Niin monta epäonnista rakennusprojektia on tullut seurattua (onneksi sivustakatsojana), että en ikinä teettäisi metritavarasta taloa.
Ensinnäkin pelkkä suunnittelu maksaa sen verran, että ne muuttuvat jo ihan arkkitehdin laskutuksen takia pienempään päin. Sitten saakin taiteilla lupien kanssa, kun kunan ukkelit ovat ihmeissään moisesta sävellyksestä. Ja taaaas piirretään.
Mutta tarjousten saaminen se vasta paskamaista onkin. Yritä siinä sitten saada selvää mitä lopulta tarjotaan ja mitä maksaa. Kukaan ei halua tehdä kaikkea mitä on pyydetty.
Mestari tietysti on vastuuton nilkki, joka ei ota mitään vastuuta ja haukkuu arkkitehtiä joka asiasta. Raksaporukkaa on vaikea saada (lamasta huolimatta) ja he käyvät paikalla milloin sattuu.
Rakennustyö ei etene ja aikataulu kusee ja pahasti. Taas haetaan syyllistä.
Tietysti kesän ja syksyn sateet kastelevat paikat perin pohjin.
Tarkastaja hylkää muutaman ratkaisun ja taas piirretään ja puretaan.
Lopulta - vuosien tappelun jälkeen - asunto on muuttovalmis (ei valmis) ja muutaman viikon asumisen jälkeen huomattu, ettei arkkitehdin kokeilut onnistuneet ja pohjaratkaisu on perseestä ja ovet paukkuu. Ilmanvaihtoakin pitää korjata.
Tarkastukset venyvät vuosien päähän.
Toki osa aviopareista eroaa tämän ruljanssin aikana ja lautakehikko menee keskeneräisenä myyntiin.
Kyllä koeteltu talopaketti on ainoa oikea ratkaisu. Itse en lähtisi onnea kokeilemaan metritavaraviritelmien kanssa.
Ensinnäkin pelkkä suunnittelu maksaa sen verran, että ne muuttuvat jo ihan arkkitehdin laskutuksen takia pienempään päin. Sitten saakin taiteilla lupien kanssa, kun kunan ukkelit ovat ihmeissään moisesta sävellyksestä. Ja taaaas piirretään.
Mutta tarjousten saaminen se vasta paskamaista onkin. Yritä siinä sitten saada selvää mitä lopulta tarjotaan ja mitä maksaa. Kukaan ei halua tehdä kaikkea mitä on pyydetty.
Mestari tietysti on vastuuton nilkki, joka ei ota mitään vastuuta ja haukkuu arkkitehtiä joka asiasta. Raksaporukkaa on vaikea saada (lamasta huolimatta) ja he käyvät paikalla milloin sattuu.
Rakennustyö ei etene ja aikataulu kusee ja pahasti. Taas haetaan syyllistä.
Tietysti kesän ja syksyn sateet kastelevat paikat perin pohjin.
Tarkastaja hylkää muutaman ratkaisun ja taas piirretään ja puretaan.
Lopulta - vuosien tappelun jälkeen - asunto on muuttovalmis (ei valmis) ja muutaman viikon asumisen jälkeen huomattu, ettei arkkitehdin kokeilut onnistuneet ja pohjaratkaisu on perseestä ja ovet paukkuu. Ilmanvaihtoakin pitää korjata.
Tarkastukset venyvät vuosien päähän.
Toki osa aviopareista eroaa tämän ruljanssin aikana ja lautakehikko menee keskeneräisenä myyntiin.
Kyllä koeteltu talopaketti on ainoa oikea ratkaisu. Itse en lähtisi onnea kokeilemaan metritavaraviritelmien kanssa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kannattaakin tehdä pitkästä tavarasta, metritavaraa joutuu jatkamaan kokoajan, eikä niin tuu hyvä.
...on näkemyksesi. Meilläpäin tehdään paikallarakentaenkin ihan kelvollista jälkeä.
Taitaa aloittaja olla talomyyjä ja huutelee tuskissaan. En minäkään teettäisi mitään taloa, vaan teen sen itse ja pitkästä. Talonrakentaminen on maailman yksinkertaisinta hommaa, osaava vastaava on myöskin hintansa arvoinen. Jos vähääkään pysyy työkalut kädessä, niin suosittelen hartiapankkia. Timpurit ja muut rakennusalan duunarit on sitä yksinkertaisinta pohjasakkaa, jotka aikoinaan joutuivat amitsuun kun eivät muuaalle pässeet. Kaikki eivät osaa edes lukea..vaikea rakentaminen on talotehtaiden propagandaa.
ja hinta oli 2/3 paketin hinnasta.
Ei se talon rungon teko mitään avaruustiedettä ole.
Helpoin ja kiitollisin osa koko hommasta, myös kustannusten puolesta.
että paljonko maksetaan suunnitelmista jos ne olivat niin kallit että taloa pitää pienentää. Voisinpas nimittäin ruveta Arkkitehdiksi jos sillä tienaa hyvin.
Tuohon kukaan ei halua tehdä kaikkea mitä on pyydetty on melekein pakko todeta kokemuksen kautta että taitaa olla niin päin että kun kerrotaan mitä kaikki maksaa, ei kukaan halua sitä maksaa. Ja harvassapa on ne porukat jotka ihan kaiken osaisivatkaan edes tehdä.
sanomattakin on selvää koska talo pitää teettää/tehdä.ensimmäisessä vaihtoehdossa talo teetetään koska ei itse osata rakentaa.toinen vaihtoehto on tehdä itse:jos SIIHEN PYSTYY!!!!!
OSTA ITSELLESI JA VAIMOL.(KUMPPANILLESI)ALSBYTALO.
Oheiseen paketiin päätymässä: http://www.tarjousnet.fi/yritys.php?y=Kastelli vaikka tuttu rakennutti pitkästä ja muutama muukin on painanut hommia omalla raksalla. Itsellä edellinen rintamiestalo riitti ja nyt kiinnostaa mahdollisimman helppo paketti...
Rintamamiestalot vihon viimeisiä projekteja pitkästä tekee varmasti vähemmällä vaivalla uuden talon kuin korjaa säännölisesti rintamataloa eikä valmista saa.Näinhän se on toiset puhuu toiset tekee hyvin meni omasta metsästä puut omanatyönä sahaukset pystytys sähköt jne meidän projekti.
Jos ottaa sellaisen helpon paketin niin sepäs kostautuu lämmistykuluissa tosi nopsaan. Kannattaa vertailla tarkkaan nyt.
Ne jotka osaa rakentaa kappaletavarasta.
"Niin monta epäonnista rakennusprojektia on tullut seurattua (onneksi sivustakatsojana), että en ikinä teettäisi metritavarasta taloa."
Aika moni omarakennutteisista rakennusprojekteista on joltain katsantokannalta epäonnisia. Lähes kaikista kuitenkin syntyy talo.
"Ensinnäkin pelkkä suunnittelu maksaa sen verran, että ne muuttuvat jo ihan arkkitehdin laskutuksen takia pienempään päin."
Suunnittelun kustannukset kaiken muun rinnalla kuitenkin aika marginaalisia. Eikä ilman kunnon suunnittelua kannata lähteä rakentamaan. Yksilöllisellä suunnitellulla saa juuri sellaisen talon kuin haluaa, edellyttäen, että tietää, mitä haluaa.
"Sitten saakin taiteilla lupien kanssa, kun kunan ukkelit ovat ihmeissään moisesta sävellyksestä. Ja taaaas piirretään."
Kyllä ammattitaitoinen ja kokenut arkkitehti on harvinaisen hyvin selvillä siitä mikä menee läpi ja mikä ei.
"Mutta tarjousten saaminen se vasta paskamaista onkin. Yritä siinä sitten saada selvää mitä lopulta tarjotaan ja mitä maksaa. Kukaan ei halua tehdä kaikkea mitä on pyydetty."
Rakennuttamisen idea on pilkkoa projekti pienempiin osaprojekteihin, jotka kilpailutetaan tai hankitaan sopivat miehet/firmat, ja maksetaan tuntityönä. Jälkimmäinen on riittävän ja asianmukaisen valvonnan kanssa useimmiten edullisin tapa yksilöllisissä projekteissa, joissa tarkkaa työn menekkiä on hankala arvioida. Urakkatarjouksissa on pakko näissä tapauksissa laittaa riskilisää.
"Mestari tietysti on vastuuton nilkki, joka ei ota mitään vastuuta ja haukkuu arkkitehtiä joka asiasta."
On yleensä pakko lähteä siitä, että on itse vastuussa kaikesta. Onnellinen se, joka löytää vastaavan, jonka laskutus on kohtuullinen, ja joka kantaa projektista vastuua. Arkkitehdin haukkuminen nyt on yleistä kansanhuvia. Hankalampi homma, jos arkkitehti ja rakennesuunnittelija joutuvat napit vastakkain.
"Raksaporukkaa on vaikea saada (lamasta huolimatta) ja he käyvät paikalla milloin sattuu."
Rakentamisen arkea.
"Rakennustyö ei etene ja aikataulu kusee ja pahasti. Taas haetaan syyllistä.
Tietysti kesän ja syksyn sateet kastelevat paikat perin pohjin."
Tähän on pakko varautua.
"Tarkastaja hylkää muutaman ratkaisun ja taas piirretään ja puretaan."
Näin ei saisi käydä. Epäselvissä tapauksissa pitäisi konsultoida valvontaa.
"Lopulta - vuosien tappelun jälkeen - asunto on muuttovalmis (ei valmis)"
Vastuksista huolimatta ei nyt yleensä kuitenkaan vuosien vaan vuoden projekti, jos suunnittelua ei lasketa mukaan. Hallitusti loppuun asti viety vuoden kestävä suunnittelu auttaa toteutusta kummasti.
"ja muutaman viikon asumisen jälkeen huomattu, ettei arkkitehdin kokeilut onnistuneet ja pohjaratkaisu on perseestä ja ovet paukkuu. Ilmanvaihtoakin pitää korjata."
Tässä tulee taas eteen se, että lopulta rakennuttaja kantaa vastuun. Kaikki suunnitelmat on pakko syynätä ja miettiä pienintä yksityiskohtaa myöten itse, myös asumisen toiminnallisuuden kannalta. Tähän ei rupea kukaan muu, kuin ehkä suuresta rahasta.
"Tarkastukset venyvät vuosien päähän."
Huonoa asioiden hallintaa, jos näin käy.
"Toki osa aviopareista eroaa tämän ruljanssin aikana ja lautakehikko menee keskeneräisenä myyntiin."
Näin voi käydä, ja ennakkoon kannattaa miettiä, kestääkö parisuhde kovat paineet. Toisaalta hyvin hallitun rahoituksen (=realistinen budjetti) ja suunnittelun pohjalta rakennusprojekti voi olla elämän huippuaikaa. Tämän edellytyksenä ehkä lisäksi se, että aikataulun suhteen ei ole kovia paineita, ja yllätyksiin on varauduttu.
"Kyllä koeteltu talopaketti on ainoa oikea ratkaisu. Itse en lähtisi onnea kokeilemaan metritavaraviritelmien kanssa."
Itse sanoisin, että yksilöllinen talorakennusprojekti on ehdottomasti kokemuksen ja lopputuloksen kannalta paras vaihtoehto, jos siihen uskaltaa vain ryhtyä. Kompromisseja joutuu aina tekemään, mutta omassa projektissa ne on harkittu ja mietitty oman asumisen kannalta. Oma projekti myös mahdollistaa monessa kohdassa säästöt, esim. oman työn käyttö ja rakennusmateriaalien kilpailuttaminen, joita talopaketti ei tarjoa.
Tuo: Oma projekti myös mahdollistaa monessa kohdassa säästöt, esim. oman työn käyttö ja rakennusmateriaalien kilpailuttaminen, joita talopaketti ei tarjoa.
Pitää tietysti paikkansakin. Tosin talofirmat ovat myös tehneet tuon saman hankintojensa kilpailuttamisen, vähän suuremmassa volyymissä vaan kuin hartiapankkilainen. Eli talofirma on saanut alennukset ja siirtää ne talon ostajan eduksi harkintansa mukaisen suuruisena.
Sen voin kyllä kertoa, että itse tehden voi säästää hankinnoissa, mutta vertailu, etsiminen, alehankinnat, yhtä sieltä toista täältä touhuilu vie aikaa ja rakentajalla aika on kortilla totisesti. Teeseitsemiehen kannattaa aloittaa hintavertailu ja hankintojen tekeminen jo etukäteen, ainakin vuosi ennen itse rakentamisen käynnistymistä. Pitäisi vain olla hyvä varastotila, johon voi aletavaroita varastoida tulevaa käyttöä varten. Esim. toisten rakentajien ylijäämää (lautoja, levyjä, tiilejä, betonia yms. jota kuitenkin tulee tarvitsemaan) saa hankittua hyvinkin halvalla.
ajattelin olla vastaamatta tällaiseen valmistalo"rakentajan"/talomyyjän provoon, enkä nytkään viitsi kaikkiin epäkohtiin ottaa kantaa.
Kerron kuitenkin sen verran että suunnitelmien hinnassa puhutaan tuhansista, mutta pakettien ylimääräisissä kustannuksissa kymmenistä tuhansista euroista.
Toisekseen rungon (eli sen mitä paketit pitävät sisällään) tekeminen on melko yksinkertaista. Perus laatoittaminen tms. on varmasti peruspulliaiselle vaikeampaa.
Oma ongelma jos ei neuvoilla ja asiaan tutustumalla selviä (ja säästä) pitkästä rakentaen.
on ihan yhtä hyvin vastassa talopaketin ostajallakin.
Talopakettien vertailu on myös ihan haastava homma. Sisällöt ovat erilaisia on vaikea saada selvää mitä tarjotaan, ja työtä on tehtävä, että tarjouksia saa vertailtua.
Jos mestari on nilkki, niin yhtä nilkkihän se sama tyyppi on, vaikka olisit ostanut talon pakettina.
Aikataulu ja budjetti voi venyä ihan lahjakkaasti, vaikka olisi pakettikin. Arkkitehdin pohjaratkaisut voivat olla sun tarpeisiin huonoja myös talopaketeissa. Ilmanvaihtokin tehdään paikan päällä vasta elementtien toimittamisen jälkeen. Joten jos sitä pitää korjailla, niin yhtä lailla sitä pitää korjailla, jos otit talopaketin.
Aviopareista eroaa osa valmispaketin ostajistakin. Jos parilla on ongelmia, niin ei ne johdu siitä pitkästä rakentamisesta, vaan ne on synnytetty jo aiemmin. Ja koska näin on, niin ne olemassa olevat ongelmat ehtivät kärjistyä ihan yhtä lailla elementtitaloa rakennettaessa.
ovat aivan toisen suuntaiset.
Hyvä ja halpa arkkitehti, joka suunnitteli työsopimuspohjaisena, oli hyvä valinta niin kustannusten kuin laadunkin suhteen.
Siinä säästää työnantajamaksuissa ja arvonlisäveron verran+vielä talopakettitehtaan palkkiot ,katteet ja yleiskulut. Varmaan paketitehdas heittää sellaisen yli 50% enemmän noiden päälle kerrointa.
Samahan se oli noiden muiden palvelujen ja materiaalien suhteen.
Itse rakennusalalla toimijana laskin vertailuhinnat ja pakettitehdas oli luokkaa 45% kalliimpi, kuin itse kamat maailmalta ja työt huomioiden keräilemäni kokoelman hinnasta tuli. Lopputuloksessa vielä otin usein parempaa laatua, kuin pakettitehtaalla oli tarjolla.
Hyväkin siitä talosta vielä tuli.
palstalla.
Ja Älvärinkaupustelijalla on vielä ihan samat myynninedistämisjuttunsa.