Eriseuroja?

Viimeaikoina seurapuheissa on paljon sivuttu eriseuroista ja siitä, kuinka näyttäisi kovasti, että olemme ajan illassa, kun erilaiset opetukset ja käsitykset rupeavat nostamaan päätään uskovaisten keskuudessa. Kovinkaan kauaa ei ole 70-luvusta. Useimmat 70-luvulla hoitokokouksissa eläneet elävät yhä ja heillä on voimakkaana muistissa sen ajan tapahtumat. Nämä ihmiset ovat sanoneet, että on selkeästi nähtävillä, kuinka ollaan menossa kohti uutta kamppailua.. Eriseuroja tulee syntymään ja vaikeita aikoja on varmasti luvassa, mutta kuinka pian näitä eriseuroja rupeaa syntymään, onkin ajan kysymys.
Joidenkin mukaan jo tietyillä rauhanyhdistyksillä on jo selkeästi eroavaa opetusta. Käsityksiä on laidasta laitaan, mutta tarvitaan tarpeeks vahvat johtajat vetämään näitä asioita eteenpäin. Esimerkiksi Espoossa on tällaisia vaikuttajia. Aina voimme rukoilla Taivaalliselta Isältä voimia, että jaksamme vaikeatkin ajat yli. Jaksaisimme pysyä siinä yksinkertaisessa uskossa, mitä Jumalan valtakunnasta on julistettu. Ettemme lähtisi omille teille ja joutuisi joko yksin, tai porukan mukana harhaan.
6129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

*Jaksaisimme pysyä siinä yksinkertaisessa uskossa, mitä Jumalan valtakunnasta on julistettu.*

eroamaan saatanan valtakunnasta (= vl-herätysliike).

Äänestä

näin tiedän että olen oikealla tiellä.
Ottakaapas nyt tästä/heistä selvää missä mennään/menevät.

Äänestä

kaikki vlt kaivautuisivat Oulun srk-jumalien kanssa yhä syvemmälle juoskuhautoihin harhaoppeineen ja sotisivat siellä niinkuin aikoinaan lukittujen ovien takana ja kaikki menettäisivät lahkouskonsa - ei tarvisi vastata kukaan ja mistään menneisyyden tapahtumista?

Äänestä
  • että perhe saa syötävänsä ja päättyvät oman kullan viereen illalla.
    Tässäpä sitä juoksuhautaa ja harhaoppia.

    Äänestä

niitä perkeleen oppeja, joita SRK ja vl-puhujat opettavat?

Äänestä

Siis kun uskallatte taas aloittaa uuden "puimatantereen puhdistuksenne"?

Kuulostat uuden aallon pakkulalta. Tai vähintään Lyyleriltä.

Toivottavasti myllynkivi kietoutuu kaulaanne ja horjahdatte meren syvyyksiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marski.. kirjoitti:

Viimeaikoina seurapuheissa on paljon sivuttu eriseuroista ja siitä, kuinka näyttäisi kovasti, että olemme ajan illassa, kun erilaiset opetukset ja käsitykset rupeavat nostamaan päätään uskovaisten keskuudessa. Kovinkaan kauaa ei ole 70-luvusta. Useimmat 70-luvulla hoitokokouksissa eläneet elävät yhä ja heillä on voimakkaana muistissa sen ajan tapahtumat. Nämä ihmiset ovat sanoneet, että on selkeästi nähtävillä, kuinka ollaan menossa kohti uutta kamppailua.. Eriseuroja tulee syntymään ja vaikeita aikoja on varmasti luvassa, mutta kuinka pian näitä eriseuroja rupeaa syntymään, onkin ajan kysymys.
Joidenkin mukaan jo tietyillä rauhanyhdistyksillä on jo selkeästi eroavaa opetusta. Käsityksiä on laidasta laitaan, mutta tarvitaan tarpeeks vahvat johtajat vetämään näitä asioita eteenpäin. Esimerkiksi Espoossa on tällaisia vaikuttajia. Aina voimme rukoilla Taivaalliselta Isältä voimia, että jaksamme vaikeatkin ajat yli. Jaksaisimme pysyä siinä yksinkertaisessa uskossa, mitä Jumalan valtakunnasta on julistettu. Ettemme lähtisi omille teille ja joutuisi joko yksin, tai porukan mukana harhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu