Onko täällä muita, jotka ovat aloittaneet elämänsä heterona, perustaneet perheen miehen kanssa ja tajunneet sitten olevansa ihan jotain muuta..? Kertokaa miten elämänne järjestyi, täällä kaikki ihan sekaisin :'(
Heterosta täysin toiseksi...
MitäOlen???
20958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Varmaan suurin osa käynyt saman prosessin läpi, kun oletusarvona on yleensä heterous. Pääasia että tiedät itse mitä olet, tai mitä haluat ja elät sen mukaan. Helpottaa hurjasti, ja omaa elämäähän tässä eletään. Ei aina helppo tie, mutta kannattava! Ja mikä tässä elämässä on helppoa.
Elämä ei ole kenellekään helppoa.
Aloitin elämäni miehen kanssa mutta nykyisin aika menee kokonaan täällä hauskojen lesbojen kanssa viestitellessä. Ja lesbothan on naisia, niin tietysti muut paitsi minä. Nyt en enää tiedä kuka tai mikä olen mutta yritän pysyä linjoilla.
tämä ämmä on ainakin käynyt ihan koko soosit läpi.
olen aina ollut tietoinen seksuaalisuudestani mutta elämä on jostain kumman syystä riepotellut mua ihan kaikkeen muuhun kuin oman itseni kuuntelemiseen.En tiedä.... olen aika jäävi sanomaan miten pitäisi olla ja mennä tässä elämässä.tai eihän ap visiin sellaisia kysellytkään..
Mä olen ottanut sen mikä on eteen tullut.Ehkä mä olen ollut lopuviimeeksi sellainen metsänpeikko joka on jättänyt omat etunsa odottelemaan.Ja voin sanoa että oli kyllä sen arvoista.
joskus kolmekymppisenä sitä mietti et tässäks tää nyt sitten oli.En ollut tyytyväinen ja olin aikas umpikujassa.Siihen ei oikeastaan auttanut muu kuin totaalinen napanuoran katkaisu.
Exmiehen systeri tässä taannoin sanoi että, jaajaa että sustakin tuli Lesbo..johon tokasin ihan rauhallisesti että kuule ei musta ole mitenkään tullut mitään vaan oon aina ollut tällainen.Kaippa se muistelee meidän lukuisia saunailtoja tai kun se kävi rintojen kohotuksessa ja käpelöitiin sen valmiita tuotoksia että onko ne tuntuset vaiko ei ;))))hihiii..se varmaan luuli (näin jälkeenpäin) että mä oisin halunnut p***a sitä??höhö
noh enpä usko että se enään uskaltaisi tulla mun kaa saunoon...
Hän onkin ainoa joka on ihmetellyt mun elämääni.Kukaan muu ei ole koskaan sanonut mun kumppanien valinnoista yhtään mitään.tai ei ole uskaltanut.mä tallaan mun omaa polkua .
Eli kyllä se elämä suttaantuu ihan omannäköiseksesi kun vaan menee intuitiolla tultapäin.Toki auttaa jos on sitä tukeakin ;)
zemii...
käy silloin kun kuuntelee sydäntään. Sillä toisinhan ihmisen ei kuuluisi elää
Itse painin juuri samojen asioiden kanssa...naimisissa yli 11 vuotta ja kolme ihanaa lasta, mutta nyt kaikki sekasin kun tapasin elämän rakkauden...En ole vielä kertonut perheelleni, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa tehdä...pää sekaisin rakkaudesta, mutta huoli tulevaisuudesta. Kaikki vaan on loksahtanut nyt kohdalleen ja ymmärrän nyt miksi seksi ei oo koskaan tuntunut alkuhuuman jälkeen enää miltään...Voi kun sais jakaa nää tunteet sellaisen ihmisen kans, jolla sama tilanne....
Niin, itselläni JUURI sama tilanne... Olen rakastunut, tämä nainen vie jalat altani. Hän on juuri sitä kaikkea mitä elämääni toivon... Olen hämilläni, en uskonut että voisin olla tällaisessa tilanteessa. Samaan aikaan niin onnellinen ja toisaalta niin sekaisin. Jos mietin ainoastaan itseäni, mitään epäselvää ei ehkä olekaan. Tarvitsen naista vierelleni että voin olla kokonainen ja oikeasti onnellinen. Puhumattakaan siitä mitä juuri tämä ihana nainen minussa aikaan saa...
Laita sähköpostiosoitteesi, voidaan jatkaa aiheesta enemmän..
hei! Olen ollut hetero, sitten bi, ja sitten taas muutaman vuoden homofobisen miehen kanssa suhteessa ja koittanut olla hetero. 10,vuotta olen yrittänyt olla miesten kanssa. Olen aina ihmetellyt kub naiset sanoo että niitä panettaa ja haluu munaa.. En oo koskaan päässy siihen tilaan.. Välillä ihastuin naisiin mutta oon koittanu heti tukahduttaa moiset tunteet. Luulin et mussa on jotain vikaa kun ei koskaan tee mieli seksiä. Nyt oon 25 ja viimesimmän suhteen jkeen (joka oli miehen kanssa) siitä on jo jonkin aikaa päätin löytää naisen, ja alkuun ajattelin taas että olen bi, mutta viimein oolen itselleni myöntänyt olevani lesbo, ja on muuttanut koko elämän. Oon onnellinen, seksihalutkin on kohillaan, miehet ällöttää ja hyvält tuntuu ettei mun enää koskaan tarvi olla miesten kanssa.. Hyväksyn itteni ulkoisesti ja kaikin puolin aivan eritavalla kuin ennen. Nykyään olen onnellinen ja terveellä tavalla rakastan itseäni... Joku vanha ystäväni totesi että jaa, kääntyny lesboks ku se on muotia tms... Mut tosiaan en mä mihinkään oo kääntyny vaan viimein alkanu välittää itsestäni ja tullut esille juuri sellasena ihanana naisena jollainen olen
minäkin olen naimisissa ollut 7 vuotta ja mieheni kanssa jo 13 vuotta.kaksi ihanaa lastakin on..olen nuoresta asti tuntenut naisia kohtaan vetoa..miehenikin on asian tiennyt, mutta luultiin et se on jotain pienimuotoista..olen nuorempana ollutkin naisten kanssa..mutta nyt olen löytänyt naisen jonka kanssa ollaan tutustuttu lähemmin..hänelläkin on perhe ja mies..nyt se on alkanut ahdistamaan minua. Haluan ilmeisesti naisen joka ei olisi bi.. miten voin olla loukkaamatta lapsiani jos uskallan erotas, selviäisikö mieheni koskaa erosta!!!!olemme kuitenki päälle päin onnellinen perhe..Todella raastavaa elää näin, kun sydän halajaa ihan muuta..
Niin minä siis ollut 14 vuotta mieheni kanssa, josta siis 11 vuotta naimisissa. Kaikki on päällisin puolin hyvin ja varmasti näytämme ulkopuolisin silmin kaiken puolin onnellisilta. Taloudellinen tilanne hyvä, ihanat lapset, hieno koti jne. , mutta se tietty värinä puuttuu..seksi puuduttavaa ja minulle vain suoritus, joka kuuluu avioliittoon...Olen aina tuntenut vetoa naisseksiin, mutta olen ajatellut asian niin, että koskaan en voisi elää ja seurustella naisen kanssa. Mutta sitten kaikki muutui, kun tämä elämäni rakkaus käveli luokseni. Tästä on noin puoli vuotta aikaa kun ensimmäisen kerran tapasimme ja huomasin heti, että hän on lesbo. Tunsin jo tällöin ihan eri tunteen kuin muita naisia kohtaan. En osannut silloin vielä ajatella asiaa ja en ymmärtänyt tunteitani. Mutta yhteisten harrastusten kautta tapasimme säännöllisesti ja tunne oli aina vähän jännittynyt ja erilainen kuin muiden kanssa. Sitten yksi yö muutti kaiken, näin niin ihanan unen, että siitä en enää "toipunut", pystyin vihdoin tunnustamaan itselleni mikä olen...Meni vielä kauan ennen kuin uskalsin hänelle tunnustaa tunteeni, ja mietin sitä pitkään. Ajattelin, että tämä ei voi toimia näin, minulla on perhe ja lapset ja koko elämä menee sekaisin...Nyt olemme olleet noin kuukauden "yhdessä" siis salassa. Yritän nyt keksiä miten tämän kaiken kertoisin perheelleni ja mikä olisi sopiva hetki...En tiedä mitä tehdä...olen ihan umpi rakastanut, mutta kun ketään en haluaisi loukatakaan...lapsetkin vielä pieniä (10-v, 8-v ja 4-v) Kertokaa miten tämän asian kanssa pääsen eteenpäin..
tässäpä minun sähköpostiosoite: [email protected]
on huomattavasti helpompi ja mukavampaa elää. Minä yritin elää heteron elämää aivan liian kauan. Avioliitto, tuhoon tuomittuja suhteita eron jälkeen. Ei vain onnistunut mikään suhde. Kuvittelin, että en vain ole löytänyt oikeaa miestä. Lopuksi ja pikkuhiljaa annoin tunteitteni viedä ja myönsin itselleni, että mies ei olekaan minun oikea kumppanini koskaan ollutkaan. Kielsin itseltäni täysin ne haaveet ja unelmat, mitkä mielessä olivat pyörineet jo vuosikymmeniä. Eräänä päivänä uskalsin olla oma itseni ja sillä tiellä olen. Paluuta entiseen ei enää ole, enkä sitä totisesti kaipaakaan. Epävarmuus kaihersi jonkin aikaa mieltä, mutta päivä päivältä olin varmempi oikeasta suunnasta. Tästä kaikesta on nyt lähemmäs kymmenen vuotta aikaa. Tänä päivänä elän onnellisena naiseni kanssa yhdessä, eikä ole käynyt pienessä mielessäkään muuta vaihtoehtoa elämääni. Minun oli tietenkin helpompi tehdä ratkaisuni, koska lapseni oli jo aikuinen. Hän muuten totesi, kun kerroin asiasta, että ei ollut yllätys, olen tiennyt asian jo kauan sitten. Lapseni aavisti ennen kuin itsekkään ymmärsin missä mennään. Lapseni kysyikin, miksi äiti et aikaisemmin myöntänyt itsellesi, olisit välttynyt monelta takaiskulta elämässä. Hän on myös onnellinen, kun äiti on paikkansa ja onnensa löytänyt vihdoinkin elämässään :)
Joskus on otettava radikaaleja askeleita ja aina uusi askel on askel tyhjänpäälle, et voi tietää kantaako se, sinun on vain luotettava itseesi ja omiin valintoihisi. Sinulla on monia polkuja valittavana, vain sinä tiedät minkä valitset ja varmaan valitset sen oikean, kun kuuntelet itseäsi ja sydäntäsi. Lapset ymmärtävät se mies on ehkä se vaikein lenkki. Taloudellisesti Suomessa pärjää kyllä jos on tahtoa pärjätä ja on aktiivinen ihminen etsimään elantonsa ilman miestä. Tsemppiä ja jaksamista aikamoiselle aivoriihelle, mutta älä luovuta ikinä !!
Täällä tippa linssissä luen näitä teidän tekstejä... Kolisee ja kovaa. Ja omaa ihanaa naista ikävä :'(
*kiitos*
Aivoriihi jatkukoon...
Ilmeisesti olet jo suhteessa naisesi kanssa? Et siis pohdi identiteettiäsi vaan sitä miten järjestää elämä uusiksi? Saako kysyä uteliaissuudesta että miten ajauduit suhteeseen naisen kanssa jos asia tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta?
"Jos mietin ainoastaan itseäni, mitään epäselvää ei ehkä olekaan. Tarvitsen naista vierelleni että voin olla kokonainen ja oikeasti onnellinen" - eikö tässä ole aika asiaa??
ei se suhde ihan tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta...Olen aina koko ikäni ollu kiinnostunut naisten välisestä seksistä, mutta en koskaan ennen sitä ole toteuttanut...En tiedä miten tässä näin kävi, koska en koskaan ollut ajatellut, että seurustelisin naisen kanssa...koska "pitää" olla perhe, lapset, ns.normaali elämä...Se elämäni nainen vain sai kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen....ja seksi on jotain sellaista, mistä en koskaan ole uskalltanut edes haaveilla...Nyt siis yritän keksiä ratkaisua miten kerron tämän kaiken perheelleni ja läheisilleni, helppoa ei tule olemaan kenellekkään...Haluaisin kuulla sinunkin tarinasi...
Niin, olen jo suhteessa naiseni kanssa, salaa, kuten jollain kirjoittajalla aiemmin... Nyt olen hiljalleen alkanut uskaltaa raottaa omaa sisäistä verhoani ja kurkkinut itseäni peilistä rehellisesti. Mitä olen ja mitä elämältä haluan. Naiset ovat kiinnostaneet jo pitkään, aluksi vain seksuaalisesti. Olen kuitenkin aina miettinyt että voisin myös elää naisen kanssa mutta olen ollut kuitenkin sitoutunut mieheeni ja ajatellut että se kestää läpi elämän. Elän siis hyvässä heterosuhteessa, niin hyvässä kuin miehen kanssa nyt elää voi... Nyt alan kuitenki ymmärtää että en ole ehkä koko elämässäni ollut rehellinen itselleni. Olen perustanut perheen miehen kanssa koska niin kuuluu tehdä ja rakentanut elämääni sen varaan. En ole todella kuunnellut itseäni vaan asettanut aina muiden tarpeet omieni edelle. Nyt, ku ajattelen asiaa, olen ollut aina todella levoton miesten kanssa olevissa suhteissani. Myös nykyisen. Enkä ole löytänyt syytä, miksi niin on... Aina on tuntunut että jotain puuttuu enkä ole tasapainossa, mutta olen työntänyt sen taka-alalle ja miettinyt että itsessäni on jotain vikaa, minulle ei kelpaa mikään enkä asetu mihinkään muottiin. Paha olo ja levottomuus on kuitenkin vaan kasavanut..
Nyt kun Tämä Nainen tuli elämääni, minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa tunteen viedä. Tunne on ollut niin vahva etten ole enää pystynyt taistelemaan vastaan - enkä ole halunnutkaan. Rakastan häntä, eri tavalla kuin koskaan ketään muuta. Olen hänen kanssaan kokonainen, jokainen puoli itsessäni on täydessä kukassa. Näin en ole ennen tuntenut... Tämän myötä olen vasta todella alknut kyseenalaistaa suhdettani miehen kanssa ja samalla omaa elämääni kokonaisuudessaan.
Sitä miksi vieläkin mietin mitä olen, johtuu ehkä siitä että tästä suuresta tunteesta huolimatta edelleen epäilen, tyypillisen tapaani. Onko tämä nyt vaan huumaa joka sekoitaa pääni, olenko vain ihminen joka kaipaa aina jotain muuta... Syytän itseäni jo etukäteen perheen rikkomisesta (en ole edes vielä kertonut miehelle saati lapselle) ja siitä että en pystynytkään olemaan sitä mitä lupasin. Mietin siis edelleen muita... Niinä pieninä hetkinä kun saan syyllisyydet sysättyä syrjään ja tarkasteltua Vain omaa sisintä, tunnen suurta hyvää oloa tämän ihanan naisen kanssa ja hänen olemassaolostaan. Haluan jakaa hänen kanssaan KAIKEN. Näen hänen arjessani jopa luontevammin kuin oman mieheni, jonka kanssa yhteistä arkea on eletty jo vuosikymmen.
Niin, asian ydin onkin ehkä jo minulle selvillä... Kun vain uskallan kuunnella tunteitani ja mennä elämässä eteenpäin. Joudun satuttamaan ihmisiä, mutta toisaalta saan olla sitä mitä olen, mitä olen ehkä koko ajan ollutkin...
Vielä pitää sanoa; ihania tekstejä olette kirjoitelleet. Varauduin loan heittoon ja ties mihin asiattomuuksiin... Ei näiden asioiden kanssa varmasti ole yksin. Sitä kun vain näkee ympärillään onnellisia heteroita pikkuperheineen jotka ovat tasapainoisia ja tietävät mihin suuntaan elämä vie. Niin se meilläkin päälle päin näyttää. Kun vain tietäisivät...
hei Ap, laita mulle viestiä : [email protected] jonku, joka samassa jamassa....
kuule, Toimi että pääset nauttimaan elämän antamista hedelmistä.
Lapset sopeutuu ja miehet ei kuole , varsinkaan kun tietää ettei ex naista ole menetetty kenellekkään toiselle miehelle.
miehet on vain siittämistä varten.Naiset taas nautintoa varten.
t. syvä kokemuksen ääni
Täällä yksi, jonka elämä on myös muutoksen kourissa. Tilanne on jatkunut jo reilun vuoden ja tuohon aikaan mahtuu paljon tapahtumia ja tunnetiloja. Voin sanoa, että ei ole ollut helppoa. Nyt en jaksa kirjoittaa koko stooriani, mutta käykääpäs lukemassa lepakkolaakson keskusteluja. Sieltä löytyy samassa tilanteessa olevien naisten kokemuksia ja ajatuksia, paljon. Ja jos ette ole lukeneet vielä kirjaa Lepinkäinen, niin kipinkapin kirjastoon.. Löytyy taatusti tuttuja fiiliksiä niiden kansien välistä.
Kyllä meitä tuntuu olevan, aika paljonkin... Kiitos kirjavinkistä, kaikki tuki on nyt tarpeen. Pistin varaukseen :)