tuo ns bulimia on oma valinta. Ja aika vaarallinen semmonen. Entä jos vaan lopettais semmosen? Kun ei oo mitään järkee? Muutama vuosi sitten kokeilin samaa, söin todella paljon ja oksensin tahallaan. Se oli tosi tyhmää. Sitten päätin etten enää tee niin ja en oo tehny niin yli vuoteen. Eli bulimia on valinta ei sairaus.
Oon aika varma että
tyhmää
6328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vai niin. Jos et ole bulimiaa itse sairastanut, niin et voi ymmärtää mitä bulimikon, tai syömishäiriöisen ylipäätään, päässä liikkuu. Mietippä kun on jo niin pohjalla että laihduttaa koko ajan eikä syö juuri mitään, ja silloinkin kun syö ihan pienenkin määrän iskee järjetön paniikki ja itseviha, niin että juoksee vessaan oksentamaan. Mulla ollu jo pitkän aikaa tuollaista ja oon eläny pelkällä kahvilla ja luultavasti niillä ruuanrippeillä mitä en ole saanut oksennettua. Ja vaikka vaatteet jäävät isoiksi ja vaaka sekä mittanauha näyttävät aina vain pienempiä lukuja, näkee peilistä vieläkin saman hirveän läskikasan.
Se on siis tämän hetken tilanne, mutta olen kyllä tuota perus bulimiaakin kolunnut läpi aiemmin. Joka päivä lupaa itselleen että syö normaalisti/kevyesti/terveellisesti ja sitten sortuu johonkin mitä ei ollut etukäteen suunnitellut (esim. suklaapatukka tai leipäpala) ja ajattelee päivän olevan pilalla. Pian säpsähtääkin jo hereille sellaisesta ihme transsista ja saakin huomata vetäneensä kamalasti kaikkia ruokia. --> paniikki --> oksentamaan. Sitten itkee ja kakoo sielä vessassa vannoen samaan aikaan tämän olevan viimeinen kerta, mutta seuraavana tai jopa vielä samana päivänä toistuu taas sama kuvio.
Todellakin toivon että voisin itsekin vain todeta, että tämä on tyhmää ja lopettaa siihen paikkaan kaiken tämän.
Minulla on ollut syömishäiriö jo 10 vuotta. Vuosipäivää vietetään ihan näillä nurkilla.
Tänä aikana olen ollut lukemattomia kertoja sairaalassa, osastoilla pakkohoidoissa pitkilläkin jaksoilla, ensiavussa tiputuksessa. Olen alkanut käyttää huumeita, sillä yritin aluksi "korvata" ahmimis-addiktioni niillä. Jäin koukkuun. Nyt sekä vedän kamaa että ruokaa.
Joka päivä ajattelen, että mitä jos nyt vain söisin sen normaalin lounaan? Jos kokeilisin sitä virallisterveellistä, 2000 kcal ruokavaliota? Edes kokeilisin? Ei vain onnistu. Jätän ateriat väliin koska "ei ole ihan pakko syödä, ei ole niin nälkä" ja sitten joko jatkan paastoa aineiden avustuksella tai sorrun ahmimaan ja kierre alkaa.
En toivo mitään niin paljon kuin normaalia elämää.
Luuletko, että jos todella voisin tästä päättää, en olisi lopettanut tätä? 10 vuotta?
Oksennus tulee nykyään niin helposti että kyllä, se on lähes pakollista. Jos ruoan jälkeen edes kumarrun eteenpäin tai menen makuulle, oksennus nousee kurkkuun ja siitä sitten tietty juoksen vessaan...
Tämä on sairaan tyhmää. Mutta voiko skitsofrenikko halluilleen mitään? Ei. Tiedän kyllä, mistä puhun.
Ole iloinen ettet Sairasta Bulimiaa.
ei jumalauta, aika törkeetä tulla väittämään tänne että bulimia ei ole sairaus. siihen sairastutaan ihan niinkuin vaikka flunssaan. sulla ei todellakaan tainnut olla kyse bulimiasta kun oksentelemista harrastit. ei sun kannata tänne tulla selittämään asioista joista muut näköjään tietää paljon enemmän kun sä ite.
11 vuotta sairastanu ja luopuisin tästä helvetistä millon vain jos se olisi oma valinta. Siis sulla ei vissiin oo ollu bulimiaa. Mutta ymmärrän kyllä miten vaikee terveiden on tätä käsittää.. oon törmänny nin monesti samaan että terveet pitää vaan tosityhminä ym... =(
mieliSAIRAUS! Ei kukaan sitä halua, mutta se on tavallaan valinta. Koska olet "hullu" ja haluut laihtuu mut on niin ihanaa ahmia itsensä täyteeenm uudestaan ja uudestaan.
Bulimia on siis ahmimishimo. Syöt koska et pysty vastustamaan ruokaa ja sen jälkeen kalorit pomppii mielessä ja lihomispelko on aivan tajuton. Sitten onkin pönttö (mulla) tai urheilua niin paljon, että kalorit palaa.
Itse olen himoinnut ruokaa ala-asteelta. Rakastin herkkuja ja ruokaa. Sama jatkui ja jatkui. En kuitenkaan halunnut olla lihava, joten oksensin pari kertaa lukioaikoina kun tuli "syötyä liikaa". Ajatukset junnas ruuassa, milloin ja kuinka paljon voi syödä. Mä en enää jaksanu, joten annoin itselleni luvan syödä niin paljon kuin halusin ja tätä seuraa oksennus. Bulimiaa ei tarvitse nimittää sairaudeksi, mutta se on oire! Se on oire mielenterveydenongelmista, lihomisen pelosta, ahdistuksesta ja masennuksesta.
Se on tapa antaa mielelle hetken rauha. Voit syödä, mutta tiedät, että onneksi siitä ruokamäärästä pääsee eroon.
Eli siis voin syödä mielitekojen mukaan, eikä tarvitse joka päivä taistella ettei söisi liikaa. Se on niin helvetin kuluttavaa!! Ajatukset pyörii kaloreissa ja siinä, mitä ja milloin voi syödä. Ruoka ei ole ravintoa vaan kaloreita!
Toivottavasti tämä avasi hieman syömishäiriöisen maailmaa..