parkettitehdas

Joko soivat parketti tehtaan kuolinkellot, ainakin siltä kuulostaa kun yhtiön johto potkii osaajat ulos ja palkkaa hiekkalaatikko kavereita tilalle
3259340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 325

Vanhimmat

Joopa joo. Näitä maailmanlopun povaajia aina riittää :)

Äänestä
  • Joo ihan samaa mieltä. Eiköhän nyt ala suunta muuttua kun syövästä päästy eroon. Upon ammattitaidottomia laiskureita on vain muutama talossa (ja nekin tarkan valvonnan alla) ja oman pesän syöpäpesäkkeet eliminoitu.
    Parkettitehtaasta on vielä iloa Kuopiolaisille pitkäksi aikaa!

    Äänestä

  • Duunari55 kirjoitti:

    Joo ihan samaa mieltä. Eiköhän nyt ala suunta muuttua kun syövästä päästy eroon. Upon ammattitaidottomia laiskureita on vain muutama talossa (ja nekin tarkan valvonnan alla) ja oman pesän syöpäpesäkkeet eliminoitu.
    Parkettitehtaasta on vielä iloa Kuopiolaisille pitkäksi aikaa!

    Eiköhän ne persuksen lipsuttajat ole oman paikkansa jo varmistaneet. Hankalat ihmiset on työnjohdolle haukuttu ja lomille tai kilometritehtaalle marssitettu.

    Äänestä

  • Eräs vaan kirjoitti:

    Eiköhän ne persuksen lipsuttajat ole oman paikkansa jo varmistaneet. Hankalat ihmiset on työnjohdolle haukuttu ja lomille tai kilometritehtaalle marssitettu.

    eiköhän se tuo(kin) yritys panosta kaikki eurot ulkomaille,suomen tehtaat pyörii sen aikaa,kun nykyiset koneet kestää. sen jälkeen voipi olla suomen osalta hommat tehty..!!!

    Äänestä

  • Duunari55 kirjoitti:

    Joo ihan samaa mieltä. Eiköhän nyt ala suunta muuttua kun syövästä päästy eroon. Upon ammattitaidottomia laiskureita on vain muutama talossa (ja nekin tarkan valvonnan alla) ja oman pesän syöpäpesäkkeet eliminoitu.
    Parkettitehtaasta on vielä iloa Kuopiolaisille pitkäksi aikaa!

    ei toivomalla voi estää lopullista... lopulta raha määrää kuitenkin,ja työt lipsahtaa ulkomaille! ja ei auta asenteet sun muut. toivottavasti et ole ns "sinisilmäinen",joka nielaisee kaikki pomojen agitointipuheet tehokkuudesta sun muusta,koska kyse ei ole enää muusta kuin:kuinka paljon suomen tehtaista saa irti lopun edellä...

    Äänestä

  • gfhddj kirjoitti:

    No työpaikkoja kuolee ja syntyy, mikään ei ole ikuista. Eipä tuossa mitään uutta ole. Tuskin tässä tapauksessa kuitenkaan on kovinkaan nopeasta kehityksestä....

    Äänestä

  • Duunari55 kirjoitti:

    Joo ihan samaa mieltä. Eiköhän nyt ala suunta muuttua kun syövästä päästy eroon. Upon ammattitaidottomia laiskureita on vain muutama talossa (ja nekin tarkan valvonnan alla) ja oman pesän syöpäpesäkkeet eliminoitu.
    Parkettitehtaasta on vielä iloa Kuopiolaisille pitkäksi aikaa!

    No kuinkass nyt kävikään onko syöpä tarttuvaa laatua, kun karelia potkii omaakin väkeä pihalle. suurin syöpä ei vaan tajua lähteä, oikea mätä paise. Ihmetellä täytyy miten kehtaa vielä naamaansa näyttää,

    Äänestä

  • EIHÄNTÄSSÄOLEVASTAKUINNELJÄSVUOSIMENOSSAKUOLINKELLOJENSOITTELELUAJOOHAISTAKAANELJÄVUOTTAPESEMÄTÖNVITTUVAANKAIKKIKILISTÄJÄTPERKELEEIIHMEETTÄTEHASEDELLEENTOIMIIKUNONKAIKKIPASKAHOUSUTPANTUAIKOINAANPIHALLEHÄHHÄHHÄÄVITUTTAAKOVITUNSPEDETMENKÄÄJA PISTÄKÄÄPÄÄNNERAUTATIEKISKOLLE

    Äänestä

  • joiiu kirjoitti:

    eiköhän se tuo(kin) yritys panosta kaikki eurot ulkomaille,suomen tehtaat pyörii sen aikaa,kun nykyiset koneet kestää. sen jälkeen voipi olla suomen osalta hommat tehty..!!!

    Taitaa olla osuvasti ennustettu neljä vuotta sitten.....

    Äänestä

Pitääkö paikkansa että parkettitehtaalla jaettiin lopputilejä viime viikolla? Useampi henkilö kuulemma sai potkut.
Lisäksi huhut kertovat että Romaniasta on tulossa työntekijöitä tehtaalle töihin. Saadaanko näin kaupungin tyhjiin vuokra-asuntoihin asukkaita ja kaupungille tuloja? Mikäli tämä pitää paikkansa niin on kertakaikkiaan hieno juttu ja Kuopio kehittyy.
Tietenkin kaupunki menettää verotuloja, kun porukkaa joutuu kilometritehtaalle, mutta olisi ne työntekijät potkittu pois joka tapauksessa.
Parkettitehtaan tulevaisuus näyttää valoisalta siitä on vielä paljon iloa kuopiolaisille.

Äänestä
  • Tälläkertaa sai lähteä kuulemma 15 henkilöä ja edellisessä kuun vaihteessa 20 =35 on laitettu tänä syksynä parketilta kilometritehtaalle .

    Äänestä

  • tälläkertaa kirjoitti:

    Tälläkertaa sai lähteä kuulemma 15 henkilöä ja edellisessä kuun vaihteessa 20 =35 on laitettu tänä syksynä parketilta kilometritehtaalle .

    Hieno henkilöstöpolitiikka jatkuu.... Saimme tällä viikolla yhtiöön uuden tuotantoinsinöörin Venäjälle siirrettäväksi. Edellisten 20 toimihenkilön irtisanomiset eivät ole vielä edes kaikki toteutuneet, pitkien irtisanomisten takia ja uusia palkataan jo taloon. Irtisanottujen joukossa olisi ollut varmaankin 10 pätevää, mutta ei ilmeisesti yhtään toimitusjohtajalle sopivaa. Aikaisemmin kaikki Venäjän komennukset on hoidettu yhtiön kokeneista työntekijöistä, mutta tälläkertaa ei edes taidettu kysyä halukkutta yhdeltäkään irtisanotulta työskennellä Venäjällä. Onko muissa yhtiössä samanlaista henkilöstöpolitiikkaa?......ja toimitusjohtaja vain nauraa Savon-Sanomien sivuilla pilkallista nauruaan. Tätäkö on yritysten nykyajan henkilöstöjohtaminen ja yt-hengen noudattaminen?

    Äänestä

  • reilua peliä kirjoitti:

    Eikös toimihenkilöiden yhdysmiehen pitäisi pitää tällaisissa tapauksissa omiensa puolta ja neuvotella asioista toimarin kanssa, jotta tuollaista poljentaa ja syrjintää ei tehtäisi. Tuntuu uskomattomalta, jos ihmisiä todella kohdellaan noin ala-arvoisesti.

    Äänestä

  • ss kirjoitti:

    Nykyään joka paikassa,luottamushenkilöt on hampaattomia tai haluttomia ottamaan kantaa oikeastaan mihinkään asiaan.Se on mennyt perille että jokainen on oman onnensa seppä ja minä,minä,minulle ei ole yhteishenkeä samalla lailla kuin joskus ennen.Nykyään saa olla minkäläinen despootti tahansa niin aina sille ymmärtäjiä löytyy työntekijöistäkin,tästä firmasta en tiedä mutta muuten kyllä on kokemusta.

    Äänestä

  • Touhua kirjoitti:

    Karelialla on kuulemma uudet työntekijöiden palkitsemismenetelmät käytössä. Yli 10-palvelusvuoden jälkeen saat kenkää tuottannollis-taloudellisin perustein ja sitten seuraavana päivänä sinulle saatetaan tarjota vanhoihin hommiin määräaikaista työsopimusta 4-12 kuukaudeksi. Tätä harrastetaan, mutta mitkä ovat lailliset perusteet? Näinä aikoina on vaan pakko tarttua tähänkin oljenkorteen. Reilua, vai mitä?

    Ei taida yhtiön nettisivuilla olevat viralliset arvot osaamisesta painaa missään, jos/kun meno ja teot ovat aivan muuta.

    Äänestä

  • ss kirjoitti:

    Ei taida yhtiön nettisivuilla olevat viralliset arvot osaamisesta painaa missään, jos/kun meno ja teot ovat aivan muuta.

    Ei ne sitten olekkaan arvoja, vain johdon luomaa sanahelinää. Sitoudu siinä sitten, kun johtokaan ei sitoudu.....

    Äänestä

  • ss kirjoitti:

    Ei ne sitten olekkaan arvoja, vain johdon luomaa sanahelinää. Sitoudu siinä sitten, kun johtokaan ei sitoudu.....

    Harvassa talossa arvot ja teot kohtaavat, mutta menestyvissä taloissa ne ovat yhtä. Niissä on myös henkilöstö sitoutunutta ja osaavaa. Mikä lie tilanne parketilla sitoutumisen suhteen?

    Äänestä

  • ss kirjoitti:

    Harvassa talossa arvot ja teot kohtaavat, mutta menestyvissä taloissa ne ovat yhtä. Niissä on myös henkilöstö sitoutunutta ja osaavaa. Mikä lie tilanne parketilla sitoutumisen suhteen?

    mitä tarkoitat henkilöstön sitoutumisella ??? tekemään pienemmällä palkalla töitä vai "joustamaan" yrityksille hankalista työehtosopimuksista ?

    Äänestä

  • kyhddkjf kirjoitti:

    mitä tarkoitat henkilöstön sitoutumisella ??? tekemään pienemmällä palkalla töitä vai "joustamaan" yrityksille hankalista työehtosopimuksista ?

    Ilmeisesti kyseiseen firmaan haetaan Sollin kautta työntekijöitä. Ainakin sen tyylinen ilmoitus on mollin sivuilla. Mikähän siellä on todellinen meininki? Kannattaako hakea? Mitähän maksavat liksaa?

    Äänestä

  • duunariksi? kirjoitti:

    Ilmeisesti kyseiseen firmaan haetaan Sollin kautta työntekijöitä. Ainakin sen tyylinen ilmoitus on mollin sivuilla. Mikähän siellä on todellinen meininki? Kannattaako hakea? Mitähän maksavat liksaa?

    mites ne edelliset irtisanotut? liekkö ollut vakituisia yhtään ? outoa kun niistä ei ole löytynyt halukkaita,vai onko niin monta työpaikkaa auki,ettei takaisinotto velvollisuus pykälien noudattamisen jälkeen ollut riittävästi "kiinnostuneita" ? vai onko karelia edes tarjonnut irtisanotuille näitä paikkoja ???

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Mitähän siellä maksetaan...

    Äänestä

  • rahaa1 kirjoitti:

    Mitähän siellä maksetaan...

    alle 8 euroa tunti lisät.

    Äänestä

  • laminaattoriboy kirjoitti:

    alle 8 euroa tunti lisät.

    mitäs lisät tekee tunnille?

    Äänestä

  • yyy1 kirjoitti:

    mitäs lisät tekee tunnille?

    iltavuorolisä alle euro,yövuoro n 1,5 euroa... (puusepänteollisuuden tes)

    Äänestä

  • jhjdfj kirjoitti:

    iltavuorolisä alle euro,yövuoro n 1,5 euroa... (puusepänteollisuuden tes)

    No eipä ihme että työpaikkailmoitukset onkin siirretty Sollin sivuille. Palkathan on ihan samaa tasoa.

    Äänestä

  • 1600/kk kirjoitti:

    No eipä ihme että työpaikkailmoitukset onkin siirretty Sollin sivuille. Palkathan on ihan samaa tasoa.

    Jokohan paikat on täynnä, kun ei ilmoitusta enää näy? Kuinkanhan pitkiä sopimuksia on saatu?

    Äänestä

  • töihin1111 kirjoitti:

    Jokohan paikat on täynnä, kun ei ilmoitusta enää näy? Kuinkanhan pitkiä sopimuksia on saatu?

    Otettiinkohan sitten irtisanottuja takaisin vai onko ne kaikki sellaisia hylkiöitä joita ei enää haluta takaisin?

    Äänestä

  • ytttttttttt kirjoitti:

    Otettiinkohan sitten irtisanottuja takaisin vai onko ne kaikki sellaisia hylkiöitä joita ei enää haluta takaisin?

    ensin irtisanotaan surutta porukkaa, sitten rekryfirman (kusetus puulaakeja kaikki) kautta halutaan koe-ajoon uusi erä... on hommat pahasti sekaisin,jos muutaman kuukauden välein on henkilömääriä muuteltava! tosin, kaikki pitkänlinjan toimihenkilöt on pistetty pihalle, nyt POJAT harjoittelee,niin ei kai sitä kukaan uskonutkaan että hommat onnistuis... toivottavasti oppisivat,ennenkuin menee nurin koko paska...

    Äänestä

  • 89859847 kirjoitti:

    Eiköhän kohta koko firma ole myyty Venäläisille ja pääkonttuuri siirretty Siperiaan.

    Äänestä

  • rupla rules kirjoitti:

    Eiköhän kohta koko firma ole myyty Venäläisille ja pääkonttuuri siirretty Siperiaan.

    Outoa kun tarvitaan taas jo kauan sitten erotettuja ihmisiä , yhteyttä otettu jo kymmeniin ja ulkomaille . Mitä oikein on tapahtumassa ?
    Onko meidän työpaikat todellakin vaarassa ? Sol Henkilöiltäkin kuulema vaaditaan ulkomailla työskentely valmius , ei kai meidän tarvitse opettaa uusia tekijöitä meidän tilalle .

    Äänestä

  • Karrelia kirjoitti:

    Halpa venäläinen tuote korvaa kalliin kotimaisen, joten se siitä Kuopion tehtaasta. Oisko 1/5 vuoro riittävä Kuopioon vai loppuuko kokonaan?

    Äänestä

  • sssssssssssssssssss kirjoitti:

    Halpa venäläinen tuote korvaa kalliin kotimaisen, joten se siitä Kuopion tehtaasta. Oisko 1/5 vuoro riittävä Kuopioon vai loppuuko kokonaan?

    Nyt taitaa kierolla savolaisella olla kaniini kalsarissa.

    Äänestä

  • Karrelia kirjoitti:

    Outoa kun tarvitaan taas jo kauan sitten erotettuja ihmisiä , yhteyttä otettu jo kymmeniin ja ulkomaille . Mitä oikein on tapahtumassa ?
    Onko meidän työpaikat todellakin vaarassa ? Sol Henkilöiltäkin kuulema vaaditaan ulkomailla työskentely valmius , ei kai meidän tarvitse opettaa uusia tekijöitä meidän tilalle .

    Tottakai sinä opastat uusia "ruski" parkettilaisia hoitelemaan hommia,ei pidä ajatella itseään,vaan sitä että: Karelialla olisi tulevaisuutta! voihan siinnä tulevaisuudessa mennä oma työpaikka,mutta kai voit ylpeänä sanoa työkkärin jonossa että: olimpahan tuotakin firmaa tukemassa glopalisoitumisessa!

    Äänestä

  • jaajo kirjoitti:

    Nykyäänhän "ruskit" opastaa meitä. Henkilöstöjohtajattaremmekin on aito VENAKKKO. Se siitä suomalaisuudesta ja männävuosien vienninedistämispalkkinoista. Ainut mitä on viety, niin TYÖPAIKAT suomalaisilta.

    Äänestä

  • ssssssssssssssssssss kirjoitti:

    Illalla Irina viisisataa,aamulla burana kuusisataa !

    Äänestä

  • ssssssssssssssssssss kirjoitti:

    Nykyäänhän "ruskit" opastaa meitä. Henkilöstöjohtajattaremmekin on aito VENAKKKO. Se siitä suomalaisuudesta ja männävuosien vienninedistämispalkkinoista. Ainut mitä on viety, niin TYÖPAIKAT suomalaisilta.

    talvisota voitettiin, mutta parketinteossa hävittiin ruskille

    Äänestä

  • ssssssssssssssssssss kirjoitti:

    talvisota voitettiin, mutta parketinteossa hävittiin ruskille

    Kyllä oli upeaa kun toimiva ylin johto oli kanssamme laskemassa mäkeä , Luottamus on palannut jälleen . Ette te meitä mihinkään venäläisiin vaihda . Kiitos vielä kerran .

    Äänestä

  • Haalea makkara kirjoitti:

    Kyllä oli upeaa kun toimiva ylin johto oli kanssamme laskemassa mäkeä , Luottamus on palannut jälleen . Ette te meitä mihinkään venäläisiin vaihda . Kiitos vielä kerran .

    ne miehet valehtelee....ovat valmiit myymääm vaikka oman mummonsa ja senkin ne tekee luotamuksella.....

    Äänestä

  • Haalea makkara kirjoitti:

    Kyllä oli upeaa kun toimiva ylin johto oli kanssamme laskemassa mäkeä , Luottamus on palannut jälleen . Ette te meitä mihinkään venäläisiin vaihda . Kiitos vielä kerran .

    oliko hyvät kyydit kun laskitte toimivan ylimmän johdon kera mäkeä,irtisanottujen perseillä ? oliko makkara maistuvaa,kun osalta on viety leipä pöydästä ? toivottavasti oli maksettuja tomittajia mukana, saatas paikallisesta lukea miten karelian perhe viihtyy yhdessä jopa vapaa-aikanakin... oliko se luottamus sen makkaran varassa?

    Äänestä

  • hiuehviugeh kirjoitti:

    Me emme tee RAAKKIA niin kuin irtisanotut huonommat parketin tekijät !
    Johto on luvannut ja he ovat rehellisiä suoraselkäisiä suomalaisia miehiä . Olemme yhtä suurta perhettä.

    Äänestä

  • kypsä makkara kirjoitti:

    Me emme tee RAAKKIA niin kuin irtisanotut huonommat parketin tekijät !
    Johto on luvannut ja he ovat rehellisiä suoraselkäisiä suomalaisia miehiä . Olemme yhtä suurta perhettä.

    Nyt sinä makkara turpa kiinni tai alkaa läski tummummaa . Kuka johtaja sinä oikein olet kun tälläisiä kirjoittelet ? Luuletko että me älykkäät irtisanotut uskomme sinua ? Haista paska senkin yhteishyvä.

    Äänestä

  • onnelline työtön kirjoitti:

    Nyt sinä makkara turpa kiinni tai alkaa läski tummummaa . Kuka johtaja sinä oikein olet kun tälläisiä kirjoittelet ? Luuletko että me älykkäät irtisanotut uskomme sinua ? Haista paska senkin yhteishyvä.

    Toimari pisti kaikki osaavat ja ammattinsa osaavat pihalle, jos ei ollu samaa mieltä toimarin kanssa niin sai lähteä.
    Puolittanut tuotannon, työntekijät, ja tilauskannan. puolittaa vielä myynninkin, niin hyvin menee.
    Rahaa palaa kun pistetään sitä ulkomaille.
    toivottavasti omistajalla sitä riittää.

    Äänestä

  • kypsä makkara kirjoitti:

    Me emme tee RAAKKIA niin kuin irtisanotut huonommat parketin tekijät !
    Johto on luvannut ja he ovat rehellisiä suoraselkäisiä suomalaisia miehiä . Olemme yhtä suurta perhettä.

    sontaa tulee, maine menee

    Äänestä

  • hiuehviugeh kirjoitti:

    oliko hyvät kyydit kun laskitte toimivan ylimmän johdon kera mäkeä,irtisanottujen perseillä ? oliko makkara maistuvaa,kun osalta on viety leipä pöydästä ? toivottavasti oli maksettuja tomittajia mukana, saatas paikallisesta lukea miten karelian perhe viihtyy yhdessä jopa vapaa-aikanakin... oliko se luottamus sen makkaran varassa?

    Kyyti oli hyvää, kiitos kysymästä. Mikään ei luista kun pois potkittu perse . Makkara maistui ja toimittajat jos olisivat vaivautuneet paikalle olisivat voineet kirjoittaa ilostamme . Ei muistella pahalla .
    Annetaan johtajien johtaa rauhassa , kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • grillimakkara kirjoitti:

    http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7365943&index=243&anchor=7365943

    Äänestä

  • ExParkettilainen.... kirjoitti:

    Toimari pisti kaikki osaavat ja ammattinsa osaavat pihalle, jos ei ollu samaa mieltä toimarin kanssa niin sai lähteä.
    Puolittanut tuotannon, työntekijät, ja tilauskannan. puolittaa vielä myynninkin, niin hyvin menee.
    Rahaa palaa kun pistetään sitä ulkomaille.
    toivottavasti omistajalla sitä riittää.

    Onko toimari siis itseään täynnä oleva NARSISTI ??????

    Äänestä

  • sol,sol,sol.sol.... kirjoitti:

    Onko toimari siis itseään täynnä oleva NARSISTI ??????

    johdosto kärsii vain omistaja ja henkilöstö.....milloinka kupla puhkeaa.....tänä vuonna varmaankin....ennen kesää vai kesän jälkeen. Saiskohan Sollilta parempia johtajiakin. Onhan siellä paremmat Duunaritkin

    Äänestä

  • paha kysymys kirjoitti:

    tietääköhän he mitä koko sana edes merkitsee?

    on ainakin tämä SOL aktiivinen. ei kuulemma ole karelialla mitään sopimuksia koko puljuun,ja silti hakevat parketinvalmistajia... liekkö kuopion seudulla muita parkettia valmistavaa yritystä? aika outoa,jos tämä SOL ei varmista tilauksen tekijää ennenkuin alkaa hakemaan työntekijöitä... luultavasti tässä oli kuitenkin karelia mukana,mutta piti perääntyä,kun alkoi henkilöstö kysellä hankalia...

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Johto sanoi ei olla SOLin kanssa missään tekimisissä ja se on totta vai onko jollain jotain parempaa tietoa ? Ei kai meille olisi juhlia pidetty jos pois oltaisiin laittamassa ? Tuskin se Romanian tehdas tänävuonna valmiistuu vaikka maaalue on kuulema jo ostettu.

    Onko Sol vähän jokapaikassa ja kaikki vähän huonosti, niinkuin palkatkin meidän siiivoojaorjien mielestä.

    Äänestä

  • Höyrymakkara kirjoitti:

    Johto sanoi ei olla SOLin kanssa missään tekimisissä ja se on totta vai onko jollain jotain parempaa tietoa ? Ei kai meille olisi juhlia pidetty jos pois oltaisiin laittamassa ? Tuskin se Romanian tehdas tänävuonna valmiistuu vaikka maaalue on kuulema jo ostettu.

    kunniaksi

    johto sanonut paljon muutakin, mutta minkähän lupauksen ne ovat pitäneet? Puhuvat toista ja tekevät jotain aivan muuta.

    Äänestä

Senkus panevat kiinni, loppuu se saatanan ulina, räjäyttäis vielä koko rakennus lähtiäisiksi ja skaantappikin heleevettii (vaikka ruåtsiin) sieltä haisemasta.

Äänestä
  • sehän on vain työpaikka,ja siellä työskennellään VAIN JA AINOASTAAN rahan takia,ketään ei kiinnosta hevonperseen vertaa ne puheet kareliaperheestä/karelianjuurista. Kunhan palkkoihin rahat riittää niin hyvä! Viekäät helvettiin koko yrityksen jos ei kerran kannata suomessa tehdä (ja varmasti lähteekin kunhan ulkomailla saavat homman kunnolla pyörimään) ei kai tämäkään firma saa/voi olla kenenkään elämän keskipiste. Toki huonompia työpaikkoja löytyy paljonkin,mutta on niitä ihan täällä suomessa varmasti parempiakin ! Ja sitten te persereiät jotka haukutte työkavereita,onko itsetunto ongelmia,vai mikä vittu riepoo kun pitää arvostella toisten tekemisiä (kts. aikaisemmat kommentit) pitäisitte huolta omista töistänne !

    Äänestä

  • 908985498 kirjoitti:

    sehän on vain työpaikka,ja siellä työskennellään VAIN JA AINOASTAAN rahan takia,ketään ei kiinnosta hevonperseen vertaa ne puheet kareliaperheestä/karelianjuurista. Kunhan palkkoihin rahat riittää niin hyvä! Viekäät helvettiin koko yrityksen jos ei kerran kannata suomessa tehdä (ja varmasti lähteekin kunhan ulkomailla saavat homman kunnolla pyörimään) ei kai tämäkään firma saa/voi olla kenenkään elämän keskipiste. Toki huonompia työpaikkoja löytyy paljonkin,mutta on niitä ihan täällä suomessa varmasti parempiakin ! Ja sitten te persereiät jotka haukutte työkavereita,onko itsetunto ongelmia,vai mikä vittu riepoo kun pitää arvostella toisten tekemisiä (kts. aikaisemmat kommentit) pitäisitte huolta omista töistänne !

    omistajilla riittää rahoja palkanmaksuun, mutta entä haluja....

    Ai ei voi olla työpaikka keskipiste , minulle tämä on ja tulee olemaan . Et taida olla meillä töissä kun olet jo luovuttanut . Kyllä uusi johto saa meidän tehtaan kannattamaan , kuulin perjantaina ruokalassa kylläkin huhuja mutta en usko että olisi totta , leikillään Sami uudesta laajennuksesta puhui taisi olla vielä muka sinne romaniaan vai onko joku muu kuullut jotain asiasta ??

    Äänestä

  • Palanut makkara kirjoitti:

    Vaikka viimevuosi tuotettiinkin tappiota , kyllä me noustaan tehdään vaikka talkoilla.
    Me jaksetaan ja voitetaan ollaanhan me Mikon sanoin parhaita.

    Äänestä

  • Koiranmakkara kirjoitti:

    Vaikka viimevuosi tuotettiinkin tappiota , kyllä me noustaan tehdään vaikka talkoilla.
    Me jaksetaan ja voitetaan ollaanhan me Mikon sanoin parhaita.

    ihan oikeasti millä eväillä tulos käännetään voitolliseksi.......taitas olla parasta nollata jo koko nulju pulju.

    Äänestä

  • sol parantaa kirjoitti:

    ihan oikeasti millä eväillä tulos käännetään voitolliseksi.......taitas olla parasta nollata jo koko nulju pulju.

    tammen robustiahan liikkuu niin pirusti, joten täytyyhän siitä tulla rahhookin

    Äänestä

  • Koiranmakkara kirjoitti:

    Vaikka viimevuosi tuotettiinkin tappiota , kyllä me noustaan tehdään vaikka talkoilla.
    Me jaksetaan ja voitetaan ollaanhan me Mikon sanoin parhaita.

    Kai se nyt tuottaa tappiota kun venäjälle menee rahaa eikä tulosta tule.
    Ei auttanu Mikon kuuri vaikka ajoi alas tehtaita ja pisti osaajat pellolle.
    Olis kannattanu miettiä siinä vaiheessa, jotta osaaminen on suomessa ja pysyy.
    eriasia näiden muutamien jotka jatkuvasti venäjällä ramppaavat, mukamas opettamassa, taitaa olla vaan ruskeakielisten toimintaa.

    Äänestä

  • EX-parkettilainen kirjoitti:

    Etkö päässyt venäjälle nää nää minä pääsin, voi olla että menen vieläkin ja jos niin haluat niin (nuolen) itseni vielä romaniaan kuulema kaunis maa . Voisiko olla vaan että olen parempi kuin SINÄ .
    Venäjä on Karelian tulevaisuus ja haluan auttaa yhtiötä.

    Äänestä

  • Venäläinen meetwurst kirjoitti:

    Etkö päässyt venäjälle nää nää minä pääsin, voi olla että menen vieläkin ja jos niin haluat niin (nuolen) itseni vielä romaniaan kuulema kaunis maa . Voisiko olla vaan että olen parempi kuin SINÄ .
    Venäjä on Karelian tulevaisuus ja haluan auttaa yhtiötä.

    viimevuodelta tuo 15 000 000 euroa.....

    Äänestä

  • tappiot kirjoitti:

    viimevuodelta tuo 15 000 000 euroa.....

    tämän(kin) kokoinen konserni pystyy pyörittelemään raha virrat just niin päin, kuin mihinkin tilanteeseen parhaaksi katsoo. Pari tehdasta ulkomailla (etenkin venäjällä tuntuu olevan pohjaton kaivo) käynnistys vaiheessa,niin varmasti nielee rahoja. Toivottavasti saisivat ulkomaat nopeasti tuottamaan sikana voittoa,niin sais suomen tehtaat pyöriä rauhassa vaikka tappiolla...

    Äänestä

  • ))))))))))))) kirjoitti:

    Kuopionkin tehdas ajetaan alas, ei kannata tehdä sutta ja sekundaa, venäjä tuottaa sitä ihan tarpeeksi.
    Saavat savolaiset korkkiruuvit tuntea nahoissaan miltä tuntuu jättää suojatyöpaikka.
    Ei auta lipominen, vaikka ilmaiseksi tekisitte töitä.

    Äänestä

  • Ex-parkettilainen kirjoitti:

    Ei muuten lopu meidän tehdas koskaan , ollaan viimeinen suomen yksikkö .
    Meinaan kyllä taas mennä jos vielä vaan pyydetään ei ne siellä osaa vielä ja meidän on kasvettava kun ei pystytä myyntiin vastaamaan . Autetaan yhdessä Venäjä nousuun.

    Äänestä

  • sosiski kirjoitti:

    tuohan on johdon osaamattomuutta, jos ei tavara riitä.....vai onko myyty persnetto hinnalla...viimeisinä epätoivonhetkinä

    Äänestä

  • sol...auttaa kirjoitti:

    tuohan on johdon osaamattomuutta, jos ei tavara riitä.....vai onko myyty persnetto hinnalla...viimeisinä epätoivonhetkinä

    Ei muuten lopu meidän tehdas koskaan , ollaan viimeinen suomen yksikkö.

    mittarkoitat? onhan vielä tuupovaarassa tehdas.

    Äänestä

  • 95982759 kirjoitti:

    Ei muuten lopu meidän tehdas koskaan , ollaan viimeinen suomen yksikkö.

    mittarkoitat? onhan vielä tuupovaarassa tehdas.

    itsekkään ettei muka lopu. Tälle vuodelle vielä kunnon -tulos, niin iso E tekee lopulliset johtopäätökset. Suomen tehtaat lopetetaan ja Russkit sosialisoivat Maklinon ylpeyden

    Äänestä

  • tuohon kirjoitti:

    itsekkään ettei muka lopu. Tälle vuodelle vielä kunnon -tulos, niin iso E tekee lopulliset johtopäätökset. Suomen tehtaat lopetetaan ja Russkit sosialisoivat Maklinon ylpeyden

    Tulee käymään, luulempa jotta saa Mikkokin lähteä, ei sitä minkään yhtiön talous kestä montaa vuotta miinusta tehdä.
    Tosin ihmettelen miten on saanut huseerata näinkin kauan.
    Odottakaapa vaan vielä pari kuukautta niin putoaa todellinen pommi..

    Äänestä

  • Ex-parkettilainen kirjoitti:

    Tulee käymään, luulempa jotta saa Mikkokin lähteä, ei sitä minkään yhtiön talous kestä montaa vuotta miinusta tehdä.
    Tosin ihmettelen miten on saanut huseerata näinkin kauan.
    Odottakaapa vaan vielä pari kuukautta niin putoaa todellinen pommi..

    Millainen on onnekas parkettilainen?

    Äänestä

  • ykx onnekas kirjoitti:

    Millainen on onnekas parkettilainen?

    Sellainen, joka on saanut muualta työpaikan !

    Äänestä

  • 99874390 kirjoitti:

    Sellainen, joka on saanut muualta työpaikan !

    joka saa laittomasta irtisanomisesta palkan ja saa samaan aikaan uuden työpaikan.

    Äänestä

  • Näitäkin tulee kirjoitti:

    joka saa laittomasta irtisanomisesta palkan ja saa samaan aikaan uuden työpaikan.

    on jo muutama tapaus kun Karelialta haetaan oikeusteitse saatavia.
    Lähes kaikki irtisanomiset olleet laittomia, mutta eihän siinä mitään kun isoE E maksaa.

    Äänestä

  • Ex-parkettilainen kirjoitti:

    on jo muutama tapaus kun Karelialta haetaan oikeusteitse saatavia.
    Lähes kaikki irtisanomiset olleet laittomia, mutta eihän siinä mitään kun isoE E maksaa.

    Vielä me noustaan, uskokaa vaan . Mikko hoitaa yhtiötä kun omaa lastaan . Irtisanuttujen on turha huutaa ei auta ei . Katsokaan vaan niin näytän teille ja venäläisiä autan edelleen .

    Äänestä

  • HK sininen kirjoitti:

    Vielä me noustaan, uskokaa vaan . Mikko hoitaa yhtiötä kun omaa lastaan . Irtisanuttujen on turha huutaa ei auta ei . Katsokaan vaan niin näytän teille ja venäläisiä autan edelleen .

    saa vuoden palkan siitä, että irtisanoutuu itse

    Äänestä

  • HK sininen kirjoitti:

    Vielä me noustaan, uskokaa vaan . Mikko hoitaa yhtiötä kun omaa lastaan . Irtisanuttujen on turha huutaa ei auta ei . Katsokaan vaan niin näytän teille ja venäläisiä autan edelleen .

    Eipä oo hääppöset kotiolot Mikon lapsillakaan, jos yhtä huonosti hoitaa kuin firmaa,
    vai onko sillä Mikolla lapsia,,,

    Äänestä

  • Ex-parkettilainen kirjoitti:

    Eipä oo hääppöset kotiolot Mikon lapsillakaan, jos yhtä huonosti hoitaa kuin firmaa,
    vai onko sillä Mikolla lapsia,,,

    Onko ollut piristymisen merkkejä näkyvillä? Eikös maailmantalous ala nousuun? Joko parketin kysyntä on räjähtänyt käsille? Ai niin,eihän Karelia enää pysty toimittamaan,kun laitettiin viisaudessaan tehtaita kiinni,ja irtisanottiin sellaiset,jotka olisi osanneet hommat hoitaa..!

    Äänestä

  • knulli kirjoitti:

    piristy karelialla, ei pystytä vastaamaan kysyntään. Asiakkaat vaihtavat joukolla toimittajaa, sellaisille jotka vielä pystyy toimittamaan tavaraa sovittuna aikana.
    hiljalleen hiipuu koko parketin valmistus, venäjällä tehdään pelkkää sekundaa,siitä ei paljon apua ole.

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    ensimmäisen kvarttaalin tulos? paljonko miinusta?

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    ensimmäisen kvarttaalin tulos? paljonko miinusta?

    kuinka paljon paremmin menee nyt kun parhaat osaajat ovat taloon jääneet? Johtoporras on osaajia täynnä ja motivoituneet toimihenkilöt ahertavat muurahaisten lailla (...uusien työpaikkahakemusten kimpussa). Varmasti ihan kohta alkaa tulos paranemaan ja henkilöstö voi odottaa bonuksia!

    Äänestä

  • paranee kirjoitti:

    Eipä tuu bonuksia parketin väelle.
    Eihän siellä kuopiossa osata edes tehdä parkettia, pelkkää sekundaa.
    Eräs tuttava osti karelian parkettia ja pyysi minut katsomaan, sanoin jotta takasin koko paska.
    lakkaa puuttuu, vajaita säleitä, ja kaikki ykkösluokan tavarassa.
    EttäSillee.....

    oiskohan tutullasi sinun tekemää pas...!

    Äänestä

  • hupiupi kirjoitti:

    oiskohan tutullasi sinun tekemää pas...!

    Kertoilivat että olisi palkkaus muuttunut (tuotantopalkkio) menikö parempaan suuntaan ? vai tuliko alennuksia ?

    Äänestä

  • hupiupi kirjoitti:

    oiskohan tutullasi sinun tekemää pas...!

    ole, kun oli tämän vuoden helmikuun tuotantoa, ja palautui takaisin, eikä onnistuneet vakuuttamaan laadun parantuneen, niimpä toisen valmistajan tuote tuli lattiaan ja on hyvä.

    Äänestä

  • Ex-parkettilainen kirjoitti:

    ole, kun oli tämän vuoden helmikuun tuotantoa, ja palautui takaisin, eikä onnistuneet vakuuttamaan laadun parantuneen, niimpä toisen valmistajan tuote tuli lattiaan ja on hyvä.

    puulaji/lajitelma kyseessä ? eihän vain ois ollunna ruski valmiste ?

    taispa olla..:) niin se koira älähtää ku keppi osuu omaan nilkkaan..

    Äänestä

  • ´´´´´´´´´´´´ kirjoitti:

    puulaji/lajitelma kyseessä ? eihän vain ois ollunna ruski valmiste ?

    ollu ruski valmiste vaan ihan kuopiossa tehtyä tavaraa.
    Harmittaa vaan kun yhtiön maine pilattu, kelvottomalla tuotteella.

    Äänestä

  • hupiupi kirjoitti:

    taispa olla..:) niin se koira älähtää ku keppi osuu omaan nilkkaan..

    kertoimet jos löis vetoa: Yt-neuvottelut tulossa ennen kesää. Entäs tässä: toimitusjohtaja vaihtuu 2010?

    Äänestä

  • olis kirjoitti:

    kertoimet jos löis vetoa: Yt-neuvottelut tulossa ennen kesää. Entäs tässä: toimitusjohtaja vaihtuu 2010?

    Taitaa olla syöksykierteessä karelian toiminta suomessa... ei pysty kilpailemaan venäläisten/romanialaisten kanssa ! turha pomojen lässyttää,kohta ovat työttömiä itsekkin.

    Äänestä

  • olis kirjoitti:

    kertoimet jos löis vetoa: Yt-neuvottelut tulossa ennen kesää. Entäs tässä: toimitusjohtaja vaihtuu 2010?

    voi vaihtua, koska eihän maailmassa ole toista kaikkien alojen maisteria, joka hoitaisi kaikki hommat paremmin kuin nykyinen.

    Äänestä

  • Toimari kirjoitti:

    voi vaihtua, koska eihän maailmassa ole toista kaikkien alojen maisteria, joka hoitaisi kaikki hommat paremmin kuin nykyinen.

    Pystyy takuulla tekemään uraa myös politiikassa,monta vuotta luotsannut firmaa tappiolla,ja vielä jatkaa... Pakko olla puhuja miehiä,muuten olis jo vaihtunu aikoja sitten !

    Äänestä

  • 5464654674 kirjoitti:

    Pystyy takuulla tekemään uraa myös politiikassa,monta vuotta luotsannut firmaa tappiolla,ja vielä jatkaa... Pakko olla puhuja miehiä,muuten olis jo vaihtunu aikoja sitten !

    tuntee näitä "maisteri" tapauksia jo ennestään: Napoleon Bonaparte, Silvio Berlusconi, ovathan hekin politiikassa olleet vahvasti mukana...

    Äänestä

  • 5464654674 kirjoitti:

    Pystyy takuulla tekemään uraa myös politiikassa,monta vuotta luotsannut firmaa tappiolla,ja vielä jatkaa... Pakko olla puhuja miehiä,muuten olis jo vaihtunu aikoja sitten !

    se on omistajan tarkoituskin, ajaa tuotanto kuralle suomessa, ja tehdä venäjällä pelkkää sekundaa.
    Omistajat saavat tukea valtiolta kun vievät ulos tuotannon.
    Toimari ei osaa edes laskea kissaa pihalle......

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    se on omistajan tarkoituskin, ajaa tuotanto kuralle suomessa, ja tehdä venäjällä pelkkää sekundaa.
    Omistajat saavat tukea valtiolta kun vievät ulos tuotannon.
    Toimari ei osaa edes laskea kissaa pihalle......

    uudet vireät vai oliko se vihreät päälliköt, joten priimaahan siellä vaan opetellaan tekemään. Vaan kelpaako tehty saalis norjalaiselle turskalle?

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    uudet vireät vai oliko se vihreät päälliköt, joten priimaahan siellä vaan opetellaan tekemään. Vaan kelpaako tehty saalis norjalaiselle turskalle?

    koskeva tutkimus on pystynyt osoittamaan koko joukon saneerausten kielteisiä vaikutuksia ja niukasti hyötyjä organisaation tuottavuudelle ja tehokkuudelle. Ihmisvoimavarojen leikkaaminen heikentää pitkällä tähtäimellä yrityksen kilpailukyvyllä ja kannattavuudella mitattua kokonaistulosta. Anneli Ranki toteaa väitöskirjassaan henkilöstön selviytymisestä kriisiytyneessä organisaatiossa, että jatkuva saneeraminen voi viedä yrityksen tuhoon. Saneeraus onnistuu vain harvoin, useimmiten se heikentää selviytymiskykyä'. (Juha Siltalan kirjasta Työelämän huonontumisen lyhyt historia).

    Äänestä

  • Antaa mennä kirjoitti:

    Karelian tapauksessa voi olla asiat toisin,kysehän on vain töiden siirtämisestä POIS suomesta. suomen yksiköillä on jo lähtölaskenta käynnissä,eipä ole ihme että ketään ei tunnu kiinnostavan paskan vertaa töitten tekeminen.. ihan sama...

    Äänestä

  • 546465687 kirjoitti:

    Yritys konkurssi kypsä, tappiot sitä luokkaa, ettei perse kestä merivettä, ammattitaitoiset myyjätkin hakeutuvat muualle, no eiköhän Mikko hoida vielä myyntimiehen/naisenkin tehtävät...HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA...Hyvästi Karelia Parketti.........

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    Yritys konkurssi kypsä, tappiot sitä luokkaa, ettei perse kestä merivettä, ammattitaitoiset myyjätkin hakeutuvat muualle, no eiköhän Mikko hoida vielä myyntimiehen/naisenkin tehtävät...HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA...Hyvästi Karelia Parketti.........

    tämä ex-parkettilainen taitaa olla pikkasen pimpelipom;) nythän parketilla vasta menee paremmin kun pistivät tämän ex;än pellolle kyhjöttämään.

    Äänestä

  • hupiupi kirjoitti:

    tämä ex-parkettilainen taitaa olla pikkasen pimpelipom;) nythän parketilla vasta menee paremmin kun pistivät tämän ex;än pellolle kyhjöttämään.

    Vain mulkut, ja huorat tekee töitään öisin...

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    Yritys konkurssi kypsä, tappiot sitä luokkaa, ettei perse kestä merivettä, ammattitaitoiset myyjätkin hakeutuvat muualle, no eiköhän Mikko hoida vielä myyntimiehen/naisenkin tehtävät...HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA...Hyvästi Karelia Parketti.........

    paikkoja irtisanotuille toimihenkilöille. Ja jos ei tarjota niin taas lähtee liittojen kautta vahinkokanteet. Eihän tämä ole onneksi johdolle mitään uutta ja Erikillä on massissa potkua hoitaa johdon sähläämiset....

    Äänestä

  • tarjotaan kirjoitti:

    paikkoja irtisanotuille toimihenkilöille. Ja jos ei tarjota niin taas lähtee liittojen kautta vahinkokanteet. Eihän tämä ole onneksi johdolle mitään uutta ja Erikillä on massissa potkua hoitaa johdon sähläämiset....

    Oli pikku moka se irtisanominen , tuli hyvät rahat kiitos kiitos .
    Voi olla vielä pikku yllätys odottamassa kun nämä on nostettu.

    Äänestä

  • Sianniska kirjoitti:

    Oli pikku moka se irtisanominen , tuli hyvät rahat kiitos kiitos .
    Voi olla vielä pikku yllätys odottamassa kun nämä on nostettu.

    Onko jo uusi paikka löytynyt? Vai miten meinaat elellä kun korvaukset on syöty? Meillä parhailla on sentään jatkuvat työt ja huippu hyvät palkat.

    Äänestä

  • tasainen tulo.... kirjoitti:

    Onko jo uusi paikka löytynyt? Vai miten meinaat elellä kun korvaukset on syöty? Meillä parhailla on sentään jatkuvat työt ja huippu hyvät palkat.

    päivän paras vitsi, vai huippu tulot,
    karelia kusettaa sen kun kerkiää, ja savolaiset ei älyä mitään, eihän se yritys kunnioita tes:siä eikä mitään lakeja.
    Yt-neuvottelutkin on turhia koska johto tehnyt päätökset snnen kuin neuvottelut on edes alkaneet...

    Äänestä

  • exParkettilainen kirjoitti:

    päivän paras vitsi, vai huippu tulot,
    karelia kusettaa sen kun kerkiää, ja savolaiset ei älyä mitään, eihän se yritys kunnioita tes:siä eikä mitään lakeja.
    Yt-neuvottelutkin on turhia koska johto tehnyt päätökset snnen kuin neuvottelut on edes alkaneet...

    vaikka kertoisivat nykyisen palkkani kahdella. Millään rahalla ei osteta sitä, että firmassa arvostetaan työntekijöitä. "Huippu" palkka on suhteellinen käsite, mutta työssäviihtymistä ei rahalla osteta.

    Äänestä

  • Karelialle kirjoitti:

    vaikka kertoisivat nykyisen palkkani kahdella. Millään rahalla ei osteta sitä, että firmassa arvostetaan työntekijöitä. "Huippu" palkka on suhteellinen käsite, mutta työssäviihtymistä ei rahalla osteta.

    onko firman laatupäällikkö vaihtanut työpaikkaa? Onko kenellekkään irtisanotulle tarjottu tätä paikkaa?

    Äänestä

  • ex kirjoitti:

    onko firman laatupäällikkö vaihtanut työpaikkaa? Onko kenellekkään irtisanotulle tarjottu tätä paikkaa?

    kai toimari voi ottaa irtisanottua töihin, voi alkaa hyppiä varpaille.
    toimarilla kun on omat leikkikaverit ympärillä ja ne vielä uskoo mitä toimari sanoo, eikä asetu poikkiteloin.

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    kai toimari voi ottaa irtisanottua töihin, voi alkaa hyppiä varpaille.
    toimarilla kun on omat leikkikaverit ympärillä ja ne vielä uskoo mitä toimari sanoo, eikä asetu poikkiteloin.

    Tekee koko yritys. Toimari on haalinut ympärilleen kunnon hovin,ja muutama narrikin tekee volttia(ihan lähipiirissä tietty) Kohtapuolin alkaa kysyntä maailmalla vilkastua,ja kas näin: Nuosujohdanne olikin hyvän yritysjohtamisen ansiota...! Toivottavasti nousis nopeasti,että joutuisivat ottamaan irtisanottuja töihin. Näytettäis pyllynnuolioille miten tehdään hommat päin...!

    Äänestä

  • 165465464 kirjoitti:

    Työskentelin muutama vuosi sitten tässä yrityksessä. Hommahan pelasi ja työilmapiiri oli mukava ja palkitseva. Kun näitä kommentteja lueskelee niin miettii...mitä oikien on yrityksessä tapahtunut, että tällainen keskustelupalsta on syntynyt. Tekee varmaan brändille hyvää ja valaa yhteistyökumppaneihin uskoa firman meiningistä ja henkilöstön kyvystä ja halusta tehdä laatua tehokkaasti

    Äänestä

  • en tulisi takaisin kirjoitti:

    ...ne on menneet.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    ...ne on menneet.

    Varmaan tuntematon käsite nykyisin.. ! Ei nykyään välitetä työntekjöistä(ainakaan tässä firmassa)pätkänvertaa,tulijoita kyllä riittää! Työnantajat(Karelia:kin) käyttää härskisti hyväkseen nykyistä työllisyys/työttömyys tilannetta.

    Äänestä

  • 14+18 kirjoitti:

    sellainen yritys, millainen johto ja henkilöstö tyytyy kohtaloonsa leimautumisen ja lopputilin pelossa. Nauttikaa yhteistyönne hedelmistä....niinkauan kuin kupla räjähtää

    Äänestä

  • 14+18 kirjoitti:

    Varmaan tuntematon käsite nykyisin.. ! Ei nykyään välitetä työntekjöistä(ainakaan tässä firmassa)pätkänvertaa,tulijoita kyllä riittää! Työnantajat(Karelia:kin) käyttää härskisti hyväkseen nykyistä työllisyys/työttömyys tilannetta.

    teet, niin sitä suuremmat bonarit johtoryhmälle. Koeta nyt vaan painaa niska hiessä.....

    Äänestä

  • halvemmalla kirjoitti:

    teet, niin sitä suuremmat bonarit johtoryhmälle. Koeta nyt vaan painaa niska hiessä.....

    ..totta, että Karelian laiva uppoaa, että pitikin käydä näin

    Äänestä

  • kjäkjähkjäh...... kirjoitti:

    ..totta, että Karelian laiva uppoaa, että pitikin käydä näin

    mihinkään uppoa. Nousee vielä vahvempana kuin koskaan uuden ammattitaitoisen johdon alaisena. Perseelle potkitut tulette vielä huomaamaan sen...

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    mihinkään uppoa. Nousee vielä vahvempana kuin koskaan uuden ammattitaitoisen johdon alaisena. Perseelle potkitut tulette vielä huomaamaan sen...

    Olemme tulevia voittajia !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • 11111111111 kirjoitti:

    Olemme tulevia voittajia !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    johto joutuu nöyrtymään ja ottaa poispotkittuja takaisin töihin. Mahtaa olla yhteistyö aika hedelmällistä. No me työkaverit kannustamme palaajaa vaikka johto hylkiikin. Samassa veneessähän tässä kaikki ollaan: He vastaan Me

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    mihinkään uppoa. Nousee vielä vahvempana kuin koskaan uuden ammattitaitoisen johdon alaisena. Perseelle potkitut tulette vielä huomaamaan sen...

    Mikko saanu kenkää kun on ammattitaitoinen johto.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Mikko saanu kenkää kun on ammattitaitoinen johto.

    Coca-colan mainos pelle meillä jatkaa edelleen ja makeesti menee.......

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    Coca-colan mainos pelle meillä jatkaa edelleen ja makeesti menee.......

    kovatappio ensimmäiselle vuosipuoliskolle?

    Äänestä

  • tuloillaan kirjoitti:

    kovatappio ensimmäiselle vuosipuoliskolle?

    eihän henkilöstölle nykyään kerrota lukuja. Nyt ollaan vaan lähellä tavoitetta,mutta kuitenkin kaukana siitä... Ja ongelmia riittää,aina suuria haasteita edessä.. Vittu mitä valittamista yrityksen johdolta AINA !

    Äänestä

  • 546546687 kirjoitti:

    eihän henkilöstölle nykyään kerrota lukuja. Nyt ollaan vaan lähellä tavoitetta,mutta kuitenkin kaukana siitä... Ja ongelmia riittää,aina suuria haasteita edessä.. Vittu mitä valittamista yrityksen johdolta AINA !

    se on aina ollut, kaunistellaan vaan, että johdon oma jakkara säilyy.
    Isohan se tappio on tietenkin, ei ollut apua vaikka on kuinka paljon irti sanottuja.
    Johto porras vaan ei älyä erota.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    se on aina ollut, kaunistellaan vaan, että johdon oma jakkara säilyy.
    Isohan se tappio on tietenkin, ei ollut apua vaikka on kuinka paljon irti sanottuja.
    Johto porras vaan ei älyä erota.

    merkonomi hankkii niin paljon kuin meidän johtamisesta. Paikasta on pidettävä kiinni......

    Äänestä

  • muualta kirjoitti:

    merkonomi hankkii niin paljon kuin meidän johtamisesta. Paikasta on pidettävä kiinni......

    Vituttaako ? firma jatkaa,ja näyttäs vauhti kiihtyvän... ansiosidonnaiset alkaa olla kohta(teillä) finaalissa,joten hopi hopi töitä etsimään...

    Äänestä

  • ruikuttaa kirjoitti:

    Vituttaako ? firma jatkaa,ja näyttäs vauhti kiihtyvän... ansiosidonnaiset alkaa olla kohta(teillä) finaalissa,joten hopi hopi töitä etsimään...

    kyllä paras asia mitä karelialla tapahtui oli että pääsi sieltä pois.
    Perseen nuolijat kieli ruskeana juokseevat pomojen perässä päivät pitkät. Mahtaa siellä jommoinen paskan käry olla..
    Mikä helvetin elämän tehtävä se työ paikka toisille on, paskaa työtä paskalla palkalla vielä. Se mikään vitun kultakaivos todellakaan ole.

    Äänestä

  • ex työläinen kirjoitti:

    paljonkos me tehtiin tappioo ensimmäisellä vuosipuoliskolla?

    Äänestä

  • tuas tuli kirjoitti:

    paljonkos me tehtiin tappioo ensimmäisellä vuosipuoliskolla?

    Todella paljon, saas nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin pankit lopettaa rahoituksen.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Todella paljon, saas nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin pankit lopettaa rahoituksen.

    Lisää koneita Venäjälle ja Romaniaan niin kyllä kustannukset pienenee ja voittoakin tulee...

    Äänestä

  • ettsillee kirjoitti:

    Lisää koneita Venäjälle ja Romaniaan niin kyllä kustannukset pienenee ja voittoakin tulee...

    Betala! Ei me tarvita muuta rahoitusta...

    Äänestä

  • HARTIWALLI kirjoitti:

    Betala! Ei me tarvita muuta rahoitusta...

    Onpa teillä käynyt tuuri, kun olette tuollaisen rahasammon löytäneet.

    Äänestä

  • HARTIWALLI kirjoitti:

    Betala! Ei me tarvita muuta rahoitusta...

    tappipoutki ei vaan katkea, ei kauan omistaja rahaa lyö paskaan kiinni, jos ei ala tulla voittoa.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    tappipoutki ei vaan katkea, ei kauan omistaja rahaa lyö paskaan kiinni, jos ei ala tulla voittoa.

    Joskus oikein lehressä kirjoiteltiin, että omistajien kvarttaali on 25-vuotta......siis rahan pumppaaminen taitaa vielä jatkua yli 20 vuotta....

    Äänestä

  • lokoisia päiviä kirjoitti:

    Joskus oikein lehressä kirjoiteltiin, että omistajien kvarttaali on 25-vuotta......siis rahan pumppaaminen taitaa vielä jatkua yli 20 vuotta....

    potaskaa ennenkin, saivat heinolan kaupungin rahoittamaan halleja, lupaamalla lisää työpaikkoja, toisin kävi lähti loputkin työpaikat, ja hallit ränsistyy paikalleen, joten se siitä 25 vuoden kvartaalista.

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    potaskaa ennenkin, saivat heinolan kaupungin rahoittamaan halleja, lupaamalla lisää työpaikkoja, toisin kävi lähti loputkin työpaikat, ja hallit ränsistyy paikalleen, joten se siitä 25 vuoden kvartaalista.

    Repikää johtajat pär saukkoja ja lopettakaa työn tekijöiden riisto. Oikein lehteen piti mennä kehumaan miten Romanian tehtaalla riistetään työn tekijöitä. Paska palkka ja yksi tauko ainoastaan eikä mitään työehtosopimuksia.. Todella hyvän kuvan yritys antaa itsestään.18

    Äänestä

  • kaupunkilainen kirjoitti:

    Ei ole karelian johto kuullut että orjatyövoiman käyttö on kielletty.
    käytetään härskisti hyväksi,
    Olis varmaan syytä viedä yritys eu-tuomioistuimeen.

    Äänestä

  • ----------------- kirjoitti:

    Ei ole karelian johto kuullut että orjatyövoiman käyttö on kielletty.
    käytetään härskisti hyväksi,
    Olis varmaan syytä viedä yritys eu-tuomioistuimeen.

    jos romanian tehtaan tauot yms. kuuluu paikalliseen työkulttuuriin,niin vittujako sitten? vie yritystä oikeusasteeseen mihin ikinä haluat,tulet häviämään... Ei tosin ole hyväksyttävää,että:Suomen tehtaat häviää kilpajuoksun pidemmän päälle.Mutta karelia ei ole ollut pitkään aikaan se yritys,mitä on markkinoilla mainostettu...! EI TODELLAKAAN: MADE IN FINLAND parkettituotetta...!!!

    Äänestä

  • kun titäsit... kirjoitti:

    Jos johto luuli, että tuo lehtikirjoitus parantaa yhtiön imagoa niin perseelleen meni sekin juttu. Yökötti koko kirjoitus.....

    Äänestä

  • kun titäsit... kirjoitti:

    jos romanian tehtaan tauot yms. kuuluu paikalliseen työkulttuuriin,niin vittujako sitten? vie yritystä oikeusasteeseen mihin ikinä haluat,tulet häviämään... Ei tosin ole hyväksyttävää,että:Suomen tehtaat häviää kilpajuoksun pidemmän päälle.Mutta karelia ei ole ollut pitkään aikaan se yritys,mitä on markkinoilla mainostettu...! EI TODELLAKAAN: MADE IN FINLAND parkettituotetta...!!!

    suurin osa työstä tehdään jo orjatyövoimalla romaniassa, venäjä nyt on mitä on, eipä voi sanoa jotta suomessa tehtyä.....

    Äänestä

  • ex työläinen kirjoitti:

    kyllä paras asia mitä karelialla tapahtui oli että pääsi sieltä pois.
    Perseen nuolijat kieli ruskeana juokseevat pomojen perässä päivät pitkät. Mahtaa siellä jommoinen paskan käry olla..
    Mikä helvetin elämän tehtävä se työ paikka toisille on, paskaa työtä paskalla palkalla vielä. Se mikään vitun kultakaivos todellakaan ole.

    Taisi se sinunkin kohdalla olla että jouduit pois. Tehdastyö sopii urpoille ja niitä tuntuu riittävän.

    Äänestä

  • gufhijhfilekw kirjoitti:

    Taisi se sinunkin kohdalla olla että jouduit pois. Tehdastyö sopii urpoille ja niitä tuntuu riittävän.

