Moi...No, olen 19-vuotias ja valmistuin tänä keväänä ammattiin ja käyn töissä tällä hetkellä. Asun omassa kodissa ja tulen taloudellisesti omillani toimeen hyvin, että ei siltä puolin mitään ongelmaa. Täytän tammikuussa 20 vuotta. Mulla on 4-vuotias lapsi. Olen siis "teiniäiti" koska sain lapseni 15-vuotiaana. Olin siinä just täyttänyt 15v kun sain tietää raskaudesta. Mulla oli poikaystävä, eli lapseni isä, vielä pari vuotta poikani syntymän jälkeen. Suhteemme päättyi koska mies oli väkivaltainen. Hän hakkasi mua melkein joka päivä, joten lähdin suhteesta kestettyäni sitä vuosia. Mies oli mua 3 vuotta vanhempi ja asuin hänen luonaan silloin. Nyt olen ollut yksinhuoltajana pari vuotta kohta.
Sitten asiaan:
Olen raskaana. Mulla oli tossa muutamia viikkoja sitten sellanen yhen_illan_juttu jonka seurauksena tulin raskaaksi. Ensimmäistä kertaa noin 3 vuoteen lähin kunnolla kavereiden kanssa viettämään iltaa ja ilta päättyi sitten sillä lailla, että se mies tuli kämpilleni ja niin edelleen. Älkää nyt saako musta sellasta kuvaa, että oon "perus teiniäiti joka ryyppää viikonloput ja ei pidä huolta muksustaan", koska sellanen en ole. Pidän hyvän huolen lapsestani ja olen aina pitänytkin. En oikeasti edes muista millon viimeksi olin ollut humalassa, baarissa ja kavereiden kanssa illan vietolla ennen tätä kyseistä iltaa. Ja äitini vielä kaiken lisäksi mulle ehdotti sitä, että kannattaisko mun käydä vähän tuulettumassa. Noh, ei siinä mitään, mulla oli tosi kiva ilta ja mies oli myös tosi kiva. Seuraukset ei niin kivat kuitenkaan ole. Ehkäisy jäi, koska oltiin molemman vähän humalassa. E-pillerietä en ole pitkiin aikoihin käyttänyt koska en koe tarvitsevani niitä, koska mulla ei ole vakituista kumppania enkä ole koskaan ennen tätä mitään yhden illa juttuja harrastanut. Tai no voiko tätä enää yhdenillanjutuksi kutsua, koska olen tapaillut kyseistä miestä lähiaikoina melko tiehään. Pojalleni en ole vielä miestä "esitellyt" eli hän ei ole luonani käynyt sillon kun lapseni on kotona. Seksiä ollaan pari kertaa jälkeen päinkin harrastettu mutta ehkäisyn kanssa. En ole kertonut miehelle vielä raskaudesta koska en uskalla. Olen vihdoinkin tavannut ihanan miehen joka osaa ottaa mut huomioon oikeella tavalla ja on vaan niin ihana, niin pelkään että hän "jättäisi" mut jos kerron raskaudesta... Sain tietää raskaudesta noin 4 viikkoa sitten ja olen käynyt ultrassa, ja olen nyt viikolla 9 raskaana. En halua aborttia. Miten kerron tälle miehelle? Mitä teen sitten jos hän ei lasta haluakkaan? Hänellä ei ole ennestään lapsia toisin kuin mulla. Hän on 24-vuotias eli vähän musta vanhempi. En mä halua jäädä 2 lapsen yh:ksi sitten! Yhessäkin on jo tarpeeksi kun yksin joutuu kaikesta huolehtimaan. Ei sillä että valittaisin "kohtaloani" teiniäitinä, vaan sitä että tottakai tämä raskasta on, ihan niinkuin muillakin äideillä ja iseillä. Pojallani diaknosoitiin AD/HD tässä lähiaikoina ja hänellä on siihen lääkitys. Pojalla on myös allergioita ja astma, joten nykyään lääkkeisiin menee aika paljon rahaa. Pojalla oli koliikki vauvana ja noin 2-vuotiaaseen saakka kuukausittain korva- ja silmätulehduksia, vatsa- ja allergiaoierita on paljon eli tohtorilla on vierailtu enemmän kun laki sallii. Nyt on helpottanut kun lapsi kasvaa ja pärjää koko ajan enemmään itekseen, eikä enää tarvii ihan jokaista liikettä vahtia. Pelkään kuitenkin sitä kun tämä vauva syntyy... Varsinkin sitä jos tapaamani mies ei sitä halua... Ymmärettäväähän se on jos ei halua, koska ollaan tunnettu vasta pari hassua kuukautta ja kaikki niin alussa vasta, eikä me vielä ihan vakituisesti edes seurustella. Vaikkakin siltä alkaa kyllä jo vähän vaikuttamaan. Pelottaa. En halua tällekkin lapselle isätöntä elämää. Pojallani ei sitä isähahmoa ole koskaa ollut. Ainakaan kunnollista sellaista. Kun erosin pojan isästä, ei hän ole poikaa halunnut sen jälkeen tavata. Eli siis toisin sanoen pojalla ei ole isää. Tämä tapaamani mies olisi täydellinen "isä" pojalle ja tälle tulevallekin... Kyllä mun se täytyy kertoa sille, että raskaana olen, ennemmin tai myöhemmin. Mua vaan niin pelottaa! Onko ketään jolla olis ollut tällästä? Miten mies sitten reagoi? Voi ei.... Kiitos.
Sitten asiaan:
Olen raskaana. Mulla oli tossa muutamia viikkoja sitten sellanen yhen_illan_juttu jonka seurauksena tulin raskaaksi. Ensimmäistä kertaa noin 3 vuoteen lähin kunnolla kavereiden kanssa viettämään iltaa ja ilta päättyi sitten sillä lailla, että se mies tuli kämpilleni ja niin edelleen. Älkää nyt saako musta sellasta kuvaa, että oon "perus teiniäiti joka ryyppää viikonloput ja ei pidä huolta muksustaan", koska sellanen en ole. Pidän hyvän huolen lapsestani ja olen aina pitänytkin. En oikeasti edes muista millon viimeksi olin ollut humalassa, baarissa ja kavereiden kanssa illan vietolla ennen tätä kyseistä iltaa. Ja äitini vielä kaiken lisäksi mulle ehdotti sitä, että kannattaisko mun käydä vähän tuulettumassa. Noh, ei siinä mitään, mulla oli tosi kiva ilta ja mies oli myös tosi kiva. Seuraukset ei niin kivat kuitenkaan ole. Ehkäisy jäi, koska oltiin molemman vähän humalassa. E-pillerietä en ole pitkiin aikoihin käyttänyt koska en koe tarvitsevani niitä, koska mulla ei ole vakituista kumppania enkä ole koskaan ennen tätä mitään yhden illa juttuja harrastanut. Tai no voiko tätä enää yhdenillanjutuksi kutsua, koska olen tapaillut kyseistä miestä lähiaikoina melko tiehään. Pojalleni en ole vielä miestä "esitellyt" eli hän ei ole luonani käynyt sillon kun lapseni on kotona. Seksiä ollaan pari kertaa jälkeen päinkin harrastettu mutta ehkäisyn kanssa. En ole kertonut miehelle vielä raskaudesta koska en uskalla. Olen vihdoinkin tavannut ihanan miehen joka osaa ottaa mut huomioon oikeella tavalla ja on vaan niin ihana, niin pelkään että hän "jättäisi" mut jos kerron raskaudesta... Sain tietää raskaudesta noin 4 viikkoa sitten ja olen käynyt ultrassa, ja olen nyt viikolla 9 raskaana. En halua aborttia. Miten kerron tälle miehelle? Mitä teen sitten jos hän ei lasta haluakkaan? Hänellä ei ole ennestään lapsia toisin kuin mulla. Hän on 24-vuotias eli vähän musta vanhempi. En mä halua jäädä 2 lapsen yh:ksi sitten! Yhessäkin on jo tarpeeksi kun yksin joutuu kaikesta huolehtimaan. Ei sillä että valittaisin "kohtaloani" teiniäitinä, vaan sitä että tottakai tämä raskasta on, ihan niinkuin muillakin äideillä ja iseillä. Pojallani diaknosoitiin AD/HD tässä lähiaikoina ja hänellä on siihen lääkitys. Pojalla on myös allergioita ja astma, joten nykyään lääkkeisiin menee aika paljon rahaa. Pojalla oli koliikki vauvana ja noin 2-vuotiaaseen saakka kuukausittain korva- ja silmätulehduksia, vatsa- ja allergiaoierita on paljon eli tohtorilla on vierailtu enemmän kun laki sallii. Nyt on helpottanut kun lapsi kasvaa ja pärjää koko ajan enemmään itekseen, eikä enää tarvii ihan jokaista liikettä vahtia. Pelkään kuitenkin sitä kun tämä vauva syntyy... Varsinkin sitä jos tapaamani mies ei sitä halua... Ymmärettäväähän se on jos ei halua, koska ollaan tunnettu vasta pari hassua kuukautta ja kaikki niin alussa vasta, eikä me vielä ihan vakituisesti edes seurustella. Vaikkakin siltä alkaa kyllä jo vähän vaikuttamaan. Pelottaa. En halua tällekkin lapselle isätöntä elämää. Pojallani ei sitä isähahmoa ole koskaa ollut. Ainakaan kunnollista sellaista. Kun erosin pojan isästä, ei hän ole poikaa halunnut sen jälkeen tavata. Eli siis toisin sanoen pojalla ei ole isää. Tämä tapaamani mies olisi täydellinen "isä" pojalle ja tälle tulevallekin... Kyllä mun se täytyy kertoa sille, että raskaana olen, ennemmin tai myöhemmin. Mua vaan niin pelottaa! Onko ketään jolla olis ollut tällästä? Miten mies sitten reagoi? Voi ei.... Kiitos.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sun ei auta ku oikeesti kertoo tälle miehelle raskaudestasi. oletko ajatellut adoptiota?
kerrot vaan rohkeesti miten asiat on. Et pakota häntä jäämään isäksi, mutta toivoisit tukea yms..
kyllä hän viimeistään isosta mahasta huomaa sun raskauden, että kannatta kertoa äkkiä :D
Kerroin sille miehelle. Ollan oltu välirikossa pari päivää. Minä sitä ehdotin, että ei soiteta eikä nähdä vähään aikaan niin mies saa aikaa miettiä tätä asiaa ihan rauhassa ja kummatkin sulatella vähän tätä tilannetta. Eilen se kuitekin soitti...ja sanoi ettei todellakaan ole valmis saamaan lasta. Tai siis siinä mielessä ei ole valmis, että kun ei edes tunne mua vielä kunnolla eikä näin pitänyt missään nimessä käydä. Hän sanoi ettei kyllä halua mua pakottaa tai painostaa aborttiin, koska tein jo selväksi sen etten sitä tee. Hän haluaa olla mun tukena ja mukana lapsen elämässä. Ja sitten se sanoi että me voidaan hänen puolesta jatkaa siitä mihin jäätiin ja katsoa että mihin tämä kaikki meidät vie. Onhan tässä aikaa tutustua toisiimme, lapsi syntyy huhtikuun puolessa välissä. Hän siis haluaa seurustella ja odottaa lapsen mun kanssa, mutta eihän tämä mitään lupaa että yhessä pysyttäis ikuisuutta. Ja sitten jossain vaiheessa pitää näyttää tämä mies mun pojalle koska siitähän tulee pojan siskon tai veljen isä. :) Sovittiin että jossain vaiheessa katotaan jos muutetaan yhteen, mutta ei vielä ainakaan. Meillä on kuitenkin tämän hetkiset tunteet toisiamme kohtaa samoilla linjoilla, eli ollaan tosi kiinnostuneita toisistamme, ja niin edelleen. Ja nyt me sitten ihan seurustellaan. Saa nyt nähdä miten tässä käy. Toivottavsti kaikki menee hyvin.
Mitä mieltä olette, olenko mä vielä TEINIäiti? Kun mä ajattelen kyllä että olen kun esikoisen sain niin nuorena... Voinkohan jo alkaa ajatella itseäni ihan vaan äitinä ilman sitä teini-etuliitettä? Vai mistä se teiniäitiys oikeen määritellään... Iästä vai esim. käyttäytymisestä ja elämäntyylistä? Mä olen kyllä vielä nuori ja näiden Amerikan sääntöjen mukaan vielä hetken aikaa teini-ikäinen, mutta kun mietin niin olen jo monta vuotta pitänyt itse itsestäni ja vielä toisestakin ihmisestä huolen, tullut toimeen jne jne jne... Ja asunut omillani (ilman vanhempia) 15-vuotiaasta asti. Ja kun nyt käyn töissä ja tässä välissä ammattikin hankittu ja uusi koti... Niin mistä teidän mielestä määritellään se että onko teiniäiti vai ei? Olenko mä sellainen vieläkin? kiitos :)
saitte sovittua jonkinlaiset yhtesiset säännöt :) onnea vaan teille! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Minusta voit kutsu itseäsi ihan vaan äidiksi kun itse niin tahdot. Itse en todellakaan ole teini-äiti vaikka olin 19 kun tulin raskaaksi. Nyt olen 20 ja vauva tulee helmikuussa. Olen asunut 17-vuotiaasta omillani ja käyn vakituisesti töissä.
täytyy kyllä ihmetellä tota sun "juhlimista".
eikö sulla sanonut järki päässä enää mitään kun lähdet panemaan vierasta äijää..ei tullut mieleen että voisit tulla raskaaksi.
toivottavasti mies jättää sinut yksin, koska tuo tekosikin on aika moraaliton vielä SYNTYMÄTÖNTÄ lasta kohtaan.
onneksi itse en ole KOSKAAN harrastanut yhden illan juttuja, vaikka olenkin jo 23v aina on ollut järki mukana, ja itsellä ei ole tapana paneksia vieraita miehiä.
turhaan valitat kohtaloasi, itse olet valintasi tehnyt.
toivottavasti lapsesi ei niistä paljoa kärsi. ymmärrän että lähdit väkivaltaisesta suhteesta, mutta tuo yhdenillan juttu pistää miettimään moraaliasi ja vastuuntuntoasi.
kyllä mielestäni silloin jos lähdetään viihteelle, se ei tarkoita sitä että vedetään "överi-perseet" ja paneksitaan vähän joka suuntaan ilman ehkäisyä. hauskaa voi pitää ilman viinaa(tai että vedetään överit).
tanssiakin voi kavereitten kanssa tanssilattialla.katsoa leffoja, jutella ja nauraa.
tuo on sitten tulos kun annetaan viinaa ja seuraa "mieleltään kakaroille", tulee "vahinkoraskauksia" ja isättömiä lapsia.
toki syytä on miehessäkin sitä en kiellä, mutta ehkäisypillerit ja jälkiehkäisy on keksitty...
mielestäni todellakin olet TEINIÄITI sanan koko merkityksessä!!
ei välttämättä työ ja koulut tee aikuista, vaan OMA KÄYTÖKSESI JA VASTUUNKANTO TEKEE AIKUISEN(ja että oppii virheistään)
entäs sitten jos jäättekin yhteen ja lapsi syntyy ja sun pitäis taas päästä "viihteelle", menetkö ja petät miestäsi ja tulet raskaaksi taas jollekin tuntemattomalle?
tai jos miehesi menee viihteelle ja saattaa jonkun toisen naisen raskaaksi, kun pitää vähän hauskaa?
näköjään se lapsi ei aina kasvata aikuiseksi.
Minua itseäni ihmetyttää eniten se, että ihmisillä ei näytä olevan minkäänlaista VASTUUNTUNTOA eikä JÄRKEÄ toimissaan.
OK. Et ole valmis tekemään aborttia. Olet kuitenkin valmis tuottamaan maailmaan taas yhden yh-lapsen lisää, sillä sellainenhan tästä toisestakin(!) lapsesta tulee, jos tapaamasi "ihana mies" ei olekaan valmis muutaman viikon seurustelun jälkeen isäksi ryhtymään.
Mikä meni siis vikaan? No se, ettet estänyt tällaista tilannetta alunperin! Olet järjettömän lapsellinen ja naivi, jos kuvittelet minkään suhteen kestävän siltä pohjalta, että heti ensi tapaamisella mennään sänkyyn kännissä ja hups! Tuloksena on vauva! Vain elokuvissa ja saippuasarjoissa sellaiset jutut hyvin päättyvät.
Se minua myöskin todellakin ärsyttää, ettei lapsi tunnu teille nykylapsosille mitään merkitsevän parisuhteeesta puhumattakaan. Lapsia tuotetaan kenen kanssa tahansa ja periaatteet ovat jyrkät; aborttia ei missään tapauksessa! Lapsen kannalta asiaa ei tippaakaan ajatella. Muutaman viikon ihanuuden perusteella päätellään, että joku on valmis ja kykenevä hoitamaan isän velvollisuuksia. Missä järki?
Elämä sinullekin näyttää oilevan kuin tv-sarjoissa. Lapsia lisää vain vailla mitään vastuuta; mitäs se nyt haittaa, vaikka joka lapsella eri isä onkin! Sattuuhan sitä...
Ei elämä ole niin yksinkertaista, että sinä vain päätät hankkia lapsen. Sinulla on kuitenkin vastuusi lasta kohtaan puhumattakaan sitten sitä, että sinulla onn vastuu jo olomassaolevaa lastasi kohtaan. Sinun vastuusi on siinä, että järjestät lapselle turvallisen ja vakaan elämän!
Aikuinen ihminen ymmärtää elämän realiteetit paremmin. Jos sinä olet aikuinen, tuinnet vastuusi edes jatkossa. Mikä ihmeen ongelma normaalissa seurustelukaavassa on? Ensin opetellaan tuntemaan toinen, asumaan yhdessä ja sitten vasta aletaan lapsia hankkia? Onko se lyhyttempoisille teineille liian vaikea kaava?
Enköhän jo tossa alotuksessa sanonut, että lähdin ekaa kertaa moneen vuoteen vähän ulos ja myös senkin kerroin että en IKINÄ ENNEN ole minkää näkösiä yhen illan juttuja harrastanut. Ja tämä uusi mieheni on tasan toinen ihminen jonka kanssa olen seskiä harrastanut. Ja joo, olihan se vastuutonta kun ei ehkäsyä käytetty, mutta sitä suuremmalla syyllä kannan vastuun teostani. Tapasin sen miehen kyllä ensimmäistä kertaa silloin ja juttelin paljon hänelle ja asiat vaan meni niinkuin meni. En kaivannut mitään haukkuja keneltäkään, vaan pelkkää mielipidettä kysymykseeni jonka viestissäni esitin. Taitaa olla vikaa luetunymmärtämisessä? Kyllä tiedän että olis pitänyt ehkäsyä käyttää jos ei raskaaksi halua, mutta minä en silti aborttia tee koska se on mielestäni väärin. Eli siis olen jopa iloinen nyt tästä tulokkaasta.
En ollut överikännissä eikä ollut mieskään. Ja sitä paitsi lapset tulee silloin kun tulee, ei sitä voi etukäteen suunnitella. Olen erittäin vastuuntuntoinen ihminen ja osaan kyllä ottaa vastuun teoistani, eli miten niin tämä on moraalitonta syntymätöntä lastani kohtaan? Mitä sitten pitäis tehdä, abortti vai? Olisko se sitten vähemmän moraalitonta sitä lasta kohtaan vai?
Kyllä, lapset ja oma koti yms. ei tee aikuista vaan juuri se mikä tekee on se minkä jo sanoitkin, eli oma käytös ja vastuuntunto, elämän kokemus. Onneksi olen hyvä käytöksinen ja vastuuntuntoinen ihminen ja tunnen itseni aika pitkälti jo aikuseksi.
Kohtaloani en ole valittanut, pelännyt vaan että miten tässä käy.
Minulla ei ole mitään tarvetta lähteä viihtelle, koska ei kiinnosta. Onneksi kuitenkin viime kerralla lähdin, koska tapasin sentään ihanan miehen siinä matkan varrella. Joten ei, ei tule käymään niin että petän mieheni sillä, että haluaisin lähteä viihteelle. Tuskin miehenikään niin tekee. Vaikka ei sitä tiedä, kuitenkin vastuuntunoisen ja kunnollisen miehen käsityksen ole hänestä tähän menessä saanut.
""tuo on sitten tulos kun annetaan viinaa ja seuraa "mieleltään kakaroille", tulee "vahinkoraskauksia" ja isättömiä lapsia.""
Ensinäkään en juonut viinaa, vaan 2-3 siideriä, ja niistä tulin pieneen humalaan, koska en moneen vuoteen ole ennen tätä juonut. Toisekseen, en tunne olevani mieleltäni kakara, ja sille nyt ei voi mitään että esikoisestani tuli "isätön lapsi", vai olikohan sekin mun omaa vastuuntonnottomuutta? Vanhinkoraskaudeksi kutsuisin lähinnä sellasta, jota ei haluta ollenkaan ja tehdään sitten abortti koska kävi "vahinko". Mun osaltani kävi oikein mukava "vahinko" sillä lapsi on mun mielestäni erittäin tervetullut, oli se sitten isätön tai ei. Viaton se vanhempiensa tekosiin silti on.
Sitten vielä:
On kiva kuulla, että sinä olet kunnon kansalainen, et ole yhen illan juttuja harrastanut jne jne... Taidat olla sellainen ihminen jolla elämässä kaikki on tähän mennessä mennyt pileen, ja siksi moralisoit näin jyrkästi toisten ihmisten niin sanottuja virheitä ja muita tekoja. Katkeruus se paistaa teksistäsi läpi ja kirkkaasti paistaakin.
""näköjään se lapsi ei aina kasvata aikuiseksi.""
Näinkö olet luullut, että lapsen tehtävä on kasvattaa aikuiseksi?
Noh, mikäs siinä, kiitos tästä erittäin mielenkiintoisesta mielipiteestäsi! :) (Ps. Toivottavsti saat apua ongelmiisi, toivotan hyvää jatkoa sinulle.)
Jep, en missään nimessä aijo aborttia tehdä, en tehnyt 15-vuotiaana, en nyt, enkä koskaan tulevaisuudessakaan. Olen valmis tuomaan lapseni maailmaan, sitä en tiedä jäänkö yh:ksi, mutta jos niin käy niin on pakko tyytyä siihen. Vaikka ikävää se on kun lapsen kanssa jää yksin, niin itselle kuin lapsellekin. Mielestäni jo alkunsa saanut lapsi on kuitenkin jo olemassa, syntymätön lapsi jonka elämä on jo alkanut. En halua viedä lapseltani elämää, kyllä se varmasti haluaa elää, vaikka äippä nyt menikin vähän huolimattomasti toimimaan, ja hän sai alkunsa tästä joidekin mielestä ei-niin-hyvästä-tilanteesta. En ole abortinvastustaja, mutta oma mielipiteeni abortista on tämä, omalla kohdallani. Muut tekee lapsilleen mitä haluaa, ei se mulle kuulu, en siis ala kailottamaan sitä miten abortti on murha ja ties mitä. Mutta mielestäni tämä kohdussani kasvava pieni ihminen on jo elämäänsä myöten täysin OLEMASSA, kuten on jo syntynyt lapsenikin.
Tiedän kyllä sen, ettei elämä ole niin mustavalkoista ja helppoa kun voisi luulla. En halua väittää että olen aikuinen ja tiedän jo kaiken, koska niin ei ole, vaan sanoisin että olen kasvamassa aikuiseksi ja koko ajan oppimassa lisää asioita. Ja tämäkin juttu, tähän voisin sanoa että kaikki niitä viheitä joskus tekee! Elämä opettaa. Niin sitä elämänkokemusta kertyy, elämällä, tekemällä virheitä yms. En kuitenkaan tunne itseäni enää ihan teiniksi, vaan nuoreksi aikuiseksi. Jotkut voivat ajatella tämä yhden ainoa tekoni pohjilta että olen keskenkasvuinen ja tyhmä, mistään mitään tietämätön ja vastuuntunnoton pikkutyttö joka leikkii niin isoa ja mahtavaa aikuista, mutta en tunne olevani sellainen. Ei kukaan mua täällä varmaan tunne tai tiedä enempää minusta kuin vaan sen mitä olen kertonut. En halua puolustella tekoani, tottakai olisi pitänyt käyttä ehkäsyä tai muuta vastaavaa, vaikka ehkäistä koko tilanne... Ei sille vaan enää voi mitään, niin se elämä menee. Vaikka enhän minä siitä elämisestä vielä paljoa tiedäkkään, koska ei mulla ole elämänkokemusta paljoa, mutta ei kuulukkaa vielä olla! Ei kukaan 20-vuotias voi olla mikään kaiken tietävä super aikuinen. Totta kai vanhemmat ihmiset on viisaampia ja kokeneempia ja siksi nuorempien pitääkin ottaa neuvoja vastaan jos niitä tarjotaan. Eli siis tottakai aikuinen ja kokenut ihminen tuntee elämän realiteetit paremmin. Mutta sellainen ihminen varmaan tietää myös sitten sen, että elämä kuljettaa, ei sitä pysty etukäteen pitkälle ainakaan suunnitella. Tai voihan sitä suunnitella, mutta asiat monesti menee ihan päin vastaisesti. Mun elämäni on nyt kuljettanut mut tähän pisteeseen. Esim., en mä olis koskaan uskonut että saan 15-kesäsenä lapsen, mutta niin siinä vaan kävi. Tosin tottakai omat teot on se mikä vaikuttaa, mutta asiat vaan tapahtuu omalla mallillaan.
Mielestäni on turha jossatella sitä, mikse teit näin ja noin ja mikset vaikka tehnyt mielummin näin, vaan hyvien neuvojen antaminen ja sen semmonen ne auttaa sitten ens kerralla toimimaan viisaammin. Toisin kuin haukkuminen ja valittaminen ne vaan käy hermoon, eikä edes jaksa kiinnostaa sen toisen ihmisen pontti, eikä siitä silloin ota oppia.
olen melko samaa mieltä siitä, että ei ehkä ensimmäisenä vapaa-iltana pitkään aikaan mennä yhden yön tuttavuuden kanssa sänkyyn.
ja täällä kuulee monesti tuon klisee-lauseen;"lapsi kasvattaa aikuiseksi", joten ei varmaan ollut kirjoittajan päästä tekaisema juttu.
meno on nykyään näköjään sellaista että kohta ala-asteikäisetkin ovat raskaana, koska "nuorempana jaksaa paremmin".
varmaan ymmärrät nämä saamasi kommentit paljon paremmin kun omat lapsesi ovat 15v(ja toinen mahdollisesti tyttö)ja alkavat harrastamaan suojaamatonta seksiä ja yhden illan juttuja. kyllä varmaan silloin tulee sinullakin mietittyä että "mitä ihmettä tuon lapsen päässä liikkuu"!.
välttämättä en luokittelisi myöskään vahinkolapsen pitoa vastuullisena tekona. Mitä lapsi saa sellaiselta vanhemmalta joka ei edes ole omaa elämäänsä elänyt, tai vanhemmalta jolle lapsi on vain vahinko josta nyt kannetaan vastuu.
turhan monta lasta on heitteillä tuollaisen "vastuunkannon" takia.
kannattaisi ensin kokeilla hankkia jokin ruukkukasvi tai eläin, ja kokeilla pysyykö se kukka tai eläin hengissä edes vuotta, ja voiko kasvi/eläin hyvin vai sairasteleeko paljon. ollaanko eläin samantien lopettamassa jos ei vaan jakseta enää hoitaa, tai ruukkukasvi heittämässä roskikseen jos ei ole aina yhtä kukoistava.
sinun tekstistäsi enempi se katkeruus paistaa ja ELÄMÄTÖN NUORUUS.
lasten kun ei pitäisi lapsia tehdä, vaan elää se lapsuus ja nuoruus jonka aika on nykyiseltään lyhentynyt.
kysymys; miksi kukaan kadehtisi teiniäitiä?tai naista jolla ei ole käsitystä vastuusta?
jos sopii sanoa niin sinä tässä apua tarvitset..läheisriippuvaisuuteen.
Ei varmaan pitäis mennä heti ekana iltana sänkyyn niin.. Mutta minä vaan tein niin enkä todellakaan usko että se tapa jolla lapsi sai alkunsa vaikuttaa hänen elämäänsä tai muutakaan. Ai mitä lapsi saa jos sen synnytttää eikä abortoi? Elämän. Kyllä jokainen ihminen varmaan elämäsä haluaa elää, vai olisitko sinä itse halunnut tulla abortoiduksi vaan siksi että sait alkusi väärällä tavalla? Tai ehkä oletkin sellainen ja äitisi ei tehnyt aborttia ja jäit isättömäksi mistä johtuu tämä katkeruutesi? Kyllä sain minäkin alkuni "yhenillanjutusta", paitsi että mun vanhemmat sitten alkoi kans seurustella kun äitini tuli raskaaksi jne.. Ja mulla on 3 sisarusta ja kaikilla eri isä kuin mulla paitsi yhellä siskolla on sama. Eipä tämmönen ole mun elämäni laatuun vaikuttanut pätkääkään! Eikä ole sisarustenkaan.. Ja mun äiti ja isä on edelleen yhdessä.
Elämätön elämä ja nuoruus. Hmm.. Mistä päättelet että multa on jäänyt tähän mennessä jotain näkemättä tai kokematta? Siitäkö etten juo? Etten ole juonut moneen vuoteen? Vai? Juomattomuusko se merkitsee nuorilla sitä että nuoruus on jäänyt elämättä? En tunne että mun poikani olisi riistränyt multa mitään, olen vaan tullut vähän "j'äljessä" muita, esim. baarissa käynnit yms. illat ja hauskan pidot. Aina en tietenkään voi lähteä mutta ei voi kukaan muukaan äiti.. Baareissa käyminen ja muu ryyppäys ei mua kiinnosta pätkääkään. Oikeastaan joka päivä näen kuitenkin jotain ystäviäni, joilla on lapsia, ja niitäkin voi ei ole, ja käyn ulkona lapseni kanssa ja ilman ihan säännöllisesti. Mulla on yks kaveri joka odottaa lasta nyt ja sillä on 3-vuotias lapsi ennestään ja hän on mua vuoden vanhempi. Hänen kanssa käyn kahvittelemassa melkeen joka päivä (lapset välillä mukana) ja me puhutaan ja juoruillaan ihan samoista asoista kun muutkin nuoret. Olen tyytyväinen tämänhetkiseen elämätilanteeseeni, enkä ole katkera siitä että sain lapsen nuorena, eikä mulla ole nuoruus jäänyt elämättä. Olen vieläkin nuori ja ehdin elämässäni tehdä vielä vaikka mitä. (Siis muuta kun juosta baareissa, jos se sitä nuoruutta on).
""kannattaisi ensin kokeilla hankkia jokin ruukkukasvi tai eläin, ja kokeilla pysyykö se kukka tai eläin hengissä edes vuotta, ja voiko kasvi/eläin hyvin vai sairasteleeko paljon. ollaanko eläin samantien lopettamassa jos ei vaan jakseta enää hoitaa, tai ruukkukasvi heittämässä roskikseen jos ei ole aina yhtä kukoistava.""
Mihin pyrit tällä? Siihekö etten osaa/jaksa hoitaa lastani vai? Mun lapsella on hyvä olla ja hyvä elämä, eikä häneltä puutu mitään. On ihan samanlainen pikkupoika kuin kaikki muutkin ikäisensä. Hän on kokenut iha samoja juttuja kuin muutkin pojat ja hänellä on samoja leluja ja muita juttuja kuin muillakin. Mulla on kyllä 2 koiraakin, kultainennoutaja, 13-vuotias sellainen ja erittäin hyvässä kunnossa. Olen pitänyt siitä koirasta huolen niin kauan kuin vaan muistan. Sain sen koiran 7-vuotiaana. Ja toinen samanrotuinen koira mutta nuorempi 2-vuotias. Ja itseasiassa kyllä ruukkukasveja ja kesän istutuksia takapihalla on paljon. Pidän kasveista ja mulla on niitä paljon ja harvoin ne kuolee.
""kysymys; miksi kukaan kadehtisi teiniäitiä?tai naista jolla ei ole käsitystä vastuusta?""
Olenko jossain sanonut että pitäisi kadehtia? Jokaisen pitäis elää vaan omaa elämäänsä ilman että kadehtii tai haukkuu ja moralisoi kenenkään muun elämää kuin omaa.
""jos sopii sanoa niin sinä tässä apua tarvitset..läheisriippuvaisuuteen.""
Nyt en kyllä voi ymmrätää mitä tällä ajat takaa vaikka kuinka mietin.... Kerrotko?
"Elämätön elämä ja nuoruus. Hmm.. Mistä päättelet että multa on jäänyt tähän mennessä jotain näkemättä tai kokematta? Siitäkö etten juo? Etten ole juonut moneen vuoteen? Vai? Juomattomuusko se merkitsee nuorilla sitä että nuoruus on jäänyt elämättä?"
automaattisesti käsität nuoren elämän ryyppäämisenä..niinkö?
nuori voi kokea monia eri asioita ilmankin sitä viinaa, mutta ikävä kyllä nykyään päihteet alkavat olemaan turhan monella nuorella elämässä mukana liian aikaisin.
nuoren elämää: kavereitten kanssa harrastaminen, seurustelu, kotibileet(joissa ei ole pakko vetää kännejä), kavereitten luona yöpymiset ja ajanvietto muussakin mielessä(esim. yökylä), koulu(oleellinen osa nuoren elämää), eka työpaikka, sopeutumiset eri tilanteisiin, oma kämppä, itsenäistyminen(joka ei tarkoita että väsäät lapsen ensimmäisen vastaantulijan kanssa).
ennenkuin aletaan lapsia tekemään, kannattaisi ehkä ensin elää se nuoruus, ettei tapahtuisi "kännivahinkoja", tai mokailuja joista saa kuulla kavereiltaan mutta joita ei itse muista.
läheisriippuvuudella tarkoitan tuota käytöstäsi, ette pysty olemaan ilman jonkun ihmisen ihailua ja hyväksyntää.
pääset baariin ja samana iltana päädyt sänkyyn jonkun tuiki tuntemattoman miehen kanssa.
kotona sinulla on lapsi ja eläimiä joilla tyydytät läheisyydentarpeesi.
vaikka toki nykyään onkin yleistä että ihmiset harrastavat yhden illan juttuja, vaikka olisivat varattujakin. sellaisessa käytöksessä vain haetaan hyväksyntää ympäristöstä ja oikeutusta omille teoille ajattelemalla että "muutkin tekevät näin, miksen minäkin".
läheisriippuvuus voi olla peruja entisestä epäonnistuneesta suhteestasi väkivaltaiseen mieheen jota pyrit miellyttämään.
Tuli tosta sun nuoruuden elämisestä mieleen oma lapsuus, jotkut elävät sitten ilmeisesti sen lapsuuden vasta lähellä aikuisikää, mikä on muuten 18 vuotta. Mut ei sen puoleen jos tollaset jutut on jäänyt kokematta, niin voi ne kokee äitinäkin, eikä niillä kyllä mitään kasvamisen merkitystä ole!
Kaikki ihmiset joilla on eläimiä ja lapsia ja mahdollisesti mieskin, ovat teoriasi mukaan läheisriippuvaisia, kannattaisiko mennä tarkastuttaan teoriansa välillä johonkin päin?
Oletko kuullut ikinä seksin tuottamasta mielihyvästä ja nautinnosta, voisivatko ihmiset mahdollisesti senkin vuoksi harjoittaa yhdenillan juttuja? (tuli vaan mieleen)
Ja seksinhän vuoksi ei ole kannattavaa laittaa itseensä parisuhteeseen, siihen tarvitaan muutakin.
Ja jos olet tämä 23 vuotias olento (tai on syntymästä kuinka pitkä aika tahansa), niin älä vaan luule itseäsi vielä aikuiseksi, jutut ovat sitä luokkaa, että kannattaa ensin puhua niistä vaikka sen oman äidin kanssa, ennenkuin tulee niitä yleisille paikoille laukomaan!
Ja nyt voisit aloittajan jättää elämään omaa ihanaa elämäänsä ja odottamaan innolla uutta perheenjäsentä, mene sinä vaikka hankkimaan itsellesi myös onnellinen elämä sillävälin!!!
En liitä nuoruutta automaattisesti viinaan, mutta käsitin että sinä(?) liität. Ei nuoruuden tarvi olla pelkkää ryyppäämistä ja baareissa ravaamista, tiedän kyllä sen varsin hyvin koska mun oma nuoruuteni on sellainen. Kävin toista kertaa elämäni aikana baarissa, ekan kerran kävin mun 18-v synttäreillä vaikka ei olis sillonkaan voinu vähempää kiinnostaa mennä baariin. Mutta kun kaikki kaverit oli niin innoissaan siitä ja kai se on joku pakollinen tehtävä mennä baarin viimeistään sitten kun täyttää sen 18v...
""nuoren elämää: kavereitten kanssa harrastaminen, seurustelu, kotibileet(joissa ei ole pakko vetää kännejä), kavereitten luona yöpymiset ja ajanvietto muussakin mielessä(esim. yökylä), koulu(oleellinen osa nuoren elämää), eka työpaikka, sopeutumiset eri tilanteisiin, oma kämppä, itsenäistyminen(joka ei tarkoita että väsäät lapsen ensimmäisen vastaantulijan kanssa).""
Kaiken noista olen kokenut. Mistään en ole jäänyt paitsi. Olen kyllä yökyläillyt ja hegaillut kaverieden kanssa, käynyt kotibileissä jne... Itsenäistyin vähän aikasemmin kuin ystäväni koska mulle tuli lapsi. Se ei ole ehkä paras tapa itsenäistyä, mutta kyllä siitä selviää. Miksi aina pitäis kaikkien mahtua samaan muottiin? Jokainen on erilainen niinkuin varmaan tiedät ja jokainen tekee asioita erilailla. Jokaisen elämä on erilainen ja mun elämä on nyt tälläinen kun on. Kerro mikä tässä on niin kauheeta? Mikä on noin toisen elämään puuttumisen arvoista? On se kumma miten ihmiset luulee että kun saa lapsen niin se oma elämä päättyy siihen paikkaan. Mun äiti sai mun veljen 16-vuotiaana. Ja kunnon kansalaisia se on meistä kaikista kasvattanut. Erittäin hyvän kasvatuksen olen kotoa saanut, vaikka mun äiti olikin nuori. Nyt hän on 39-vuotias ja sanoo ettei mitään jättäisi pois nuoruudestaan. Että vaikka hänellä oli silloin vaikeeta kolmen pienen lapsen kanssa (minä ja 2 veljeä, sisko syntyi sitten myöhemmin), kun ekan lapsen mun äiti sai 16-vuotiaana, toisen 17v, minut 19v ja siskoni 32-vuotiaana. Hän on kertonut ettei ilman tukea ja apua siitä olis yksin selvinnyt, mutta pari hankalaa vuotta piti kestää ja sitten helpotti. Nyt hän sanoo olevansa ylpeä itsestään kun niin nuorena ja kokemattomana osasi hoitaa ja kasvattaa monta lasta aikuisiksi. Ja hän on vielä itsekkin nuori! Ehtii elämällään vaikka mitä. En varmasti olis minäkään poikani kanssa pärjännyt henkisesti ja taloudellisesti ilman läheisten ja ystävien apua ja tukea. Äiti on ollut varmasti suurin apu mulle. Ja se on hyvä koska hän tietää minkä laista on kun saa lapsen/lapsia nuorena. Ei se ruusuilla tanssimista ei, ei todellakaan. Se lapsenhoitoa ja kasvatusta, huolenpitoa, vastuuta, stressiä, väsymystä, elättämistä jne. ihan samaa kuin vahemmillakin äideillä. Kyllä se vanha äiti joutuu iha samanlailla opetella kaikki käytännön jutut lasta varten, silloin kun se ensimmäinen tulee. Ei voi 20-vuotias eikä myöskään 30-vuotias kumpikaan tietää mitä se lapsen saaminen sitten on. Siihen kasvetaan ja eläydytään, ei kukaan voi sitä etukäteen tietää. Ja tässä on syy sille miksi minä ajattelen, että sillä ei ole paljon mitään väliä minkä ikäösenä ihmiset lapsensa tekee. En kuitenkaan suosittele 15-vuotiaana hankkimaan enkä edes alle 18-vuotiaana. 17-vuotias voi olla jo tosi kypsä ikäisekseen. Mikä ärsyttää siinä että jotkut saa lapsensa nuorena? Mikä sulla on niin sitä vastaan? Oletko itse kenties lapseton? Vai mistä tuo katkeruus... Sitten vielä; Ehkä minä sitten "väsään lapsia ensimmäisen vastaantulijan kanssa", mutta se on sitten varmaan mun tapani toimia ja mun elämää! En kyllä jostain kumman syystä tunne poikani isää tai tämä tulevan isää miksikään ensimmäiseksi vastaantulijaksi.
Jaa että nyt on jo siinäkin jotain hämärää kun mulla on pari lemmikkiä ja lapsi? Ja ainiin, mieskin on nyt ja toinen lapsi tulossa? Tätä kutsut läheisriippuvuudeksi? Eikö sitä saisi elämässään tutustua ihmisiin ja aloittaa uusia suheita ja siirtyä eteenpäin? Ei näköjään, kun tälläinen toiminta ilmeisesti käsitetään läheisriippuvuudeksi. Pitääkö sitten takertua vanhaan ja muistella menneitä, mielummin kun ruveta rakentamaan uutta? En tajua... Voi voi.
Vaikutat kyllä kirjoitustesi perusteella erittäin fiksulta ja kypsältä tuon ikäiseksi! Vaikka itse en täysin ymmärrä, miten kännipäissä aina kortsut unohtuu (itselläni ei ole koskaan käynyt niin), niin silti toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää!
kuinka moni nuori oikeasti ajattelee syntymättömän lapsen parasta, kun ajattelee lapsen pitämistä?
itse en ole mikään vanha akka vaan 24v nuori nainen.
toivoisin vain vastuuta enempi tuollaiseen "teini-äiti"-touhuun.
kukaan ei ole koskaan valmis äidiksi, vähiten nuori tyttö joka itsekin on mieleltään lapsi.
nuorten kannattaisi myös tiedostaa se että seksissä on AINA mahdollisuus tulla raskaaksi, käytit sitten ehkäisyä tai et.
seksissäkin on omat vastuunsa, jos sitä on mielestään valmis harrastamaan, pitää olla valmis ottamaan vastuu omasta terveydestään, seksikumppanin terveydestä ja mahdollisesta raskaudesta.
mutta nämäpä vastuualueet unohtuu turhan monelta, kun ajatellaan orgasmeja ja kaveriporukan painostusta, tai jos poika käyttää hyväksi tytön tilaa(humaltunut/päihtynyt).
kuinka vastuullinen on ihminen joka harrastaa suojaamatonta seksiä päihtyneenä tuntemattoman kanssa/kaverin kanssa vain sen yhden yön verran/satunnaisesti(ja tämä koskaa niin nuoria kuin vanhempiakin).
tai kuinka vastuullinen on pariskunta joka harrastaa suojaamatonta seksiä eikä käytä ehkäisyä, vaikka eivät halua lapsia.
seksin harrastaminen kun ei automaattisesti tarkoita sitä että olet aikuinen tai vastuullinen ihminen.
Niin, luulen että moni nuori (ja miksei vahnempikin) jotka "ei-toivotun" raskauden yllättäessä pitää lapsen, ajattelee aborttia vääränä tekona jos ei sitä tee. Tai siis näin ainakin luulen, ja mukaan lukien minä, moni ysätävni ja tuttuni on myös samaa mieltä ja itsekin sen yllätysraskauden kokenut ja lapsen pitänyt. On mulla kaveri piirissä sitten niitäkin, jotka tekee abortin, mutta kun heitä ole katosnut ja kuunnellut, niin kyllä sieltä välillä ihan järkyttävieä juttuja kuulee. Kuten esimerkkinä yksi ystäväni; Hän teki abortin 16-vuotiaana, nyt siitä on aikaa 4-vuotta. Katuu sitä nykyään enemmän kuin mitään, sanoo että tekisi mitä vain että pääsis ajassa takasin ja muuttais kaiken. Eli jättäis sen abortin tekemättä. Hän ei pysty olla enää normaalisti sellaisten ystäviensä kanssa joilla on lapsia tai jotka ovat raskaana, koska se tekee liian kipeetä. Ei hän pysty munkaan kanssa olemaan enää samanlailla kun joskus ennen. Hän sairastaa masennusta, syö uni- ja masennuslääkeitä.
Joillekkin ei sovi lapsen saaminen nuorena, eikä välttämättä vahempanakaan. Jotkut ei vaan halua lapsia. Ja silloin tekee sen abortin. Toiset taas ei tee oli sitten nuori tai vanha. Nuorena kuitenkin lapsen saanti voi käydä vaikeammaksi, koska ei välttämättä ole mitää pohjaa elämällä, kuten mulla 15-vuotiaana ei ollut. Ei elämäkokemusta, koulutusta, työtä, omaa kotia tai omia tuloja. Kuitenkin kun se lapsi tuli, niin siihen oli vaan iha pakko sopeutua ja opetella elämään siinä missä mennään. Piti alkaa rakentamaan sitä elämää sen hetkisen elämäntilanteen mukaan. Niin ne kaikki asiat munkin kohdalla järjestyi ja nyt ollaan sitten tässä, on työ, koulutus, oma koti, omat tulot. Elämäkokemusta mulla ei vielä oikeastaan paljoa ole, mutta sitä kertyy kokoajan.
En kyllä suosittelisi lapsen tekoa kenellekään nuorelle (14-18-vuotiaalle) jotka monesti on just siinä iässä kun se kauhea "vauvakuume" iskee ja on "pakko saada lapsi", sen enempää ajattelematta mitään muuta kun vaan että "mä haluun vauvan". Moni nuori ei aina osaa ajatella asioita sen pidemmälle. Ei osaa ajatella seurauksia. Siksi varmaan monet tulee niin nuorina raskaaksi ja saa lapsen, koska haluaa vaan kokeilla seksiä ja katsoa että toimiiko se oma keho. Vaikka ei raskaaksi haluakkan, eikä lasta, niin se on vaan pakko kokeilla "koska kaikki muutkin". Sitten kun tulee tosipaikka eteen, niin ei huomataan että mitähän tuli tehtyä ja mitäs nyt sitten. Ei pystytäkään eikä jakseta istua 24/7 kotona pienen lapsen kanssa, sillä aikaa kun kaikki kaverit menee ja tulee miten lystää. Niin se monesti on... Mutta ei todellakaan kaikilla, ei pidä silti yleistää tätäkään asiaa. Tunnen itse monia "teiniäiteijä" ja nuoria äitejä jotka ovat erittäin vastuuntuntoisia ja pitävät hyvää huolta lapsestaan ja itsestään. Mielestäni minä olen lapseni syntymästä lähtien ollut sellainen itsekin. Tosin se oli kyllä aikamoinen shokki kun se lapsi syntyi ja kun se synnytyslaitokselta vietiin kotiin. Kaikki ne unettomat yöt ja vastuun kantamisen opettelu. Kaikki semmonen piti opetella ja tottua mitä kenenkään teini-ikäisen ei kyllä välttämättä kuuluisi. Vaikeinta oli lapsen kaksi ensimmäistä vuotta, mutta sen jälkeen vähän helpotti. Tietysti olin monesti TOSI väsynyt ja tuntui siltä ettei vaan enää jaksa ja teki mieli suunnilleen karata ja jättää se lapsi siihen yksin, kun oli niin poikki. Varmasti iha tuttuja tunteita noi tollaset iha minkä ikäselle äidille tahansa...
Olen ihan samaa mieltä siitä ettei seksiä pidä edes harrastaa jos ei osata ottaa vastuuta. Minä en ilmeisesti ole osannut... Mutta ihana tulos siitä on poikani ja tämä toinen tulokas. Tyhmältä toi varmasti kuulostaa, mutta en osaisi kuvitella elämääni ilman lastani. Ja olen erittäin tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Ja ei, ei seksin harrastaminen tee kenestäkään aikuista. Tusin kukaan nuori, jolla on edes vähän järkeä päässä edes ajattelee niin.