Mitä tehdä Turussa?

Japa76

Terve

Meitä olisi poikaporukka tulossa tutustumaan Turkuun. Tulemme Keski-Suomesta, eikä kenelläkään ole juuri kokemuksia ko. kaupungista. Tietysti linna ja Tepsi tunnetaan, mutta nyt ajattelin tarjota äijille jotain muuta. Eli tarvitsisin vienkkejä.
Olemme 25-35 vuotiaita ja porukka koostuu noin 15:sta oliosta. Vierailumme kestää 3 päivää.

Ainakin näihin tarvitsisin neuvoja. Kiitos jo etukäteen.

1. Turussa on kuuluisia pubeja. Mieleeni tulee ainakin Apteekki ja Pankki, mutta mitä muita kannattaisi kiertää?

2. Olisin kiinnostunut mukavasta saunapaikasta. Loytyisikö joku "edustava" tai erilainen sauna kaupungilta tai sen välittömästä läheisyydestä?

3. Hyvä ruoka kiinnostaa aina! Paikka voisi olla taas vähän "erikoinen", voit ehdottaa useampiakin paikkoja. Aiomme syödä reissulla sekä pihviä, että pitsaa.

4. Sitten pitäisi tutustua tietysti linnaan, mutta mielellään veisin äijät myös jonnekin muualle ns. kulttuuri kohteeseen. Mikä voisi kiinnostaa kolmekymppisiä, illan juhlineita karpaaseja esim. lauantai aamupäivällä???

Vinkit näihin auttaisivat minua matkan suunnittelussa suuresti!

Voit toki ehdottaa tekemistä listan ulkopuoleltakin.

22

4687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VALVOJA3

      LAITELLA NOITA TYPERIÄ PROVOJASI! KOETA KEKSIÄ JOTAIN MUUTA,VAI ONKO SINULLA PAKKOMIELLE?

      • japa76

        Juu, tota. Olen liikkeellä kyllä aivan asiallisella asialla. En ole aikaisemmin kirjoittanut ko. palstalle ikinä, joten pakkomiellettä minulla tuskin on. Tarkoituksenani ei todellakaan ole provosoida, vaan saada paikallista apua ongelmaani, koska en todellakaan tunne kaupunkinne mahdollisuuksia ja haluaisin matkan järjestänä saada kivan viikonlopun kaveriporukalle.
        On varsin ikävä kohdata tällainen palaute. Toivottavasti nimimerkkini ei viittaa johonkin ongelma tapaukseen.
        Valvoja3 sai ainakin onnistuneesti yritykseni epäonnistumaan, jos joku olisi vaikka halunnut auttaa...

      • Aina tätä samaa
        japa76 kirjoitti:

        No siinä tapauksessa, kelaa Turku-keskustelua taaksepäin. Sieltä löytyy aiheesta vaikka kuinka ja paljon.

    • Huono provo.

      Ei tarvitse kuin silmäillä otsikoita niin asiasi saa vastauksia.
      "Homobaarejakin" poikaporukallesi löytyy, saunojakin.

      • .,.,.,.,.,.,

        Joo, tervetuloa turkuun, kuten varmaan vastausviestitkin antavat ymmärtää:)

        Yhtäkkiä en ulkokuntalaisena osaa het kohta isommin olla avuksi, mutta kulttuurikohteista ainakin purjealus suomen joutsen on tsekkaamisen arvoinen, ja samalla suunnalla linnan kanssa.

      • Japa76
        .,.,.,.,.,., kirjoitti:

        Juu, kiitos vaan kaikille avusta.
        En ole tälläisten keskustelupalstojen aktiivi käyttäjä/lukija ja tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän pysyä poissa jatkossakin. Jos nyt joku haluaa tänne jotain asillista laittaa, niin käyn kyllä lukemassa.
        Hyvää syksyn jatkoa.

      • ex turkulainen
        Japa76 kirjoitti:

        Ajankohta vierailulle Turussa on ikävä, sillä syksy on syksy, joka puolella Suomea. Olisitte menneet elokuussa, niin olisin ehdottanut "krapula-aamun" retkikohteeksi Vepsän saarta, kiva paikka!
        Syömisestä sen verran. että muutamat jokilaivat toimivat myös syksyllä ja Svarten silakat ovat ehdottoman kokeilunarvoisia, jos kalasta tykkää.
        Pubeja on. Koittakaa vaikka Koulua, oma panimo, jos oluesta pitää.
        Entisenä turkulaisena mietin tosiaan, että mitä ihmettä Turussa voisi lokakuussa tehdä ja nähdä...no ne kapakat ja...? Mukavaa reissua vaan teille ja ei kannata välittää, jos palstalla ei aina asiallista tekstiä saa vastaukseksi, tää on suomi24:)

      • Turkulainen14
        Japa76 kirjoitti:

        Juu, kiitos vaan kaikille avusta.
        En ole tälläisten keskustelupalstojen aktiivi käyttäjä/lukija ja tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän pysyä poissa jatkossakin. Jos nyt joku haluaa tänne jotain asillista laittaa, niin käyn kyllä lukemassa.
        Hyvää syksyn jatkoa.

        Olen pahoillani että olet saanut tuollaisia vastauksia! Joku mainitsi Turun Linnan, ja sitä minäkin suosittelen. Pääsymaksu on kalliimpi kuin muissa Turun museoissa, mutta siinä on myös vastinetta rahalle. Aikaa linnassa menee helposti useampi tunti. Pubeista ja saunoista puheenollen, olen joskus saunonut Pub Port Arthurissa. Siellä saunasta pystyi tummennetun lasin läpi seuraamaan menoa pubin puolella, ja saunaan tarjoiltiin juomia. En kyllä yhtään osaa sanoa minkä tyyppistä porukkaa siellä yleensä käy. Ja jokirannassa kannattaa käydä kävelemässä, vaikka syksy onkin.

      • Turkulainen14
        Turkulainen14 kirjoitti:

        Sanoitkin menevänne Turun linnaan joka tapauksessa. Vaikea keksiä muuta suositeltavaa, se vaan on paras! Kakolan kierroksetkin taitaa olla ohi jo...

    • åbontsiku

      tosiaan tämä ei varmaan paras forum ole, jos odottaa aikuismaista ja asiallista vastausta. :-) itsekin sattumalta eksyin, ja koitan nyt antaa jtn vinkkejä. olen reilu parikymppinen ja asunut turussa vasta kolme vuotta itsekin.

      1. Turussa on kuuluisia pubeja. Mieleeni tulee ainakin Apteekki ja Pankki, mutta mitä muita kannattaisi kiertää?
      - riippuu ihan millaisesta menosta tykkäätte. mikäli sedulat ei ole pois luettu, kannattaisi ehkä mennä apolloon, jossa on hiukan "aikuisempaa" menoa. suosittelen googlettamaan, niin löytyy ohjelmistoa. toinen hyvä paikka on börs. JOS siis haluaa bilettää. pubeista en niin tiedä, onnelan vieressä oleva rento voisi olla mukava paikka, kuten myös edison. google!

      2. Olisin kiinnostunut mukavasta saunapaikasta. Loytyisikö joku "edustava" tai erilainen sauna kaupungilta tai sen välittömästä läheisyydestä?
      - tähän en valitettavasti osaa vastata, niin vähän vasta viettänyt aikaa täällä itsekin ja oma sauna löytyy. johon ette valitettavasti kaikki mahdu. :-D

      3. Hyvä ruoka kiinnostaa aina! Paikka voisi olla taas vähän "erikoinen", voit ehdottaa useampiakin paikkoja. Aiomme syödä reissulla sekä pihviä, että pitsaa.
      - hmm... suosittelisin tätä: http://www.porc.fi/ hinta-laatu-suhteeltaan loistava uusi paikka. tietysti perus amarillot ja muutkin löytyy. lisäksi s-ketjun kaikki ravintolat ovat hyviä turussa. netistä löytyy.

      4. Sitten pitäisi tutustua tietysti linnaan, mutta mielellään veisin äijät myös jonnekin muualle ns. kulttuuri kohteeseen. Mikä voisi kiinnostaa kolmekymppisiä, illan juhlineita karpaaseja esim. lauantai aamupäivällä???
      - http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=8192&culture=fi-FI&contentlan=1 :-) aboa vetus, ars nova, jokin teatteri...?

      toivottavasti oli jtn apua! suosittelen lämpimästi googlettamaan. :-)

      • ei turkulainen n31

        1. Turussa on kuuluisia pubeja. Mieleeni tulee ainakin Apteekki ja Pankki, mutta mitä muita kannattaisi kiertää?
        *En harrasta pahemmin pubeja, mutta Apteekki, Pankki ja Koulu ovat tutustumisen arvoisia*

        2. Olisin kiinnostunut mukavasta saunapaikasta. Loytyisikö joku "edustava" tai erilainen sauna kaupungilta tai sen välittömästä läheisyydestä?
        *Saunoja:
        http://www.strandbogroup.fi/fi/airisto_spa
        http://ewhweb1.webhotelli.fi/~jarvelaf/index.php/jarvela
        http://www.netti.fi/~epitihia/
        http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=112314
        http://www.kiitorata.fi/index.php?page=saunaosasto
        http://www.herrankukkaro.fi/fi/herrankukkaro
        http://www.alvarium.fi/main.php?p=sauna
        http://www.pitohermanni.fi/fi/Edustussauna Hermanni.html
        http://www.villawolax.fi/Wolax/sauna.html

        3. Hyvä ruoka kiinnostaa aina! Paikka voisi olla taas vähän "erikoinen", voit ehdottaa useampiakin paikkoja. Aiomme syödä reissulla sekä pihviä, että pitsaa.
        *http://www.parilla.fi/turku/idea.html
        *http://www.ravintolaharald.fi/turku/
        *http://www.turunkellariravintola.fi/index.cfm

        4. Sitten pitäisi tutustua tietysti linnaan, mutta mielellään veisin äijät myös jonnekin muualle ns. kulttuuri kohteeseen. Mikä voisi kiinnostaa kolmekymppisiä, illan juhlineita karpaaseja esim. lauantai aamupäivällä???

        *Linnaan tutustuminen sekä jos vähäkään meri kiinnostaa niin Forum Marinumin "jokapaikanpääsylipulla" pääsee moneen näyttelyyn sekä tietysti Joutseneen kuten joku jo mainitsi:
        http://www.turku360.fi/360/museot/forum_marinum/forum_marinum.htm

        Jos aktiviteetit kiinnostaa niin ehkä Kiitoradalle keilaamaan tai golfaamaan tai ehkä
        megazoneen laserpyssyillä ampumaan..

        Tässä muutama idea, toivottavasti teillä on hauskaa!

      • Vaan on kuin onkin

        Suomi24 ei todellakaan ole oikea paikka kysyä asiaa jota on kysytty jo kymmeniä kertoja aiemmin.
        Sanoit, että antaa olla. Et siis vaivautunut lukemaan aiemmin kirjoitettuja tekstejä vaikka sinua siihen kädestä pitäen neuvottiin? Et voi olla muuta kuin provo ja minua säälittää nämä hyväntahtoiset hölmöt jotka näkevät vaivaa vastatakseen sinulle jälleen kerran. Täysin turhaan. Milloin muuten ajattelit kysyä jotain yhtä originaalia seuraavan kerran? Parin viikon päästä?

      • kakkaa lumella.
        Vaan on kuin onkin kirjoitti:

        Miksi pitää vittuilla, jos ei ole antaa aivan asialliseen kysymykseen vastausta? Itse en ainakaan yhtänä vastaajista ihmettele, että kysyjä pysyy poissa tällä ilmapiirillä varustetusta peikkolasta.

        Enemmän kutsuisin näitä vittuilusektorin vastineita provoiksi kuin itse alkuperäistä kysymystä.

      • Keskustelu taito hukassa
        kakkaa lumella. kirjoitti:

        Miksi pitää vittuilla, jos ei ole antaa aivan asialliseen kysymykseen vastausta? Itse en ainakaan yhtänä vastaajista ihmettele, että kysyjä pysyy poissa tällä ilmapiirillä varustetusta peikkolasta.

        Enemmän kutsuisin näitä vittuilusektorin vastineita provoiksi kuin itse alkuperäistä kysymystä.

        Kerro miksi kirjoitit tänne kommenttisi jos kerran olet sitä mieltä ettei aiempia kommentteja ole tarpeen lukea? Tarkoitan tällä sitä, että mielestäsi kysyjän lähettämä kysymys oli asiallinen vaikka vastaukset kysymyksiin olivat jo olemassa ja löydettävissä ja näin ollen koko kysymys oli turha. Tällä samalla periaatteella kenenkään ei tule lukea sinunkaan kommenttiasi vaan kirjoittaa itse sama kommentti vaikka kuinka monesti. Miksi siis kirjoitit kommentin jota sinun mielestäsi ei ole tarpeen lukea?

    • ....ni se o luultavast kaljal.

      1. Kiltit Keski-Suomen oliot, käy tietysti Panimoravintola Koulussa.
      Tuhmemmille tyypeille, äijämeininkiä löytyy Viikinkiravintola Haraldista.
      Levottomille sieluille, suosittelen jokilaivojen kiertämistä.
      Ja jos, haluatte juoda olusenne Vessassa, niin sekin onnistuu.
      2. Miltä kuulostaisi, saunoa Kiitoradalla?.
      Ennen tai jälkeen saunomisen, keilailua, minigolffia tai minicurlingia.
      3. Ruokapaikkoja löytyy, lähes joka korttelista ja torilta saa
      snakarinkin tuotteita.
      4. Parempi yksi päivä Turussa kuin kymmenen muualla!.
      Kohteet 1-3 läpi käytyänne, suunnistakaa katuvaisina, Enkeliravintolan
      kautta Taidemuseoon.
      - Mikäli ette, pode tässä vaiheessa pahoinvointia, niin merellisestä
      ympäristöstä, voi nauttia kaupunkilossi Förin kyydissä.
      Lisää infoa olioiden viihdykkeeksi, löytyy alla olevasta linkistä.
      http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=8726&culture=fi-FI&contentlan=1

      Syömä, juoma ja juhlima Turus!
      -Turus o monet Suamen parhaimmist ravintoloist misä teeveest tutut keittiömestarit hemmotteleasiakkai. Sit on muutama tosi kummallinen pupi: tääl on otettu tavaks muutta kaik tyhjillens jääneet rakennukset kapakoiks niin et jos turkulainen sano et on pankis käymäs tai apteekis tai vessas tai koulus ni se o luultavast kaljal. Paris paikas on oma panimo ja ni ettei olt tarvis tehraskalja valla juara.
      - Yässen aikaa on aika hulina: kannatta muista et jos Tami on keksiny jääkiekon ni Seru on keksiny yäkerhon. Aurajoes on nimpal ravintolapaatei et nykyäs pääse jokke pisi tuamiokirkolt linnal asti ilman et tartte olla hetkekä kuivil. Turus on muutenki nimpal ravintolapaikoi et tualei on enemmän kun täysikässi turkulaissi. Ai et kui? No sentähren tietty et turistit mahtuis ja.
      Sano Markku Heikkilä.

      Tervetuloa Turkuun :)

    • sulle tiedoksi

      Hyppäätte junaan ja matkustatte helsinkiin, sieltä löytyy kaikkea yllin kyllin ja saa vielä hyvää palvelua.

      • Japa76

        Kiitos vastauksista, niistä oli apua. Reissu alkaa hahmottua.
        Niille kaikille, joita kunnolla vituttaa kysymykseni, toivottelen pikaista paranemista ja jatkakaa valitsemallanne tiellä (kusipäitä tarvitaa tekemään paskaduunit) ja niille, jotka vastasivat kysymyksiini, toivottelen oikein mukavaa syksyn jatkoa!

      • ....ni se o ....

        ...miten reissu meni, missä kävitte yms. kuulumisia.
        Hyvää syksyä myös sinulle :)

    • apustaja

      tutustaksss mibsesss

    • teretulemastkovasti

      1. Suxes Yliopistonkadulla
      2. Turun uimahalli.

    • pääsette.panolle

      Huoriakin löytyy, kysy yhdeltä salaisen poliisin agentilta. Pukeutunut berberiin, kaulukset pystyssä ja lierihatun lierit alhaalla. Tunnussana: pillua pitäis saada.

    • jämptijuttu

      Laittaa jonkun kivan mekon päälle ja puna huuleen,menee pernoon notkumaan matuja tulee ja raiskaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4372
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      122
      2822
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2582
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1556
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      117
      1498
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1219
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1154
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      184
      1003
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe