Yksinäinen piha
Aitan ovi jo tovin hiljaa,
kukaan kulkenut siitä lie,
ruosteessa saranat sen.
Pihapolussa jo heinä kasvaneena.
Jalkoja vanhusten siinä ei astella taida.
Hiljaisuus.
Hiljaisuus.
Pihapiirissä autiossa,
vain huokaa,
tuuli yksinäinen vailla ystävää.
Niityllä niittäjää ei näy,
kaikki lähteneet kuin,
syysmuutossa linnut etelään.
Vain tyhjyys vastaan tulee.
R.S
22.09.2009
Aitan ovi jo tovin hiljaa,
kukaan kulkenut siitä lie,
ruosteessa saranat sen.
Pihapolussa jo heinä kasvaneena.
Jalkoja vanhusten siinä ei astella taida.
Hiljaisuus.
Hiljaisuus.
Pihapiirissä autiossa,
vain huokaa,
tuuli yksinäinen vailla ystävää.
Niityllä niittäjää ei näy,
kaikki lähteneet kuin,
syysmuutossa linnut etelään.
Vain tyhjyys vastaan tulee.
R.S
22.09.2009
Vastaukset 4
Vanhimmat
hiukan surumielinen runo,
mutta eihän elämän kuulu, eikä se olekaan
aina iloa ja hymyä.
Tekstistäsi nousi mieleeni oma mummola,
jota ei enää kyllä minulle ole, koska sekä
mummo että ukki ovat taivaallisilla niityillä.
Mutta nuo kuvaukset vaan nostattivat muistoja
siitä mökistä joka minulle oli aikoinaan rakas.
Kiitos.
Moi.
Tämä on hieman haikea, mutta arkipäivää, elettyä elämää. Mummola minullakin oli mielessä. Heinittyneenä kaikki on siellä, eikä taida kukaan, siellä kulkea.
Surku sinänsä kauniita paikkoja..
Kaihomielen jälkeen voi hymyillä leveästi, hengitän vielä.
Syysterveisin.
T: Raimo
Yhdellä runollasi piirsit silmieni eteen kokonaisen kylän...
Surullisen kaunis - suorastaan riipaiseva runo!
Tykkään minä
moi.
Ihanaa sain mieleesi tulemaan kuvajaisen ja tuntemaan tunteen tuon,, se oli tarkoituskin. Mennyttä aikaa muistellen sitä joka joskus oli, mutta ei palaa.
Kaihoisasti muistellen vanhoja paikkoja. tämä oli uutta minää, en ole unohtanut afoja ajakohtaisia tilanne kuvauksia.
hyvää syksyä.
T: Raimo