Hei, olen kolmekymppinen nainen ja odotan esikoistani. Tämä lapsi on pitkään ja hartaasti odotettu ja toivottu. Kävimme tällä viikolla ekassa ultrassa, sielä kaikki näytti olevan hyvin! Alun perin ajateltiin, että kerrotaan ainakin lähisukulaisille/ystäville juurikin tuon ekan ultran jälkeen, mutta ei nyt ainakaan vielä olla kerrottu kenellekään! Ilmeisesti tässä "salailussa" on joku oma viehätyksensäkin...
Mites teillä muilla?
Mites teillä muilla?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä kerrottiin omille vanhemmille ja lähimmille ystäville ensimmäisen ultran jälkeen, joka oli meillä viikolla 11. Tai oltais varmaan pimitetty viikolle 12 asti, jollei äitini olisi suoraan kysynyt että: "Ootko sää raskaana?" Siinä oli sitten turha yrittää mitään keksiä, ku näkyihän se naamasta :D
16 , koska (anteeksi julman rationaalinen ajattelu) silloin keskenmenoriski on selvästi pienentynyt. Sitä paitsi salailussa on tosiaan oma viehätyksensä, mutta ei siinä että sinua pidetään puolirampana raskauden vuoksi :) Äiti ja anoppi ovat hössöttävämpää sorttia. Itsellä kun oli liikakiloja jo lähtötilanteessa reilusi, niin kukaan ei huomannut raskautta... tai ainakaan uskaltanut kysyä :D Varsinkin kun painoin tuossa vaiheessa lähtötilannetta vähemmän.
siskolleni ja sattumalta hänellä oli sama salaisuus kerrottavana minulle..se auttoi paljon, kun saimme yhdessä jakaa ajatuksia ja pelkoja ja kysellä oireita jne..naureskella kun muut eivät tienneet.
Sitten pikkuhiljaa sanoin parille parhaalle ystävälleni, että saatan olla raskaana. Olin niin innoissani, että halusin jakaa asian läheisten kanssa. Siis muidenkin, kun mieheni. Jotenkin selitin sitä myöhemmin sillä, että jos jotain olisi tapahtunut niin olisi ollut enemmän tukijoita.
Jo varhaisultran jälkeen kerroin äidilleni.
Muuten kerroimme vain todella läheisille sukulaisille ja ystäville pikku hiljaa..muut saivat itse arvata ja kysyä.
Riippuu paljon ihmisen luonteestakin, koska kertoo..olen aina ollut aika avoin ja mieheni kans. Innostusta on vaikea pitää sisällä. Lapsi on eka meille..enkä koe, että kun kaikki läheiset tietävät (siis sisarukset ja parhaat ystävät), että nyt minua kohdeltaisiin jotenkin eri tavalla..se on vaan kivaa, kun voi puhua ääneen niin tärkeästä asiasta.
Sen jälkeen, kun raskaus on todettu ultrassa ja sydän lyö on aika pieni riski, että se tulisi enää pois. Tietenkin näitäkin ikäviä tapauksia on harmillisen paljonkin, mutta ennuste on kuitenkin yli 90 % sille, että alkio kasvaa ja kehittyy normaalisti. Luotin tähän lääkärin sanomaan ja kun sain poissuljettua tuulimunan ja kohdun ulkopuolisen niin olin aika luottavainen, että kaikki menee hyvin :)
Mutta siis näin meillä..toisilla toisin! :)
eli vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin rv 7 ja pari viikkoa sen jälkeen vähän muillekin mm. parhaille kavereille.. Sitten rv 12 jälkeen kun ultrassa oltiin käyty niin kerrottiin yleisesti muillekin sukulaisille..
ite kuulun siihen kastiin että kerron melkein heti kun saan ite tietää. No miehelle tietty ennen ketään muuta mutta äidille, veljelle, läheisimmille ystäville heti sen jälkeen ja muille sitä mukaa mitä tulee nähtyä/keskusteltua. Tuntus miusta jotenkin petolliselta jos joku kysyis vaikka että "no mitäs uutta teidän elämään kuuluun?" ja vastaisin kirkkain silmin että "eipä tässä mitään". Tottakai sanon että no itseasiassa, pieniin päin tässä ollaan.
Ja se kun monet odottelee myöhemmäks sen keskenmenoriskin takia, niin jos miulle keskenmeno tulis niin kertosin sitten senkin, eihän siinä mitä. Jos en olis kertonu kellekkään että odotan ja sit tulis keskenmeno, ni alappa sitten SIINÄ vaiheessa selitellä miksi yhtäkkiä oon muuttunu aurinkoisesta täysin murtuneeksi.
Jep, ei se meillä mikään salaisuus ole jos joku lähipiirissä on raskaana.
varsinkin kun ne ovat omiani.
Edellisestä raskaudestani en pahemmin hiiskunut kenellekään, mutta siskoni jotenkin vaistosi olemuksestani että olen raskaana. No se raskaus meni kesken kun raskausviikkoja oli kertynyt vasta 7, joten parempi etten kertonutkaan muille, ettei olisi tarvinnut selitellä mitään ja käydä läpi sitä hirveää kokemusta yhä uudelleen ja uudelleen. Mieheni tiesi raskudesta siskoni lisäksi. Me emme mieheni kanssa salaile asioita keskenämme.
No nyt olen taas raskaana ja siskoni tietää tästäkin, sekä mieheni ja paras ystäväni. Raskausviikkoja on vasta 5 eli ihan aluillaan mennään, mutta pelottaa niin paljon sen keskenmenon vuoksi niin tarvitsen lähelleni ne tärkeimmät ihmiset eli siskoni, mieheni, sekä tuon parhaan ystäväni. Siskoni kanssa on hyvä vaihtaa neuvoja keskenään sillä hänellä on ollut saman laisia kokemuksia kuin minulla.
Muille en aio kertoa mitään. Saavat sitten tietää kun raskaus on näkyäkseen jos kaikki menee niin kuin pitääkin.
Esikoista odottaessani kerroin "kaikille". Olin niin innoissani uudesta tilanteesta, sekä siitä että minusta tulee äiti. En ajatellutkaan mitään keskenmenon riskiä, ennen kuin olin kertonut jo "kaikille". Silloin mietin tosiaan että olisikohan pitänyt olla hiljaa siihen asti kunnes riskit vähenevät.
Anteeksi, mutta musta on vähän hassu tuo sun kommenttisi, että "me emme mieheni kanssa salaile mitään". Ei kai nyt KUKAAN jätä MIEHELLEEN kertomatta jos on raskaana?!?!?! Hyvä tavaton sentään, sehän on miehen vauva ihan yhtä paljon kuin naisenkin! Siis ihmettelin vain, että miksi tuo mies tuossa piti edes mainita, eikö se nyt ole itsestäänselvää, että tuleva isä tietää, jos kerran äitikin tietää.
vaiheessa tuo kertominen. Nyt on 17 3, mutta raskaudesta ei tiedä mieheni lisäksi kuin paras kaveri ja opiskelupaikassa opettajat. Vanhemmille en oo "uskaltanu" kertoa, vaikka en tiedä mikä siinä on niin pelottavaa. Mieheni ainakin sanoi, että minulla on kumma pelko, kun en uskalla kertoa. Ärsyttää vaan, jos kaikki alkaa hössöttää hirveesti, kun minun vanhemmille tämä on ensimmäinen lapsenlapsi. Tätä on kuitenkin vaikea kovin pitkään pitää "salassa" muuilta, kun kohta rupee näkymään päällepäin. Äitini tosin on sitä luokkaa, että lukee minua niin hyvin, että saattaahan tuo arvatakin, että jotain on tekeillä.
Hyvä toi "jokin viehätys salailussa" - luin sen ja tajusin että näinhän se menee meilläkin. Meillä miehen kanssa on yhteinen salaisuus! Yhdistäähän sekin.
Rv 13+ ja tässä vaiheessa asiasta ei tiedä vielä kummankaan lähipiiri, ei vanhemmat jne. Erään harrastuksen vuoksi jouduin kertomaan siellä muutamille, joten tuli vähän treeniä että mitä se suunsa avaaminen sitten on. Ja heti alkoi vouhotus...argh!
Syitä kertomattomuuteen ovat olleet:
- kaikenlaisen hössötyksen välttäminen mahd. pitkään; uusia ensikertalaisia isovanhempia tulossa 4 kpl... Haluan myös jatkaa ns. normaalielämää vielä jonkun aikaa, tähän ei ole paluuta ;) Siis sitä ettei kaikki pyöri raskauden ja tulevan vauvan ympärillä. Haluan säilyttää muitakin intressejä elämässäni, vaikka lapsi onkin täydellisen toivottu ja ihana juttu. Työpaikalla raskaana (näkyvästi) oleva kollega on varoittava esimerkki: karkeasti arvioiden 70% kaikki hänelle puhuttu on raskautta ja synnytystä koskevaa; annetaan vinkkejä ja kysellään vointia, kommentoidaan vatsan kasvua ja naaman väriä... ok, onhan se varmaan ihan kivaakin, mutta itse en ole sitä tyyppiä etteikö maailmaan mahtuisi vielä muutakin. Tulkoon höpsähdys sitten kun vaavi on turvallisesti maailmassa!
- halu varmistua siitä että mahassa todella on kaikki ok ja raskaus jatkuu. Mutta huom! En koe siinä mitään outoa tai ihmeellistä, ettenkö myös kertoisi salailusta huolimatta mahdollisesta keskenmenosta lähipiirille (lähisuku ja ystävät). Tottakai kertoisin! Aikanaan läheiset saavat osallistua iloomme, mutta kyllä myös suruumme jos silleesti käy.
Vanhemmille kerrottiin ekan ultran jälkeen eli jossain rv 13 tienoilla. Kavereille on ollut jotenkin paljon helpompi kertoa. Mielellään olisin pitänyt niillekin vähän pidempään salassa, mutta mies on laverrellut jo suunnilleen kaikille kaverin kavereillekin.
Töissä ei ole paljon huvittanut kertoa just samoista syistä kuin "Marjiisilla". Tiedän, että nämä täti-ihmiset täällä eivät sitten enää muuta keksi kuin loputtoman neuvomisen ja tarkkailun. Haluan olla mahdollisimman pitkään ensisijaisesti MINÄ enkä pelkkä RASKAANA OLEVA. Pomo ja pari lähintä työkaveria tietää. Nyt mennään jo viikolla 21, joten kai sitä kohta pitäis muillekin kertoa... En vaan mitenkään jaksaisi sitä väistämätöntä lässytystä... En ole mikään "mammatyyppi" ja suuresti pelkään sitä "niinhän se vaan sunkin pää sitten kääntyi" -viisastelua, mitä nämä tätöset harrastaa.