Haluan olla yksin ja viihdyn itekseni. Mitä vähemmän joudun sietämään ihmisiä sen parempi päivä mulla on. :)
Oonko outo?
erakko91
7412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse muutin juuri uuteen kaupunkiin opiskelemaan eikä minulla ole täällä yhtään kaveria. Vapaa-ajat ja viikonloput vietän poikkeuksetta yksin ja yliopistollakaan en puhu kellekään, ellei sitten joku varta vasten kysy minulta jotain, mitä on tapahtunut korkeintaankin kerran viikossa. Kuitenkin olen todella tyytyväinen tilanteeseen.
Nautin siitä, että saan viettää vapaa-aikani niin kuin itse tahdon. Ärsyttäisi vain, jos olisi kavereita, jotka pyytelevät sinne, tänne ja tuonne. Muutenkin aikaisemmat kokemukseni kaverisuhteista koulussa tai koulun ulkopuolella eivät ole olleet kovin mieluisia. Yleensä minä en ymmärrä muita eivätkä muut minua, joten muiden kanssa toimiminen on tuntunut enemmänkin vain ahdistavalta itsensä selittämiseltä.
Ennen tahdoin kovastikin löytää tyttöystävän, mutta viime aikoina senkin suhteen on ollut off-nappula päällä. Ihan kokonaan en ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, mutta lähtökohtaisesti ajattelen eläväni yksin koko loppuelämäni. Nykyinen kiinnostuksenpuute seurustelemista kohtaan johtuu lähinnä siitä, että en ensinnäkään usko voivani löytää oikeanlaista ihmistä ja toisekseen on vaikea ajatella, että parisuhteen arki olisi lopulta kovinkaan mielekästä. Unelmani rakkauteen liittyen ovat olleet tai mikseivät toki edelleen ole vain hieman teinimäisiä romanttisen suloisia haaveita, kuten vaikkapa vain lähekkäinolo, kädestä kiinnipitäminen, halailu ja että saisi herätä aamulla toisen vierestä.
Joskus hieman kaipaan ihmistä, jolle voisi oikeasti jutella peittelemättä yhtään omaa persoonaansa: ystävää, joka ymmärtäisi ja jota myös itse voisi ymmärtää. Oikeastaan en toivoisi sen enempää kuin sähköposti- tai miksei kirjekaverin, ettei tarvitsisi olla niin 100% omistautunut ja olisi oma vapaa-aika ilman velvoitteita. En kuitenkaan usko, että olisi käytännössä mahdollista tuollainen ihminen löytää. Tosin tällainen satunnainen nettiavautuminenkin vähentää huomattavasti tarvetta purkaa mieltään.
Unohdin sanoa, että luultavasti hankin joskus kissan taikka pari hoidettavaksi. Ne olisivat ainakin luotettavampia ja rakastettavampia ystäviä kuin yksikään ihminen. :)
olet vähänkuin minä:)
muutin kanssa juuri opiskelujen takia ja yksin sitä tulee oltuakin päivät. kaipaan kuitenkin (oikeanlaista) seuraa, mutta en sen erikoisempaa menoa (sellaista en jaksaisi).
kissan haluan itsekin, paijattavaksi.
haluaisin kuitenkin itsekin niitä paijauksia.. vaan en usko että päästän lähelleni ketään. joskus se surettaa.
Itse en ole samalla tavalla tyytyväinen yksinäisyyteeni, vaan käytännössä olen jonkinlaisessa sisäisessä konfliktissa. Toisaalta, kun vietän aikaa yksin, alan masentumaan ja toivoisin että minulla olisi pari kunnon kaveria, jonka kanssa voisi vaikka urheilla tai jotain. Toisaalta kuitenki silloin, kun liikun ihmisten kanssa tekemässä jotain minua alkaa ottamaan päähän ja haluisin lähteä vain kotiin jatkamaan jotain hyvää kirjaa.
Surullista tässä on se, etten ole koskan pystynyt kallistumaan jompaan kumpaan vaihtoehtoon, vaan oikeastaan aina on sellainen pieni vitutus päällä. Välillä ajattelen että olisi hyvä elää vain yksin koko loppuelämä mutta seuraavan päivänä tahdon löytää itselleni kumppanin. Olen minkäin fucked up, ei voi muuta sanoa...
No minusta sinä et ole yhtään outo, mutta minuun ei voine verrata, koska itse olen vieraantunut ihmisistä niin pitkälti kuin nyt yleisten normien rajoissa voi. Minä en pidä ihmisistä, lukuun ottamatta lapseni ja heidän läheisensä.
Minusta ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri, olkoonkin, että ovat keksineet ja rakentaneet kaikenlaista mahtavaa maapallon täyteen, sekä vähän Telluksen ulkopuolellekin avaruuteen.
Siteeraan viisaita aiemmin eläneitä, joista toinen sanoi: Ihmiskunta on maapallon syöpä.
Toinen taas on sanonut: Ihminen on apina, joka ei tule toimeen ilman laumaa, jonka hän haluaa tuhota.
On syytäkin pitää ihmiseläimeen etäisyyttä, mikään muu laji ei ole yhtä vaarallinen, eikä yhtä suunnitelmallinen lajitovereitaan tuhotessaan.
Asuin vuoden yksikseni ja siitäkös se erakoituminen mulla alkoi. Sitä ennen kävin koulua ja minulla oli yksi "hyvä kaveri" tai ainakin luulin niin. Koulujen loputtua olin puoli vuotta töissä mutta lopetin kesken koska en enää pystynyt siellä käymään. Huomasin pikkuhiljaa kuinka aloin vihata ihmisiä koko ajan enempi ja enempi. On saanut pettyä jo niin monesti että ei enää edes jaksa yrittää. Pelkään sosiaalisia tilanteita, pelkään ja vihaan ihmisiä. Lukuunottamatta osaa perhettä. Mutta kellekkään niistä ei voi puhua enkä edes halua. Esim. lenkillä ollessa jos tulee joku vastaan ajattelen että mikä vittu näitä ihmisiä vaivaa, vain sen takia että hän itsekkin on lenkillä. Minulla on kaksi koiraa ja ne ovat mun ystäviä, ne on osa mun perhettä. Ne on mulle tärkeämpiä kuin perheen ihmiset. Ne on mulle kaikki kaikessa. Muuten pidän yksinolosta ja omasta rauhasta, mutta silti haluaisin ihmisen ystäväkseni. Jonkun joka ajattelisi vähän samalla tavalla kuin mie itte, jonkun jonka kanssa vois jutella ja kuunnella toisen juttuja.
tulen surulliseksi kun ajattelen että te vihaisitte minuakin..
miten voi toinen yksinäinen toista vihata...