Jään työttömyyseläkkeelle joulukuussa ja työskennellyt yksityisellä työnantajalla lukuunottamatta
muutamaa vuotta valtiolla parikyt vuotta vitten. Kysymys siis on, että myöntääkö valtio eläkkeen jo nyt työttömyyseläkkeessä vaiko vasta vanhuuseläkkeelle jäädessä? Onko jollakin omakohtaista tietoa, olis
kiva saada tietää.
muutamaa vuotta valtiolla parikyt vuotta vitten. Kysymys siis on, että myöntääkö valtio eläkkeen jo nyt työttömyyseläkkeessä vaiko vasta vanhuuseläkkeelle jäädessä? Onko jollakin omakohtaista tietoa, olis
kiva saada tietää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nykyisin viimeinen eläkelaitos myöntää kokonaiseläkkeen. Siis valtion eläkkeen pitäisi sisältyä sinulle tulevaan eläkkeeseen, jonka maksaa yksityinen eläkelaitos, mikä se sinulla sitten onkin. Tarkista kuitenkin, että valtion palvelu on mukana. Minä saan eläkkeeni valtiolta ja siitä olisi jäänyt kunnan palvelu pois, mutta vaadin uutta päätöstä, minkä luonnollisesti sainkin.
Valtion, kunnan ja yksityisen palvelut ovat siitä hankalia eläkejutuissa, että niistä pidetään erikseen kirjaa. Eläkkeenlaskijan tulee siis erikseen tarkistaa (näky kyllä tietojärjestelmässä, jota ETK pitää keskitetysti), että onko valtion/kunnan palvelua.
Huomaa, että ns. tuleva aika jää nykyisin odottamaan eläkeikää. Saat siis tulevan ajan osuuden eläkeiän saavuttaessasi. Nykyisin kai tuleva aika lasketaan 63-vuotiaaksi, joten saat tulevan ajan 63-vuotta täytettyäsi. Itsellä tuo ikä on 65 v, mutta olen saanut eläkkeeni jo jokin aika sitten, jolloin 63 v ei ollut vielä yleinen vanhuuseläkkeelle siirtymisvuosi.
Tuleva aika näkyy kyllä jo eläkepäätöksessäsi. Aikanaan se vain sitten korotetaan maksuvuoden indeksiin.
Siltä varalta, että ns. tuleva aika on tuntematon käsite, niin sillä tarkoitetaan sinun tapauksessasi aikaa 60 v - 63 v, miltä ajalta sinulle myös lasketaan eläke. Tuo tuleva aika voi olla myös toinen, esim. työkyvyttömyyseläkkeessa. Ts. tuleva aika on aika eläkkeellejäämisajankohdasta vanhuuseläkeikään.
Kiitos aika tyhjentävästä vastauksestasi, mutta tuo tuleva aika; niin miten se näkyy jo eläkepäätöksessä?
Sitähän minulla ei vielä ole käsissä, mutta on eläkelaitoksen tämän hetkinen eläketiedote, se ei siinä
vissiin ole vai? Tulevan ajan eläke laskettaneen työttömyyspäivärahan perusteena olleesta ansioista, jos olen osannut lukea eläkelaitosten sivuja oikein.
'''niin miten se näkyy jo eläkepäätöksessä?'''
Kun eläke lasketaan, niin samalla kertaa lasketaan myös tulevan ajan eläkkeen osa. Se laitetaan päätökseen näkyviin erillisenä summana ja maininta siitä, että maksaminen alkaa tiettynä ajankohtana, joka on vanhuuseläkeiän saavuttamispäivä.