Olisin vain kysynyt että kun olette sairastuneet anoreksiaan ja käyneet verikokeissa, niin millä tasolla verensokeri on teillä ollut? Itse kävin päivystyksessä eilen ja mittasivat mm. verensokerin, joka oli 6,1 ja vaikka olen jo merkittävästi alipainoinen (163cm/44 kg) ja tämä jo kolmas kerta kun olen sairastunut uudelleen. Se lääkäri selitti sen jotenkin niin että kun on nälkiintymistilassa, niin ensiksi kroppa käyttää kaikki rasvavarastot tyhjiksi ja että verensokeritaso voi pitkänkin ajanjakson säilyä aivan normaalilla tasolla vaikka olisikin jo jonkinaikaa anoreksiaa sairastanut, mutta että sitten kun se alkaa laskemaan niin se voi tapahtua hyvinkin nopeasti.
Vastaukset 6
- huolestunut2017
Tämä on jo vanha keskustelu. Joka tapauksessa olen miettinyt itse verensokeriasiaa. Oma verensokerini on hitaasti kohonnut 6:een. Muistan sen nuorena olleen huomattavan matala. Itselleni lääkäri selitti, että maksa on alkanut rakentaa uutta sokeria tai ottaa elimistön sokerivarastoja käyttöön paaston jälkeen. Itse en enää selitykseen usko.
Nimittäin verensokerin säätelyssä haima käyttää kahta hormonia. Insuliinia ja glukagonia. Insuliinia on verenkierrossa aina. Vaikkei söisi lainkaan hiilihydraatteja, insuliini on tarpeen aineenvaihdunnassa. Glukagonia haima käyttää verensokerin uudismuodostukseen maksassa. Kaikilla ihmisillä yöpaaston aikana verensokeri laskee ja glukagoni aiheuttaa verensokerin uudismuodostuksen (tai otetaan maksan glukoosivarastot käyttöön). Tässäkin tapauksessa insuliinin kuuluisi laskea verensokeri turvalliselle tasolle. Insuliiniaineenvaihdunta on aina häiriintynyt, kun verensokeri on viitearvoja korkeammalla.
Näin ollen olen sitä mieltä, että suhteellisen korkea verensokeritaso on aina merkki uhkaavasta diabeteksesta. Terve elimistö korjaa sokeritason terveelliselle tasolle. Nälkiintymisellä voi saada aikaan maksavaurion, ja maksavaurio voi sekoittaa verensokeritasoja. Yhtä lailla myös anorektikon geeneissä voi piillä taipumus diabetekseen, jonka ympäristötekijät laukaisevat. Verensokeria nostavat myös stressihormonit. Nälkiintyminen on elimistölle stressitila (kuten pakkosyöttökin), joten tilanne voi johtua ehkä siitäkin. Joka tapauksessa korkea paastosokeri on varoitusmerkki, johon pitäisi reagoida.
Kannattaisi pyytää myös glykosoitunut hemoglobiini. Se kertoo, mitä verensokeri on ollut pitkällä aikavälillä. Aika paljon miellyttävämpää ottaa yksi laskimoverikoe, kuin pistää sormenpäihin x 10/pv. Voi olla vaikeaa kylmäsormisella anorektikolla. - huolestunut2017
Sitten vielä sen verran, että netissä on kovin ristiriitaista tietoa, paljonko (vai lainkaan) ihmisen pitäisi syödä hiilihydraatteja, ja kuinka usein pitäisi syödä. Toiset pitävät pitkiä paastoja ilman ongelmia (esim. 18 h paasto/vrk). Toiset ovat vakuuttuneita, että hiilihydraatteja pitää syödä parin tunnin välein.
Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että toimiva keho kestää erilaiset ruokarytmit ja minkä vaan kohtuullisen normaalin ruokavalion. Meidän tason verensokereita on myös karppaajilla. Mikä sinänsä ei ole ihme, koska moni aloittaa karppauksen ylipainon ja aikuisiän diabeteksen vuoksi. Eli heillä on jo taipumus diabetekseen.
Diabeetikot uskovat parin tunnin välein syömiseen, ja raskausdiabeetikot syövät jopa yöllä, jotta saavat sillä aamuverensokerit narrattua mataliksi. Idea kai on, että elimistö ei ota missään vaiheessa sokerivarastoja käyttöön, jolloin ei tule glukagonin aiheuttamaa verensokerin nousua. Itse pidän touhua järjettömänä tekohengityksenä. Luulisi sen johtavan väkisin energian liikasaantiin.
