Vielä hehkuaan antaa tunturiin,
nuo viimeiset lehdet kellastuneet.
Näen niiden tuulessa heiluvan ja
jäähyväiksiksi vilkuttavan.
Kuin kurjet ne taivaalle kohoaa ,
ne kesää mennessään muokaavat taas,
on kohta se vain mustojen sarja.
Mä jään taas ,
kuin kirja mökin hyllylle,
se jonka viimeinen sivu jäi taas vaivaamaan
nuo viimeiset lehdet kellastuneet.
Näen niiden tuulessa heiluvan ja
jäähyväiksiksi vilkuttavan.
Kuin kurjet ne taivaalle kohoaa ,
ne kesää mennessään muokaavat taas,
on kohta se vain mustojen sarja.
Mä jään taas ,
kuin kirja mökin hyllylle,
se jonka viimeinen sivu jäi taas vaivaamaan
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kurjet lähtivät taas
yli pellon lentäen
kuin hyvästellen
Järvenselällä vielä
kaikui lähtöään
Yksinäinen huuto
- - -
Syksy on minulle mieluisa vuodenaika
ehkä mieluisinkin =)
Pidän lomanikin aina tähän aikaan...
Joskus hiipii ihon alle kuitenkin kaiho
varsinkin silloin kun kurjet lähtevät... *huokaus*
Ai niin - piti sanomani;
Kaunis runo Sinulta !
Niin olen huomannut että sinulla on hyvä maku,
ei siis ihme että pidät syksystä.
Hyvin olit päässyt minun tunne tilaani,
omalla runollasi.
ja kauniisti sinä siis kiitit.
Hyvää lomaa sinulle ja iloa pimeneviin iltoihisi.
hieno runo..
kiitos lukuhetkestä:))
Sanasi rtuottivat iloa,
kiva kun pidit.
Ne on aina tiellä,
mä kuinka koitan kirjoittaa, ja pitää sormet levällään ja ainoastaan noilla kahdella osoittaa oikeaan,
niin silti aina jokin pääsee johonkin tökkäämään ja outoja sanoja näin saan mä syntymään.
Kun sitten vielä on kummia sääntöjä, et mihin tulee pilkku tai piste liki mitätön, niin kovin vaikeaa tää runojen rustaus on.; )
se jää niin usein tyhjäksi ja auki,
kuin odottamaan sitä kaikkein täyteläisintä
ja kirpeimpää tekstiä - miksi ?
Ihminen on niin kummallinen pakkaus,
oli niin tahi näin, niin aina tuntee jonkin
palasen puuttuvan. Ja kun syksyn merkit näkyy,
sielussa on kummallinen kaiherrus. Poismuuttavat
linnut, kurkiaurat ja lehtien puna ja veri, niissä
on jotain lopullisuuden tuntua. Toisaalta myös toivoa
tulevasta keväästä ja lintujen paluusta.
Haikea runo, jonka tunnelmissa viihdyin.
Ei määränpäätä nää,
se ehkä seuraavan tunturin takana selviää.
Mä miks olen matkalla ja mihin päättyy tää,
mun matka jonka alkua en pysty muistamaan.
Kun en tiedä syytä mä miksi vaellan,
niin miten tietäisin mä milloin lopetan.
Kun onnea mä kohtaan ja luuen silloin niin,
tän vuoksi minä varmaan matkaa taivalsin.
Mut ehkä juuri silloin, kuulen kutsun jatkamaan
ja taakseni jäi varmaan joku suremaan.
En siksi pysty mä sulle vastaamaan .
Miksi .
Ei siihen lie vastausta kai ollenkaan.
Kiitos kuitenkin kun viihdyit taas hieman seurassain,
sua en ole myöskään unohtanut ajassain.
Ohikiitävän hetken mä luokses jään.
Mutta takaisin tulen ja sulatan jään.
Ei kestä kauan tää, on kiertokulkua
elämän vaan. Tulen takaisin luokes ja
sinut nään. En oikeastaan pois
mennytkään. Olen luonasi kuitenkin
tiedät sen, on ajatus mielessä jokaisen
tuo sana rakkauden kuiskauksen.
http://www.youtube.com/watch?v=SbtvEDVf0Io
Kai joku merkitys oli tuolla laululla,
jolla mulle osoitit et sanoja , kauniita sanoja.
Mä myöskin kaipaan.
Mut äänetönnä ne luokseni saapui vain.
Sun runosi sanat kuin soinut mulle ja ihan kuin kuullut ne oisin.
vaik ne olivatkin aivan vaiti.
Jään siis sinua mä odottamaan kuin kevät alle talvisen sään
ja kun kuulen laulun Sinirinnan mä tiedän et saapunut oot taas pohjolaan.