hääto ja tavarat kaatopaikalle? ONKO OIKEIN?!

susku76

sain yhden varoituksen ja vuokraisäntä hankki minulle häädön käräjäoikeudesta, hän oli ulosottomieheltä saadun luvan mukaan vienyt tavarani kaatopaikalle, eikö ne pitäisi viedä varastoon ja säilyttää tietty aika? asunto on tyhjennetty heinäkuussa joten tavarani pitäisi olla vielä tallella olen jostain kuullut että tavaroira pitää säilyttää ainakin kolme kuukautta, jonka jälkeen ne hävitetään. onko tässä toimittu oikein? poliisit sanoivat että tämä ei ole rikosasia vaan siviilijuttu ja oikeusaputoimistosta sanottiin että minun pitäisi tehdä rikosilmoitus vuokranantajasta. kyseessä on yksityinen vuokranantaja, joka ei myöskään ole palauttanut vuokravakuutta. eli tavarani on tuhottu siis kaikki meni kaatopaikalle, niin mitäs teen?
vaadin korvaukset tietysti kaikesta!!!

20

1678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että tälleen
    • sain kuulla asuntoni tyhjennyksestä elokuun alussa kun kaksi viikkoa sitten asunto oli jo tyhjennetty. en päässyt asuntoon kun vuokranantaja oli asentanut oveen turvalukon eikä suostunut asunnon ovea avaamaan. olen käyttänyt asuntoa lähinnä varastona sillä olen majaillut poikaystäväni luona.

    • pekkapuuhapete

      En lakia tunne mutta kuulostaa siltä että vuorkanantaja on toiminut aivan väärin, tietämättään tai tahallaan. Jos olet maksanu kuitenkin vuokrat normaalisit mutta varoitus on tullut jostan muusta mikä ei aiheuta rahallista menetystä niin tietenkin vuokranantajan on annettava vuokravakuus sinulle takaisin. Se että hän on vienyt kamasi kaatopaikalle ja kattaa vakuudella kulut ei kuulosta oikealta menettelyltä. Entäs jos tavaroidesi joukossa olisi ollut jotain arvokasta, ehkäpä mummon isoisän isän perintö tuoli tai kävelykeppi??

      mielestän ei kyllä näin..ei näin..

      • Oikeusapua =)

        Kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että vuokranantaja on menetellyt väärin. Omaisuuttasi ei saa viedä välittömästi kaatopaikalle kun asunto tyhjennetään ja kohtuudella muutenkin niitä pitää säilyttää. Kun omistaja hakee ne kohtuullisessa ajassa niin hän on velvollinen korvaamaan kohtuullisen määrän säilytysajasta.

        Mikäli olet hoitanut vuokran ja ei ole rästejä, ei vuokranantaja saa pitää vakuutta ilman perusteita itsellään. Tässäkin vaikuttaa siltä, että vuokranantaja on menetellyt väärin.

        Kyseessä on enemmänkin riita-asia ja siivilikanteen nostomahdollisuus. En usko, että ulosotto olisi tuollaisia ohjeita antanut vaan vuokranantaja on itse näin vaan päättänyt.

        Sinulla on oikeus saada vuokravakuus takaisin ja vaatia vahingon korvauksia vuokranantajalta kun hän on tuhonnut omaisuuttasi.

        Mikäli haluat, voin antaa apua asiaan ja neuvoa käytännön asioissa lyhyesti.

        [email protected] (ilmaisposti aluksi, koska aina välillä tulee vittuiluja ja en viitsi viralliseen postiin sellaista ottaa vastaan)

      • Häätäjä
        Oikeusapua =) kirjoitti:

        Jos ja kun kihlakunnanulosottomies on häätöpaivänä käynyt huoneistossa ja todennut ettei ole mitään ulosmitattavaa. Omaisuus on ollut ns. vähäarvoista, jolloin on antanut luvan huoneiston omistajlle hävittää tavalla tai toisella hylätyksi katsottu omaisuus. Näin se homma etenee !!

      • Ei juristia tähän
        Häätäjä kirjoitti:

        Mistäs ihmeestä sait käsityksen että kyse olisi Ulosmittauksesta??? Kese vain ja pelkästään asunnon tyhjentämisestä kun on ollut Häätö,joka ei edes perustunut maksamattomiin vuokriin!!! hakotiellä olet.