    Repäskää ihmiset se pää pois persiestä ja lähtekää helvettiin tuollaisesta paska firmasta!!!!!!!!

    Äänestä

  • joo_joo kirjoitti:

    Repäskää ihmiset se pää pois persiestä ja lähtekää helvettiin tuollaisesta paska firmasta!!!!!!!!

    Niinhän moni on jo tehnyt. Henkilöstön kiertonopeus on Suomen kärkiluokkaa.....mistähän mahtaa kertoa? Huonoa johtamista? No ei toki, eihän tuota pelleilyä ja nöyryyttämistä voi johtamiseksi sanoa...

    Äänestä

  • paikkoja odotellessa kirjoitti:

    Niinhän moni on jo tehnyt. Henkilöstön kiertonopeus on Suomen kärkiluokkaa.....mistähän mahtaa kertoa? Huonoa johtamista? No ei toki, eihän tuota pelleilyä ja nöyryyttämistä voi johtamiseksi sanoa...

    Tilauskirjat pullistelee,ja töitä on enemmän kuin kerkiäis tekemään (ylitöitä tarjolla) onkohan tämä sitä em. pelleilyä/nöyryytämistä/huonoa johtamista.. ? vaikuttais siltä että: Karelia lähtee nousuun laman kuopasta vauhdikkaammin kuin muut suomen yritykset !

    Äänestä

  • 6321465y6ry4 kirjoitti:

    On ne tilauskirjat pullistellu ennenkin, on vaan niin, että ei kaikki ole oikeita tilauksia. Suuri kupla on puhjennut ennenkin.
    Onhan se hyvä, jos todellisia tilauksia on, epäilyttää vaan nuo puheet.
    Eikä taida tuotanto pystyä tekemään kaikkea mitä tarvii, tuotannon suunnittelu ontuu ja pahasti.

    Runkkarit repikää persettänne!!!

    Äänestä

  • 9790709 kirjoitti:

    Runkkarit repikää persettänne!!!

    Eikö siitä ole jo vuosi kun kenkää annettiin toimarin valitsemalle "rupusakille". Näinä vaikeina aikoina toimarin valitsema rupusakki ovat vaan löytäneet uudet työpaikat ja menestyvät uusissa hommissa. Miten lienee meidän jäljelle jääneiden tilanne? Ollaanks onnellisia tässä laivassa? Enemmän taidetaan olla kateellisia....

    Äänestä

  • mikä tulos kirjoitti:

    Älkää murehtiko, eiköhän toimarin strategiset valinnat ole jo osoittaneet menneen päin per...... Pahimpana mokana taitaa olla Heinolan yksikön lopetus, jota jo kaivattaisiin nykytilanteessa. paljonkohan on vuoden tappio? oisko 10 milj mitä?

    Äänestä

  • sivusta seurannut2 kirjoitti:

    Älkää murehtiko, eiköhän toimarin strategiset valinnat ole jo osoittaneet menneen päin per...... Pahimpana mokana taitaa olla Heinolan yksikön lopetus, jota jo kaivattaisiin nykytilanteessa. paljonkohan on vuoden tappio? oisko 10 milj mitä?

    Kyllähän se niin on jotta Heinolan tehdasta tarvittais, tuotanto tökkii ja pahasti. Vaan eipä ole munaa toimarilla myöntää virheitään, kyselee vaan yhtiön dna:n perään.....................

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Kyllähän se niin on jotta Heinolan tehdasta tarvittais, tuotanto tökkii ja pahasti. Vaan eipä ole munaa toimarilla myöntää virheitään, kyselee vaan yhtiön dna:n perään.....................

    Jokos Venäjän puristin puristaa 1700 vuorovauhdilla?

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Kyllähän se niin on jotta Heinolan tehdasta tarvittais, tuotanto tökkii ja pahasti. Vaan eipä ole munaa toimarilla myöntää virheitään, kyselee vaan yhtiön dna:n perään.....................

    Eikö hän tiedä mikä on DNA?

    Äänestä

  • sivusta seurannut 3 kirjoitti:

    Eikö hän tiedä mikä on DNA?

    No voi Helevetin Perse. Terveisiä perseestä koko parkettitehtaan väelle tasapuolisesti =)

    Äänestä

Vieläkö se hiekkiskaveri on hommissa vai joko on tuhonnut koko paskan?

Äänestä
  • ei voi suoraan nimetä,mutta onko nimikirjaimet S.L

    Äänestä

  • paskapoika kirjoitti:

    ei voi suoraan nimetä,mutta onko nimikirjaimet S.L

    Mukavoo uutta vuotta ahkerille uurtajille.

    Äänestä

  • 2011 kirjoitti:

    Mukavoo uutta vuotta ahkerille uurtajille.

    ihan vilpittömin mielin; parempaa tätä vuotta, josko viimeinkin alkaisi homma toimia...

    Äänestä

  • mukavoo kirjoitti:

    ihan vilpittömin mielin; parempaa tätä vuotta, josko viimeinkin alkaisi homma toimia...

    Ei ainakaan nykyisen johdon käsissä toimi....

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Ei ainakaan nykyisen johdon käsissä toimi....

    eikes se aussimiljönääri ostattele koko helahoitoo?????

    Äänestä

  • varma.tieto.. kirjoitti:

    eikes se aussimiljönääri ostattele koko helahoitoo?????

    kasvettiinkos markkinoita nopeammin??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    Äänestä

  • ei taidettu.... vai? kirjoitti:

    kasvettiinkos markkinoita nopeammin??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    hyvin menee!!

    Äänestä

  • loistavasti kirjoitti:

    hyvin menee!!

    ei oikein saa selvää miten hommat etenee! välillä kiireitä,välillä taas ei.... ota näistä nyt sitten selvää !?! onneksi töitä on riittänyt,ja palkka on tullut ajallaan...!

    Äänestä

  • taitaa ollla... kirjoitti:

    ei oikein saa selvää miten hommat etenee! välillä kiireitä,välillä taas ei.... ota näistä nyt sitten selvää !?! onneksi töitä on riittänyt,ja palkka on tullut ajallaan...!

    kuis männöö????jokos tulee tulosta?

    Äänestä

  • ykx11111111111111111 kirjoitti:

    kuis männöö????jokos tulee tulosta?

    alkaa elpymään! taitaa olla kohta kiire laitella tuotantolaitoksia lissää... onneksi se heinolan kiinteistö on karelian,varmaan suattaapi olla,tai suattaapi olla olematta tarpeen... mistäpä näitä tietää!

    Äänestä

Eikö entinen ollut muodollisesti pätevä?

Äänestä

hyvvee kessee kaikille sorretuille

Äänestä
  • Onko pahastikkin juurissa lahoa, kun henkilöstö vaan hakee muualle hommiin?

    Äänestä

Rotat jättää uppoavan laivan....

Äänestä
  • laivasta/rotista en tiedä,vuan tuupovaaran tehtaalle tuli eilen ilmoitus YT-neuvotteluiden alkamisesta(irttariiii,lomautuksiiii) ja historia opettaa:kuopion tehdas on AINA ollut seuraavana vuorossa! että hyvvee jouluva kaekille.

    Äänestä

  • iso muna kirjoitti:

    laivasta/rotista en tiedä,vuan tuupovaaran tehtaalle tuli eilen ilmoitus YT-neuvotteluiden alkamisesta(irttariiii,lomautuksiiii) ja historia opettaa:kuopion tehdas on AINA ollut seuraavana vuorossa! että hyvvee jouluva kaekille.

    mites "neuvottelut" etenee?

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    mites "neuvottelut" etenee?

    Nyt se sitte alkaa parketin valmistuksen alas ajo.
    iso päällikkö ei vaan tajua lähteä,

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Nyt se sitte alkaa parketin valmistuksen alas ajo.
    iso päällikkö ei vaan tajua lähteä,

    molemmilla suomen tehtailla etninen puhdistus,ei sen kummempaa..

    Äänestä

  • hgegwcuywge kirjoitti:

    molemmilla suomen tehtailla etninen puhdistus,ei sen kummempaa..

    montako lähti/lähtee?

    Äänestä

  • etninen kirjoitti:

    montako lähti/lähtee?

    muutamia molemmilta tehtailta,ei sen kummempia...ihmetyttää vaan kuopion porukka ?!? ootte tehneet alennuksella töitä koko ajan tupikseen verrattuna..!!! teidän viimeinenkin tuotantopalkkio soppari on ihan paska! yritti tää (omasta mielestään)suuri johtaja samaa tupikseen (silloin kun se kuopiossa oli jo hyväksytty),vaan eipä menny läpi,eikä muuten tule koskaan onnistumaankaan moinen kusetus...

    Äänestä

Onkohan siinä perää että tupiksesta on "löytynyt" kaksi lajitteluammattilaista? Ovat kuulema olleet opettamassa romaniassa ja menevät sitten venäjälle. Venäjän jälkeen on kuopio vuorossa. Mitä nyt vähänkin ymmärsin tupislaiselta niin kyseisten "hemmojen" ahaa aate on että tehdään paskasta parasta.......mitenhän pitkälle se kantaa? Kukahan se oli firman lajittelu kouluttaja......miltähän hänestä tuntuu moinen toiminta ja paskahan kaatuu hänen niskaan sit myöhemmin. Tutiseekohan sit viimeinkin jeri raijosen palli....? Vaikka on pienipalkkainen pikkupomo, niin taatusti KALLEIN firmalle. Missähän vaiheessa HARTWALLIN pojat alkavat reagoida?

Äänestä
  • no ne erikoisammattilaiset on yleensä narsisteja(narsismi=mielisairaus),ei liene moinen homma niin erikoista,etteikö onnistuis ilman erikois kouluttajia... antaa lajitteluammattilaisten harrastaa,hyvä että tulivat kaapista ulos!!

    Äänestä

nyt taitaa tutista taas monen muunkin pallit....60 ja silleen

Äänestä
  • no viimeisimmästä särmästä voi lukea paljonko pikkumiehen egon hinta on tähän saakka maksanut ! Ois kuulemma suuri(pieni) johtaja voinut vältää koko hässäkän ihan loppumetreillä(vaikka ei ollut hänen aloittama prosessi,ja päivänselvä tappio firmalle),vaan eipä antanut näytönhalu periksi...! noh,nyt on pari rettelöä valmistelussa,ja vielä riitaa haastaa palkoista...! kaikki sen miehen(pikkupoikana pitää työntekijät) hoitamat asiat pitää näköjään tapella oikeudessa,ja taitaapi karelia olla maksumiehinä... ompas muuttunut neuvottelukulttuuri firmassa,parissa vuodessa enempi riitoja,kuin koko karelian historian aikana,ompahan jahvetilla kalliit kannukset lähteä työnhakuun..!

    Äänestä

  • koikffhfhjkkkkeee kirjoitti:

    no viimeisimmästä särmästä voi lukea paljonko pikkumiehen egon hinta on tähän saakka maksanut ! Ois kuulemma suuri(pieni) johtaja voinut vältää koko hässäkän ihan loppumetreillä(vaikka ei ollut hänen aloittama prosessi,ja päivänselvä tappio firmalle),vaan eipä antanut näytönhalu periksi...! noh,nyt on pari rettelöä valmistelussa,ja vielä riitaa haastaa palkoista...! kaikki sen miehen(pikkupoikana pitää työntekijät) hoitamat asiat pitää näköjään tapella oikeudessa,ja taitaapi karelia olla maksumiehinä... ompas muuttunut neuvottelukulttuuri firmassa,parissa vuodessa enempi riitoja,kuin koko karelian historian aikana,ompahan jahvetilla kalliit kannukset lähteä työnhakuun..!

    karelia alkaa palaileen heinolaan logistiikka keskusta puuhailevat sinne.hallien vuokra aika taitaa olla loppu. nyt olis hallien lunastus kaupungilta eessä.tuskin pitää halleja tyhjillään.

    Äänestä

  • mini miehen tie kirjoitti:

    karelia alkaa palaileen heinolaan logistiikka keskusta puuhailevat sinne.hallien vuokra aika taitaa olla loppu. nyt olis hallien lunastus kaupungilta eessä.tuskin pitää halleja tyhjillään.

    logistiikkakeskus on ollut siellä jo vuosien ajan... mitä tarkoitat? kaupungilta lunastus on nimellinen...

    Äänestä

  • matto mikko kirjoitti:

    logistiikkakeskus on ollut siellä jo vuosien ajan... mitä tarkoitat? kaupungilta lunastus on nimellinen...

    Hieno juttu, jos keskittävät koko konsernin varastotoiminnot Heinolaan. Paljonko siirtyy työpaikkoja?

    Äänestä

  • varastolainen kirjoitti:

    Hieno juttu, jos keskittävät koko konsernin varastotoiminnot Heinolaan. Paljonko siirtyy työpaikkoja?

    eiköhän ne senkin onnistu venäjälle viemään.

    Äänestä

  • matto mikko kirjoitti:

    logistiikkakeskus on ollut siellä jo vuosien ajan... mitä tarkoitat? kaupungilta lunastus on nimellinen...

    eikös se ole schenker joka sitä pyörittää kaupungin/karelian tilois.kyse taitaa olla kumminkin useammasta miljoonasta.eikä taida olla paljon tulijoita työntekijöiksi jos tätä viestiketjua on uskominen.hyvin on firmalla pullat uunis : )

    Äänestä

  • laminaattiskelija kirjoitti:

    eikös se ole schenker joka sitä pyörittää kaupungin/karelian tilois.kyse taitaa olla kumminkin useammasta miljoonasta.eikä taida olla paljon tulijoita työntekijöiksi jos tätä viestiketjua on uskominen.hyvin on firmalla pullat uunis : )

    miksiköhän firma ei lunastanu heinolan ykkös laajennus osaa.eräpäivä meni jo.yli puol miljoonaa ois maksanu.sit on viel muut ja isommat laajennukset viel erääntymäs.tulee mielenkiintoinen vääntö osa tehtaast karelian osa heinolan kaupungin.

    Äänestä

llllllllllll jes

Äänestä

Jokos kuopiossa pyörii lomautukset, kun kuulin että JERE oli antanut jopa luottamusmiehelle lomautusilmoituksen. Aiika PELLE tämä pikku-ukkeli! Tupiksessa ukkeli mitätöi tammikuussa tekemänsä sopimuksen .....että sileen. Suhtautukaa savolaiset varauksella tään JERE-PELLEN sopimuksiin, vaikka sillä on nimi alla, niin se voi mitätöidä sen jo huomenna. En kyllä ihmettele yhtään vaikka uusia juttuja ehtis työtuomioistuimeen, ennenkuin HARTWALLIN POJAT ehtivät reagoida...

Äänestä
  • tonttu-ukot hyppikää.....siis prole joustaa vaan....

