Löytääkö 40-50 vuotias enää ns. normaalia kumppania? Onkohan kaikilla jo omat traumansa, kaunansa, kyynisyytensä. Molemmat saavat kärsiä toistensa menneisyyksistä, olematta itse syyllisiä.
Yhtenä esimerkkinä uskollisuus.
Aihe lienee loppuun kaluttu palstalla jo?
Yhtenä esimerkkinä uskollisuus.
Aihe lienee loppuun kaluttu palstalla jo?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tai niin... jos se on niinkuin Lenita Airisto arveli että ei ole edes tarkoitettu että ihmiset ovat yhdessä parina enemmän kuin n. 20 vuotta (koska nelikymppiset ovat kovia eroamaan ja ennenvanhaan ei tarvinnut erota kun ne kuoli pois). Ehtisimme hakea uutta kumppania ja riidellä vielä viimeisen kerran railakkaasti eläkeikäisinä ;)))
No ei vais. Huumorilla kai se Lenitakin...
Mutta miksi pitää löytää ketään, eikö ole ihan hyvä olla myös yksin? Miten te jotka haeskelette jaksatte aina vaan hakea ja pettyä, saada uusia traumoja tai syventää vanhoja? Tai ehkä ymmärsin väärin, voihan se olla ettet haeskelekaan :)
Kun on 5-6 vuottakin elänyt ilman parisuhdetta, eikä ole lapsiakaan, niin kyllä sitä kumppania ainakin minä ihan tosissani kaipaan.
Työkaverit ja ystävät kertovat jutuista, joita ovat puolison tai perheen kanssa tehneet. Matkoja ym. Minä en enää viitsi joka paikaan yksin lähteä. Aikansa sekin on hauskaa, kun saa kaikesta itse päättää, mutta se tarkoittaa myös sitä, ettei ole iltaisinkaan ketään, jonka kylkeen saa istua nyhjäämään.
Se on vaan niin, että ihminen kaipaa kosketusta ja läheisyyttä. Eikä sitä kaipuuta ainakaan minulle riitä mitkään yhdenyönjutut täyttämään.
Varattuja miehiä olisi tarjolla, mutta olen päättänyt, että niihin en kajoa.
Olen aivan ylläköitynyt löytäessäni fiksuja kirjoituksia,
tuolla olen 30 palstalla ollut aikaisemmin.
40 on kai ikä jolloin alkaa tajuta asioita hiukan paremmin.
Tottakai kokemuksia ja niiden vaikutuksia on aina enemmän mukana, mitä enemmän on ikää. Mutta samalla on mukana myös enemmän ymmärrystä. Jollei ole, sen huomaa hyvin nopeasti.
on niitä paljon.
...liittyykö tämä nyt tähän keskusteluun, mutta erottuani parisen vuotta sitten olen järkyttynyt miten paljon ikäisilläni miehillä on masennusta, ikäkriisiä jne. On sitä naisillakin, mutta harva heistä valittaa aiheesta yhtä paljon.
Jäin yksi päivä oikein miettimään noita masentuneiden, loppuunpalaneiden ja ikä- yms. kriiseistä kärsivien ikäisteni määrää omassa elämässäni ja tajusin että jokin aika sitten olin tilanteessa, jossa SUURIN OSA ympärilläni olevista (työkaverit, sukulaiset, ystävät) jne. kärsi jonkinlaisista ongelmista ja puhui niistä jatkuvasti. Oli se pirun raskasta itsellekin. On mahdoton nauttia elämästä, kun ympärillä suhtaudutaan kaikkeen negatiivisesti. Nyt tilanne on toinen, kun mm. työyhteisööni tuli pari nuorta naista. Voin sanoa että virtaa on ihan eri tavalla.
Olen elämässäni ollut läheisissä tekemisissä ihan oikeasti diagnosoitujen mielenterveysongelmaisten kanssa - ja on pakko todeta, että on tullut tunne, että osa ihan tavallista "alakuloa" kokevista valittaa silkasta valittamisen ilosta, ja oikein mässäilee omilla pikkumasennuksillaan.
"Elämme jo elämän ehtoopuolta", sanoi yksikin 40vee mies minulle taannoin (olen samanikäinen). Teki mieli itkeä, kun muistaa että ainakin naisilla voi tuossa iässä olla vielä sellaiset 50 vuotta elinaikaa jäljellä.
Lenitasta puheenollen, sanoi muuten tossa Mariassa osuvasti: joka vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki.
Ei tuossa iässä olla vielä ehtoopuolella, noin keskimäärin! Hyvänen aika sentään. Itselläni oli silloin parivuotias jaloissa pyörimässä. Elämä oli vasta alussa, tavallaan.
Siinä on perää, että hiukan vanhempana alkaa asioita ymmärtää. Se nuoruuden haihattelu on pois.
Olisiko niin, että nykyihmiset , nuoremmat on päässeet helpolla. Vaikeuksien kohdatessa ei sitten kestetäkään. Olisi vaan elettävä suu säkkiä myöten, ei yli varojensa. Varmaan monen murheen lähde on ahneudessa. Pitää muka olla sitä sun tätä ja heti. Ei onni ole tavaroissa. Kunhan toimeen tulee.
Tuo pettäminen on oikea vitsaus. Uskollisuus on kuitenkin parisuhteen perusta. Sellainen ihminen on jäänyt kehityksessään polkemaan paikoilleen. Siinä touhussa alentaa itsensä lähes eläimen tasolle, kun antaa viettiensä hallita ja menee halujensa perässä. Kypsä aikuinen ottaa vastuut tosissaan.
Kovin hyvää en itsestäni löydä, joten siirrän katseen ylös, Jeesukseen. Siinä olisi monelle ratkaisu ongelmiin. Harvalle vain kelpaa ilmainen autuus.
olen, jo vuosia sitten, mutta kyllä mulla silti on toive ja kaipuu parisuhteeseen täällä maan päällä. Usko on antanut mulle armon, ja se näkyy ja tuntuu elämässäni jokaisena päivänä.
Uskon nojalla menen eteenpäin. Luotan, siihen, että mikä tapahtuu, on se paras mahdollinen, vaikkei se välttämättä mitään vaaleanpunaista onnenruusutarhaa tarkoitakaan. Monesti paras mahdollinen on se ainut mahdollinen, katkerakin. Olen päätellyt, etten itse näe kokonaisuutta, joka elämänpoluistani muodostuu, joten luotan siihen, että minua viedään juuri sinne minne pitääkin, niitä reittejä kuin kuuluukin. Tuo eteeni ne tapahtumat ja ihmiset, jotka kuuluukin kohdattavakseni.
Tämä pätee myös parisuhteeseen.. En tee itseään toteuttavia negatiivisia ennusteita, vaan pyrin elämään tämän päivän. Ei ole mitään mieltä miettiä, olenko vielä 40vuoden kuluttua yksin, olenko törmännyt vain ongelmallisiin, vai kenties elänyt jonkun täysipäisen kanssa. Ihan sula mahdottomuus on tietää, onko edes hengissä silloin.Tänään olen.
Todellisuus on kuitenkin se, että jokaisella on aikansa, lähtöjärjestystä vaan ei ole ilmoitettu. Voi olla, että internetin "kuolinaikasi" testit tietävät, milloin kuolee, mutta todennäköisemmin ei. Elän siis vain tätä päivää, kiitän siitä mitä olen saanut, toki toiveitakin esittäen, mutta tilanteeseen tyytyen.
Rauhallinen ja hyvä asetelma, joka ei muutu, se on luvattu.
jäävät usein vaivaamaan alitajuntaan ja ilmaantuvat sieltä uuteen suhteeseen kiusaamaan.
Eronneet hyppäävät liian pian uuteen suhteeseen luullen, että entisen voi unohtaa ja aloittaa uuden elämän , uuden ihanan ihmisen kanssa.
Ja hups...puolen vuoden päästä tapellaan samoista asioista, mitkä edellisessä suhteessa johtivat eroon.
Jos osaisi ajatella, että entinen elämäkin ( lue parisuhde) oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.
Osaisi olla itsekseen muutaman vuoden ja opetella tuona aikana tuntemaan ennen kaikkea itsensä.
Luulisi, että tuolloin ihminen ei olisi kaunainen ja kyyninen, kun on huomannut pärjäävänsä ihan hyvin omillaan.....
Ja jos uuden suhteen haluaa rakentaa, tapahtuu se ihan puhtaasta välittämisestä...
Mutta sitä en tiedä..löytyykö tuollaisia ihmisiä :)
Puikaa menneisyytenne selvittäkää sotkut ja sen jälkeen unohtakaa koko asia. Jos ei onnistu niin menkää lekurille eiköhän asiat ala luistaa jos haluatte päästä todella niistä eroon , vai haluatteko pyöriä siinä sotkussa. Sanompa vaan että siitä vaan omapaon päänsärkynne ;/
Ihan varmasti löytää. Kunhan muistat että uusi ehdokas ei ole sama kuin ex, joka särki sinut. Ei tietenkään pidä olla täysin sinisimmu mutta me ei olla samanlaisia kaikki. Jos yksi mies esimerkiksi pettää naista, se ei tarkoita sitä, että kaikki miehet pettäisivät tuota naista ja päinvastoin. Malttia ja kärsivällisyyttä ennen kuin tehdään hätiköityjä ja katastrofaalisia johtopäätöksiä. Ota selvää asioista ennen kuin teet päätöksen suuntaan tai toiseen. Ja tsemppiä!