Jos et anna,

saat katua

Mitäköhän tähän muuta sanoisin kuin ihmettelisin joidenkin härskiyttä ja aseman väärinkäyttöä.

Havaitsin jokin aika sitten, että profiilini oli laitetty ns. jäähylle. Saatekirje oli laitettu viesteihin, jossa lueteltiin kaikenkarvaisia syitä tekoon. Vaan kun mikään ei natsannut! Olinhan sitä ennen ollut vieläpä ulkomailla, joten en ole ollut edes paikalla hengailemassa.

No, olivathan ne kuvani aika kovia(?), mutta ne olivat ylläpidon hyväksymiä, joten niistä asia ei voinut johtua. Enkä ollut ketään ”ahdistellut” ja kaikki kirjoitukseni olivat ja ovat yhä nähtävillä, joten niistä se ei voinut johtua.

Syynä ei siis ollut mikään tekemäni asia.

Mutta muistellessani menneitä mieleeni tuli asia, jonka olin jättänyt tekemättä. Ja se taitaakin olla tuon hyllytyksen syy!

Olin ollut yhdessä baarissa ja siellä oli erään henkilön kanssa tullut jutelluksi kaikenlaista ja hän kertoi olevansa Suomi24:n moderaattoreita. Ehdotti lähempää tuttavuutta, mutta henkilö ei ollut mieleeni, joten hylkäsin tarjouksen. Kuulemma saisin tuota vielä katua.

Joten siinä siis syy hyllytykseen. Melkoisen törkeää käytöstä. Ja törkeämmäksi muuttuu, sillä ainakin ko. henkilö poistaa tämän heti nähtyään. Itse asiassa hän samalla tulee myöntäneeksi teon hiljaisesti, mutta jos tekee jotain noin törkeää, niin eipä moinen lisä missään tunnu.

Odotan kuitenkin kunnon syytä toimenpiteeseen. Ja koska he kuuluttavat oman tekonsa yleisesti, on tunnustuksenkin oltava julkinen!

1

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • profiili meinasi unohtua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      103
      2848
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      211
      1772
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      120
      1710
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      47
      1574
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1292
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      84
      1088
    7. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      91
      1072
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      57
      1044
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      52
      996
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      65
      895
    Aihe