Lukekaa nuoretäidit/isät!

Huhtikuussa saan esikoiseni ja olen vielä alle 20 vuotta, ja opinnot kesken.
Miten te teitte kun saitte lapsen ja koulutkin käymättä? Kävittekö viemässä lapsen jonnekkin hoitoon ja menette kouluun vai keskeytittekö opinnot?? Minulla olis semmonen pulma, ja myös isäkin on opiskelemassa, äitini saa toisen lapsensa (sai nuorena minut niin alle 40 v) niin hänelle en voi jättää minun lasta siksi aikaa kun olisin koulussa, ja meidän molempien lapset olisivat tulossa huhtikuussa, minun tosin huhtikuun lopulla.
Eli miten järjestitte lapsellenne hoitopaikan kun kävitte koulua, jos kävitte?
Neuvolassa kun kävin sanottiin, että tuosta tulee niin potra poika (sanoivat vaan, ei tiedetä tuleeko tyttö vai poika) ja kannattaa pitää lapsi siellä mahassa ja synnyttää kun on tullakseen. Noh, en tiedä yhtään miten selviän kun se lapsi tulee. Itse olisin hankkinut lapsen paaljon myöhemmin, mutta kun nyt yllätyksenä tuli raskauskin.. Nyt tässä alkuraskaudessa kävin tänään koiran treeneissä ja samalla 2 kuukauden työpaikalla lähettämässä yhdet pois töistä kun niin oli sovittu ja sitten taas treenit, en muuta ole edes tehnytkään, kun jaksoi olla treeneissä, niin sitten kanssa olin. Tänään olisi opiskelujen aika alkaisi klo 15.00 jonne päätin tunkea itseni tämän "valtavan" mahan kanssa. ..

Miten teitte kun opiskelut alkoivat ja lapsi oli jo syntynyt? Kertokaa!!
7480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko sinulla mahdollisuutta opiskella etänä?
Eli siis onko mahdollista opiskella kotona ja tehdä tentit koulussa?

Joillakin aloilla tällainen onnistuu ja siitä voi koulun kanssa sopia.

Äänestä

Pystytkö nyt pistämään oikein urakalla hösseliksi, opiskelet kaiken ajan, jotta saat opinnot hyvään vaiheeseen, ja loput etänä? Juttele koulussa asiasta ja kerro heille jos olet valmis laittamaan nyt kaiken aikasi kouluun!

Itse opiskelin kotona lasten kanssa ilta ja monimuotokoulutuksena puolessa toista vuodessa (ns. ammattikoulun), ja kyllä se olisi helpottanut, jos olisi ollut mahdollisuus tehdä se ennen lapsia, joten käyttäisin sinuna tilaisuuden hyväksi, mutta olenkin sen verran "pirullinen ja sitkeä luontoinen", että mennään vaikka läpi harmaan kiven jos jotain halutaan! Olen 25 vuotias ja esikoisen sain 19 vuotiaana ilman toisenasteen koulutusta, nyt haen taas kouluun, ja on asuntolainat ynnä muutkin päällä, mutta haluan vain sanoa että kaikki on mahdollista, vaikka ei menisikään niiden perinteisten normien mukaan, se tuo vaan mukavasti lisää haastetta elämään =) Pärjäilyjä!=)

Äänestä
  • varmaan välivuosi paikallaan. itse en ainakaan vastasyntynyttä laittaisi hoitoon edes omalle äidilleni jokapäivä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    varmaan välivuosi paikallaan. itse en ainakaan vastasyntynyttä laittaisi hoitoon edes omalle äidilleni jokapäivä.

    Lukio on menossa ja samaan aikaan ammattikoulu. Ammattikoulun kanssa pystyn kotona tekemään kaiken ja kun kysyin, niin lukionkin pystyisin käymään niin. Lapsen isä on nyt innolla kuvioissa mukana ja kävisi harvoin luennoilla, eli voisi hoitaa lasta sillä aikaa kun minä opiskelen ! Kiitos kaikille avuista!

    Äänestä

se olisi välivuosi jonka jälkeen mies vuorostaan ottais välivuoden ja sitten vauvan voikin jo laittaa hoitoon päiväkotiin joka on opiskelijoille ilmainen?

Äänestä
  • En tiedä mitään päiväkodeista, vaikun sen mitä omalla kokemuksella tuli koettua, että hoitajat tyrkyttävät jo valmiiksi oksennettua ruokaa suuhun. Miehellä loppuu ensivuoden jälkeen opiskelut, tai hän päättää opiskella kotona jos se on mahdollista silloin vielä .. Minulle on ainakin myönnetty, että voin opiskella kotona, mutta välivuodesta en ole kysynyt mitään..

    Äänestä

täällä ainakin pidettiin välivuosi. eli opiskelupaikka oli koulussa edelleen, mutta oli vaan vuosi väliä opinnoissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äittee koht kirjoitti:

Huhtikuussa saan esikoiseni ja olen vielä alle 20 vuotta, ja opinnot kesken.
Miten te teitte kun saitte lapsen ja koulutkin käymättä? Kävittekö viemässä lapsen jonnekkin hoitoon ja menette kouluun vai keskeytittekö opinnot?? Minulla olis semmonen pulma, ja myös isäkin on opiskelemassa, äitini saa toisen lapsensa (sai nuorena minut niin alle 40 v) niin hänelle en voi jättää minun lasta siksi aikaa kun olisin koulussa, ja meidän molempien lapset olisivat tulossa huhtikuussa, minun tosin huhtikuun lopulla.
Eli miten järjestitte lapsellenne hoitopaikan kun kävitte koulua, jos kävitte?
Neuvolassa kun kävin sanottiin, että tuosta tulee niin potra poika (sanoivat vaan, ei tiedetä tuleeko tyttö vai poika) ja kannattaa pitää lapsi siellä mahassa ja synnyttää kun on tullakseen. Noh, en tiedä yhtään miten selviän kun se lapsi tulee. Itse olisin hankkinut lapsen paaljon myöhemmin, mutta kun nyt yllätyksenä tuli raskauskin.. Nyt tässä alkuraskaudessa kävin tänään koiran treeneissä ja samalla 2 kuukauden työpaikalla lähettämässä yhdet pois töistä kun niin oli sovittu ja sitten taas treenit, en muuta ole edes tehnytkään, kun jaksoi olla treeneissä, niin sitten kanssa olin. Tänään olisi opiskelujen aika alkaisi klo 15.00 jonne päätin tunkea itseni tämän "valtavan" mahan kanssa. ..

Miten teitte kun opiskelut alkoivat ja lapsi oli jo syntynyt? Kertokaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu