Ooon niin toiivottoman ruma

Kyllä ne kauneusleikkaukset voivat oikeasti auttaa, jos TODELLA on mitä fixata ts. todella silmäänpistävä ja kiusallinen haitta. Oma paranemiseni sai potkua juuri pikku operaatiosta - mistään isosta toimenpiteestä tosin ei ollut kyse. En enää vihaa/häpeä itseäni, vaan pidän itseäni jopa ihan sievänä.

MUTTA HUOM! ÄLÄ mene kauneusleikkaukseen, jos et TARKKAAN tiedä, mitä haluat tai jos haluat olla täydellinen, koska täydellisyyttä et tule millään leikkauksella koskaan saavuttamaan! Jos syynä on vääristynyt minäkuva, oikea osoite on plastiikkakirurgin sijasta psykiatrin vastaanotolla.

Luulen kuitenkin, että aika parantaa haavat. Tekstistäsi päätellen oletan, että olet vielä varsin nuori, joten tuollainen epävarmuus voi hyvin olla ohimenevää ja korjattavissa. Suosittelenkin sinulle panostamaan opiskeluun sen sijaan, että vahtaat itseäsi peilin edessä. Hanki hyvä liikunnallinen harrastus, niin itsetuntosi kohoaa ja takalistosi kiinteytyy. Kyllä se siitä, usko pois! Itse olen ollut joskus ihan samassa tilassa, mutta nyt 20-vuotiaana sitä alkaa jo arvostaa hiukka eri asioita kuin vain ulkonäköä. Voin sanoa käsi sydämellä, että tänä päivänä minulle merkitsevät älykkyys ja terveys paljon-paljon enemmän kuin kuvankauniit kasvot ja Victoria's Secret -mallin kroppa!

Toiseksi, mitä kauneus edes on? Oma kauneuskäsityksenikin on muuttunut oleellisesti. Mielestäni kauneus on jotain aivan muuta kuin virheettömät kasvot. Minusta kauneus tarkoittaa ennen kaikkea sisäisesti kaunista ihmistä, koska sisäinen kauneus loistaa ulos päin! Toiset - ainakin yhtään fiksut - ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä kaikkine hienoine ajatuksinesi - eivät ulkonäöstäsi! Persoonallinen ulkonäkö on sitä paitsi aina paljon kauniimpaa ja kiinnostavampaa kuin epätoivoisesti operoidut ja pakkeloidut massakasvot. Uskolla olla oma itsesi ja korosta hyviä puoliasi! :D

Puss och kram!