Allergian puhkeaminen raskauden jälkeen

Boboooo

Voiko allergiaoireet siis näkyä selvästi vasta raskauden jälkeen? Olen ilmeisesti pienestä asti ollut maidolle allerginen, mutta olen kuitenkin sietänyt sitä melko hyvin raskauteen asti. Vasta raskauden aikana aloin saada maidosta suolen täysripulille, raskauden aikainen aamupahoinvointi saattoi myös johtua maidosta, jota join aamukahvin seassa, sillä muuten minulla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia juuri lainkaan. Synnytyksen jälkeen aloin saada yhä enemmän oireita maidosta, lasillisenkin juonnin jälkeen meni suoli ihan solmulle ja pian tuli ripulia kuin sahtia. Kokeissa todettiinkin laktoosiallergia. Raskauden jälkeen aloin kärsiä myös hengenahdistuksesta, siis tuntui, että en hengitä välillä kuin pinnallisesti enkä ollenkaan syvään ja että kurkussa on vain pieni reikä mistä henki kulkee ja nenässä sitäkin pienempi. Poskiontelontulehduksiakin olen sairastellut, nyt ollut nuhaa ja tukkoisuutta jo lähes vuoden verran, toisinaan se on ollut poissa joitakin aikoja vuodenkin sisällä. Voisiko tämä hengenahdistus olla vilja-allergiaa? Sekä laktoosi- että vilja-allergiaa löytyy vanhemmiltanikin. Voiko raskauden aikaiset ja synnytyksen jälkeiset hormonaaliset muutokset saada aikaan sen, että tiettyjen ruoka-aineiden sietokyky laskee jos ihmisellä on ollut allergia, mutta hän on kuitenkin aiemmin sietänyt tiettyjä ruoka-aineita jossain muodossa. En mikään hirveä maidon juoja ole koskaan ollut, tosin raskausaikana join maitoa todella paljon, välillä ei oireita tullut mitään. Vilja-allergiat ovat alkaneet mietityttämään siksi, koska en muuten keksi kyllä tälle tukkoisuudelle ja ololle "tuntuu että henki ei kunnolla kulje" syytä. En usko oireiden johtuvan homeesta, vaikken poissulje sitäkään mahdollisuutta etteikö asunnossani olisi kosteusvauriota. Tietääkö joku muuten miten tuommoset voidaan tarkastaa ja paljonko maksaa? Olisi ikävä muuttaa pois tuosta asunnosta, mutta jos syy oireisiin on kosteus tai home niin ilomielin muutan vaikka vanhempieni luo asumaan siksi aikaa että löydän toisen asunnon. Oireet kyllä ovat olemassa jos vaikkapa lomailen parikin viikkoa jossain kaverilla tai sukulaisella. Toisaalta, minulla ei ole koskaan ollut kasveja ja nyt on kaksi viherkasvia, myös näitä löytyy kavereiltani ja sukulaisiltani. Etten vaan olisi allerginen sitten niille? Vielä sen verran haluaisin tarkentaa, että yskää ja limantunnetta minulla ei ole ollut, ainoastaan tunne että joku kiristää kurkussa ja kurkku tuntuu turpealta. Olen myös menossa kilpirauhastesteihin, voisikohan kilpirauhanen olla suurentunut ja aiheuttaa ahdistusta? Tyhmiä kysymyksiä, mutta kun ei minua oteta tosissaan missään lääkärissä.

1

2168

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • astma+allergiat

      oireilla ihan koska tahansa. Kokeile viedä ne kasvit pois, sillä selviää se oletko niille allerginen vai ei.
      Kilpirauhanen voi suurentuessaan aiheuttaa paineen tunnetta ja nielemisvaikeuksia, ainakin itselläni kilpirauhasen tulehdus niitä aiheutti.

      Kosteusvaurioita voidaan tosiaan mittailla, ota yhteys paikkoihin joissa niitä tehdään ja kysy taksoja.

      Ja hakeudu allergiatesteihin, ymmärtääkseni sinua ei ole testailtu, esim. viljojen osalta. Yksityiselle pääset kaikkein nopeimmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe