Eli 15-vuotiaalla vanhuksella vatsa jatkuvasti kurisee, välillä aika kovaäänisestikin. Se myös laihtui vähän aika sitten merkittävästi, oli ennen tosi lihava ja nykyään laiha, vaikka ruokatottumuksissa ja valiossa ei näyttänyt tapahtuvan mitään merkittävää muutosta. Matolääkitys on annettu kyllä.
Käytös on muutenkin vähän erikoista: syödessä pitää usein olla vieressä, tai sitten pitää ohjata ruokakupin ääreeen vaikka se olisi nenän edessä. Ruoaksi annamme yleensä purkkiruokaa ja välillä myös raakaa jauhelihaa.
Se ei myöskään reagoi ärsykkeisiin enää kovin herkästi ja etsiytyy paikkoihin jossa on kylmä lattia ja/tai pimeää (mm. saunan lauteiden alle).
Mistä tämmöinen johtuu?
Muuten se kyllä käyttäytyy rauhallisesti, eikä näytä kovin kärsivältä.
Kissan vatsa kurisee jatkuvasti
2
10735
Vastaukset 2
- 16v kissan omistaja
sanoa taas tämä mitä yleensä kukaan ei halua lukea, eli käytä kissaa eläinlääkärillä. Noin vanha kissa tarvitsee vuosittaisen perustarkastuksen jossa tutkitaan pissa (virtsakivet & sokeri), munuaiset, maksa ja kilpirauhanen. Omalla kissallani oli alkuun aivan samanlaisia oireita kuin omallasi ts. vatsa piti kamalaa ääntä ja kissa alkoi laihtumaan. Jonkin ajan päästä se alkoi kuolaamaan todella paljon, ja lopulta oksentelemaan. Tyhmyyttäni vein sen vasta tässä vaiheessa lääkärille ja diagnoosi oli kilpirauhasen liikatoiminta joka oli rasittanut myös maksaa.
Lääkityksellä saatiin kissavanhus taas hyvään kuntoon.- Sydämen asia
Minun kissalla, pian 11 v. sama juttu, vatsa kurisee lääkärissäkäynnin ja matokuurin jälkeen. On myös laihtunut huomattavasti pidemmällä aika välillä, vaikka ruokakelpaa vanhaan tahtiin. Verikokeissa ei mitään poikkeavaa löytynyt. Sydämessä kuului ylimääräisiä ääniä. Menemme ensi Torstaina
sydänltraäänikokeeseen. Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 841034
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477