"Selvennätkö tätäkin. Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu liha ja henki." -Ande-
Wsoy CD Facta:
vanhurskas, teol. kielenkäytössä Jumalan ominaisuus, joka tarkoittaa oikeamielisyydessä ja pyhyydessä täydellistä. Pelastusopissa ihmisen vanhurskaus on kelvollisuutta Jumalalle.
Liha on liha, siis kaikki ihmisestä = "miehen tahdosta" syntynyt on kiha.
Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka liha on kuinkakin kovassa liikkeessä, eli lihassa on elävä henki. Helvetti on sen lihan loppu. On vain tasan yksi mahdollisuus pelastua helvetistä.
Henki, siis isolla "hoo" kirjaimella Henki on kolmiyhteinen Jumala. Vain vedestä ja Hengestä uudesti syntynyt pääsee taivaaseen.
Uudestisyntyminen on tapahtuma jossa ihmisen koko persoona puetaan Kristuksen ansioon, hänet haudataan ja hänen lihansa naulitaan ristiin yhdessä Kristuksen kanssa uskon kautta Kasteessa. Hän syntyy Hengestä.
Kun Jumalan Henki asuu imisessä hän on vanhurskautettu tuon hänessä asuvan Hengen kautta, Jumala joka on yksin siis vanhurskas asuu silloin ihmisessä.
Siksi Hengestä syntynyttä kutsutaan vanhurskaaksi, koska hänessä asuu vanhurskaan Jumalan Henki. Pyhä Henki.
Jumala on Henki, Kristus on Henki ja Pyhä Henki on Henki. Kristuksesta uudesti syntynyt on Hengestä syntynyt.
Vain Jumala on vanhurskas ja Jeesuksessa Kristuksessa olevat vanhurskautetaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Liha ei ole vanhurskas.
Saatana matkii myös jumala kolminaisuutta, mutta hänen kolminaisuudessaan vain saatana itse on henki. Ja kaksi muuta saatanan kolminaisuuteen kuuluvaa, peto ja väärä profeetta ovat lihassa.
Wsoy CD Facta:
vanhurskas, teol. kielenkäytössä Jumalan ominaisuus, joka tarkoittaa oikeamielisyydessä ja pyhyydessä täydellistä. Pelastusopissa ihmisen vanhurskaus on kelvollisuutta Jumalalle.
Liha on liha, siis kaikki ihmisestä = "miehen tahdosta" syntynyt on kiha.
Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka liha on kuinkakin kovassa liikkeessä, eli lihassa on elävä henki. Helvetti on sen lihan loppu. On vain tasan yksi mahdollisuus pelastua helvetistä.
Henki, siis isolla "hoo" kirjaimella Henki on kolmiyhteinen Jumala. Vain vedestä ja Hengestä uudesti syntynyt pääsee taivaaseen.
Uudestisyntyminen on tapahtuma jossa ihmisen koko persoona puetaan Kristuksen ansioon, hänet haudataan ja hänen lihansa naulitaan ristiin yhdessä Kristuksen kanssa uskon kautta Kasteessa. Hän syntyy Hengestä.
Kun Jumalan Henki asuu imisessä hän on vanhurskautettu tuon hänessä asuvan Hengen kautta, Jumala joka on yksin siis vanhurskas asuu silloin ihmisessä.
Siksi Hengestä syntynyttä kutsutaan vanhurskaaksi, koska hänessä asuu vanhurskaan Jumalan Henki. Pyhä Henki.
Jumala on Henki, Kristus on Henki ja Pyhä Henki on Henki. Kristuksesta uudesti syntynyt on Hengestä syntynyt.
Vain Jumala on vanhurskas ja Jeesuksessa Kristuksessa olevat vanhurskautetaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Liha ei ole vanhurskas.
Saatana matkii myös jumala kolminaisuutta, mutta hänen kolminaisuudessaan vain saatana itse on henki. Ja kaksi muuta saatanan kolminaisuuteen kuuluvaa, peto ja väärä profeetta ovat lihassa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ilm. 19:19 Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
Ilm. 19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
Ilm. 19:21 Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
Kova tuomio, mutta loppu on lopullinen.Jos ymmärrämme oikein raamatun vertauksia, niin tulemme siihen johtopäätökseen, että Jumala hävittää synnin ja syntiset maalimasta niin perinpohjin, ettei muistoakaan heistä jää jäljelle.
Näin ollen, mikäli syntiset aina olisivat olemassa iankaikkisessa helvetissä, myös synti olisi aina olemassa.
Näin ollen on järkevää, että syntiset kuolevat tulijärvessä, eikä heistä jää mitään jäljelle.
Miksi tänä päivänä vielä pitää uskoa katolisen kirkon opetusta loputtomasta helvetistä ???
Nuin sinä olet jo 17. 3-ollut 13 v. palstalla.
se on aika pitkä aika luulen kerran nähneeni 2002 tapauksen .
ainakin 2003. .
Ilm. 20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
Ilm. 20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
Ilm. 20:9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Ilm. 20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, JOSSA MYÖS PETO JA VÄÄRÄ PROFEETTA OVAT, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
Ilm. 20:11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
Ilm. 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 21:5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet."
Ilm. 21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Ilm. 21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Ilm. 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
kun voimallisesti rakkaudesta saarnaat ja tulikiven katkuisia viestejä lakihenkisyyttä vastaan kirjoittelet, että onko lailla mitään merkitystä ihmiselämässä, vaan onko rakkauden työt ja teot aina paikallaan, kun rakkaus niin herkästi vaatii sitä yhtymistä juuri minun mielipiteisiini ja haluihini, jotka saattavat nousta hyvinkin perisynnin pohjalta?
Onko tarpeen antaa neuvon ja nuhteen sanoja milloinkaan ja missä hengessä tai miten, kun käytännössä jokainen neuvo jokaei ole ihmismielen mukainen pahentaa? Vai onko tämänpäivän humanistinen käsitys ihmisestä hyvänä ja aina hyvään taipuvaisena oikea?
Ilm. 21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Matt. 3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
Matt. 3:17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "TÄMÄ ON MINUN RAKAS POIKANI, johon minä olen mielistynyt."
Koko Pyhä Kolmiyhteys on tässä juhlassa näkyvässä ja kuuluvassa muodossa.
-Jumala äänessä
-Pyhä Henki kyyhkysen muodossa.
Ja Jumalan poika Jeesus Kristus lihassa meidän kaltaisenamme, kuitenkin ilmqn syntiä.
Näin ON Kolmiyhteinen Jumala.
_____________________________________________________________
No entäs sitten me?
Joh. 17:4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
Joh. 17:5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
Joh. 17:6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka SINÄ ANNOIT MINULLA maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
Joh. 17:7 Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
Joh. 17:8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
Joh. 17:9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -
Joh. 17:10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.
Kiitos ja ylistys Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki!!!
Siinä ei ole mitään ihmisen tekemää, eikä ihmisen tehtävissä. Laki on kurittaja Kristuksen tykö ja Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi sille joka uskoo.
Ap. t. 13:37 Mutta hän, jonka Jumala herätti, ei nähnyt katoavaisuutta.
Ap. t. 13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Ap. t. 13:40 Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
Ap. t. 13:41 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"
et kyllä vastannut kysymykseeni ymmärrettävästi.
Mie oon vaan yksinkertainen ihminen ja kaipaan selviä selityksiä.
kerran pysty keskusteluun kysymyksen edessä, joka on oleellinen synnintunnon heräämisessä raamatun mukaan.
Poimit raamatusta vain ne pätkät, jotka sopivat sinun ajatuksiisi.
Sinä et pysty keskustelemaan? Niinpäin se nähtävästi on.
Sinulle ei ole laista mitään pelastavaa hyötyä niin kauan, kun se ei saa sinua turvautumaan uskossa yksin Kristukseen.
Gal. 3:22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Gal. 3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Gal. 3:24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Gal. 3:25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal. 3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal. 3:29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Gal. 4:1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
Gal. 4:2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
Gal. 4:3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
Gal. 4:5 LUNASTAMAAN LAIN ALAISET, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Gal. 4:6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme POIKANSA HENGEN, joka huutaa: "Abba! Isä!"
Ja Elämän Hengen laki vapauttaa Jeesuksessa Kristuksessa olevan synnin ja kuoleman laista.
Room. 7:25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Room. 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Room. 8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Room. 8:3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, SEN JUMALA TEKI, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
Room. 8:4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Room. 8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
TÄMÄ ON HYVIN TARKKA PAIKKA. RUKOUKSEN PAIKKA! SILLÄ JOS TÄMÄ USKONVANHURSKAUS EI IHMISELLE AVAUDU, ON EDESSÄ AUTTAMATTA OMAN VANHURSKAUDEN KIVINEN TIE.
Tarkoittaa sitä että Kristus on lain päämäärä, eli siis että Laki "viittaa" ja osoittaa tietä Kristuksen luo. "Laki on kasvattaja Kristukseen"
Mutta se ei tarkoita että Jumalan laki olisi loppunut Kristuksessa, sanoihan Hän itsekin; "En minä ole tullut Lakia kumoamaan, vaan täyttämään", myöskin toisaalla sanotaan että Kristus teki Lain korkeaksi ja loistavaksi"
Kristus osoitti että Lakia ulkoisesti ihmisvoimin ja kyvyin noudattamalla on mahdotonta täyttää lakia. Jeesus osoitti että me emme voi pelastaa itseämme omilla yrityksillämme ja suorituksillamme, mutta kun Hän itse tulee ihmisydämeen Pyhän Hengen kautta, ei vain käymään. kuin vierailija, -vaan asumaan pysyvästi, silloin Hän on jo täyttänyt Lain, ja tämän lahjaksi annetun vanhurskauden saamme me ansiottomat vastaanottaa Jumalan armolahjana.
Myös Apastoli Paavali korostaa samaa, erityisesti Roomalaiskirjeissä.
Kun olemme Kristukseen kasvaneita, ja Hän on sisäisesti meissä, Jumala vaikuttaa meissää hyvää ja vanhurskasta elämää, Pyhän Hengen Hedelmää, joka ei siis ole omien yritystemme halpoja korvikkeita, "Elämän muovihedelmiä", vaan Jumalan tekoja ihmisessä ja ihmisen kautta. Näin kaikki, alusta loppuun saakka, on Jumalan tekoa.
Mikä osa on siis ihmisellä? Lahjan vastaanottamisen osa, siitä kiittämisen, ja sen jakamisen osa. Näin voimme olla jakamassa toisille sitä Lahjaa, jonka olemme Jumalalta saaneet, eli siis emme anna omastamme (Eihän meillä ole itsessämme mitään annettavaa), vaan jaamme siitä mitä olemme Ylhäältä, Korkeuksien Isältä saaneet. Näin saamme olla Jumalan välikappaleita. Olemme kuin vesikanavia, jotka eivät itsessään kykene tyydyttämään kenenkään janoa, mutta jotka välittävät Elävää Vettä sitä janoaville.
Kun oikein ymmärrämme tämän, se herättää meissä samanaikaisesti syvää nöyryyttä, pohjatonta Kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, eli ILOA ja RAUHAA Herrassa, jota ei mikään voi riistää. Samalla se kuitenkin sytyttää meissä aidon ja syvän huolen ja hädän niiden puolesta jotka vielä kulkevat pimeydessä, tämä puolestaan synnytttää aitoa ja todellista pyyteetöntä ja vilpitöntä Rakkautta ja Myötätuntoa heita kohtaan.
Mutta jos meillä ei ole Rakkautta, emme osaa muuta kuin koroittaa itseämme, sekä tuomita ja syyllistää muita ihmisiä. Ihminen on siitä jännä olento, että hän näkee vain toisten tekemät virheet,ja synnit, mutta omalle vääryydelleen ja synnillisyydelleen häenllä on taipumus olla sokea. Sanotaan sillä olevan jotain tekemistä ihmisen sisäisen suojelumekanismin eli defenssiivisen reaktion kanssa.
Mutta Jeesus tahtoo vapauttaa tästäkin "uskovaisten jumaluuden harhasta", Jumala tahtoo että uskovat luopuisivat ylpeästä ja pöyhkeästä itekoroituksestaan ja tulisivat alas norsunluutorneistaan, palvelemaan toisia ihmisiä. Suurin ei ole se joka käskee, vaan se joka palvelee.
On aika tyhmää suorastaan huudella jstain korkeuksista, ja samalla kuitenkin osoittaa pelkkää valinpitämöttömyyttä ja rakkaudettomuutta, eikö silloin käyttäytymisemme oisoita että sanoihimme ei ole mitään luottamista, eli sitä että tekomme jotka ovat ristiriidassa sanojemme todistuksen kannsa, ososittavat meidät valehtelijoiksi.
Autautaita ovat ne jotka uskaltavat tunnustaa syntinsä ,murtumisenkin uhalla, sillä, sitä Jumala juuri tahtoo, .murtaa meistä kaiken mikä on ylpeää, kovaa ja karkeaa, kaiken mikä vastustaa Häntä joka on Rakkaus.
Hän on kuin savenvalaja, ja voi kuinka Hän toivoo että me suostuisimme taipumaan Hnen rakastavissa käsissään, kuin savi, silloin Hän voisi muokata meitä tahtomallan tavalla, ja me pääisismme lepoon omista yrityksistämme ja teoistamme.
"Niin ei ole siis mitään kadotustuomiota niille jotka Jeesuksesaa Kristuksessa ovat, sillä Hengen Laki, joka antaa Elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista" (Room.8:1,2)
Olennaista on siis ehdoton antautuminen Kristukelle, se on sitä että nostaa kädet pystyyn, ja luovutaa elämän täyden hallintavallan Kristukselle, ja että Hän tulee näin Rakkaaksi ja Kuninkaaksi..
Siunausta ja ILOA Herrassa :)
> Ilm.21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijöiden ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa;tämä on toinen kuolema."<
Onpa kovaa tekstiä.Tämä osa on varmaan Anna Lindhinkin murhaajalla. Samoin pelson vanginvartijain murhaajalla ja monilla itsemurhapommittajilla.
Tämän tekstin voi ymmärtää näin: Kun viimeinen tuomio on pidetty, maapallo muuttuu tuliseksi pätsiksi ja niinkuin raamattu sanookin, kaikki alkuaineetkin kuumuudesta sulavat. Syntisetkin on herätetty kuolleista katsomaan ja kuulemaan viimeistä tuomiotaan. Vanhurskaat menevät yläilmoihin turvaan, mutta jumalattomat jäävät tuhoutuvaan maapallon tulihelvettiin, jossa he palavat vain sen aikaa, kunnes tuli on tehnyt tehtävänsä.
Lohdullista heidän kohdallaan on ainoastaan se, kuten jakeen lopussa sanotaan:"Tämä on toinen kuolema." Ensimäinen kuolema oli tietysti se, kun he maan päällä ollessaan kuolivat luonnollisen kuoleman ja toinen kuolema on juuri tämä helvetti, mihin he joutuvat tuomion kuulemisen jälkeen. Huomaa, toinen kuolema. Siis syntiset eivät jääkkään ikuisiksi ajoiksi kitumaan, vaan he todella kuolevat siellä tulijärvessä.
Oppi iankaikkisesti palavasta helvetistä on peräisin keskiajalta, jolloin katolinen kirkko opetti tämmöistä pelotellakseen kansaa ja saadakseen heidät tottelemaan katolisen kirkon määräyksiä.
Helvetin kuvauksia on maalattu kristillisiin kirkkoihin. Esim. haukiputaalla ja paltamossa on muistakkseni näitä helvettiaiheisia maalauksia kirkon seinissä. Mikä niissä on silmiinpistävää, on se kun enemmistö näyttää olevan alastomia naisia, mikä kuvaa naisen halveksuttua asemaa keskiaikana.
Lakihan on hengellinen ja ihminen lihallinen, synnin alle myyty. Lain kautta ei kukaan pelastu.
Kuten jo vähän sinnepäin kirjoititkin, lain tehtävä on osoittaa itsensä täyttäminen täysin mahdottomaksi, eli johdattaa syntinen Kristuksen luo, saamaan armo lahjaksi Kristuksessa Jeesuksessa.
Lakiuskoiset eivät käsitä vanhurskauttamisoppia oikein ja siksi he aina, puhuessaan uskosta, tarkoittavat sillä kuitenkin ihmisen tekoja.
Ja joka Kristuksessa ollessaan vielä haikailee lain eli lihan tekojen vaatimusten perään, on hengellinen huora.
Kristuksen kanssa ei kertakaikkiaan voi avioitua, ennen kun ensimmäinen mies, eli laki on sen ihmisen osalta kuollut ja kuopattu.
Kristuksessa oleville Mooseksen laki on kuollut.
Laki tosin saarnataan lihalle kuritukseksi mutta henki on täysin lain kirouksesta vapaa. Hengellistä ihmistä hallitsee elämän hengen laki, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.
Room. 7:25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Room. 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Room. 8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
IANKAIKKINEN HELVETIN VAIVA ON EPÄUSKOISEN KOHTALONA, NYT AINA JA IANKAIKKISESTI, SEN RAAMATTU MONESSA KOHDIN MEILLE TODISTAA.
Matt. 25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen IANKAIKKISEEN TULEEN, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Ilm. 14:9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
Ilm. 14:10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ilm. 14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, SAMMUMATTOMAAN tuleen,
Mark. 9:44 jossa HEIDÄN MATONSA EI KUOLE, EIKÄ TULI SAMMU.
Joh. 17:1.26 . "YLIMMÄISPAPILLISESSA RUKOUKSESSAAN " Jeesus rukoili pian
vaille Hänen näkyvää läsnäoloaan ,Maailmaan jäävoien Opetuslastensa puolesta .Hän sanoi siinä seuraavat asiat:
1. Jumalan ja Kristuksen (Pyhän Hengen vaikuttamassa , ) TUNTEMISESSA on
...Iankaikkinen eläämä, jo täällä ja täydellisenä Iäisyydessä.
2. Jeesus oli pian suorittava loppuun Isän Hänelle antaman TEHTÄVÄN maailman
... syntien sovituksen ,ja menevän Takaisin kirkkauteen ,joka Hänellä oli ollut ,
... ennen Maailmaan tuloa./luomista. JESUS ILMOITTI JUMALAN ISÄN "NIMEN " ELI
HÄNEN OLEMUKSENSA, ,TAHTONSA,, MIELEN LAADUN ,,TEHDÄ SEN SEKÄ SANOILLAAN ETTÄ OLEMUKSELLAAN JA TOIMINNALLAAN , ISÄÄ EI TUNNE kukaan
muu kuin Poika ja se jolle Poika sen ilmoittaa/tahtoo ilmoittaa ," Matt. 11:27.Joka on nähnyt minut , on nähnyt Isän ", Joh.14:9
3. Hän rukoili Häneen uskovien ja Hänen sanassaan pysyvien OPETUSLASTEN YHTEYTTÄ. Että he olisivat yhtä niinkuin HÄN ja ISÄ. ovat yhtä .Kirkkokuntien ulkonaista yhtymistä Jeesus ei Rukoillut..
4. Hän Rukoili ISÄÄ VARJELEMAAN PAHASTA. maailmassa olevia opetuslapsiaan .
ettei( synti josta ei tehdä parannusta ) erottaisi heitä Hänestä ,että (he eivät eksyisi totuudesta harhoihin ,vaan uskossa ja kuuliaisuudesa pysyisivät Jumalan sanassa ,joka on Hänen ilmoitustensa , ja etteivät ) (he mallisiin harrastuksiin kiintyneinä laimin löisi tehtäväänsä olla lähetteinään ihmisten johtamiseksi uskoon.
5. Jeesus PYHITTÄÄ ITSENSÄ täyttämään sovitus /lunastustyövsä , jonka kautta ... ....Häneen uskovat tulevat pyhitetyksi . Hän Rukoili Isää. Pyhittämään heidät sanansa totuudessa.
6. Hän oli LÄHETTÄVÄ OPETUSLAPSENSA MAAILMAAN (saarnaamaan evankeliumia ,että ihmiset uskoisivat Häneen heidän sanansa kautta
7. Häneen uskovat saavat IÄISUUDESSÄ OLLA HÄNEN LUONAAN ja nähdä
... Hänen kirkkautensa , Joh 17:24.
Kiitos pitkästä dogmaattisesta selvityksestäsi. En usko että ajattelullamme on loppujen lopuksi mitään ristiriitaa, ellei sellaista haluta väkisin rakentaa;)
Ihminen on todella kaksiosainen, eli liha ja henki. Uskovaisella ihmisellä liha on hengen palveluksessa ja päinvastaisessa tapauksessa liha ja lihan himot, tarpeet ja itsekkyys hallitsevat.
Pointti on siinä, ettei kumpikaan osapuoli ole mitenkään sinänsä erillinen "päättäjä" ihmisessä, vaan uskovaisenkin täytyy "kilvoitella" että kokonaisuus seuraisi henkeä eikä lihaa...
Itse näen asian siten, että henki on varsinainen olemuksemme, joka on Jumalasta ("Jumala puhalsi ihmiseen elävän hengen"). Tämä liha, eli maallinen ruumiimme on tämän hengen asunto maallisen vaelluksemme aikana ja tuo mukanaan syntiinlankeamuksen kautta puutteellisuuden ja houkutuksen väärään. Tällä lihallamme emme todellakaan kykene Jumalaa palvelemaan, mutta silti ruumiimme on väliaikainen temppeli hengelle, joka meissä asuu. Sanotaanhan Raamatussakin:
1. Kor. 6:19
"Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? "
-------
Sitten vielä alkuperäiseen viestiin, jonka vastauksestasi pyysin selvennystä:
Mainitsin uskoon kuuluvaksi:
Ojennat elämäsi tämän totuuden mukaan. Täydellisesti tai edes hyvin emme tähän pysty kukaan, joten ihmiselle jää tehtäväksi seurata Jumalan totuutta puhtaasti siten kuin hän sen sydämessään totuudenmukaisesti käsittää:) Tämä on sitä sydämen uskoa, joka tuo pelastuksen Jumalan armosta.
Tällä tarkoitin juuri sitä, että ihminen seuraa kokonaisuutena henkeä, jonka palvelukseen "lihansa" alistaa. Aina, tai itse asiassa usein, puutteellinen kokonaispaketti, joka ihminen on, ei huomaa tai ymmärrä, ettei hänen tekonsa olekaan hengestä, vaan lihasta. Sitten ylpeä ihminen saattaa vieläpä vakuutella itselleen, että hänen itsekkyytensä, ylpeytensä, tms olisivatkin hengestä, jolloin hän kompastuu ja eksyy.
Kun ihminen kuitenkin kokonaisuudessaan haluaa nöyrästi ja vilpittömästi seurata henkeä ja turvautua sen kautta Jeesuksen armoon, niin puutteellisuudestaan ja lankeamisistaan huolimatta Jumala vanhurskauttaa ihmisen armosta Jeesuksen työn tähden:)
henki on jokaisessa elävässä ihmisessä, mutta Henki on KOKONAAN Jumalasta.
Ihmisen 1.)henki on hengellisessä mielessä liha, siinä missä 2.)psyyke ja 3.)kehokin, siis syntiinlangennut kaikki tyynni koko ihminen.
Ja joutuu aikanaan iankaikkisiin helvetin vaivoihin, ellei sitten synny uudesti Jumalan katoamattomasta Hengestä. Tätä tarkoitan.
Ihmisen henki myös on siis synnin alle myyty ja kykenee toteuttamaan vain langettajansa tahtoa. Päinvastoin, kun muutamat ovat näet Raamatun vastaisesti väittäneet ihmisellä olevan kyvyn ja vallan valta hyvän ja pahan välillä.
Oikeasti tällaista kykyä ja valtaa ei ihmisellä ole.
Jos ihminen Jumalan Hengen vaikutuksesta ottaa evankeliumin vastaan, siinä ei ole hitustakaan ihmistekoa eikä ihmisvalintaa. Kunnia Jumalalle.
>>
Ihmisen 1.)henki on hengellisessä mielessä liha, siinä missä 2.)psyyke ja 3.)kehokin, siis syntiinlangennut kaikki tyynni koko ihminen.
Ja joutuu aikanaan iankaikkisiin helvetin vaivoihin, ellei sitten synny uudesti Jumalan katoamattomasta Hengestä. Tätä tarkoitan.
Ihmisen henki myös on siis synnin alle myyty ja kykenee toteuttamaan vain langettajansa tahtoa. Päinvastoin, kun muutamat ovat näet Raamatun vastaisesti väittäneet ihmisellä olevan kyvyn ja vallan valta hyvän ja pahan välillä.
>>
Raamatussa kerrotaan että Jumalan henki vaikuttaa jopa pakanoissakin heidän omatuntojensa kautta!
KAIKILLA Ihmisellä ON TODELLAKIN mahdollisuus valita seuraako hän hyvää tai pahaa ja niiden perusteella hänet tuomitaan. Ilman Jeesusta ei vain ole Jeesuksen armoa teoillensa!
Kaikki eivät kuitenkaan joudu ikuiseen laavasateeseen hirmuisten kärsimysten alle, vaan kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Ne, jotka eivät ole Jeesusta ottaneet vastaan tuomitaan Jumalan heille antamansa omantunnon mukaan, kuten Raamattu opettaa:
Roomalaiskirje 2:
"14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan. "
Luukas 12:
"47 Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.
48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään."
>>
Jos ihminen Jumalan Hengen vaikutuksesta ottaa evankeliumin vastaan, siinä ei ole hitustakaan ihmistekoa eikä ihmisvalintaa. Kunnia Jumalalle.
>>
Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat. Hän on laskenut riman todella alas. Usko ON OTETTAVISSA, koska JUMALA TAHTOO SEN MEILLE KAIKILLE ANTAA! Sanansa ja palvelijoidensa kautta Hän suorastaan tyrkyttää sitä meille. USKOKAA...
Kaikesta kunnia Jumalalle, MUTTA Ihminen totta tosiaan valitsee kelpaako tämä Jumalan lahja, eli armo ilman tekoja, vaiko ei!!
1. kirje Timoteukselle 2:
"3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, ETTÄ KAIKKI IHMISET PELASTUISIVAT ja tulisivat tuntemaan totuuden. "
mulla menee yli että vedetään noita rraamatun tekstejä tolkuttomasti