Ok, haluaisin kavereita mutta kun en vain siedä kuin tietynlaisia ihmisiä. On mahdotonta löytää niitä, jotka ymmärtävät omituisia ajatuskaavojani ja niin edelleen, eivätkä ole heti ihmettelemässä että miksi teet noin tuon asian. Se on aivan perseestä kun pitää selitellä jatkuvasti itseään eikä silloinkaan vielä tajuta, siksi haluankin kavereita jotka ovat mahdollisimman samanlaisia kuin minä. Ei varmaan ole mahdollista löytää kuin äärimmäisen sattuman kautta?
On aivan helvettiä jos joutuu roikkumaan jonkun ääliön mukana, jota ei oikeasti edes kiinnosta tekemisesi eikä halua edes pitää yhteyttä eikä ole lainkaan aktiivinen.
On aivan helvettiä jos joutuu roikkumaan jonkun ääliön mukana, jota ei oikeasti edes kiinnosta tekemisesi eikä halua edes pitää yhteyttä eikä ole lainkaan aktiivinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tiedän että saisin varmaan kymmeniä "kavereita" pälättämällä jotain typerää jos menisin johonkin kahvilaan, kirjastoon, kouluun, harrastukseen, mutta mitä hyötyä jostain hyvänpäivän tutuista on jos voin vain huonosti niiden kanssa?
"On mahdotonta löytää niitä, jotka ymmärtävät omituisia ajatuskaavojani ja niin edelleen, eivätkä ole heti ihmettelemässä että miksi teet noin tuon asian."
Mitä mahdat tarkoittaa "omituisilla ajatuskaavoilla"?
Joku viisas on sanonut, että kaikki olemme vähän eriskummallisia omalla tavallamme.
"But about your concept of normality, if you excuse me for being long-winded. I mean I’ve not met one normal person. And those you think are normal have a l w a y s got some secret hobby they show up after eight years, haven’t they?" - Björk
Mm, no en osaa mitenkään määritellä minkälaisia ne ovat, mutta yleensä uppoudun johonkin mysteeriin (esim. katoamistapaukset) ja mietin pääni puhki. Rauhaa en saa jos en saa edes jonkinlaista tulosta juttuun. Teen tutkimuksia jatkuvasti.
Joskus tunnen, että olisi aivan sama vaikka jokaikinen muu ihminen olisi kadonnut, voisin elää vailla muiden halveksuntaa tms. ja saisin elää vain pääni sisällä. Se olisi harvinaisen mielenkiintoista ja elämää on kaikki kokemus. Ja mitä väliä, kun lopulta kaikki kuolemme muutenkin.
nih.weirdo.selvitäppä ajatuksesi, alitajuntasi ja torjutut kurjat lapsuuden muistot.tai jos vaikka vaan olet juuri sellainen pissis, wannabe different, mitä ne ovatkaan ne nykynuorisosta toinen puolisko, niitä anime-kawai-manga-emo-punkkari-oon-niin-erilainen-olevinani-mutta-hups-!-meitähän-kulkee-jo-miljoona-kopiota-tuolla-kaduilla -tyyppejä. saatana ihan niinkuin joku hullu professori olisi tehnyt klooneja yhdestä friikiksi pukeutuneesta kylänhullusta!
miksei kaikki voi vaan olla ihan omana itsenään.
Pukeudun siihen mitä puhtaana on, vihaan heviä/punkkia/animemusiikkia ja niin edespäin, en edes kuuntele musiikkia juurikaan.
Olisit sinäkin oma itsesi.
toivottavasti etoo näitä tyyppejä jokka kulkee talvella pukeutuneena shortseihi, t-paitaa ja sandaaleihi. siinä sitä onkin selittämistä!
Olenpas! Omistan myös avaruussukkulan jolla käyn joka vuosi kolme kertaa Kuussa.
No, sanoisin että et kuulosta mitenkään omituiselta ainakaan minun mittapuullani. Luulen että aika monella on jokin päänsisäinen juttu, ajatus tai miete joka voi olla erikoinen. Moni ei sitä paitsi puhu ääneen päänsä sisällöstä, eli luulen, että julkierikoisten ihmisten ohella keskuudessamme on myös piiloerikoisia ihmisiä. Heidän käyttäytymisensä ja norminsa joskus saavat luulemaan, että täytyisi olla niin kuin he ollakseen normaali tai suosittu. Kohtalon ivaa sitten on, että nämä "normaalit" menevät kotiinsa ja sulkevat verhot ja alkavat harrastaa jotain valomiekkailua vaaleanpunaisten tuoksukynttilöiden palaessa ja ratkoa toisen asteen yhtälöitä yöllä kello kaksi.
Tuohon, mitä sanoit pään sisällä elämisestä, on totta, että siten säästyisi muiden halveksunnalta. Mutta säästyy sitten myös heidän kiintymykseltään - eli elämältä. Se olisi kuitenkin loppupeleissä aika surullinen kohtalo.
samanlaisia tuntemuksia, kuin aloitusviestissä.. ei sitä kuitenkaan jaksa loputtomiin mitään esittääkkään.
Joo, siksi olenkin usein hiljaa kun tiedän etteivät ihmiset minun juttuja kumminkaan tajua, tulee vain tuijottelua sen takia. Viihdyn vain avointen ja rauhallisten ihmisten tai omanlaisteni kanssa, mutta on vaikea lähteä ettimään sellaisia kun ei tiedä mistä ettiä. Enkä halua muuttaa itseäni muuksi, sillä tavalla saa vain pintapuolisia ystäviä, mikä minulle on kuin ei omaisi ystäviä ollenkaan. On vain rasittavaa pitää yllä esitystä pitemmänpäälle....
aivan totta
En tiedä onko ongelma siinä "ettei löydy samanlaisia ihmisiä" vai sitten siinä "ettei tutustu uusiin ihmisiin vaikka he olisivatkin erilaisia".
Oman kokemukseni mukaan yksinäisyys yleensä johtuu osittain tuostakin ettei tutustu erilaisiin ihmisiin vaan etsii "samanlaisia" ja lopulta jos ei itsekkään viihdy näiden "samanlaisten ihmisten kanssa" niin ei osaa sanoa että mitä etsii...
Joskus vastakohdat täydentävät toisiaan myös ystävyydessä, ei ainoastaan rakkaudessa. Hiljainen ihminen voi tuntea olonsa mukavammaksi puheliaan kuin toisen hiljaisen kanssa. Aina ei kannata miettiä ystävän "kriteereitä" kauhean tarkkaan, katsoo, millaisia tyyppejä eteen tulee ja miten tilanteet heidän kanssaan kehittyvät.
Minkä ikäinen olet? Entä onko sua koskaan epäilty Aspergeriksi tai ADDksi? Tulee nimittäin väistämättä tekstistäsi mieleen että voisit olla jompaa kumpaa. Selittäisi ehdottomuuttasi, ylikeskittymistäsi ja erilaista tapaa ajatella. Ja sitä kautta myös sitä, miksi ihmissuhteiden solmiminen voi olla työlästä. Molempia ominaisuuksia löytyy kyllä ns normaaleistakin, mutta korostuessaan ne viittaavat neurologisesti erilaiseen ihmiseen. Jos kiinnostaa kannattaa googlata molempia, myös suuntaa antavia testejä löytyy netistä. ADDstä löytyy useimmiten yhteydestä ADHD, koska siinä on kyse samasta neuroligisesta ominaisuudesta mutta ilman hyperaktiivisuutta.
Jos suuntaa-antavat testit viittaavat jompaan kumpaan kannattaa hakeutua neurologille diagnoosiin. Itselläni tuli tämä asia vasta aikuisena vastaan ja helpotti hirveästi kun ymmärsin miksi ajattelen/toimin niin kuin toimin. Lääkkeet voivat auttaa riippuen ongelmasta, mutta tärkeintä on ymmärtää itseään ja omaa suhdettaan muihin ja miten sitä työstää. Nimittäin ei ole pakko jatkaa loppuelämää takoen päätä seinään. Sitä on erilainen ja erilaisena pysyt, mutta ymmärrys antaa välineitä työstää itseään ja asiat voi muuttua.
sori mut heti jos ajattelee erilailla, on heti joku vitun syndrooma? ihmisil esiintyy siis vaan yhtä luonteen piirrettä, ja jos se poikkee jotenki niin on sairas, adhdh tai autistinen?
oot äänekäs, saat paljon kavereita = normaali, terve, hieno
oot hiljainen, et saa helpolla kavereita = epänormaali, sairas, syndroomainen
noita tautisia löytyy sit varmaan aika paljon maapallolta.
vittu tätä maailmaa
Kirjoitin omasta kokemuksestani. Olen juuri tuollainen itsekin, ollut koko elämäni. ADD tai ADHD ei ole sairaus vaan ominaisuus. Aspergerpiirteitä on monilla, ilman että niihin liittyy mitään sen kummallisempaa eikä muutamilla piirteillä saa diagnoosia. Mutta kun itse olen ollut"erikoinen" koko elämäni ja se on valitettavasti ajanut minua ihmisistä syrjään, saanut minut eristäytymään erityisesti vasta vanhemmiten, niin en halua sellaista muille. Nimittäin jos oikeasti ominaisuudet aiheuttavat ongelmia, esim juuri yksinäisyyttä niin silloin mun mielestä niihin kannattaa hakea apua. Valitettavasti iän mukana ongelmat kumuloituvat, sosiaalisesti heikosta ihmisestä tulee pettymysten myötä entistä heikompi jne. Jos taustalla on oikeita ongelmia vain typerys ei etsi itselleen apua. En väitä että AP olisi sitä tai tätä, mutta kuullosti niin tutulle, että ehdotin että hakee tietoa ja tekee testejä. Mitä se on sinulta on pois jos joku vaikka saiskin apua siitä, että ymmärtää miksi on erilainen kuin muut?
on varmaa mukava elää jollaki lääkityksellä
kukaan ei pakota syömään lääkkeitä. Aspergeriin ei edes ole. Hanki tietoa äläkä heittele olettamuksiasi. Vertaistuki, terapia, kuntoutus jne on normaaleja hoitomuotoja. ADD voi syödä lääkkeitä, mutta ne eivät ole psyyken lääkkeitä eivätkä siis muuta persoonaa eivätkä turruta. Kannattaisi tutustua aiheisiin´eikä vain heitellä mutu- mielipiteitä ja tuomita ihmisiä omien ennakkoluulojensa vuoksi.
mietin vaan et kannattaako ap:n mitää lääkkeitä harkita ku ees vielä tiedä mikä kyseessä.
Häh eks se oo vähän itensä huijaamista yrittää muuttaa synnynnäisiä ominaisuuksia lääkkeillä, on sitten sosiaalinen ja ilonen mutta voiko siitä oikeasti nauttia
sä oikein elät jos luulet että lääkkeet vaan hankitaan? Ei niitä lääkkeitä päätä ap, vaan ensin täytyy mennä lääkäriin ja saada diagnoosi, esim siitä että on ADD. Ja sen jälkeen keskustellaan siitä, olisiko lääkkeistä apua edes tässä tapauksessa vai olisiko esim kuntoutus ja vertaistuki se, millä lähdetään liikkeelle. Ja diagnoosia ei saa jonkun itse tehdyn nettitestin perusteeella, siihen kuuluu useampia käyntejä sekä neurologilla että psykiatrilla.
Mun pointti oli se, että jos kokee, että on erilainen ajatusmaailmaltaan ja se haittaa ystävyyssuhteiden solmimista siihen voi olla neurologinen syy. Jos asia kiinnostaa itseä siitä voi hakea tietoa ja tehdä suuntaa-antavia testejä. Kukaan ei pakota hankkimaan diagnoosia, kukaan ei pakota syömään lääkkeitä. Mutta jos löytyy syytä olettaa, että itsellä voi olla esim neurologinen ominaisuus miksi on erilainen niin jo pelkkä tieto siitä voi helpottaa elämää ja auttaa itseä näkemään miksi toimin miten sitten toiminkaan. Ja kun ymmärtää itseään voi myös halutessaan ohjata itseään toimimaan myös hieman eri lailla kuin ennen ja helpottaa siten omaa elämäänsä.
huijaamista siinä on? Ei ne persoonallisuutta muuta, koita nyt ymmärtää. Ei se muuta sinua iloiseksi ja sosiaaliseksi tai vihaiseksi änkyräksi, olet mitä olet. Esim ADD lääkitys auttaa niin, että on ns pinnaa enemmän, eli pystyy vaikka laskun maksuun helpommin kun viitenumeron näpyttely ei ole tuskaa kun asioihin pystyy keskittymään normaalisti. Suurin osa meistä ottaa hermostoon vaikuttavia lääkkeitä kummemmin miettimättä, esim allergialääkkeet ja yskänlääkkeet eikä kukaan mieti vaikuttaako ne persoonaani, koska me tiedämme ettei ne vaikuta. Sama homma on ADD lääkkeissä. Psyykenlääkkeet toimii perusperiaatteiltaankin eri lailla, ne on pitkäkestoisia ja vasteen saaminen kestää usein viikkoja, jollei kuukausia, toisin kuin ADD lääkkeissä. ADD lääkkeet monet ottaa vain työpäivän aamuna, ei viikonloppuna tai lomilla, eli tarpeen mukaan.
Minun persoonaa lääkitys ei ole muuttanut mihinkään suuntaan, mutta elämänlaatu on parantunut moninkertaisesti. Se voi olla vaikeaa käsittää ihmiselle, joka ei ole kokenut samaa. Kärsimys ei jalosta ketään eikä sen jatkumista pidä tarjota ainoana oikeana ja jalona tapana elää, jos on asioita joihin ihminen voi vaikuttaa. Jokainen saa tehdä omat valintansa miten haluaa tukea, ulkopuolisille se ei kuulu. Pääasia on se, että ihminen itse kokee voivansa hyvin/paremmin kuin ennen. Tuomitsemalla ja kylvämällä ennakkoluuloja estät ihmisiä hakemasta apua. Mielestäni tärkeintä on lisätä tietoa ja antaa sen jälkeen jokaisen hakea itselleen sopivan hoitomuodon. Vanha sananlaskukin sanoo, ettei tuleen pidä jäädä makaamaan.
Mää tykkää hookoon sinisestä! mutta kaveriksi en sitä kelpuuta, m'oon semmonen peto. Lurps! :)
Mitä luulet, ymmärrätkö itsekkään omituisia ajatuskaavojasi?
Muakin ahdisti joskus, kun ei kaverit olleet tarpeeksi kriittisiä kaiken mahdollisen suhteen, eivätkä ymmärtäneet/kiinnostuneet tarttumaan kiinni kaikenmaailman mahdollisiin virheisiin siinä tavassa jolla todellissutta käsitellään jonain tosiasiallisena kappaleena jota voidaan väännellä kuin Rubikin-kuutiota (vai mikä se oli...) ja todeta natsaako värit vai menikö vikaan...etc. Nyt, kun on asioita joitain vuosia yksinään saanut päässään pyöritellä, niin en minäkään ymmärrä mitä kiinnostavaa siinä on miten todellisuutta tulkitaan, ja miten sitä esitetään... Vituttaa koko ajattelu.
Ota lobotomia, löydä ystäviä, se palkitsee lopuksi.
Lobotomia vois olla ihan fiksua, tuntuu että omantasoista juttuseuraa ei vaan löydy. Fiksu, huumorintajuinen ja keskustelutaitoinen ei luulis olevan hirveän kovat kriteerit.
Voisin kyllä kaveerata sun kanssa, mutta luulen että itse en kelpais sulle kaveriksi.
Oletpa itsekäs, kun haluat itsellesi itseäsi varten jonkun, jonka pitää jaksaa kuunnella jupinoitasi. Eikö elämän rikkaus olekin siinä, että erilaisuudet kohtaavat ja opitaan toinen toisiltamme jotakin,eikä valjasteta toista pelkkiin omiin tarkoituksiin. Itse olet tosi ääliö, kun ajatuksesi pyörii oman perseesi ympärillä. Rupea näkemään toisissa kans jotakin muuta, kun ääliömäisyyttä, jota itsestäsi heijastat muihin.
mut mielestä asia on niin ettei erilaisia kuunnella ollenkaan niin miten sitte se toinen oppii siitä mitään?
Kirjoitit, että olisi aivan helvettiä roikkua sellaisen ääliön mukana, "jota ei oikeasti edes kiinnosta tekemisesi" .... jne jne.
Entäpä, jos Sinä itse ensin kiinnostuisit muista?
Eikö Ystävyys ole molemminpuolista kiinnostusta? Eikö silloin myöskin saa, kun itsestään ensin antaa?
Katsokaas kun joskus harvoin löytyy semmosia ihmisiä joiden kanssa tulee jo muutaman sanan jälkeen hyvin juttuun. Sellaisia oli kouluaikana, mutta katosivat lopulta elämästä koska piti muuttaa kauas pois (ja harvalla oli kännyköitä silloin).
Tule keskustelemaan Verkkoklinikalle.
http://www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/&c=3608453&f=6968964