanttisia. En ole mikään pelimies, en ole koskaan ollut. Siksi soimaan itseäni alinomaan tapahtuneesta, miksi minä kuolevainen olen langennut tähän kun kaikki on ollut tähän asti mielestäni hyvin? Vai onko sittenkään? Onko elämäni ollut tunneköyhää vai haenko seikkailua? Vastaus jälkimmäiseen on että en. Olen ollut aina realisti elämäni suhteen, vaikkakin boheemi ja tunteikas luonteeltani. Tämä kaikki tekee välillä niin kipeää etten pysty keskittymään mihinkään. Olen ajatellut vakavasti maiseman vaihtoa, mutta onko se sittenkään mikään ratkaisu? Asioista pitäisi pystyä puhumaan suoraan ja rehellisesti- se on ainoa keino saada kummallekin osapuolelle rauha sisimpään, sillä en halua hänelle minkäänlaista surua tapahtuneesta. Hän on sen ansainnut.
" Hän on ansainnut sen .... etkä halua hänelle minkäänlaista surua " ..... ?? Ja kuitenkin kirjoitat täällä
anonyyminä etkä puhu hänelle ...!! Sun puheet ja teot ei nyt kyllä kohtaa !!
Heippa vielä,
Näin minä ajattelen hänestä. Tämän lähetettyäni tiedän että silmiini tulvii ikävän kyyneleet.
Jeps,
Mikään ei pelaa juuri nyt mielessäni. Sori. Ymmärrystä.
http://www.youtube.com/watch?v=VofLbnNronk