Ongelmani alkoivat viitisen viikkoa sitten. Ulosteen mukana tuli verta, joskus jopa niin paljon, että pönttö meni aivan punaiseksi. Ihan vaikka tikistikin paljon ilman ulostamista, valui verta pönttöön. Veren tulo on vähentynyt paljon ja viimeisenä viikkona ilmestynyt korkeintaan pieni läiskä paperiin. Suolessa tuntuu myös koko ajan kummallinen painon tunne, ikään kuin siellä olisi jotakin vaikka suolessa ei olisi ulostettakaan. Samoin peräsuoli on todella kipeä.
Tämä on alkanut vaivata minua jo siinä määrin, että kokeilin rasvatulla sormella varovasti. Noin 2-3 cm syvyydessä tuntui n. 3 mm halkaisijaltaan kova nastura ja se oli erittäin kipeä. Kipu oli noin peukalonpään kokoisella alueella.
Mikä tällainen nastura on? Mitä olen lukenut ja kuullut ei kyseessä taida olla peräpukama. polyypeistakin olen yrittänyt onkia tietoa huonolla menestyksellä, voisiko kyseessä olla sellainen?
Asia vaivaa minua todella paljon ja toivon, että joku osaisi kertoa mikä tällainen voi olla???

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirkas veri yleensä johtuu jostain lähellä olevasta, kuten pukamista tai mainitsemastasi "nasturasta". Voihan se olla tietysti mitä vaan, tuttavallani suoliston tulehtuneet divertikkelit. Mutta mitäpä niitä täältä palstalta kysymään, asiantuntevamman vastauksen saat kun lääkäri on työntänyt sormensa sinne samaan paikkaan kuin sinä! Lääkäriin ja sassiin!
voiteilla? Esim. Scheriproct sisältää sellaisen nokan, jolla ilmeisesti voi pruutata syvempäänkin. Ilmeisesti se ainakin on tulehtunut, kun bakteereita on runsaasti liikkeellä. Ruokavaliokin vaikuttaa. Pois kaikki makeat lja happamat, jotka vaan lisäävät tuskaista oloa. Sienivoiteistakin on apua.
Se on tulehtunut sisäinen peräpukama joka täytyy leikata....mee lääkäriin saat avun!
kun pitää vaan vatsan löysällä syömällä esim. omenoita riittävästi. Happoanostavat aineet pois, kuten E621 ja etkkapunajuuret. Koska vuoto jo on vähentynyt, on se hyvä merkki. Jatkossakin on vältettävä noita epäterveellisiä eineksiä ja yleistä hapottelua.