ole vaikea olla avoin ja rehellinen. Minulla on kaverimies, josta pidän, mutta en samalla tavalla kuin hän. Olen sen hänelle kertonut, lempeästi, mutta jämäkästi. En halua ketään jättää haaveilemaan mahdottomasta. Osaan myös kehua ihmisiä kun he ovat sen ansainneet. Osaan sanoa ihmiselle, joka on ollut ilkeä minulle, että teit väärin. Uskallan esiintyä ihmisten edessä, uskallan puhua syvällisiä.
Mutta en uskalla lähestyä sitä yhtä ihmistä ja kertoa hänelle tunteistani, ikävästäni. En oikein tiedä, mitä pelkään? Tuskaa, joka syntyy siitä, että hän ei välittäisikään minusta samalla tavalla? Vai sitä iloa ja valoa, joka järkyttäisi maailmaa, jos hän välittäisikin?
Kai se joskus oli niin helppoa. Kertoa jollekin ihastuneensa. Silloin kun tyttökavereiden kanssa ihailtiin jotain poikia ja oltiin niin tyytyväisiä kun uskallettiin kertoa tykkäävämme. Mutta se oli niin erilaista. Silloin tunsin jännitystä, nyt tunnen kauhua ja pelkoa. Entä jos se ei minulle tärkeä ihminen ei pidäkään minusta? Tämän yli en pääsisi jätskillä ja itkulla. Tämä tuottaisi ikuisen haavan, joka ei kenties koskaan paranisi. Tiedän sen.
Tämä on vakavaa. Ei korvattavissa toisella, ei unohdettavissa. En tiedä, onko tämä kauneinta vai kauheinta, mitä olen koskaan kokenut. Jompaa kumpaa. Uskallanko ottaa selvää? Tällä hetkellä en. Elämä on niin sekaisin muutenkin, että en kestä yhtään pettymystä tähän hätään.
Toisinaan vastaus ei ole, ota yhteyttä, sitten helpottaa. Joskus on aikoja, jolloin totuutta ei jaksa. On suojeltava itseään.
Mutta en uskalla lähestyä sitä yhtä ihmistä ja kertoa hänelle tunteistani, ikävästäni. En oikein tiedä, mitä pelkään? Tuskaa, joka syntyy siitä, että hän ei välittäisikään minusta samalla tavalla? Vai sitä iloa ja valoa, joka järkyttäisi maailmaa, jos hän välittäisikin?
Kai se joskus oli niin helppoa. Kertoa jollekin ihastuneensa. Silloin kun tyttökavereiden kanssa ihailtiin jotain poikia ja oltiin niin tyytyväisiä kun uskallettiin kertoa tykkäävämme. Mutta se oli niin erilaista. Silloin tunsin jännitystä, nyt tunnen kauhua ja pelkoa. Entä jos se ei minulle tärkeä ihminen ei pidäkään minusta? Tämän yli en pääsisi jätskillä ja itkulla. Tämä tuottaisi ikuisen haavan, joka ei kenties koskaan paranisi. Tiedän sen.
Tämä on vakavaa. Ei korvattavissa toisella, ei unohdettavissa. En tiedä, onko tämä kauneinta vai kauheinta, mitä olen koskaan kokenut. Jompaa kumpaa. Uskallanko ottaa selvää? Tällä hetkellä en. Elämä on niin sekaisin muutenkin, että en kestä yhtään pettymystä tähän hätään.
Toisinaan vastaus ei ole, ota yhteyttä, sitten helpottaa. Joskus on aikoja, jolloin totuutta ei jaksa. On suojeltava itseään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
otta vaan yhteytä ei tiedä vaika hänki hihastunut sinuun ei vaan uskala näytää tunteita minäkin olen yhteen hihastunut mutta en halua loukata hänttä kun häntä muutekin meitä vihastaa yhteen missä ollen autamas ja ohsa aikasena töisä rapu siivojana.t:matti.h