Yksin sängyllä makaan ja katson ikkunasta pilvien juoksua, kaunista eloa, taivaalla.
Yhtä kauas tahtoisin lentää, yhtä lujaa kiitää...pois, niin kauas pois, kaikesta.
Turhaan, niin turhaan, yritän mieltäni tyhjentää, ajatuksista synkkyyden.
En mitään ole, en... ei elämää sydämessä enää, on vain tuli hiipuva, polte kadonnut on.
Sinua, vain sinua kaipaan, ajattelen päivin öin, vaikka sydän sanoo ei...ei!!
Haluaisin niin paeta kauas, luo pilvettömän auringon, luo tuon kuuman niin ihanan...
Kokea yhä rakkauden, tulisen, kiihkeän, kehoa ja mieltä polttavan, unelman toteutumattoman.
Tiedän mitä rakkaus todellinen on...se on kiihkeää tulta, polttavaa voimaa, joka nostaa
lentoon....korkeuksiin. Se kaiken kestää, arjenkin täyttää. Ei, katoa, ei hehkuansa menetä,
ei milloinkaan, vaan kasvaa ja voimaansa ympärilleen levittää, säteillään lämmittää.
Kun sen kadottaa, elämänsä täysin menettää....iloaan kauan etsiä saa, voimasta ei
tietoakaan...mutta sen tiedän, kun lentoon uudestaan nousta saa, hän joka rakkautta
janoaa, silloin ei haavojaan saa jäädä murehtimaan.
Sillä ilman siipiä ei lentää voi, eikä ilman rakkautta ole elämää....
Yhtä kauas tahtoisin lentää, yhtä lujaa kiitää...pois, niin kauas pois, kaikesta.
Turhaan, niin turhaan, yritän mieltäni tyhjentää, ajatuksista synkkyyden.
En mitään ole, en... ei elämää sydämessä enää, on vain tuli hiipuva, polte kadonnut on.
Sinua, vain sinua kaipaan, ajattelen päivin öin, vaikka sydän sanoo ei...ei!!
Haluaisin niin paeta kauas, luo pilvettömän auringon, luo tuon kuuman niin ihanan...
Kokea yhä rakkauden, tulisen, kiihkeän, kehoa ja mieltä polttavan, unelman toteutumattoman.
Tiedän mitä rakkaus todellinen on...se on kiihkeää tulta, polttavaa voimaa, joka nostaa
lentoon....korkeuksiin. Se kaiken kestää, arjenkin täyttää. Ei, katoa, ei hehkuansa menetä,
ei milloinkaan, vaan kasvaa ja voimaansa ympärilleen levittää, säteillään lämmittää.
Kun sen kadottaa, elämänsä täysin menettää....iloaan kauan etsiä saa, voimasta ei
tietoakaan...mutta sen tiedän, kun lentoon uudestaan nousta saa, hän joka rakkautta
janoaa, silloin ei haavojaan saa jäädä murehtimaan.
Sillä ilman siipiä ei lentää voi, eikä ilman rakkautta ole elämää....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerta kerralta sanomasi kasvaa. Myös kirjoitusaika kuvastaa
yön syvät tuntemukset.
Tästä tulee mieleeni oma kultainen nuoruus ... joksi sitä
kutsutaan... niin samoin tunnelmin kuin sanakääntein
itsekin kirjoitin kuten Sinä tässä.
Sitten hyvin vahvana oli laulujen lyriikka joita kirjoittelin,
ties kuinka paljon ennenkuin ryhdyin samoilemaan näitä
nykyisiä tekstieni ketaleita - lyhyttä kuin pitkää
- eri versioin.
Tämä tuli tästä tekstistäsi heti mieleeni kuin luin tuota
ja riimitettyjä loppusointuja joka vaatii aika paljon hyvin
soljuakseen sujuvasti.
Hyvä että näinkin vielä kirjoitetaan !