    Äänestä

onko Eija suostunu lomautuksiin kuopiossa, entäs alueluottamusmiehet?

Äänestä
  • nyt ois heinolas myytävänä suomen suurin kesämökki n.6 milj.ekulla.venepaikka ja sauna sisältyy hintaan.

    Äänestä

  • koittakee jaksaa kirjoitti:

    nyt ois heinolas myytävänä suomen suurin kesämökki n.6 milj.ekulla.venepaikka ja sauna sisältyy hintaan.

    paikallisen aviisin mukaan taitaa koko hevossaaren höskä kaatua heinolan veronmaksajien syliin....

    Äänestä

  • tämäkin vielä.. kirjoitti:

    paikallisen aviisin mukaan taitaa koko hevossaaren höskä kaatua heinolan veronmaksajien syliin....

    Niinhän siinä kävi niinkun ennusteltiin, ei ole karelialla ja hartvallin suvulla munaa vastata veloistaan heinolan kaupungille. Samaan aikaan syydetään rahaa venäjälle ja romaniaan miljoona tolkulla. muuttaisivat sitten sinne itsekkin, mitä ne täällä tekee. veronmaksajien rahoilla mälläävät.

    Äänestä

kertokkaa ihmeessä mikä tää kiinteistökauppa on. pittääkö karelian jo myydä omaisuutta jotta saa tään pikku jere raijosen tekemiin juttuihin RAHOITUSTA. lähteeköhän tupiksesta samaan oven avaukseen tää kontti pesonen. hällähän siellä perä hallissa taitaa olla pari sydän ystävää . hemuli ja hilkka .....

Äänestä

parempi hankkiutua suomen kiinteistöistä eroon,ei ole tarkoitus täällä toimia muutenkaan... ei kai näin rajut laadunhuonontamiset lopputuotteessa pohjoismaitten markkinoille onnistu!!! nyt nää mm. tuupon "ammattilaiset" on jo yli puolivuotta lajitelleet(jo kerran lajiteltuja,huonompia lajitelmia) uusiksi,ja hirveen,hirveen paljon tulee just sitä tavaraa mistä on tarvis! kyseessä on(aika karmean näköinen) 1-sauva tammi natur! voip olla että asiakkaille tulee väliaikaisia naamahalvauksia,kun näkevät lattiansa valmiina...! siis laatuhan on edeleen normi kareliaa,mutta ulkonäkö voi yllättää... ps. kannattaa tarkistaa miltä vuosituhannelta on ne rautakauppojen näytepaletit ,mistä asiakkaille esitellään myytävää tuotetta...!!!

Äänestä

Iloista ja jännittävää kevättä Karelian henkilöstölle....koettakaa kestää

Äänestä
  • kiitos,kiitos! onneksi on lomautuksia,niin pääsee nautiskelemaan keväthangille!!!

    Äänestä

vielä vapaita viikonloppuja kesälle.ei isolla veneellä rantaan.(kivikkoa).

Äänestä
  • HURRAA ahneet,hurraa!

    Äänestä

  • kilpi miksu kirjoitti:

    HURRAA ahneet,hurraa!

    Taas on niin mukava jatkaa yhtenäisenä Kareliaperheenä.... YES;YES;YES

    Äänestä

  • yees1 kirjoitti:

    Taas on niin mukava jatkaa yhtenäisenä Kareliaperheenä.... YES;YES;YES

    Älysihän se viimen lähee, vai potkittiinko pois.

    Äänestä

  • ex-parkettilainen kirjoitti:

    Älysihän se viimen lähee, vai potkittiinko pois.

    onneks. Ihmeen kauan sai huseerata ilman tulosta. Oli liian haastava työ tuolle kokemukselle mitä tj:llä oli

    Äänestä

onks kiireitä kuopiossa? pikku jere taitaa olla pikkasen liika "rasittunu", taitaa olemattomat paineet rassata vähän PÄÄTÄ. Tupiksessa kun käy ni niska punottaa ja "tärkeys" omast asemasta ja sen säilymisestä taitaa sekottaa lopullisesti sen pienen punakan pään....ideat ainakin kielii sinne päin. jospa se uusi tj huomaisi asian ja vapauttaisi jere raijosen näistä paineista.

Äänestä
  • paras pikkupomo on just tuommonen! johto antaa tietoa just sopivasti,ja kehuu välillä,ja toinen luulee olevansa sisäpiirissä,ja korvaamaton...! taitaa karelialta pätevämmät miehet/naiset päästä parempiin hommiin,ja nää tyhjän räksyttäjät jää ärhentelemään tuotantohenkilöstölle... samahan se mitä nuo lässyttää,eivät pysty mitään asioita kuiteskaan päättämään... taitaa olla tupakointikielto suurin saavutus ansiolistalla! Ai niin! Tosin,parikertaa turpaan otaneet työtuomio istuimessä,ja taitaa lisää olla tulossa piakkoin... Noh,kaikista ei vaan ole esimiesasemaan... mut eipä tuo karelian taso parempaa tarviakkaan/saakkaan...!

    Äänestä

  • bbdbvibwbowvowbvo kirjoitti:

    paras pikkupomo on just tuommonen! johto antaa tietoa just sopivasti,ja kehuu välillä,ja toinen luulee olevansa sisäpiirissä,ja korvaamaton...! taitaa karelialta pätevämmät miehet/naiset päästä parempiin hommiin,ja nää tyhjän räksyttäjät jää ärhentelemään tuotantohenkilöstölle... samahan se mitä nuo lässyttää,eivät pysty mitään asioita kuiteskaan päättämään... taitaa olla tupakointikielto suurin saavutus ansiolistalla! Ai niin! Tosin,parikertaa turpaan otaneet työtuomio istuimessä,ja taitaa lisää olla tulossa piakkoin... Noh,kaikista ei vaan ole esimiesasemaan... mut eipä tuo karelian taso parempaa tarviakkaan/saakkaan...!

    lomaterveiset kuopiontehtaan porukalle:nautitaan kesälomista,ja syssymmällä painetaan taas täysillä töitä ! T:tuupon poppoo !

    Äänestä

Siivotaanko kimpassa vessat ja nuollaan perseet ?
Siitä on johjien optiot tehty..hyvämieli koko kesäksi..
Vedetäänkö vessat vai ei...

Äänestä

Vetäkää helvetissä ne vessan, nimittäin mä joudun siivoon ne :D

Äänestä

taitaa jotkut nuolla sen etupuolenkin puhtaaksi ! ei sitä muuten kunnon työmieheksi pääsisikään...!

Äänestä
  • tupiksessa pari perähallin poikaa on harrastanu sitä etupuolen nuolemista ja hyvin näyttää pyyhkivän. Ei tartte öitä tehä, eikä perjantai iltoja. Tosin eipä taitas päät niitä yövuoroja kestee muutenkaan

    Äänestä

eikös lomat ala olla jo "kärsitty" miltäs näytää loppuvuoden tuotantokalenteri?

Äänestä
  • Lähtikös karelialta TAAS,ylimmästä johdosta porukkaa muihin hommiin? tuntus hyvin pyyhkivän...!

    Äänestä

Taitaa lähteä kaikki jotka vähänkin muualta töitä saavat. Reijonenkin varmaan lähtis, muttei taida hänen karelian meriitit kovin pitkälle kantaa...

Äänestä
  • mitenkä se uusi toimari on saanut punttiin vipinää,onko lähteny homma uuteen nousuun??

    Äänestä

  • pirrenpimppaloora kirjoitti:

    mitenkä se uusi toimari on saanut punttiin vipinää,onko lähteny homma uuteen nousuun??

    alkaako suomen yksiköiden alasajo kohtapuolin? kun ei kerran suomen tehtaissa tehä kuin miinusta? pitäiskö keskittyä kuopiontehtaan porukan välillä töihinkin,ja jättää se rajaton pyllyn nuolenta vähemmälle...!

    Äänestä

terveisä perseestä koko karelian porukalle =)

Äänestä

Vai on tj viestitellyt ettei parketin teko kannata suomessa....aika selvää tekstiä. Taitaa YT olla aika lähellä. Harmi, siinähän voi mennä työpaikka myös punakalta pönäkältä jereltä. Jerehän on spesiaali ainakin henkilöasioissa ja tietää KAIKEN ja on AINA OIKEASSA.....eri asia vain, ratkeavatko asiat vuodess vai kahdessa mitä jere kyhäilee.

Äänestä

Eikö tuo ole myynnissä koko pulju, ainakin kuuluu sellaista

Äänestä
  • Eikä! En usko moisia puheita! Ei kai nyt hartiwalli luopuis kultakaivoksestaan,jota on vuosikausia tappiolla yrittänyt kasvattaa myyntikuntoon...? Tais sittenkin Väänänen vetää pisimmän tikun! On varmaan ollu myynnissä vuosikausia,vuan voipi olla harvassa karelian ostamisesta kiinnostuneet...!

    Äänestä

  • tutteli matti kirjoitti:

    Eikä! En usko moisia puheita! Ei kai nyt hartiwalli luopuis kultakaivoksestaan,jota on vuosikausia tappiolla yrittänyt kasvattaa myyntikuntoon...? Tais sittenkin Väänänen vetää pisimmän tikun! On varmaan ollu myynnissä vuosikausia,vuan voipi olla harvassa karelian ostamisesta kiinnostuneet...!

    jaa siinä sitten kävi näin kuitenkin....ei ihan täyttä" kvarttaalia" sitten kestännytkään suomalaisomistuksessa

    Äänestä

Onko totta että tupiksen vihmerä tuotantoesinahkamies on lähdössä Puhokseen. Venäläiset ovat kuulema ostaneet lastulevytehtaan, joka käynnistyy syksyllä. Tällaista huhua kuulee kuopiossa. Älkää ihmeessä laskeko sitä penaa pois tupiksesta. Työnteko kuopiossa muuttuisi tylsäksi, kun ei kuule niitä penan "mahtavia oivalluksi".

Äänestä

HAISTAKAA VAAN PASKA KAIKKI KUOLINKELLOJEN SOITTELIJAT, OLETTE ÄIVÖKÄÄPIÖITÖ. HÖYLÄ SE AINA VAAN SOI JA PURU LENTÄÄ EDELLEEN.

Äänestä
  • taitaa selloperseen kusi pitempään lentää kuin puru höylästa. Mut jos kovasti jatkaa sitä etupuolen nuolemista, niin saa varmaan pari viikkoa pitempään töissä olla kuin toiset. onhan sitä koneiden purkua ja hallin lakasua....

    Äänestä

  • hekulihilkka kirjoitti:

    taitaa selloperseen kusi pitempään lentää kuin puru höylästa. Mut jos kovasti jatkaa sitä etupuolen nuolemista, niin saa varmaan pari viikkoa pitempään töissä olla kuin toiset. onhan sitä koneiden purkua ja hallin lakasua....

    en ole töisä siellä enkä muuallakaan säännöllisesti ohi kuljen ja vonkunaa kuuntelen.
    Alkaa vituttaan nää sönkötöjät.

    Äänestä

joko saitte uudet työasut? keltaiset housut,joissa on sepalus molemmin puolin,ja siniset nahkaliivit täydentää asukokonaisuuden!

Äänestä

onpa viestissä ollut aikanaan osuva aloitus...mielenkiintoisia käänteitä meillä on senjälkeen ollutkin ja taas uusi lehti käännetty

Äänestä

Ohihan sitä tietysti vain kuljetaan ja vonkunaa kuunnellaan. Viitutaahan se tietysti ja kovasti. No rasvaahan se höylä kunnolla, että venäjän poika saa sillä lastun lentämään

Äänestä
  • onnea honkarakenne! hiekkalaatikkokaverit forever

    Äänestä

onnea ja menestystä uusiin fuusioihin. turtles ja muu kainuun prikaati.

Äänestä
  • ostaisitko Hongan mökin?

    Äänestä

  • kartanolankku kirjoitti:

    ostaisitko Hongan mökin?

    Hallåå duunarit! sen ruåttalaisen firman osti sijoitusyhtiö,sama mikä osti kareliasta enemmistön... oiskohan kiinnostusta herättänyt tehtaat venäjällä,ja romaniassa,sekä muovituotteet...? Te parketintekijät,voisitteko pikkuhiljaa hiippailla sinne työkkärin suuntaan...!

    Äänestä

  • penaaliantti1 kirjoitti:

    Oletpa ilkeä ihminen.

    Toivottavasti löydän töitä.

    Miksi pitää olla ilkeä?

    Äänestä

  • Kime.L kirjoitti:

    Oletpa ilkeä ihminen.

    Toivottavasti löydän töitä.

    Miksi pitää olla ilkeä?

    Onnellisia ovat ne, jotka saivat ensimmäisessä aallossa kenkää. On nääs mukava seurata sivusta tilanteen kehittymistä.....ps. kyllä ruottalaiset oli varmaan enemmän kiinnostuneet Tuuposta ja Kuopiosta kuin Venäjän ja Romskujen tehtaista????

    Äänestä

Kuka helveetti on kiinnostunut kuopiosta ja tuuposta...haloo! Ekana tuupo kiinni ja sit kuopio.....jokohan jere raijonen on käynyt nuolemassa hurrien etumusta, sitähän se osaa tehdä kuulema aika hyvin. Viittaan edelliseen saneeraukseen. Kertoivat että kun jere tuli "toimistolta" ni jotakin oli valulunut suupielestä...

Äänestä
  • Mitä työ täällä punrnaatta, eihän se mikkään ikkuista ole..kesttää minkä kesttää ja sitten lähemmä uussiin hommiin jos niin kauan elettään..vai eikö niitä töetä oo löytynnä kun nuinpaljon tunttuu harmittavan..;)

    Äänestä

toivottavasti tulis se tupakointikielto voimaan! olen vuosia joutunut tekemään enemmän töitä,kun en polta! tupakkiporukka pinnaa työnteosta jatkuvasti,ja me savuttomat tehdään niidenkin työt tupakkitauon aikana...!

Äänestä
  • Kukapa se pakottaa tekemään muiden työt kun ovat tupakalla? Senkun pidät tpakkatauon kuten muutkin vaikka et polta.

    Äänestä

joko on kilpailuvirasto päätöksen tehnyt? toteutuuko yrityskaupat?

Äänestä

tais fuusio toteutua,jokos alkoi yt-neuvottelut kuopiossa? vai vieläkö pekkasilla/joustovapaalla/pitämättömillä lomilla ratsastellaan?

Äänestä

Kuopiolaiset on kun kussi sukassa kun jotakin neuvotteluja käydään.... ja oma napa paras napa. Eivät uskalla suutaan avata jos vaikka jere raijonen kuulee. Hame porukkaa koko sakki.

Äänestä
  • Katkeruus paistaa kommentista :)

    Äänestä

katkeruutta katkeruutta, kerro onko sinulla OMIA ajatuksia vai jotakin jeren visioita?

Äänestä

Kiva kuunnella näitä palstoja , onkohan tupiksessa yt-meneillään. Siellähän tosi särmää porukkaa. Samana päivänä kun edelliset irtisanomiset tulivat , ni porukka jäi ylitöihin......ketkähän siellä silloin osoitti solidaarisuutta IRTISANOITUILLE tekemällä YLITÖITÄ? Sivusta näitä kuuntelen ja ihmettelen. Onkohan irtisanotut muovailleet nenää näiltä ylityön tekijöiltä , vai onkohan homma vielä kesken....?

Äänestä

eiköhän tuo koko porukka ole kohta muissa hommissa...!

Äänestä

kuopion porukka aika hiljaa. Onko se jere säikytellyt aivan ravoille ja paaskat housuun. Ruotsalaiset kuulema lopettavat kuopion tehtaan kun kolmisauva ei vedä. Tupista pyörittävät kun puristimella voi "kätevästi" puristella eri leveyksiä ja eri tuotteita joita SAVOLAISET EIVÄT OSAA . No sen siitä saa kun on RUSEA KIELI mut ei sitten muuta. No tulihan se SIILINJÄRVI maksumieheksi kuopiolle, että pystyy työttömät kustantamaan

Äänestä

Onko totta että meillä loppuu parketin teko ja jäädään työttömiksi?

Äänestä
  • en usko,eiköhän se kärrssi(vai,mikälie) laita parketinkysynnän uuteen nousuun. ja jos pitää leikata tuotantoa,nii eiköhän siellä ruotsinpuolella ala hiljentymään!

    Äänestä

No tuohan kommentti vielä puuttui.....jos ruotsalaiset ostavat karelian ni sitten laittavat omia tehtaitaan kiinni.......näinköhän käy?

Äänestä

Haloo, tehkää duunit niin kun ne pitää ja menkää onnellisena kotiin=)

Äänestä
  • maksalaatikkko ilman rusinoita se vasta hyvää on!

    Äänestä

dodii, missä sisäpiirin erittäin tärkeät ja kipakat kommentit. vai kiirekkö on?

Äänestä
  • MOI VÖTKYLÄ!!!!!!!!!!!! Osallistuin viestiketjuun, alkaa olla pituutta ja huomiota sitähän sä halusit.

    Äänestä

  • öliyuf kirjoitti:

    MOI VÖTKYLÄ!!!!!!!!!!!! Osallistuin viestiketjuun, alkaa olla pituutta ja huomiota sitähän sä halusit.

    mites on alkuvuosi lähteny käyntiin? onko maailmalla parketintarvetta?

    Äänestä

Näyttää olevan kun lomautuksetkin peruttiin. Kirjotelkaahan ulospotkitut pässit taas vähän negatiivista ja katkeraa kommenttia niin saan taas nauraa paskaista naurua niitä lukiessani..:)

Äänestä

huvinsa kullakin!!! T:poispotkittu... ps.kaikkea hyvää sinulle,sekä muille karelialaisille.

Äänestä
  • Kyllä on ihmeellistä kun karelialla säästetty, tehostettu, irtisanottu jne. Vuosien aikana ja ei vieläkään tulosta viivan alle. Olisiko sittenkin käynyt niin, että taloon ei olekaan jäänyt päteviä toimihenkilöitä vaan ainoastaan omalla tavallaan sopivia joo, joo henkilöitä.Karelialla

    pidetty ns. Hyvän olon päiviä henkilöstölle kesäisin, ilmeisesti tänään on luvassa luottamusmiehelle ja tupiksen henkilöstölle "pahan olon päivä". Herrat joutunevat loppusijoitukseen Honkarakenteelle.Laadulla loppuun asti Tupis.

    Äänestä

  • Tsemppiä tupis kirjoitti:

    Kyllä on ihmeellistä kun karelialla säästetty, tehostettu, irtisanottu jne. Vuosien aikana ja ei vieläkään tulosta viivan alle. Olisiko sittenkin käynyt niin, että taloon ei olekaan jäänyt päteviä toimihenkilöitä vaan ainoastaan omalla tavallaan sopivia joo, joo henkilöitä.Karelialla

    pidetty ns. Hyvän olon päiviä henkilöstölle kesäisin, ilmeisesti tänään on luvassa luottamusmiehelle ja tupiksen henkilöstölle "pahan olon päivä". Herrat joutunevat loppusijoitukseen Honkarakenteelle.Laadulla loppuun asti Tupis.

    eipähän toteutunut,taitaa olla kuopio liipaisimella. katsos sie,tupiksessa tehään sellaisia tuotteita,mihin ei taida kuopion/ruotsin/venäjän/romanian laitekanta/ammattitaito yltää! ja laadulla ollaan pärjätty aina!

    Äänestä

Laadulla pärjättäis kuopiossakin jos hiukan nuorennettaisiin työntekijäkantaa. Ikivanhat joustamattomat käytännöt ja väkinäinen neliöiden perässä juokseminen romukoppaan ja tuoretta ajattelua tilalle= parempi työilmapiiri. Nykyisin määrä tulee ensin, sitten laatu JOS sattuu aikaa jäämään.

Äänestä
  • noh,noh! on aina ollut tuupossa vanhempi työntekijäkanta,kuin kuopiossa.

    Äänestä

  • pena+hessu kirjoitti:

    noh,noh! on aina ollut tuupossa vanhempi työntekijäkanta,kuin kuopiossa.

    Kuis männööö? Hyvin vai hyvin huonosti? Jokos koneita siirretään luvattuun maahan ruottin puolelle?

    Äänestä

Tos hyvin männöö, eiku vuan täysillä. Mites tuupossa? Joko on pohjolan purkutyön pojat odottamassa pihalla että pääsevät hommiin?;) Vai vieläkö vaan kituutellaan?

Äänestä

hyästi kuopion parkettitehdas, koneet venäjälle ja väki pellolle.
sitä saa mitä tilaa...........

Äänestä
  • Jei!

    Äänestä

DUUNIA PUKKAA
Vieläkös yhtä PAASKAISTA naurua naurat kuin 15.03.2013 , vai alkaako hymy hyytyä. Taitaa ne naurut olla jo HOUSUSSA

Äänestä

Itseasiassa kyllä nauran edelleen paskaista naurua tollasille vitun pässeille..:) Ei se maailma ainakaan minulla yhteen työpaikkaan kaadu, eräillä muilla asia taitaa olla ihan päinvastoin kun pitää olla täällä vieläkin itkemässä..;)

Äänestä

Aika raskas työpaikka ollu tuo parkettitehdas kun näitä kommentteja lukee yhtä
kettuilua puolin ja toisin

Äänestä

HYVÄÄ KESÄN ODOTUSTA TÄÄLTÄ AURINKOISESTA HEINOLASTA!

Äänestä

No se itku kuuluu tosta viestistä läpi duunia pukkaavalle. Älä masennu kyllä se siitä, käy ammattiauttajan luona jos kovasti alkaa kiristää....

Äänestä

Ihme porukkaa täällä. Parkettitehtaan sulkeminen ei ole yhdenkään kuopiolaisen eikä tuupolaisen etujen mukaista.

Parkettitehdas on juuri sen tyyppinen yritys jonka avulla mm. Suomen julkista sektoria ylipäänsä pystytään rahoittamaan.

Yleisesti ottaen puunjalostusteollisuuden pitäisi olla luonteva osa Suomen teollisuutta, nyt ja tulevaisuudessa. Muunlainen ajattelu ei edes ole realistista vaan se on suorastaan vaarallisen järjetöntä, ja kansantaloudellisesti Suomea vahingoittavaa.

Ei teollisuusyrityksiä Suomessa tarkoittaa samalla ei verotuloja kunnille eikä valtiolle. Tälläisissä tehtaiden alasajoissa tai siirtokuvioissa me häviämme kaikki. Ei ehkä heti huomenna mutta viivellä näin tulee väistämättä käymään, meille kaikille. Sitäkö täällä halutaan?

Jo tehtyjä vaihtoehtoisia ratkaisuja tehtaan lopettamiselle löytyy myös Kuopion lähikaupungeista (esim. kuntaverotukselliset porkkanat). Tämänlaisia työkaluja poliittisten päättäjien olisi syytä hyödyntää myös parkettitehtaan tapauksessa. Ja jos niitä ei hyödynnetä nyt, niin milloinkas sitten?!

Toivottavasti kaikki voitava tehdään Kuopion kaupungin toimesta jottei parkettitehtaan sulkeminen tule toteutumaan. Vaihtoehtoja on!

Äänestä

Voi voi järkimies kuopiosta, ajattele nyt pikkasen sillä omalla pienellä päälläsi. Paljonkohan kaupungin päättäjät voivat vaikuttaa jos ruotsalaiset ostavat kilpailijan pois ja haluavat itse tehdä parkettinsa RUOTSISSA.

Äänestä

terveisiä vaan monnille, pillille ja pullille..

Äänestä

Kylläpä tuo niin riitaisa työpaikka on että tuskinpa tuolla olemisesta monikaan erityisesti nauttii. Pomoja ei mikään kiinnosta, asiat hoituu jos hoituu kuhan vaan oma palkka juoksee. Kahden kerroksen väkeä, duunarit ja toimarit tuskin keskustelee keskenään. Sitten nämä nuoleskelijat ovat vielä oma lukunsa. Negatiivinen ilmapiiri vallitsee kaikinpuolin eikä nämä jatkuvat YT-neuvottelut tosiaan asiaa ainakaan auta. Parempi siis kertarysäys kun jatkuva kitinä.

Äänestä

tää "duunia pukkaa" kaveri taitaa ola eniten kusessa,on varmaan reppana kuvitellut olevansa parempi/ammattitaitoisempi kuin kukaan muu. käytännössä tälläiset kaverit ovat sattuneet ns. oikeisiin työtehtäviin,ettei aikaisemmat yt-neuvottelut ole häntä koskeneet,ja pomojen pyllyjä on nuoltu sopivasti. noh,tälläinen raasu on luullut olevansa korvaamaton,ja nyt kylmämaailma lyö päin näköä! T:kohta lähet työkkäriin,niinku kuppa töölöstä! ps.kannattiko nuoleksia?

Äänestä

tutumatti: Tuo sun ärsyyntyminen hivelee itsetuntoani ja narsistinen mieleni janoaa lisää, jatka vaan..:)

Äänestä

Nyt osui duunia pukkaa kaverille arkaan paikkaan. Mut vieläköhä lipasee pomolta, että saa jäädä pariviikkoa pitempään kuin toiset.......edellyttää varmaan myös etupuolen nuolemista!

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa :) Ei taijja enne auttoo mitkään temput....

Äänestä

Mites nyt suut pannaan!! Tais hulahtaa p###a monelta ruskea kieleltä housuun..

Äänestä

Taitaa aika selvät sävelet olla karelian parkettituotannolle niin tupiksessa kun savossakin. Kärssi palkkaa ruotsissa 54 henkilöä lisää. Kannattaa varmaan duunia pukkaa kaverin nuolla loppuun asti, jos vaikka pääsis kärssille KESÄPOJAKSI!

Äänestä
  • Kyylähän se valitettavasti loppu taitaa tulla. täytyy muistaa, että kun parketin teko loppuu vaikuttaa se myös osaan alihankkijoista ja kun tehdas loppuu alkaa "virkamiesten" yt konttorin väelle. valitettavaa mutta totta.

    Äänestä

  • näinhän se menee kirjoitti:

    Kyylähän se valitettavasti loppu taitaa tulla. täytyy muistaa, että kun parketin teko loppuu vaikuttaa se myös osaan alihankkijoista ja kun tehdas loppuu alkaa "virkamiesten" yt konttorin väelle. valitettavaa mutta totta.

    Vanhan loppu on uuden alku...oisko se tässä tapauksessa kuopion suurin mikroautorata. Sais pitkät suorat ja kovat vauhdit

    Äänestä

Toi on hyvä pointti toi mikroautorata. Sehän on hyvä ratkaisu myös tupiksessa. Siellä kartanopuolella taitaa olla ainakin yksi hekuli joka on kuulema kova rallimies....ralliautokin kuulema on ja lumi on tarinan mukaan kovasti pöllynnyt talvella.

Äänestä

suorat ja mutkat voisi nimetä vanhojen johtajien mukaan, niin jäis nimet historiaan...

Äänestä
  • Kilpeläisen shikaani,just ennen maalisuoraa...

    Äänestä

  • haroshi masina kirjoitti:

    Kilpeläisen shikaani,just ennen maalisuoraa...

    TJ 10!!! Vanha lähtee,hurrit jää! yksnolla,on helppo olla! jätte rolig!

    Äänestä

Kuka täällä hurria puhuu prkl!? Nyt töihin niinkun olis jo, ylitöitä pukkaa!

Äänestä

tehään vielä se irtisanomisaika töitä täysillä(tietenkin) ja varmaan ylkkäriä on tarjolla niinäaikoina,voipi porukka sairastella...! enhän tiiä,mutta luulen että ylityöntekijät ottavat vielä bonuksena turpaan "työkavereilta" jälkeenpäin. toivottavasti karelia järjestää muutosturvana esim. kielenkuntouttamis hierontaa,tai terapiaa.koska niillä pahimmilla nuolijoilla(kuin koko henkilöstöllä) voipi olla hymy tiukassa 31.7.2013 infon jälkeen...!

Äänestä

Heh, ei taida tuolla kovin monta turpiin antajaa olla, uhoamista kyllä löytyy. Eikä sen puoleen ylityön tekijöitäkään. Eikä siellä mitään infoja pidetä, lehdestä ne uutiset luetaan kuten aina ennenkin.

Äänestä

Tuupossa ainakin on jo aloitettu tehostettu pympyn nuolenta,ja kuulemma miestenväliseen yhdyntäänkin on halukkaita... Kaikkea Tää köyhäkansa suostuu tekee. Ps. Se info on 31.07.1213

Äänestä

Nyt on tutumatilla päivämäärät pahasti hakusessa. Ei taidettu 1200 luvulla vielä parkettia tehdä..;)

Äänestä
  • anteeksi virheeni,keskity päivään,ja kuukauteen! voipi kohtapuolin olla monella parkettilaisella työnantajan kengänkuva samassa paikassa,minne oma hymy katoaa!

    Äänestä

Kirjoitusten perusteella aikamoinen nuolijoitten paikka..

Äänestä

No nyt se on virallista että tehdas todellakin suljetaan. Toivottavasti nyt kaikki tälle palstalle kirjoittaneet ovat tyytyväisiä koska ovat saaneet haluamansa eikä enää tarvitse itkeä asian tiimoilta.

