Väsynyt

Olen työtön ja yksin. Minun piti jättää kaikki entinen, ja tunnen itseni jokseenkin surulliseksi. Ikääkin alkaa jo olla, ja olen kuin pikkulapsi, toisten huollettavana. Tunnen itseni petetyksi, koska olen tässä tilanteessa. Alan tosissani olla huolissani ihmissuhteista, ja mietin, jäänkö yksin. Olen aina ollut yksin, ikään kuin eristäytyneenä muusta maailmasta ja tavallisista ystävyys- sekä parisuhteista. Mistä löytäisin kumppanin? En ikinä saa heitä, keiden seurasta nautin, ja keitä tunnen rakastavani. Pitäisikö vain etsiä rinnalle ihan kuka tahansa? Sekin olisi kai parempi kuin elää elämänsä luonnottomassa yksinäisyydessä.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Kun on elämänvaiheessa jossa on joutunut jättämään taakseen paljon asioita, tuntee haikeutta ja suruakin. Se on normaalia ja menee kyllä ohitse.
Hahmotan sinut sivistyneenä, oppineena ja miellyttävänä ihmisenä joka löytää kyllä töitä.
Sinunlaisiasi ei ole ihan joka puun oksalla, luonteesikin on hyväntahtoinen ja rakentava.
Turhautumisesta kumpuaa väsymystä, mutta on tärkeää sisäistää tämä, että uudelleenrakennus elämässäsi aiheuttaa tuota tunnetta joka haihtuu kun saat ikiomaa maata jalkojesi alle.
Jokainen on aluksi toiselle "kuka tahansa",
tiedätkö Pikkuprinssi-tarinasta pohjautuvan laulun jossa sanat menee suurin piirtein näin:
"Sinä olet minulle vain yksi, yksi tuhansien joukosta.
En tarvitse sinua. Ei, en tarvitse sinua.
Mutta jos kesytät minut, niin silloin me toisiamme tarvitsemme,
olisit ainoa maailmassain,
elämäni aurinko."
Sinun ei tarvitse etsimällä etsiä,
sillä kohdallesi tulee henkilö,
joka kesyttää sinut.
Laita elämäsi kuntoon, valmistaudu,
sillä sinä tulet olemaan tämän henkilön elämän aurinko.
Ja sinun on syytä olla parhaimmillasi kun tapaat hänet!

Äänestä
  • Suuret kiitokset sinulle vastauksestasi! Olen niin kauan odottanut, että epätoivo alkaa vallata mieltä. Yritän nyt taistella negatiivisten tunteiden valtaa vastaan. Se on vaikeaa. Niin vaikeaa, kun tuntuu, että oma pohja on puoliksi revitty pois. Milloin minä sitten tapaan hänet ja missä? Miksi minun on syytä tuolloin olla parhaimmillani?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naja kirjoitti:

Olen työtön ja yksin. Minun piti jättää kaikki entinen, ja tunnen itseni jokseenkin surulliseksi. Ikääkin alkaa jo olla, ja olen kuin pikkulapsi, toisten huollettavana. Tunnen itseni petetyksi, koska olen tässä tilanteessa. Alan tosissani olla huolissani ihmissuhteista, ja mietin, jäänkö yksin. Olen aina ollut yksin, ikään kuin eristäytyneenä muusta maailmasta ja tavallisista ystävyys- sekä parisuhteista. Mistä löytäisin kumppanin? En ikinä saa heitä, keiden seurasta nautin, ja keitä tunnen rakastavani. Pitäisikö vain etsiä rinnalle ihan kuka tahansa? Sekin olisi kai parempi kuin elää elämänsä luonnottomassa yksinäisyydessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu