Olen nyt vuoden ollut mukavalla luokalla jossa kaikki, hiljaiset ja ujotkin, otetaan huomioon eikä kukaan joudu olemaan yksin. Kuitenkin sen huomaa ettei seuraani pahemmin ainakaan kahdenkesken hakeuduta ym. ym. Tiedän, että paras olisi kommentoida asioita, kertoa mielipiteitä, tarinoita, olla hauska ja rento. Mutta se on jännä että vaikkei edes enää ole ujoudesta kyse niin en vaan keksi mitään kommentoitavaa, ihmiset eivät keksi puhuttavaa kanssani, keskustelu menee yleensä niin nopeaa etten välillä pysy kärryillä ja olen lähinnä "häh / mitäh" -linjalla. Vaikka joskus onkin hyvä fiilis ja hyvä itsetunto niin silloin kyllä on hyvä fiilis mutta en siltikään puhu paljon, ei vaan tule kuin sillointällöin jotain sanottavaa mieleen.
Minua seuraa koko ajan ikävä mieto tunne että olen yksinäinen, huono kun en pysty olemaan puhelias. Sosiaalisten illanviettojen jälkeen ja kahvittelujen jälkeen olen taas pettynyt itseeni. Hiljaisuus ja huomaamattomuus on varmaan kartetuin piirre, mieluummin olisi vaikkapa itseään täynnä oleva itsekäs hölösuu, silloinkin ihmiset haluaisivat enemmän seuraan. Pelottaa lähteä matkustelemaankin kun monissa maissa hiljaisuutta kartetaan vieläkin enemmän ja silloin joku on PAHASTI pielessä.
Mitäpä tässä nyt sitten tekisi...
Minua seuraa koko ajan ikävä mieto tunne että olen yksinäinen, huono kun en pysty olemaan puhelias. Sosiaalisten illanviettojen jälkeen ja kahvittelujen jälkeen olen taas pettynyt itseeni. Hiljaisuus ja huomaamattomuus on varmaan kartetuin piirre, mieluummin olisi vaikkapa itseään täynnä oleva itsekäs hölösuu, silloinkin ihmiset haluaisivat enemmän seuraan. Pelottaa lähteä matkustelemaankin kun monissa maissa hiljaisuutta kartetaan vieläkin enemmän ja silloin joku on PAHASTI pielessä.
Mitäpä tässä nyt sitten tekisi...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Anna itsellesi lupa olla keksimättä. Kirjoitat, että et "keksi" mitään sanomista. Se on aika tavanomainen ongelma. Kun yrität kiihkeästi keksiä, mitä seuraavaksi sanoisit, et oikeastaan pysty samalla kuuntelemaan, mitä se toinen sanoo. Silloin sinulla ei ole eväitä kommentoidakaan. Keskustelutaito ei perustu oman, seuraavaksi sanottavan asian mahdollisimman tarkkaan etukäteen miettimiseen, vaan se perustuu toisen kuuntelemiseen ja kuulemiseen. Unohda itsesi ja keskity siihen toiseen. Silloin alkaa helpottaa. Sanatkin löytyvät kuin itsestään, jos niitä tarvitaan. Usko minua, kokemusta on!
tulee varmaan, kun mietit, mitä kaikkea voisit kumppanilta kysellä hänen elämänvaiheistaan ja ajatuksistaan. Esim. mitä teki lomalla, mitä perheelle kuuluu jne.
Minua on viime aikoina ahdistanut ihan sama asia! Melkein, kuin olis omaa tekstiä lukenu.. Olen hiljainen ja ujo, mutta ei toi ujous kyllä enää oo ainoa syy hiljaisuuteni. En vain osaa olla puhelias, kun en keksi mitään (järkevää) sanottavaa. Varsinkin, jos aihe on vähääkään sellainen, joka ei kiinnosta.. Mieleisestä aiheesta saatan innostua puhumaan vähän enemmänkin, mutta siinäkin jään helposti "muiden jalkoihin", kun en osaa puhua päälle, eli olen huono saamaan puheenvuoroa.. Ja sit, kun puheenvuoro tulisi, en ehdi avaamaan suutani, ja sitten aihe jo vaihtuukin, enkä enää viitsi palata edelliseen aiheeseen..
"se on jännä että vaikkei edes enää ole ujoudesta kyse niin en vaan keksi mitään kommentoitavaa, ihmiset eivät keksi puhuttavaa kanssani"
"Kuitenkin sen huomaa ettei seuraani pahemmin ainakaan kahdenkesken hakeuduta ym. ym"
Tuntuu kans, et ihmiset ei keksi kahdenkesken mitään puhuttavaa mun kanssa, eivätkä siten viihdy kaksin mun seurassa.. :s
Minua ei sinänsä hiljaa oleminen haittaisi, mutta kun se tuntuu vähän häiritsevän muita. Työharjottelussakin sain siitä kommenttia.. Ettei kaikkia asioita voi oikein arvioida, kun en ole puhunut niistä.. Olen niin hiljainen..
Myönnän sen avoimesti, ja tohon liittyvät arvioinnit ovat aiheellisia, mutta silti se meinaa aina jälkikäteen masentaa/ahdistaa/vituttaa/tai muuta vastaavaa. Tänäänkin teki taas niin mieli kiroilla, ja ajatukset oli muutenkin vähän synkkiä...
Oikeastaan joo, kyllä toi hiljaisuus alkaa jo haitata minua itseänikin. Vittu. Ei joku haluais lahjottaa mulle puhetaitojaan?
muakin vaivaa ajoittain tuo sama juttu, ei kertakaikkiaan pysty puhumaan vaikka olisikin ihan hyvän kaverin kanssa. jotenkin pää vain humisee tyhjyyttään eikä keksi mitään älykästä sanottavaa. sillon mä vaan odotan että se toinen keksii jotain puhuttuvaa, johon on helpompi kommentoida. mutta mun on jotenkin vaikeeta ruveta kertomaan jostain mitä mä olen itse tehnyt/kokenut/tuntenut. mä en vaan osaa kertoa mitään pitkää stooria, mieluummin kyselen muilta niiden jutuista, vaikka oikeesti mua ei edes kiinnostaisi koko aihe pätkääkään.
ei mua se hiljaisuus edes hirveästi haittaisi, mutta kun useimmiten sille toiselle tulee epämiellyttävä olo jos on vähän aikaa hiljaa. ei mun mielestä ole tarvetta puhua koko ajan jostain, mutta kun se hiljaisuus todellakin taitaa useimpien mielestä olla ahdistavaa ja inhottavaa. itse taas melkein nautin siitä kun ei tarvitsisi puhua mitään, saisi olla vain ihan rauhassa omien ajatustensa parissa. mutta sosiaalisessa ympäristössä se on lähes mahdotonta ellei halua eristäytyä muista. jotenkin ahdistavaa kuitenkin kun on koko ajan sellanen tunne että nyt pitää väkisin yrittää jotain puheenaihetta vääntää, kun sen pitäisi periaatteessa tulla ihan luonnollisesti jos on tuttujen ihmisten seurassa. mutta ilmeisesti mussa on tapahtunut joku muutos kun en enää siihenkään pysty.
Minua ärsyttää , kun kaikki inhoaaHiljaisia
Tosi hyvin osaatte kuvata tuota.
"en keksi mitään kommentoitavaa, ihmiset eivät keksi puhuttavaa kanssani, keskustelu menee yleensä niin nopeaa etten välillä pysy kärryillä ja olen lähinnä "häh / mitäh" -linjalla. Vaikka joskus onkin hyväja rento fiilis en siltikään puhu paljon, ei vaan tule sanottavaa mieleen."
"melkein nautin siitä kun ei tarvitsisi puhua mitään, saisi olla vain ihan rauhassa omien ajatustensa parissa. Sosiaalisessa ympäristössä se vaan on lähes mahdotonta ellei halua eristäytyä. Ahdistavaa kuitenkin kun on koko ajan sellanen tunne että nyt pitää väkisin yrittää jotain puheenaihetta vääntää, kun sen pitäisi periaatteessa tulla ihan luonnollisesti"
Mutta mitä tälle sitten tekee?
Ahdistavaa kun tuntuu että ihmiset tuomitsevat siitä että on sellainen kuin on...
Välillä tietenkin itekin haluais osata avautua enemmän.
en osaa sanoa
Sama ongelma itselläni, hiljainen ihminen työelämässäni sekä uusien ihmisten seurassa, ei vaan saa sanotuksi mitään, tai uskalla sanoa mitään. Ujo olen. Jos joku työpaikalla ja joku uusi ihminen aloittaa puhumaan jotain, punastun heti ja panikoidun niin että saa sanottua muutakuin ''Niin, joo, niimpä'' sanoja. Ahistavaa. Mainittu on asiasta. Haluaisin kyllä kovasti jutella asioita ja tutustua ihmisiin, mutta ei vaan pysty jotenkaan :( Tämä asia syöpi melkein itseluottamustani entistä enemmän. Psykologilla olen käynyt puhumassa tästä, mutta ei auta näköjään yhtään sitten..
Tuttujen ja ystävien seurassa olen kuulema se sosiaalinen ja puhelias tyyppi sitten. Outoa.
ompa harvinainen luokka kun otetaan kaikki hiljaiset hissukatkin mukaan. Meidän pikkulukiossa kaikki porukoiden ulkopuolella olevat syrjäytyneet tai muuten oudot pullautetaa aika nopeaa muiden ulkopuolelle