Aloitin pari viikkoa sitten kuntonyrkkeilyn. Ryhmässä on mukana sekä aloittelijoita että jo aiemmin harrastaneita sekaisin, joten alkeita on käyty vain tosi lyhyesti ja nopeasti läpi, mielestäni aivan liian vähän.
Tunneilla tehdään eriä jossa omatoimisesti harjoitellaan lyöntejä mm. säkkeihin ja patjoihin suorituspaikkaa vaihdellen. Ennen erää opettaja kertoo lyönnit joita erityisesti harjoitellaan, mutta kun ne eivät ole kaikki pikaopetuksesta mieleen jääneet, eikä niitä aina viitsi olla selventämässä. Voisiko joku siis listata nyrkkeilyn eri lyönteja ja niiden sisällön tyyliin: lyönnin nimi sisältö (esim. vasen, vasen, oikea) jotta ne voisi painaa mieleen näin tuntien ulkopuolella. Nettiä selailemalla en kyseisiä ohjeita sattunut löytämään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyrkkeilyn lyöntien pääluokat ovat minun mielestäni suora, sivukoukku ja alakoukku. Ne kaikki voidaan lyödä joko etukädellä (yleensä vasen) tai takakädellä, joten tästä saadaan jo kuusi eri peruslyöntiä. Lyönneistä löytyy muunnelmia, joista jotkut voidaan laskea omiksi lyönneikseenkin. Lisäksi lyöntejä voidaan lyödä joko päähän tai vartaloon, ja tästä saadaan lisää muunnelmia. Lyöntisarjoja voi kyllä kehitellä paljonkin, kun osaa vaikka vain keskeisimmätkin yksittäiset lyönnit.
Onpa huono vetäjä siä teidän salilla. Ehkä hän ei itsekään tiedä miten vetää kuntonyrkkeilytreenejä jotka ei sinänsä pitäisi erota nyrkkeilytreeneistä mitenkään, eli samat lyönnit pitäs opettaa kaikille että tietävät mistä on kulloinkin kyse.
Vaihda salia.