Viikonloppuna telkussa oli ohjelma, jossa ihmiset yrittivät tavoittaa mahdollisimman pitkän eliniän erikoisruokavalioilla. 60-v pariskunta oli ollut 20 vuoden ajan suunnilleen anorektisella dieetillä. Ei näyttänyt olevan rasvaa lainkaan, muutenkin ihan outoja sapuskoja. Viipale tummaa leipää, jonka päällä sitruunamehua (rasvan sijaan). Ruoka oli tyyliin jotain keitettyjä ryynejä ja siinä vähän jotain muuta seassa. Energiatonta ja ällöttävää. Ainakin miehellä oli matala verensokeritaso, ja se oli hänen tavoitteensakin. En sitten tiedä, mikä hänen verensokeritasonsa oli dieetin alussa.- Anonyymi
Matala verensokeritaso ei ole tavoiteltava vaan normaali taso, ei korkea eikä matala.
Tuo television ruokavalio ei ole terveellinen jos se ei sisällä rasvoja. Rasva on keholle hyödyllistä. Rasva on kehon terveydelle välttämätöntä. Keho käyttää välttämättömiä rasvahappoja.
Rasvoja saa ravinnosta mm. pähkinöistä, kasviöljyistä (oliivi-, rapsi-, rypsi-, kookos-, seesami-, soija-, auringonkukkaöljyt, sheavoi) ja joistakin hedelmistä (avokado, oliivi, passion, kiivi, jakkihedelmä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matala verensokeritaso ei ole tavoiteltava vaan normaali taso, ei korkea eikä matala.
Tuo television ruokavalio ei ole terveellinen jos se ei sisällä rasvoja. Rasva on keholle hyödyllistä. Rasva on kehon terveydelle välttämätöntä. Keho käyttää välttämättömiä rasvahappoja.
Rasvoja saa ravinnosta mm. pähkinöistä, kasviöljyistä (oliivi-, rapsi-, rypsi-, kookos-, seesami-, soija-, auringonkukkaöljyt, sheavoi) ja joistakin hedelmistä (avokado, oliivi, passion, kiivi, jakkihedelmä).Mites kolesteroli arvot anorektikoilla? Itsellä kun paino on 15 kg yli ihanteen, kokonaiskolesteroli on ihanteellinen 4, mutta kun työllä ja tuskalla saan painon normaaliksi, kolesteroli reilu 8.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites kolesteroli arvot anorektikoilla? Itsellä kun paino on 15 kg yli ihanteen, kokonaiskolesteroli on ihanteellinen 4, mutta kun työllä ja tuskalla saan painon normaaliksi, kolesteroli reilu 8.
Jaa'a, mistähän johtuu.
Mitä muutoksia olet tehnyt ruokavaliossasi, kun olet ollut normaalipainoinen?
Mieti kaikkia muutoksia, niitäkin joiden et arvele olevan syyllisiä.
Olen epäillyt, että merkittävä alipaino saattaa kyllä heikentää haiman toimintaa, en tiedä. Yleisesti se rasittaa elimistöä. Hyvin syöden normaalipainon alaraja on silti parempi kuin ylipaino. Ylipainoa on nimittäin vaikea saavuttaa terveellisesti syöden ja liikkuen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa'a, mistähän johtuu.
Mitä muutoksia olet tehnyt ruokavaliossasi, kun olet ollut normaalipainoinen?
Mieti kaikkia muutoksia, niitäkin joiden et arvele olevan syyllisiä.
Olen epäillyt, että merkittävä alipaino saattaa kyllä heikentää haiman toimintaa, en tiedä. Yleisesti se rasittaa elimistöä. Hyvin syöden normaalipainon alaraja on silti parempi kuin ylipaino. Ylipainoa on nimittäin vaikea saavuttaa terveellisesti syöden ja liikkuen.Ja vielä: normaalipainoisena sinulla ei ole alipainon tuottamia ongelmia.
On kyse jostain muusta siis, kuin kolesterolitason noususta alipainon vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011110
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75977Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 129838
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6748- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.57606- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600