Jopa kolmannes alaikäisistä turvapaikanhakijoista valehdellut ikänsä
Poliisi: Tieto Suomen sosiaaliturvasta
houkuttaa turvapaikanhakijoita Etelä-Euroopasta
Jopa kolmannes vuodenvaihteessa perustettuihin alaikäisten vastaanottokeskuksiin tulleista turvapaikanhakijoista on osoittautumassa täysi-ikäisiksi. Osa ikänsä valehdelleista kärähti lääketieteellisen iänmäärityksen perusteella, osan henkilötiedot ovat löytyneet muista EU-maista, ja osa on tunnustanut ikänsä itse.
“Etenkin tämä tunnustaminen on ihmetyttänyt meitä. Juuri äskenkin eräs Parikkalan vastaanottokeskuksen asukas tuli vapaaehtoisesti ilmoittamaan olevansa täysi-ikäinen. Motiivi ei ole selvinnyt”, toteaa komisario Henry Reponen Imatran Etelä-Karjalan poliisin ulkomaalaistutkinnasta.
“Olisiko se sitten se, että turvapaikanhakija haluaa päästä täysi-ikäiselle tarkoitettuun laitokseen jonnekin eläväisemmälle paikkakunnalle.”
Vuoden vaihteessa Etelä-Karjalan Parikkalaan ja Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärvelle perustettiin vastaanottokeskukset yksin tuleville alaikäisille turvapaikanhakijoille. Keskuksissa on noin 150 turvapaikanhakijaa lähinnä Somaliasta, Irakista ja Afganistanista.
Parikkalassa poliisi on saanut haastatelluksi kaikki keskuksen 80 asukasta. Reposen mukaan hakijoista kolmannes osoittautui täysi-ikäiseksi. Toinen kolmannes oli niin sanottuja Dublin-tapauksia eli tullut Suomeen toisesta EU-maasta, yleensä Italiasta, Kreikasta tai Maltalta.
“Osa on molempia. Eräskin 15-vuotiaaksi esittäytyvä oli jo saanut 25-vuotiaana oleskeluluvan Italiasta”, Reponen toteaa. Hänen mukaansa alle puolet Parikkalaan tulleista turvapaikanhakijoista oli sitä mitä väittikin, alaikäinen ja suoraan Suomeen tullut.
Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärven vastaanottokeskuksen 65 asukkaasta on saatu haastateltua vasta kolmannes. Koillismaan poliisilaitoksen vanhemman ylikonstaapelin Juha Häkkisen mukaan saadut kokemukset eivät “oleellisesti” poikkea Parikkalasta.
“Meillä vain yksi on tunnustanut olevansa täysi-ikäinen. Selvästi ulkoisen olemuksen perusteella täysi-ikäiseltä näyttävät menevät iänmääritykseen. Tuloksia ei vielä ole tullut”, Häkkinen sanoo.
Turvapaikanhakijoita haastatelleen poliisin mukaan turvapaikanhakijoita houkuttelee Suomeen muita EU-maita parempi sosiaaliturva. Suomessa oleskeleva turvapaikanhakija saa toimeentulotukea runsaat 300 euroa kuussa, mikä on liki kymmenkertaisesti esimerkiksi Saksaan verrattuna.
“Tuntuu, että suomalaisen sosiaaliturvan taso on tiedossa paremmin kuin meikäläisillä virkamiehillä. Hyvin monet kertovat suoraan, että ovat tulleet Suomeen rahan perässä. He ovat hyvin avoimia etenkin silloin, kun on jo tiedossa, että tulee lähtö Suomesta”, Henry Reponen sanoo.
“Jotkut pojat kertovat, että Suomesta saa diskorahaa. Toiset sanovat, että täältä saa rahaa lähetettäväksi kotimaahan. Monethan elävät minimiruualla, ja silloin toimeentulotuesta riittää lähettäväksi.”
Yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä räjähti viime vuonna kasvuun. Hakijoita oli 706, kun edellisvuonna määrä jäi alle sataan.
Kasvu on lisännyt epäilyksiä “ankkurilapsista”, sillä alaikäiset saavat turvapaikan helpommin kuin aikuiset. Lisäksi heillä on oikeus saada vanhempansa ja sisaruksensa Suomeen niin sanotun perheen yhdistämisen kautta.
Hallitus päätti helmikuussa selvityttää, miten Suomen turvapaikkapolitiikkaa tulisi kehittää ja onko Suomella erityisiä turvapaikanhakijoiden määrää lisääviä vetovoimatekijöitä. Selvityksen on määrä valmistua toukokuun lopussa.

Vastaukset 1
Vanhimmat

----
Tuhannen taalan kysymys: Millä perusteella pitäisi olettaa että Lieksan tilanne tulisi jotenkin poikkeamaan Parikkalan tai Pudasjärven kokemuksista?