Hyvä demarit! Perusturvalautakunta on hyväksynyt budjettiin vihdoin ja viimein 4000 euroa ensi kesää varten vanhusten ulkoiluun. Kun ensin palottelivat aihetta vapaaehtoisille ja vitkuttelivat sitä demareitten aloitetta peräti vuoden verran.
Kai julkinen kohu valtakunnallisestikin painosti asiaan puuttumista.
Oli miten oli, hyvä demarit!
Kai julkinen kohu valtakunnallisestikin painosti asiaan puuttumista.
Oli miten oli, hyvä demarit!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aivan, mutta se raha ei tule tyhjästä. Nyt on 4000 euroa poissa jostakin muusta. Kärsimään voivat joutua vaikka pikkulapset tai päihdeongelmaiset.
Asia on vain niin, että kun yksi saa, niin toinen menettää. Kaikki nuo varmaan ovat tärkeitä.
kehaisit omaa pesääsi.taisit olla vaikuttamassa itse päätökseen.päätös kuin kärpäsen paska itä-meressä.ei viittis vielä itteensä mainostaa
jos joku saa jotain aikaan, niin sekään ei näköjään ole hyvä jonkun mielestä, eikä sekään, jos mitään ei saa aikaan. Minä en ajatellut ainakaan, että joku kehuisi , vaan ketjun aloittaja oli hyvillään asiasta.
Mutta eihän mikään kelpaa.
ehdottomasti hieno asia,olkoon sitten kenen tahansa aikaan saama! miettikää omalle kohdallenne,että ei olisi ulkoilua,ei tosiaan ole mitään kadehdittavaa tämän päivän vanhusten oloissa,jotka joutuneet laitokseen! Kyllä lapsiperheet ovat osansa saaneet siitä vähästä,joka on ollut jaettavana! Täytyy vaatia vähän vaivannäköä vanhemmiltakin,jos lapsia hankittu.
oletko entinen vihreä ja nykyinen demari.hienoo lippu liehuu sulle
eipä ole minkään puolueen jäsenkirjaa,ajattelen asiaa heikompi osaisen kannalta,sillä joka päivä vanhenemme itsekkin,ei ole kiva olla hyljättynä ja hyljeksittynä toisten armoilla! Kyllä luonto on tärkeä niin vanhalle kuin nuoremmillekkin!
Vanhukset ovat tähänkin mennessä päässeet ulkoilemaan. Koko esitys ei tuo juurikaan mitään uutta asiaan.
ei taida olla kaikilla vanhuksilla mahdollisuutta ulkoiluun ilman ulkopuolista auttajaa. Valitettavasti tämä pitää paikkansa,joten kaikki kunnia heille,jotka toivat asian julkiseksi ja tekevät kaiken mahdollisen,että asia tulee hoidetuksi:)
On ikäihmisten aliarvioimista verrata heitä ja heidän ulkoiluttamista vangeihin ja lehmiin.He ja nehän kävelee omin avuin kun vaan "portit" avataan.Tiedoksi Ikäihminen tarvitsee henkilökohtaisen avustajan ulkoilun ajaksi.
Vanhuksia ole verrattu lehmiin,eikä vankeihin.On vaan niin ikävästi,että ikä ja sairaudet ovat vieneet monelta liikunta kyvyn!Ei siinä auta porttien avaus,kyllä avustajia tarvitaan!
Ei varmasti kukaan vertaa lehmiä vanhuksiin. Vaan vertauksena, että jopa lehmätkin pääsevät useammin ulos, tarkoittaa vaan sitä, että vanhuksia ei kunnioiteta yhtään, kun pääsevät parhaassa tapauksessa kahtena päivänä kesässä terassille ulkoilmaan!
Yhteiskunta pitää parempaa huolta vangeistakin!
Ja velä pahempaa on se, ettei vanhuksia, ketkä ovat elämäntyönsä tehneet arvosteta yhtään.
Hiljaisimmat jäävät aina jalkoihin ja kovaäänisimmät saavat kaiken.