Pentumme tuli meille vasta noin 3.5 kuukauden ikäisenä, ja uskonkin, että monilta vaikeuksilta olisi vältytty jos pentu olisi muuttanut perheeseemme luovutusikäisenä.
Pentumme on kertakaikkiaan suloinen, ihana ja kiltti, touhukas ja toimelias, mutta meillä on vakava eroahdistusongelma. Koskaan en ole nähnyt, saati kuullut vastaavasta. Riittää, että olemme sisätiloissa vain eripuolilla porttia ja pennulla on meihin suora näkö-, joskus jopa kosketusyhteys. Olen niin surullinen, enkä tiedä mitä vielä voisin tehdä. Eläinlääkäri neuvoi tekemään juuri tuollaisia harjoituksia, mutta se ei tunnu auttavan lainkaan. Pentu itkee kurkkunsa käheäksi noiden harjoitusten aikana, yrittää kaataa portin päästäkseen luoksemme. Kun sekään ei auta, se alkaa ulvoa ja suorastaan huutaa - äänellä, joka on suorastaan pelotava tunnetilan tulkitsijana - ja äänenä itsenäänkin. Tiedän, että harjoitusten aikana sillä on paha olla, mutta joskus sen olisi pystyttävä olemaan kotona yksin jopa tunteja ollessamme molemmat töissä. Nyt tilanne on sikäli onnellinen, että työni sallii minun olla pennun kanssa kotona. Siitä huolimatta lääkäri korosti yksinjäämisharjoitusten tärkeyttä, sehän on ymmärrettävää.
Ne muutamat yksinoloharjoitukset, joissa koira on joutunut olemaan kokonaan meistä erossa ovat olleet pelottavia, niin meille kuin pennullekin. Tuolloin pentu on ollut eri kerroksessa kuin me, se on kuitenkin kyennyt kuulemaan äänemme. Aluksi hetken kuluttua se tuli takaisin luoksemme ylös muutamassa sekunnissa, jolloin salpasimme yläkertaan johtavan oven. Se hyppi ja raapi ovea, kunnes sai salvan rikottua. Oven salpaaminen raskailla esineillä ei liioin auttanut, se työnsi kaikki esteet edestään päästäkseen luoksemme.
Lopuksi eläinlääkäri neuvoi meitä kokeilemaan pennun jättämistä lyhyeksi aikaa yhteen huoneeseen eri kerroksessa. Harjoituksen aikana meidän ei tulisi huomioida pentua, vaan käyttäytyä kuin emme kuulisikaan sen valitusta. Kun pentu rauhoittuisi, se haettaisiin takaisin ihmisten pariin, kehuttaisiin valtavasti ja palkittaisiin ruhtinaallisesti. Ei. Mikään ei onnistu. Huone salvattiin edelliseen tapaan ja monien mutkien kauttaa saimme sen ylipäänsä pysymään siellä. Nyt ei ollut enää itkua ja valitusta, vaan susimaista ulvomista ja lopulta VALTAVAN kovaäänistä rääkymistä. Emme voineet odottaa, että se loppuu. Korvia ja sydäntä särki. Pentu oli haettava takaisin luoksemme. Ette voi kuvitellakaan sitä ääntä, sitä rääkymistä. Se oli jotain sellaista, jota en koskaan ole kuullut - koko elämäni aikana. Emme vain voineet, se oli päästettävä luoksemme.
Jälkikäteen olen kuullut, että kasvattaja ei ole aiemmin huolehtinut koiristaan kovin esimerkillisesti. Nimiä tai tarkkoja tapahtumakulkuja en tietenkään voi kertoa, sillä asia ei vielä ole täysin selvä. Muilta kasvattajilta olen kuitenkin kuullut paljon. Maksoimme pennusta poikkeuksellisen korkean hinnan, kasvattajalla ei ole kennelnimeä, vaikkakin pentu on rekisteröity. Sitä en ennen ostopäätöstä tiennyt. Pentu oli reilusti yli luovutusikäinen, vaikka sitä ei aiemmin annettu ymmärtää. Sitä ei iästään huolimatta ollut edes rokotettu, vaikka maksoin siitä todella poikkeuksellisen korkean hinnan. Hurjinta käännettä jutussa (se tuli suurena yllätyksenä ja järkytyksenä) en voi tässä kertoa, ennen kuin asia on selvä. Se on todella eriskummallinen käänne. Lisäksi pennulla oli kirppuja. Sitä ei ollut pidetty tarpeeksi pitkään pentuaikanaan ihmisten yhteydessä, siksi eläinlääkäri epäilee eroahdistuksen sen nyt kiinnyttyä meihin olevan niin poikkeuksellisen voimakas.
Jos voitte antaa joitakin neuvoja, kaikki neuvot ovat äärimmäisen tervetulleita. Kiitoksia jo etukäteen.
Ystävällisin terveisin,
Perhe pulassa.
Pentumme on kertakaikkiaan suloinen, ihana ja kiltti, touhukas ja toimelias, mutta meillä on vakava eroahdistusongelma. Koskaan en ole nähnyt, saati kuullut vastaavasta. Riittää, että olemme sisätiloissa vain eripuolilla porttia ja pennulla on meihin suora näkö-, joskus jopa kosketusyhteys. Olen niin surullinen, enkä tiedä mitä vielä voisin tehdä. Eläinlääkäri neuvoi tekemään juuri tuollaisia harjoituksia, mutta se ei tunnu auttavan lainkaan. Pentu itkee kurkkunsa käheäksi noiden harjoitusten aikana, yrittää kaataa portin päästäkseen luoksemme. Kun sekään ei auta, se alkaa ulvoa ja suorastaan huutaa - äänellä, joka on suorastaan pelotava tunnetilan tulkitsijana - ja äänenä itsenäänkin. Tiedän, että harjoitusten aikana sillä on paha olla, mutta joskus sen olisi pystyttävä olemaan kotona yksin jopa tunteja ollessamme molemmat töissä. Nyt tilanne on sikäli onnellinen, että työni sallii minun olla pennun kanssa kotona. Siitä huolimatta lääkäri korosti yksinjäämisharjoitusten tärkeyttä, sehän on ymmärrettävää.
Ne muutamat yksinoloharjoitukset, joissa koira on joutunut olemaan kokonaan meistä erossa ovat olleet pelottavia, niin meille kuin pennullekin. Tuolloin pentu on ollut eri kerroksessa kuin me, se on kuitenkin kyennyt kuulemaan äänemme. Aluksi hetken kuluttua se tuli takaisin luoksemme ylös muutamassa sekunnissa, jolloin salpasimme yläkertaan johtavan oven. Se hyppi ja raapi ovea, kunnes sai salvan rikottua. Oven salpaaminen raskailla esineillä ei liioin auttanut, se työnsi kaikki esteet edestään päästäkseen luoksemme.
Lopuksi eläinlääkäri neuvoi meitä kokeilemaan pennun jättämistä lyhyeksi aikaa yhteen huoneeseen eri kerroksessa. Harjoituksen aikana meidän ei tulisi huomioida pentua, vaan käyttäytyä kuin emme kuulisikaan sen valitusta. Kun pentu rauhoittuisi, se haettaisiin takaisin ihmisten pariin, kehuttaisiin valtavasti ja palkittaisiin ruhtinaallisesti. Ei. Mikään ei onnistu. Huone salvattiin edelliseen tapaan ja monien mutkien kauttaa saimme sen ylipäänsä pysymään siellä. Nyt ei ollut enää itkua ja valitusta, vaan susimaista ulvomista ja lopulta VALTAVAN kovaäänistä rääkymistä. Emme voineet odottaa, että se loppuu. Korvia ja sydäntä särki. Pentu oli haettava takaisin luoksemme. Ette voi kuvitellakaan sitä ääntä, sitä rääkymistä. Se oli jotain sellaista, jota en koskaan ole kuullut - koko elämäni aikana. Emme vain voineet, se oli päästettävä luoksemme.
Jälkikäteen olen kuullut, että kasvattaja ei ole aiemmin huolehtinut koiristaan kovin esimerkillisesti. Nimiä tai tarkkoja tapahtumakulkuja en tietenkään voi kertoa, sillä asia ei vielä ole täysin selvä. Muilta kasvattajilta olen kuitenkin kuullut paljon. Maksoimme pennusta poikkeuksellisen korkean hinnan, kasvattajalla ei ole kennelnimeä, vaikkakin pentu on rekisteröity. Sitä en ennen ostopäätöstä tiennyt. Pentu oli reilusti yli luovutusikäinen, vaikka sitä ei aiemmin annettu ymmärtää. Sitä ei iästään huolimatta ollut edes rokotettu, vaikka maksoin siitä todella poikkeuksellisen korkean hinnan. Hurjinta käännettä jutussa (se tuli suurena yllätyksenä ja järkytyksenä) en voi tässä kertoa, ennen kuin asia on selvä. Se on todella eriskummallinen käänne. Lisäksi pennulla oli kirppuja. Sitä ei ollut pidetty tarpeeksi pitkään pentuaikanaan ihmisten yhteydessä, siksi eläinlääkäri epäilee eroahdistuksen sen nyt kiinnyttyä meihin olevan niin poikkeuksellisen voimakas.
Jos voitte antaa joitakin neuvoja, kaikki neuvot ovat äärimmäisen tervetulleita. Kiitoksia jo etukäteen.
Ystävällisin terveisin,
Perhe pulassa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En tiedä. Olen ymmällä. Eroahdistus tuntuu olevan yleistä laumiosten keskuudessa, mutta teidän tilanteenne kyllä vaikuttaa harvinaisen pahalta. Koittakaa vielä hetki jatkaa harjoituksia. Ehkä tämä ei ole se neuvo, jota odotit ja toivottavasti joku osaa antaa parempia ja yksityiskohtaisempia neuvoja. Paljon onnea matkaan!!!
Lähtekää kokonaan pois kotoa.
Kun ette ole paikalla, ette kuule koiran itkua/ huutoa EIKÄ KOIRA KUULE TEITÄ. Meillä kokeiltiin myös aikoinaan toiseen huoneeseen jättämistä, mutta eihän siitä tullut mitään kun pentu hoksasi meidän olevan kuulomatkan etäisyydellä. Pieni meuhkasi, itki, ulvoi ja vikisi niin kauan kunnes pääsi huoneesta pois. Joten, aloimme jättää koiraa ihan oikeasti yksin (sai liikkua vapaasti koko talossa). Kävimme kaupassa, veimme roskat, kävimme hölkkäämässä/ uimahallilla/ kirjastolla,.. Eikä koiralla ollut mitään hätää kun tulimme takaisin.
Haukunestopanta (suihke-sellainen) voisi myös tepsiä?
Toivon kovasti että ongelmaan löytyy ratkaisu.
Paljon tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sille suunnalle!
Voisitteko kokeilla jollain vanhalla peitolla, (mikä tuoksuu teille), jättää se pennun kanssa samaan huoneeseen. josko se toisi sitä kaivattua turvallisuuden tunnetta kun tuttu haju on kuitenkin lähellä.
minä itse jouduin aikanaan tekemään vanhalla t-paidalla niin, ja pentu nukkui tyytyväisenä pää paidan päällä kun ensin oli rauhoittunut. antakaa pennun olla vapaana, ei teljettynä ja käykää viemässä ne roskat ja kun tulette reissulta, ette tosiaankaan huomioi heti pentua, vaan sitten kun olet vaikka juonut lasin vettä.
pitkää pinnaa, itsensä kovettamista se vaatii, mutta onnistuu jossain vaiheessa. onnea matkaan!
ja olisi kiva kuulla jatkossakin miten on mennyt :D
Pentu on, kuten kerroinkin, jo melko iso, kuten se oli jo meille tullessaankin. Pelkään, että se yksin ollessaan saattaa saada aikaan melkoista tuhoa... ;) Täytyy silti yrittää näitäkin. Kiitos neuvoista teille molemmille.
Kerron toki ajoittain kuulumisia. :) Kiitos ystävällisistä vastauksistanne!
Ystävällisin terveisin,
kovanonnen pennun perhe.
Kiitos sinullekin asiallisesta, ystävällisestä, lämminhenkisestä ja kannustavasta viestistä!
koira ja heti laumanvartija tyyppiä.Vastuuton myyjä joka on myynyt sinulle sen jos jo pentuna vaikeuksia.Kaukkarit syö elävältä huonot isännät,kun ottaa johtajuuden.Laumanvartija koirat on ehdottomasti kokeneen kasvattajan koiria ei missään nimessä ekakertalaiselle tarjottavia.Jos tietäisin kuka möi ilmoittaisin rotuyhdistykseen,koska sielläkin säännöt kenelle myydään
Koira ei ole ensimmäinen - ei suinkaan, kasvatankin koiria pienimuotoisesti, eikä edes aivan ensimmäinen laumanvartijarotuinen. Kuten sanoin, koira on muuten aivan upeakäytöksinen, tuo eroahdistus on vain kaikkien tuntemieni mielestä pahin laatuaan, josta he ovat kuulleet. Se on siis ainoa ongelmamme, muitä käytösongelmia ei ole.
Miksi ostitte huonolta kasvattajalta pennun? Olisiko varmaan kannattanut ensin tutkia asioita eikä sitten jälkikäteen itkeä kun maito on jo kaatunut. Hakeutukaa nyt ongelmakoirakouluttajalle että pentunne saa apua, netin kautta teitä ei osaa kukaan auttaa näkemättä tilannetta.
Valitettavasti en ollut perillä hänen taustoistaan, vaikka meillä muita laumanvartijarotuja on ollutkin. Kaukasianpaimenkoira on meillä kuitenkin lajissaan ensimmäinen. Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! :)
Kaukasianpaimenkoira ei ole laji, vaan rotu. Koira on useimpien mielestä laji, mutta jotkut pitävät sitä samana lajina kuin sutta, jotkin suden alalajina ja jotkin koiraa ja sutta kahtena eri lajina. Tosin jotkut taitavat pitää jopa eri koirarotuja eri lajeina, joten sinänsä voit olla oikeassakin. Mutta siitä asiasta on tullut varmasti kiistoja. Missä se raja menee, siitä on monia mielipiteitä ihmisestä riippuen.
"Lajissaan ensimmäinen" tai "ensimmäinen lajiaan" ovat SANONTOJA! Ei kirjoittaja selvästikään ole tyhmä. Voidaan sanoa vaikkapa "Matti Meikäläinen on lajissaan ensimmäinen kahdeksanvuotiaana Barselonan riveihin Suomesta pääsevä pelaaja.". Huhhuh, kuin ka joku voi olla noin tyhmä ja näsäviisas... Erittäin huno yhdistelmä muuten...
Mitäs jos sinäkin, pupupöksy, käyttäisit jotakin tiettyä nimimerkkiä vähän useammin, niin saisimme selkoa, millainen keskustelija yleensäkin olet. Pengo se jänis pois housuistasi ja päätä itsellesi jokin tietty nimimerkki.
Entäpä jos pennun laittaisitte ulos, jonne se kuuluukin ja jossa se saa virikkeitä aikatavalla enemmän kuin sisällä? Toki kovin nuorta pentua ei voi yksin tarhassa pitkiä aikoja pitää jne, mutta poissaolonne ajat esimerkiksi.
Olen vahvasti sitä mieltä, että suuri osa eroahdistuksista ja muista tuhotöistä vältettäisi sillä, kun ei niitä koiria sinne sisätiloihin teljettäisi. Ihmisen on vaikea kuvitellakkaan kuinka paljon virikkeitä koiraa saa pelkästään haistelemalla ja kuuntelemalla ympäristöään. Ja vielä tuon rotuinen pentu, jolla vahtimisvietti luonnostaan.
Hei luin tekstisi ja se kolahti minuun,olen valitettavasti varmaan tietoinen tästä koirasta/sen kasvattajasta:/on todella ikävää jos yhteinen taival sinun ja koiran välillä alkaa hankalasti ja vielä muiden sen aiheutettua :( itselläni on siis kaukkari narttuja ja paljon näiden kanssa olen tekemisissä.Tuli mieleeni että itse aikoinaan totutin koiran olemaan yksin ja nätisti tekemällä ja jättämällä sille hieman pähkinää purtavaksi:) eli laitoin tyhjiin maito purkkeihin ja wc paperi rulliin makkaran paloja ja suljin nämä tiukasti kiinni jotta koira sai itse niitä sitten availla yksin ollessaan.meillä tämä ainakin on tuottanut tulosta ja nykyään sitä sitten tehdään leikin varjolla välillä ajan kuluksi.Kokeile:)joudut kyllä sitten siivoamaan ne revityt rippeet mutta se on pieni paha se jos koira on vain tyytyväinen.Niin ja kokeileppas semmoista että jätät koiralle esim radion päälle lähtiessäsi kotoa pois:)se myös auttaa joissain tilanteissa kun koira ei niin sanotusti välttämättä tajua olevansa yksin:) Onnea ja hyvää alku talvea teille sinne ja pidetään peukkuja että asiat paranee teidän osalta:)-kaukkari ihminen jkl-
Heissan toi on todella ilkee juttu mutta mulle tulis sellainen mieleen että oletteko koittaneet sellaista että lähdette vuoron perään että ei kerrallaan vaan että 1 ihminen laumasta jäis aina pennun luo ja se joka on ollut poissa niin tulee ja palkitsee siitä että on jäännyt ns yksin ja siten ehkä se oppisi että vaikka joku on poissa niin tullaan kumminkin takaisin ja sitten pikku hiljaa molemmat vois olla poissa.
Toinen on sitten että jos koittais jättää radion päälle hiljaselle niin sekin ehkä olis hyvä idea ja vaikka se kiljuu ja karjuu kuinka niin pakkohan sen on olla joskus yksin et vaikka se tuntuu sydäntä raastavalta ja painaa mieltä niin noit voisi tietty koittaa ja katsoa mitä se sitten tekee.
Koittakaa tsempata vaikka se on todella vaikeaa teille ja pennulle pikku askelin hyvä tulee.
Käveleppä peilin eteen ja mieti. Olette hankkineet koiran joihon teidän edellytykset kasvattajina ovat alimittaiset. Nyt kun vielä ehditte, luopukaa koirasta ja antakaa se sellaiselle joka osaa sen kanssa toimia.
Ei millään ilkeydellä, mutta näin se vain taitaa olla.
On olemassa paljon helpompiakin rotuja, jotka myös antavat omitajilleen jotain -eivät ainoastaan ota.
tuosta mieleeni, että ei kaiketi saisi koskaan palata hakemaan ja kehumaan koiraa silloin kun se haukkuu/vinkuu ynm. Se alkaa ymmärtää että kun näin tekee niin kyllä se auttaa ja laskevat minut toisten luokse. Sama toimii myös siinä kun tulee kotia ja kuulee koiruuden näin haukkuvan/ulisevan, niin ei saisi huomioida sitä ollenkaan kun nähdään, vain silloin kehutaan sitä kun on ollut hiljaa jne.