Hei
Miten voitte samoilla viikoilla olevat?
Olen ensisynnyttäjä ja jo lähellä 40 vuotta. Ihan kivasti voin mielestäni, töissä jaksan hyvin. Illalla myös kotona. Sokeria seurataan, kun rasituksessa oli vähän arvot pielessä. Mutta kotiseurannassa ne ok nyt. Hengästyttää liikkuminen, olen liikkunut tosi vähän tähän saakka, ja nyt olen alkanut kävelemään, että en ole ihan romuna synnytyksessä ja sen jälkeen...
Vatsa on kovalla, pehmikettä otan ja tietysti vähän peräpukamat ovat pullahtaneet, eivät tosin ole kipeitä. Painoa on tullut 6 kg, kohtu menee yläarvoissa, mutta aina vieläkin normaalirajoissa. Hankintoja on jkv tehty, mutta ei vielä kaikkea. Ä-pakkausta odottelen, kait se pian tulee, 3 viikkoa ollut paperit vetämässä Kelassa.
Onnellista odotusta kaikille!
Jotaonmmmmm
Miten voitte samoilla viikoilla olevat?
Olen ensisynnyttäjä ja jo lähellä 40 vuotta. Ihan kivasti voin mielestäni, töissä jaksan hyvin. Illalla myös kotona. Sokeria seurataan, kun rasituksessa oli vähän arvot pielessä. Mutta kotiseurannassa ne ok nyt. Hengästyttää liikkuminen, olen liikkunut tosi vähän tähän saakka, ja nyt olen alkanut kävelemään, että en ole ihan romuna synnytyksessä ja sen jälkeen...
Vatsa on kovalla, pehmikettä otan ja tietysti vähän peräpukamat ovat pullahtaneet, eivät tosin ole kipeitä. Painoa on tullut 6 kg, kohtu menee yläarvoissa, mutta aina vieläkin normaalirajoissa. Hankintoja on jkv tehty, mutta ei vielä kaikkea. Ä-pakkausta odottelen, kait se pian tulee, 3 viikkoa ollut paperit vetämässä Kelassa.
Onnellista odotusta kaikille!
Jotaonmmmmm
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen vasta 7. vkolla ja odotan toista, mutta ikää on 38 joten lähellä sun ikää.
Esikko saatiin kun olin 37.
Muistan hyvin noi tunteet ja fiilikset, oli se ihanaa tulla raskaaksi ja saada kokea tuo onni!
Laxoberon käy hyvin kovalle vatsalle, samoin mulle autto yllättäen magensium (Emgesan tabl) tukkoiseen nenöään, kramppeihin ja kovaan vatsaan, saa apteekista ilman reseptiä. etenkin 20 viikoilla tuli jalkakramppeja öisin --> eli villasukat jalkaan ja magnesumia suositeltiin neuvolasta.
Eikös ole ihanaa tulla äidiksi vielä viime hetkellä kun vielä ehkä itse ajatteli ettei tää välttämättä olekaan niin itsestäänselvää muttaonnistui silti!! se tuntui ihanalta!
Mulla kans todettiin raskausdiabetes ja meni seurannalla ja ruokavaliolla, onneksi.
Hyvä kun liikut, se tekee oikein hyvää itselle ja vauvalle! Tossa vaiheessa viel jaksaakin! Vikat pari vkoa on aika raskaat, muistaakseni!
Ei sulla pahasti ole painoa tullut! Mulla tuli ekas raskaudessa 18-20 kg!! Nyt ei ole tullut vielä yhtään!!! painan saman kun ennen raskautta. tosin tässä raskaudessa ei ole ollut kovin nälkäkään ja olen vasta 7. vkolla.
Hei
Mulla 28 viikko menossa. Ikää 30v. Kolmas lapsi.
Aamulla pulssi 135, eli eikun petiin takas Pystyssä ei juurikaan kärsi aamuisin olla.. Liitoskivut välillä pahoja. Lisäksi tässä odottelen hepatoosia, se kun on ollut edellisissäkin raskauksissa. Toivon vaan, ettei petiin joudu loppuajasta. Kyllä näitten vaivojen kanssa vielä toivottavasti pärjää. Tuo pulssi kyllä vähän huolettaa, ei varmaan sydämelle tee hyvää. Onneks ensi viikolla aika lääkärille.
Lenkillä olen yrittänyt käydä iltaisin, tosin vaan noin kilometrin, mutta edes jotain. Ylämäet kun ottaa niin koville..
Painoa tullut vain noin 4kg. Muissa raskauksissa on tullut tähän mennessä varmaan tuplaten.
Kovasti jo odottelen synnyttämään pääsyä, kun vaan menis aika joutuin. Molemmat edelliset syntyi viikolla 37, joten odottelen tätäkin samoihin aikoihin syntyväksi. Saisi vain olla vähän pienempi. Edelliset painoi 3800 ja 3650. Olen tosi pienikokoinen, ja oli kyllä tuskalliset synnytykset.
En vielä ole päättänyt otanko pakkauksen. Vaatteita kyllä löytyy varastosta, mutta kun se pakkauskin olisi niin kiva, ihan kuin lahja :) Täytyisi mennä vauvan vaatteet läpi, ja valkata kaikki huonot pois..
Toivon sinulle hyvää loppuaikaa, kiva kun olet pysynyt hyvässä kunnossa :)
RV 27 3
Kolmatta lasta odottelen ja ikää vasta vajaa 30v, mutta samoilla viikoilla mennään.
Mua vaivaa nyt kauheet liitoskivut..vähän aikaa kun istuu niin ei tahdo päästä liikkeelle millään ja kivut on tosi kovat. Yöllä on kans alkanu tulemaan suonen vetoa tossa oikeessa pohkeessa. Ja hiukan levottomia jalkoja joihin kyllä auttaa villasukat aika hyvin. Unet on hiukan katkonaisia ja vessassa täytyy käydä ainakin kerran yössä..SF-mitta oli viikko sitten 26cm. Mennään siinä käyrien ylärajoilla.
Sokerirasituksessa kävin, mutta koska ovat laskeneet noita arvojen rajoja, en joutunut sen tarkempaan seurantaan. Sen verran huomautettiin että mun verensokeri laksee jokseenkin aika hitaasti joten kaikkea äkkimakeaa yms. pitäs välttää. Hiukan pelottaa ettei tuu liaan isoa vauvaa kun ruokahalut on kyllä kasvaneet ihan maximiin!!
Kovasti ajatukset pyörii synnytyksessä. Mulla ei ole aikasemmista lapsista jäänyt sen kummempia pelkoja tms...onneksi! Odottelen kovasti että olis jo joulukuu. Olen hankkinut melkeinpä kaiken tarpeellisen, mutta pinnasänky vielä puuttuu.
Äitiyspakkaus oli mielestäni kiva. Vein paperit het kelaan kun oli mahdollista ja vajaa kuukausi meni niin sain pakkauksen.
Sellasta tänne..Kuinkas sua toi synnytys mietityttää? Odotatko innolla vai jännittääkö?