      • tyhmäblongi
        Ei juristia tähän kirjoitti:

        Miksei alkuperäinen kysyjä ole vastustanut häätökannetta, jos se kerran on ollut aiheeton? Hän on nyt itkemässä kaatunutta maitoa, kun olisi voinut puuttua asiaan jo ennen kuin häätötuomio annettiin.

      • Häätäjä
        Ei juristia tähän kirjoitti:

        Mistäs ihmeestä sait käsityksen että kyse olisi Ulosmittauksesta??? Kese vain ja pelkästään asunnon tyhjentämisestä kun on ollut Häätö,joka ei edes perustunut maksamattomiin vuokriin!!! hakotiellä olet.

        Onko kyseessä ollut vuokrasaatava tai muu muu syy häätöön. Samalla lailla tavarat hävitetään jos katsotaan vähäarvoiseksi !!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Häätäjä kirjoitti:

        Jos ja kun kihlakunnanulosottomies on häätöpaivänä käynyt huoneistossa ja todennut ettei ole mitään ulosmitattavaa. Omaisuus on ollut ns. vähäarvoista, jolloin on antanut luvan huoneiston omistajlle hävittää tavalla tai toisella hylätyksi katsottu omaisuus. Näin se homma etenee !!

        MITÄ TARKOITTAA HÄVITTÄÄ TAVALLA TAI TOISELLA? MIELESTÄNI KYSYMYKSESSÄ ON "LAILLISTETTU RYÖSTÖ".HÄÄDETYN VAATIESSA,ETTÄ MINNE ns."VÄHÄARVOINEN"OMAISUUS ON VIETY?
        PITÄISI ESITTÄÄ KIRJALLINEN KUITTI,ETTÄ MINNE "KAATOPAIKALLE" IRTAIN OMAISUUS ON VIETY JA KETKÄ ASUNNON OVAT TYHJENTÄNEET.MIELESTÄNI
        KUKAAN EI SAA OTTAA KENENKÄÄN OMAISUUTTA AINAKAAN ITSELLEEN.LISÄKSI MAHD.AHDISTUKSEN,ITSESYYTÖSTEN,RAHATTOMUUDEN yms.LISÄKSI JOUTUU esim.ULOSMITTAUKSEN KAUTTA MAKSAMAAN ISOT LISÄKULUT ULOSOTOSSA,JOPA
        VUOSIEN AJAN.HÄÄDETTY ON SAATTANUT ASUA ,JOPA KYMMENIÄ VUOSIA SAMASSA ASUNNOSSA,JOLLOIN TAVALLAAN VUOKRIEN MUODOSSA ON MAKSANUT
        ASUNNON MYYNTIARVOA VASTAAVAN SUMMAN KORKEIDEN VUOKRIEN TAKIA.
        MIELESTÄNI ULOSOTTOKAAREN PYKÄLIÄ OLISI "PÄIVITETTÄVÄ".LISÄKSI KUKA MÄÄRITTÄÄ VÄHÄARVOISEN IRTAIMEN ARVON ? JOLLEKIN IHMISELLE VOI OLLA
        VUOSIEN "TYÖ" HANKKIA OSAMAKSUILLA TAI MUULLA TAVALLA IRTAIN
        OMAISUUS.LISÄKSI VOI OLLA TUNNEARVOLTAAN TÄRKEITÄ TAVAROITA TAI VALOKUVIA TODISTUKSIA,LAPSENA JA NUORENA SAATUJA PALKINTOJA URHEILUSTA JA MUISTA ANSIOISTA.VOI OLLA KERÄILYARVOLTAAN ARVOKKAITA KOKOELMIA,JOITA ON KERÄNYT ELÄMÄN AIKANA.TERVEYTEEN LIITTYVIÄ ARKALUONTEISIA YKSITYISTIETOJA.KIRJALLISUUTTA JA MUSIIKKIA SATOJA KAPPALEITA.UUSIA TAI LÄHES KÄYTTÄMÄTTÖMIÄ VAATTEITA TAI ESINEITÄ,URHEILUVÄLINEITÄ,STEREOITA.MUSIIKKI SOITTIMIA,KONSERTEISTA SAATUJA AINUTLAATUISIA MUISTOESINEITÄ.ULKOMAAN MATKOILTA TUOTUJA MATKAMUISTOJA yms.TÄMÄN KAIKENKO ESIM.ISO VUOKRANANTAJA YHTIÖ,JOSSA
        PYÖRII MILJARDEJA KIINTEISTÖBISNEKSESSÄ(OSAKE-ENEMMISTÖ OMISTUS SAATTAA OLLA,JOPA RUOTSISSA,JONKUN YKSITYISHENKILÖN SIJOITUKSISSA),VOI JAKAA VAIKKA ASUNNON TYHJENTÄJIEN KESKEN,KUN ON SAANUT ULOSOTTOMIEHELTÄ KIRJALLISEN LUVAN TOISEN IHMISEN IRTAIMEN ASUNNOSTA VIEMISEEN??

    • rrtiptpi

      Kieltäyityikö poliisi kirjaamasta ilmoitustasi? Ei se tiskillä istuva juippi päätä mikä on rikos ja mikä ei! Pidä huoli että ilmoituksesi on systeemissä sisällä ja kysele parin kk välein miten asia etenee. JOS syyttäjä päättää ettei ole rikos joudut jatkamaan siviilijuttuna.

    • loisesta eroon

      Olen itse juuri häätänyt vuokralaisen käräjäoikeuden päätöksellä. Sain ulosottomieheltä luvan toimia vähäarvoisen omaisuuden kanssa kuten haluan. Taulu-tv:n pidin itse ja loput vein kaatikselle. Kyseessä on täysin laillinen käytäntö häädön syistä millään tavalla riippumatta. Jos et tätä usko, katso oikeus.fi ja soita kenelle vain ulosottomiehelle. Korvauksia et tule saamaan koska käytäntö on laillinen ja yleinen.

      Ps: vähäarvoista on kaikki mikä ei kata huutokauppakuluja ja sen lisäksi tuota 40€ voittoa.

      • Anonyymi

        Oletpas toiminut epäasiallisesti. Vanha postaus, mutta silti.
        Mikään tavara ei ole näinä aikoina vähäarvoista, jokaisessa on muistoarvo tai rahallinen. Olen itse arvioitsija ja tiedän sen, että toisen romu on toiselle aarre. Jopa pankinjohtajalle.

    • Anonyymi

      Vaikka on häätö tavaroita ei saa hävittää ja vuokravakuus täytyy palautta mikäli olet maksanut kaikki vuokrasi. Otat yhteyttä kaupungin oikeusaputoimistoon ja kerrot asian. Jos olet työtön saat ilmaisen oikeuskäsittelyn . Toki jos olet työtön voit palkata yksityisenkin asianajan joka hakee sinulle sitten oikeusapua. Ja näin ollen sinulla on ilmainen oikeuskäsittely.

    • Anonyymi

      Nyt on tainnut sun vuokraisäntä puhua omiaan. Ulosottomies on tuskin antanut lupaa tyhjentää tavaroita kaatopaikalle.

    • Anonyymi

      Poliisille vaan rikosilmoitusta.

    • Anonyymi

      Jos noin todella on tapahtunut, niin sitten ei kyllä ole laillisesti toimittu. Suuri todennäköisyys on, että on myös jotain varastettu. Tuolla kaatopaikalle viennillä on tätä rikosta ehkä peitelty. Tämä on vain olettamus. Toivotaan, ettei näin ole tapahtunut Kannattaa hakea apua tosiaan oikeusapuneuvonnasta. Sovittelu on kanssa hyvä. Voihan vuokraisäntä vapaaehtoisestikin korvata tavarasi ja maksaa takuuvuokran, jos sillä välttää oikeudenkäynnin. Saisit tähän apua ja joku muu voisi ottaa yhteyttä tähän vuokranantajaan ja selvittää tilanteen ja tosiasiat hänen kanssaan. Sinulle olisi helpompaa. Voimia!

      • Anonyymi

        Mitä luulet, onko asia ratkennut suuntaan tai toiseen kuluneen 15 vuoden aikana?

    • Anonyymi

      Tässä on yleispätevää tekstiä keskustelun pohjaksi.

    • Anonyymi

      Jollei muuta ole vuokrasopimuksessa sovittu, muuttopäivä on vuokrasopimuksen viimeisen voimassaolopäivän jälkeinen päivä. Huom! Vuokrantajat: sopikaa asiasta toisin, muuten tulee turhia ongelmia.

      • Anonyymi

        Muuten voi köäydä niin, että vanhan ja uuden vuokralaisen muuton menevät ristiin, ja syntyy hässäkkää ellei jopa tappelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe