Lopetin asioimasta täysin K-rymässä kun Lidli tuli meidän lähelle.
ostan sieltä kaikki sen ruoan mitä sieltä saa. Ostan Lidlistä vain ruokaa.
Osan ruoasta ostan S-ryhmän kaupoista kahvin, lihan ja lihaleikkeleet ja tuoreen kalan.
Sekä aina jäätelön koska ne on S edullisempia.
banaanit, muut hedelmät, tomaatit, vihannekset, nestemäiset maitotuotteet, leipä, oliivit, pähkinät ym ovat edullisempia kuin lähistöän muissa kaupoissa. Myös sokeri, ryynit, hunaja jne.
Margariinit ja levitteet.
Tarkan € aikana ja oikeilla valinnoilla ruokakassini hinta aleni lähes 30 %.
Siitä suuri kiitos kuuluu Lidlille!
Elinkustannukset aleni 30 % kun siiryin Lidlin asiakkaaksi
12
1431
Vastaukset
- 6 hengen perhe, vielä muutaman vuoden
meillä on kaikki kaupat, yhtä lähellä.,
kaikissa käyn kerran viikossa, kun olen katsonut 25 vakiotuotteemme hinnat ja muistan ne,
hinnoissa on todella suuria eroja esim. Arlan 500 g, 5 % ja 10 % juustopaketti,
halvimmassa jo ainakin koko tämän vuoden ja myös perjantaina alle 4 €uroo,
kalliimmassa 5,99 €.
kyllä meilläkin 15 % säästetään, vaika ei siihen etsimisen olekaan aikaa kuluttaa,
koska myös "aika on rahaa" suurperheessä.- *^*
Miten voi 6-henk. perhe käydä kerran viikossa kaupassa !?
Meitä muutaman vähemmän ja käymme joka toinen päivä yleensä ja silti on jääkaappi aina täynnä kamaa ostosten jälkeen ja melkein tyhjä kun menemme kauppaan.
Sitten leivät eivät säily tuoreena ja madonkin kanssa on siinä ja siinä.meillä menee n.20l/viikossa maitoa kyllä muutenkin.
Toki sehän riippuu paljonko syö..Esim. minulle on sanottu töissä kun vien eväät et onko siinä viikon ruuat ja ne on minulle vain sen työpäivän ruuat ja kotona syön vielä kunnolla päälle ja muut perheessä syövät myös isoja annoksia useasti...Eikä me olla mitään lihavia..mut kovia syömään... ruuasta ruokaa eli kun on syöty mietimme mitä söisimme seuraavaksi ;) - 6 hengen perhe, vielä muutaman vuoden
*^* kirjoitti:
Miten voi 6-henk. perhe käydä kerran viikossa kaupassa !?
Meitä muutaman vähemmän ja käymme joka toinen päivä yleensä ja silti on jääkaappi aina täynnä kamaa ostosten jälkeen ja melkein tyhjä kun menemme kauppaan.
Sitten leivät eivät säily tuoreena ja madonkin kanssa on siinä ja siinä.meillä menee n.20l/viikossa maitoa kyllä muutenkin.
Toki sehän riippuu paljonko syö..Esim. minulle on sanottu töissä kun vien eväät et onko siinä viikon ruuat ja ne on minulle vain sen työpäivän ruuat ja kotona syön vielä kunnolla päälle ja muut perheessä syövät myös isoja annoksia useasti...Eikä me olla mitään lihavia..mut kovia syömään... ruuasta ruokaa eli kun on syöty mietimme mitä söisimme seuraavaksi ;)"Miten voi 6-henk. perhe käydä kerran viikossa kaupassa !?"
>>>>> meillä on kaikki kaupat, yhtä lähellä.,
kaikissa käyn kerran viikossa, kun olen katsonut 25 vakiotuotteemme hinnat ja muistan ne,
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Ruoan määrästä, kyllä meilläkin, minä söin paljon, "en ollut lihava", mutta tarkemmin katsoen tuli kilo vuodessa aina lisää painoa.
Luulen että osan liikasyömisestä tulee ulos normaalia tietä ja vain osa muodostuu ylipainoksi.
Sitten kun olikin 50-v mittarisa olikin liikakiloja ja piti laihduttaa,
kyllä alle puoleen piti muutta syömistavat jotta siinä painossa nyt pysyy ja laihdutusaikana puoli vuotta sai syödä korkeintaan neljänneksen normaaliset.
Useita ruokia, makkara, maito, piti täysin jättää pois, niitä ei pystynyt vähentämään. - ...........
*^* kirjoitti:
Miten voi 6-henk. perhe käydä kerran viikossa kaupassa !?
Meitä muutaman vähemmän ja käymme joka toinen päivä yleensä ja silti on jääkaappi aina täynnä kamaa ostosten jälkeen ja melkein tyhjä kun menemme kauppaan.
Sitten leivät eivät säily tuoreena ja madonkin kanssa on siinä ja siinä.meillä menee n.20l/viikossa maitoa kyllä muutenkin.
Toki sehän riippuu paljonko syö..Esim. minulle on sanottu töissä kun vien eväät et onko siinä viikon ruuat ja ne on minulle vain sen työpäivän ruuat ja kotona syön vielä kunnolla päälle ja muut perheessä syövät myös isoja annoksia useasti...Eikä me olla mitään lihavia..mut kovia syömään... ruuasta ruokaa eli kun on syöty mietimme mitä söisimme seuraavaksi ;)Jos menee maitoa yli 20litraa viikossa niin kannattaisikohan hieman tarkistaa elintapoja,ei maito helvetti ole mikään janojuoma.
- Venkula preussilainen
Kun Lidlin paska kassasysteemi lähivuosina uusitaan, ei ostaminenkaan ole sen hankalampaa kuin muualla. Lisäksi Lidlillä on heijastusvaikutusta muihin kauppoihin. Jos kaltaisiasi on tarpeeksi, muiden täytyy alkaa kilpailla myös hinnalla. Älä jämähdä näihin uusiin kuvioihin vaan käy välillä vilkaisemassa K-kaupankin tarjouksia, siellä voi jo nyt olla iloisia yllätyksiä.
- jatkuvasti lukee tarjouksia ja niiden perässä juoksee
"käy välillä vilkaisemassa K-kaupankin tarjouksia, siellä voi jo nyt olla iloisia yllätyksiä."
on vain yks elämä,
ei viitsi juosta muutoman hinnan mukaan,
toiseksi, en aian tiedä varmasti onko se hinta sittenkään varmasti kaupungin edullisin,
KUN ostin K-kaupasta tarjouksen,
sitten muistinkin hinnan muualla ja olisi saanut vielöä edullisemmin,
se laittoi mietityttämään.
- heivaanääsmoro
Keskivertosuomalaisen ruokamenot ovat 16 % elinkustannuksista, eli näin ollen laskennallisesti pitäisi saada rahaa ruokaostoksia tehdessä, jotta elinkustannukset tippuisivat sen johdosta 30%, että vaihtaa ruokakauppaa.
- Tulonjakotaistelija
Keskivertosuomalaisella voi olla noin, mutta perustoimeentulon varassa elävillä köyhillä tulot ovat kolmannes tai neljännes keskiarvosta. Silloin ruokaan menee väkisinkin puolet tai enemmänkin.
- S-on kallein, mutta varmaan jossain toisin
Hyvä kun olet vihdoinkin alkanut viisaaksi=säästäväiseksi
minä olen olut koko elämäni, samoin vanhempani,
oikeastaan olemme liian säästäväisiä.- aina 1980 luvulle asti
Virastanpylväitä kilpailun lisääntymisessä.
Arla alkoi tuoda maitojalosteita Suomeen -80 luvulla, jugusrtin hinta laski 15%.
IKean tulo, senhän visranomaiset esti 20 vuotta.
Gigantti
Bauhaus
Lidl
ja lukematon määrä vaate alan liikkeitä Kap All, Hemtek ym ym - Ei hiiren lihaa
aina 1980 luvulle asti kirjoitti:
Virastanpylväitä kilpailun lisääntymisessä.
Arla alkoi tuoda maitojalosteita Suomeen -80 luvulla, jugusrtin hinta laski 15%.
IKean tulo, senhän visranomaiset esti 20 vuotta.
Gigantti
Bauhaus
Lidl
ja lukematon määrä vaate alan liikkeitä Kap All, Hemtek ym ymVain tiettyjä elitarvikkeita.
Ja nyt kannattaa olla tarkkana ettei lihapeketissa ole hiiri!! - naggi m
Ei hiiren lihaa kirjoitti:
Vain tiettyjä elitarvikkeita.
Ja nyt kannattaa olla tarkkana ettei lihapeketissa ole hiiri!!Joskus olen ostanut Lidlistä jotain itävaltalaisia nakkeja, maku sinänsä ok mutta hirveän suolaisia!! Enpä enää osta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä12811178Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15710341- 268040
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1976578Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.535691- 745112
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1514434Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai274259Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas804118Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1353655