Ihastun iloisiin, karismaattisiin, rentoihin, positiivisiin, avoimiin, heittäytyviin, huumorintajuisiin, sosiaalisiin, fiksuihin, lempesiin ja söpöihin ihmisiin. En arvosta "koviksia" / pahiksia, jotka koppavana alentavat muita vaikka kuinka karismaattisia yrittäisivät olla. Mutta kaikkein eniten aliarvostan epävarmoja, alakuloisia, hermostuneita, hiljaisia ja epäsosiaalisia ihmisiä.
Mutta tuntuu että minä olen tuo viimeisimmin mainittu ihmistyyppi. Olen vähän masentunut ja alakuloinen, stressaan asioista, jännitän, olen hiljainen joko hermostuneisuudesta johtuen mutta myös siitä että ei ole vaan mitään sanottavaa (olen hidasälyinen). Usein skarppaan ja olen jotain muuta, mutta kovasti meinaa nuo negatiiviset nostaa aina päätään. Olen porukassa melko ulkopuolinen ja hiljainen.
Miten tälläisen kanssa voi elää kun ei ole perusluonteeltaan sitä mitä haluaisi olla? Miten kukaan, johon minä ihastun, voi ihastua minuun kun en ole samanlainen? Usein nuo fiksut / karismaattiset / ihanat ihmiset arvostavat samankaltaisia piirteitä. Miksi minun muka pitäisi hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, kun en vaan pysty arvostamaan sellaisia piirteitä mitä omaan?
Mutta tuntuu että minä olen tuo viimeisimmin mainittu ihmistyyppi. Olen vähän masentunut ja alakuloinen, stressaan asioista, jännitän, olen hiljainen joko hermostuneisuudesta johtuen mutta myös siitä että ei ole vaan mitään sanottavaa (olen hidasälyinen). Usein skarppaan ja olen jotain muuta, mutta kovasti meinaa nuo negatiiviset nostaa aina päätään. Olen porukassa melko ulkopuolinen ja hiljainen.
Miten tälläisen kanssa voi elää kun ei ole perusluonteeltaan sitä mitä haluaisi olla? Miten kukaan, johon minä ihastun, voi ihastua minuun kun en ole samanlainen? Usein nuo fiksut / karismaattiset / ihanat ihmiset arvostavat samankaltaisia piirteitä. Miksi minun muka pitäisi hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, kun en vaan pysty arvostamaan sellaisia piirteitä mitä omaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Teki mieli heittää tuohon pari ajatusta.
Tottakai ihastut sellaisiin ihmisiin, koska haluaisit olla kuten he. Jokin sinussa ajattelee, että jos saisit olla sellaisen ihmisen seurassa, sinustakin tulisi sellainen! Vaan olisiko sittenkään niin?? Ehkä siitä toisesta tulisikin alakuloinen ja hiljainen? Ja sitten et enää pitäisi hänestä?
Eivät "karismaattiset" ihmiset ole 24h/vrk sellaisia välttämättä. Jokaisella ihmisellä on hetkensä ja samakin ihminen voi eri elämänvaiheissa olla vähän erilainen. Tekee mieli sanoa, että kurkkaa vähän syvemmälle ja lakkaa katsomasta pelkkää pintatuntua. Joku hiljainen ja vetäytyvä voi kahden kesken olla vaikka kuinka hurmaava!
Ydinkohta lienee, että opi tuntemaan itseäsi ja arvostamaan itseäsi -vaikka sitten hiljaisuutta ja vetäytyvyyttä! Sekin voi olla kaunista ja vetoavaa. Kun pidät itsestäsi, osaat pitää muistakin ja silloin näet hyvää niissä hiljaisissakin. Ehkä silloin ne näkyvämmätkin tyypit kiinnostuvat sinusta, mutta hei - oletko sinä enää silloin kiinnostunut heistä?
Sen sitten näkee ;)
Hyvää syksyä ja lykkyä pyttyyn!