Äänestä
  • Tämä tiedettiin jo vuosia sitten, kun tehtaita perustettiin venäjälle ja romaniaan.
    No saipahan kuopion väki kokea saman kuin aikanaan nastolan ja heinolan porukka.
    Syöpäpesäkkeet poistettiin, mutta eipä auttanut kieroja savolaisia.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Tämä tiedettiin jo vuosia sitten, kun tehtaita perustettiin venäjälle ja romaniaan.
    No saipahan kuopion väki kokea saman kuin aikanaan nastolan ja heinolan porukka.
    Syöpäpesäkkeet poistettiin, mutta eipä auttanut kieroja savolaisia.

    Tämäkin päivä oli siis nähtävä. Uskokaa tai älkää joskus Tuupovaaran tehdas oli ns. pahnanpohjimmainen.

    Ajan olon on mennyt Nastolan tehdas, Heinolan tehdas ja nyt Kuopion tehdas.

    Toisaalta ei tuo pahnanpohjalla olo nyt loppujen lopuksi niin hirveää ole ollut.

    Jos on mennyt huonosti on muilla mennyt vieläkin huonommin...

    eli Tuupovaara rulaa...

    Toisaalta Tuupovaaran pelasti osin se, että on pääsosin yhtiön omistama kiinteistö ja Kuopion kiinteistön omistaa Kuopion kaupunki.

    Siinä vaiheessa kun yhtiö saa myytyä oman osuutensa kiinteistöstä Joensuun kaupungille on se sitten silirimps ja good bye saiman tuotanto.

    Äänestä

  • Entinenkarelialainen kirjoitti:

    Ja paökonko paloi kaupungin veronmaksajien rahoja?

    Löytyyköhän tuohon rakennukseen yritystä vai pannaanko puskutraktorilla nurin?

    Äänestä

  • 5+7 kirjoitti:

    Ja paökonko paloi kaupungin veronmaksajien rahoja?

    Löytyyköhän tuohon rakennukseen yritystä vai pannaanko puskutraktorilla nurin?

    omaan nilkkaan .TERVEISET TÄÄLTÄ EDELLEEN AURINKOISESTA HEINOLASTA !! : )

    Äänestä

HEH..HEH Viimeinen sammuttaa valot..Tämä virsi ollut niin tuttua Kuopiolaisilta
viime vuosina kun naapurikunnista on työt loppunut..Taitaa pilkka pikkuhiljaa
osua omaan nilkkaan
On montaa vituttanut kun kaikki siirretään Kuopioon..Tämä on sitä keskittämistä
Se vaan herättää kiukkua.
Mitäs sanotte jos Jyväskyläläiset siirtyisivät Tampereen yliopisto sairaalan puoleen
Alkaisi aikamoinen Kyssin alasajo...Ei Kyssin ylläpito onnistu pelkästään savolairukkien avulla.
Ps. Odotellaan näitä lopuumis uutisia Kuopion seudulta inooissaan.

Äänestä
  • Kaikkea kanssa. Opettele vaan sinäkin sitä ruotsia, niin voit mennä töihin Ruotsiin, äläkä valita täällä.

    Äänestä

Kerroppa kuikka55 se keino millä hyödyt rahallisesti siitä että kuopiosta työpaikat lähtee? Nimittäin jos et hyödy niin olet yks vit.un feikkipelle koko ukko mielipiteines..:) vai oletko näitä kuuluisia heinolan hinttejä jotka sai potkut hyvästä syystä..;)

Äänestä

Kylläpäs on katkeraa tilitystä ketjun loppuosa. Mitenköhän mahtaa olla kuopiolaisten vika, jos yritykset sulkevat toimipisteitään muualtakin kuin Kuopiosta? Katkeruus ei istu kellekään :|

Äänestä
  • "”Yhdessä meistä tulee johtava omalla toimialallamme Euroopassa ja Venäjällä”.

    Näin hehkutti ruotsalaisen parkettiyhtiö Kährsin toimitusjohtaja Christer Persson viime vuoden lokakuun 22. päivänä, kun hänen yhtiönsä oli ostanut omistukseensa kuopiolais-tuupovaaralaisen Karelia-Upofloorin.

    Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin olemme jo paljon viisaampia. Ruotsalaiset ostivat vain kilpailijansa saadakseen sen pois päiviltä ja varmistaakseen näin omien ruotsalaistehtaittensa kilpailukyvyn Pohjolassa, Euroopassa ja Venäjällä.

    Erityisesti Karelia-Upofloorin Sorsasalon tehdas on kulkenut lattianpanossa kehityksen kärjessä. Puunkäsittelyn tekniikkaa on kehitetty niin, ettei parkettien höyläys ole ollut millintarkkaa, vaan suorastaan millin tuhannesosien tarkkaa työtä. Sanotaan, ettei lypsävää lehmää pitäisi panna teuraiksi. Kährs sen kuitenkin nyt teki, ja pani lahtiin jopa parhaimpansa."
    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/kahrs-ei-ollut-kuin-kamprad/1358908

    Äänestä

Roistokaupunki Kuopion kierous ei tällä kertaa riittänyt pitämään parkettitehdasta kaupungissa.

Äänestä
  • Mitäköhän katkeraa höpinää tuokin oli?

    Äänestä

Joku etelän ituhippi kateellisuuksissaan huutelee kun tietää kuopiossa olevan paremmat oltavat kun siellä etelän ghetto lähiöissä jossa kaikki yli kuusi vuotiaat pennutkin hyppii silmille..:) ihme länkyttäjä, painu etelän spede sinne ahtaaseen lähiöräkälääs lipittämään sitä ylihintasta kura litkua mitä viiniksikin kutsutaan.

Äänestä

Hartwallin omistajasuku on kunnostautunut suomen maakunnissa ryöstöretkillään ennenkin. Takavuosikymmeninä ostettiin maakunnista panimoita ja juomatehtaita. Jotka sitten hävitettiin yksi toisensa jälkeen. Ei ollut mikään ihme, että näin kävi Kuopiossa ja Tuupovaarassa. Samanlaisella formaatilla he tekivät välistä rahaa juomateollisuudessa, ostettiin hyviä tehtaita otettiin kaikki hyöty irti lopetettiin ja myytiin konsernin markkinat ulkomaiseen omistukseen. Nyt he taas ovat siirtymässä juoma-alalle kun pääomia saadaan kareliasta poistumalla. Tähän sukuun ei Suomen kestävän teollisuuden kannattaisi luottaa.

Äänestä
  • Onnea Sweduille...hienosti pelattu. Ja ilman Hartwalleja tuon yhtiön historia olisi ehkä loppunut jo useita vuosia sitten. Teollisuusneuvvos taitaa olla pelin ainut voittaja, jonka ei kannattaisi heitellä tekopyhiä lausuntoja...ois pitänyt aikanaan yrityksen jos olisi uskonut siihen....

    Äänestä

  • Tuuporules kirjoitti:

    Onnea Sweduille...hienosti pelattu. Ja ilman Hartwalleja tuon yhtiön historia olisi ehkä loppunut jo useita vuosia sitten. Teollisuusneuvvos taitaa olla pelin ainut voittaja, jonka ei kannattaisi heitellä tekopyhiä lausuntoja...ois pitänyt aikanaan yrityksen jos olisi uskonut siihen....

    Samaa mieltä, Teollisuusneuvos kääri rahat hyvässä vaiheessa. ja nyt antaa tuollaisia tekopyhiä lauseita. Jos firma on tehnyt viimesen 6 vuotta tappiota (useita miljoonia per vuosi) niin ois varmaan neuvokseksin rahat loppunut kesken jo vähän aikasempaa kuin hartwallien. Joten ei voi mitään. Raha ratkaisee, ei tappiollista toimintaa voi jatkaa ilman isoja muutoksia. Tällä kertaa näin, että Ruotsi teki liikkeen ensin.

    Äänestä

  • hartwall1 kirjoitti:

    On Väänäsen turha jeesustella, sitä että rutsalaiset osti kilpailijan pois ja lopettaa tuotannon suomessa. Niin hän teki itsekkin ostamalla Upofloorin ja oli vielä remmissä lopettamassa Heinolan ja Nastolan tehtaita.
    Tuki rahoja hän otti itsekkin , eikä surrut yhtään kun miljoonat valuivat ja valitettavasti valuu vieläkin romaniaan ja venäjälle.
    Jotta se siitä solidaarisuudesta.

    Äänestä

Ei kait se osaaminen minnekkään hävinyt. Pistäkää uus tehdas pystyyn! Siinä on ruotsalaiset ihmeissään.

Äänestä
  • Eihän kyse ole osaamisesta, vaan kilpailutilanteesta. Markkinat ovat hieman tukossa ja eivät vedä. Ala on erittäin kilpailtu. Suomalaiset laaduntekijät hinnoittelevat itsensä ulos markkinoilta.
    Uusi firma olisi nimetön, jonka olisi erittäin vaikea saada markkinaosuuksia, kun se ei onnistu näköjään nimekkäimmiltäkään firmoilta.

    Yksi keino voisi olla markkinopiden paras hintalaatusuhde eli työvoimakulut eli palkat alas ja laatu entisellään, niin johan alkaa mennä kaupaks.

    Äänestä

  • vain hinta merkitsee kirjoitti:

    Eihän kyse ole osaamisesta, vaan kilpailutilanteesta. Markkinat ovat hieman tukossa ja eivät vedä. Ala on erittäin kilpailtu. Suomalaiset laaduntekijät hinnoittelevat itsensä ulos markkinoilta.
    Uusi firma olisi nimetön, jonka olisi erittäin vaikea saada markkinaosuuksia, kun se ei onnistu näköjään nimekkäimmiltäkään firmoilta.

    Yksi keino voisi olla markkinopiden paras hintalaatusuhde eli työvoimakulut eli palkat alas ja laatu entisellään, niin johan alkaa mennä kaupaks.

    Ja millä se työntekijä elää? Turha mennä peeässään tinkimään ruuan hintaa alas.

    Äänestä

Väänäs heikki sentään on joskus itsekkin joutunut likaamaan kätensä ihan oikeassa työssä. Tuon kokoluokan yrityksen rakentaminen tyhjästä ei ihan joka räkänokalta onnistu. Olihan Heikki jo eläkeiässä kun möi karelian pois, minkä takia vuosien raatamista ja unettomia öitä ei olisi tuossa kohtaa saanut muuttaa leppoisiksi eläkepäiviksi? Hartwallin tämänhetkinen sukupolvi sen sijaan on päässyt suoraan katettuun pöytään ja heti on tarjoiltu hummeri kultalautasella eteen. Niistä lähtökohdista sadan henkilön pois potkiminen on äärettömän helppoa.

Äänestä

No niin nyt on kupattu verorahaa kolutukseen ja nyt oli sitten aika ottaa tulos pois...eikös tämä ole milteis jokaisen yhteikunnan kolutuksilla olevien firmojen toiminta malli..

Äänestä

Viikon verran irtisanomisshokista kärsineenä sain työkaverini kanssa tiedon uudesta työpaikasta. Tänään aamusta haastattelut ja molemmat sisään. HOMMA TOIMII!!!

Näinhän se tuntuu Kuopiossa olevan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu :)

Äänestä
  • Juur näin oikea asenne, toivottavasti monella käy yhtä hyvä "tuuri".

    Äänestä

Ei käy hyvä tuuri kun Reijonen jo sähköpostissa puhuu paskaa ja 4 euroa on muka saatu mutta ei näy tilinauhassa,voidaanhan selitellä Silta firman piikkii mutta kuka uskoo tuota pas..a .Voihan Hilppa taas lakimiehenä selitellä jotain juttuja mutta Pelle Hermannin je Lapin Kullan suvun uskottavuus SAVOSSA on mennyt ja nykyisin nautimme OLVIA tai tuulipukukansan eli Lidlin oluita

Äänestä
  • Ei ole ikävä ylimielisiä hurreja sen enemmänkuin pakkoruotsiakaan. JR lupailee mitä lupailee itekkii saa kenkää kun aika koittaa. thermanni voi kiivetä vaikka himalajalle sen kiipijä kaverinsa kanssa että saa naamaansa vähän väriä. toivotaan kärssille pikaista konkurssia ettei sotke markkinoita joilla jotkut yrittävät toimia niin että maksavat myös veroja. lonkeroni ostan sinebrykoffilta.

    Äänestä

  • postipate kirjoitti:

    Ei ole ikävä ylimielisiä hurreja sen enemmänkuin pakkoruotsiakaan. JR lupailee mitä lupailee itekkii saa kenkää kun aika koittaa. thermanni voi kiivetä vaikka himalajalle sen kiipijä kaverinsa kanssa että saa naamaansa vähän väriä. toivotaan kärssille pikaista konkurssia ettei sotke markkinoita joilla jotkut yrittävät toimia niin että maksavat myös veroja. lonkeroni ostan sinebrykoffilta.

    itte hommanne tunaroitte! oisitte tehny töitänne,ettekä keskittyny pyllynjen nuolentaan!

    Äänestä

  • ollikuhta1 kirjoitti:

    itte hommanne tunaroitte! oisitte tehny töitänne,ettekä keskittyny pyllynjen nuolentaan!

    Joko tehdas on tyhjä?

    Äänestä

Mitäs kuuluu duunia pukkaa kaverille....

Äänestä

jokos on tehdas hiljentynnä?

Äänestä
  • Mitäpä sinä sillä tiedolla teet, käy katsomassa onko hiljentynnä ;)

    Äänestä

ei ole vielä tyhjä, mutta kato käy, ruppee yläkertakin ihan itestään tyhjenemään. Hiljaa hyvä tullee.

Äänestä

rannoille.ei kolise puruputket ja moottorit ulvo yötä päivää.luonto kiittää ihmisen ahneutta. ; )

Äänestä

Mitä te aina kitisette parkettitehtaasta,onhan ne hurrihomot vieneet Turun sinapinkin ja Turku on sentään ollut maailman kartalla paljon pitempään kuin VELKAINEN kuopio joka vaanii kaikkia ympäristökuntia maksamaan omat ja kaupunginjohtajan mokat

Äänestä

Iloista Joulua ja Pirteää mieltä Parkettilaisille !!!!!!

Äänestä
  • Mikä meininki? Mites pyyhkii yrityksellä,ja entäs poispotkituilla? Tuupoon haetaan lisää henkilökuntaa(kuulemma)pitäneekö paikkansa moinen huhu?

    Äänestä

Mitä tapahtuu parkettitehtaalla eilen eli siis tänään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sivusta seuraaja kirjoitti:

Joko soivat parketti tehtaan kuolinkellot, ainakin siltä kuulostaa kun yhtiön johto potkii osaajat ulos ja palkkaa hiekkalaatikko kavereita tilalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu