Kärsin siitä. pelkään että ulkona joku kohdistaa minuun päähän osuvia iskuja.
Tuntuu että kaikki kyttää. On olo ettei kehenkään voi luottaa. Miten ihmispelosta eroon?
Tuntuu että kaikki kyttää. On olo ettei kehenkään voi luottaa. Miten ihmispelosta eroon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
päähän osuvia iskuja??? mitä tarkotat niillä? tiäkkö miksi ne kyttää, siksi että ne ITSE ON EPÄVARMOJA ITTESTÄÄN hahah juuri siksi. eli sulla ei oo mitään pelättävää :) kulje itte vaan itsevarmasti äläkä katso niitä nii ei häiritsekkään, siihenkin tottuu
Mun mielestä asia on kyllä niin, että ne kyttäämisajatukset/satuttamiset tms. on yleensä vain, ja ainoastaan siellä omien korvien välissä? Ehkä suurin syy tuollaisiin ajatuksiin on, esim. koulukiusattuna oleminen, toisten loukkaavat sanat, ivailut, haukkumiset, joskus tönimiset jne...Nämä ajat ovat iskostuneet mieleen, (ei mikään ihme, jos näin on) Niistä ajatuksista on varmasti todella vaikea päästä eroon.
Tosiasiassa ei ehkä kukaan kiinnitä edes huomiota ihmiseen, joka näin luulee ja sen vuoksi pelkää kulkea paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Näiden monien kokemusten myötä itsetunto/luottamus on latistunut olemattomaksi, olo on epävarma jne..Jos sama olotila jatkuu, lääkkeet eivät auta, elämä maistuu pelottavalta, yksi mahdollisuus on ainakin keskusteluterapia?
Jotkut mieltävät sen turhaksi, mutta on hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet helpotusta oloonsa siitä, kun ovat voineet kertoa ongelmistaan, suruistaan, peloistaan jollekkin. Ellei ole ystävää, läheistä, silloin pitää hakea apua ammattiauttajalta (toki muutenkin)
itselläki on samanlaisia pelkoja ku esim koulussa on tullu monesti jalkapallo takaraivoon ilman mitään varoitusta ja jääpallo ja jääkiekkokin päähän.
Itsellä samanlainen pelko... ihmispelko siis... Säikähdän jos joku tulee juttelemaan kanssani ja menen ihan paniikkiin. Muutenkin mulla on jokapäiväistä ahdistuneisuutta ja masennusta. Lääkkeitä en halua syödä, koska niihin jäisi kuitenkin koukkuun.. vaikka ei tälläistä kauheaa oloa jaksaisi aina.. mutta, olenhan sitä 'jaksanut' jo viisi painajaismaista vuotta, niin miksei seuraavaakin.. Olen oikeasti tosi mukava ja hauska.. mutta jotenkin noi pelot on saaneet vallan.. Häpeän ja väheksyn itseäni... ja tuntuu etten ole koskaan tarpeeksi hyvä.. Koulussa olin tosi ujo ja minulle ilkeiltiin.. ehkä siitä on sit jäänyt jokin trauma tai joku.. en tiiä.. Mutta musta tuntuu että olo paranisi selvästi jos ois sellanen ystävä jonka kanssa puhua kaikesta.. ja hengailla joka päivä yhdessä.. sellanen ns. turva.
Jos haluatte vaihtaa ajatuksia privaatimmin niin kirjoitelkaa ihmeessä: