tiedettä ja ruusunlehti

Zakuskat kirjoitti:

Avaruus





Muuten suorassa hiekkatiessä oli mutka. Tie oli lävistänyt päivä tolkulla peltoja ja kuusimetsiköitä, pieniä ja suuria tiloja suoraviivaisesti, mutta nyt se teki yllättävän mutkan ja kiersi aution talon. Talo oli ollut tyhjillään ilmeisen kauan, sillä siihen ei johtanut tieltä minkäänlaista polkua, vaan sen pihapiiri oli metsittynyt ja kasvanut umpeen. Ja jo pitkään ikään ehtinyt koivu nousi kaivon vierestä ja työnsi tiilet sen tieltä, ulotti oksansa yläkerran rikkoutuneesta ikkunasta sisään.

Rakennus kuitenkin seisoi omalla kivijalallaan ja todisti menneiden miesten talonrakennustaidosta ja kunnioitti heitä horjumattomalla ryhdillään. Seinät saattoivat olla ulkovuorattua hirttä, mutta katto oli joutunut myrskyjen ja sateen pieksemäksi ja romahtanut sisään. Vain muurattu piippu oli jäänyt seisomaan kivipedilleen kuin patsas, kuin muistomerkki savulle ja jo kauan sitten sen luota kadonneelle ihmiselämälle. Tulenpalvojat olivat poissa.

Kierrä talo niin huomaat joutuvasi helppokulkuiselta tieltä sakeaan kuusikkoon, jossa kuivat alaoksat tekevät etenemisestä lähes mahdotonta. Tällaisina tuskallisina ja näölle vaarallisina hetkinä he usein tulevat kysyneeksi toimiensa järjellisyyttä ja toimintaan johtaneiden syiden alkusyytä. He tapailevat ajatuksissaan vastauksia ja työntelevät risuiksi muuttuneita oksia silmiltään tarkaten samalla taloa ja suunnittelevat ehkä samalla reittiä sen luokse.

Jos katsomme tarkemmin pihapiiriä niin tunnemme ennen kuin näemme villiruusujen tuoksun, ne kukkivat täydellisessä harmoniassaan ja hyönteiset surisevat niiden terälehdillä etsien tietään sisään. Voimme myös kuvitella nousevamme rakennuksen portaat ylös etuovelle ja asettavamme kätemme ovenkahvalle. Kun painamme kahvan alas ja avaamme oven, astumme sisään, niin saavumme ulos rakennuksen toiselle puolelle, jossa kukkivat villiruusut ja hyönteiset etsivät tietään niiden sisään.

Tila, johon talo on rakennettu, on olemassa silmiemme edessä. Me kiipeämme kivijalasta ponnistaen ikkunalle ja vilkaisemme sisään ja voimme vain todeta, että katto on romahtanut ja pudottanut myös välikaton alas. Sisältö on kaaos lautaa, tervapahvia ja kattotuolien jäänteitä. Sisäilmassa tuoksuu metsä, kosteus ja hienoinen home. Olemme ymmällämme. Kiipeämme ikkunalaudalle ja pudottaudumme sisään, mutta putoamme ulos villiintyneeseen puutarhaan, jossa
vallitsee elämän monimuotoisuus ja uhma, loputon kuin hyönteisten päättäväisyys suhteessa villiruusuihin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä