viiltely

Itekin viiltelin viellä vuosi sitten. Se oli sillä hetkellä ainoa äärimmäisin tapa osoittaa ittelleni kuinka paljon itteeni inhosin, vihasin. Olin niin saakelin väärä. Kaikessa! Eihän mulla ollut oikeutta elää, tai ainakin olisi pitänyt kaikenlaisilla teoilla osoittaa että itselläänkin on oikeus elää täällä maailmassa, tai muutoin ei olisi ollut samalla viivalla. Tähän osoitteluun väsyin. Siis "väärä ihminen elämään täällä, kunnes toisin todistetaan". Olin aina ennen niin kiltti. Ajattelin vaan mitä muut ajattelee kaikesta mitä teen. Mut eihän ne nyt oikeasti ajattele. Vuoden surun ja vihan jälkeen on jäljellä enää kiukku. Kilahdan liian helposti kaikesta. Oon vihanen kaikille. Mut sekin rupeaa pikku hiljaa muuttumaan. Vuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä!

Uskon että jos saa edes vähän hyväksyntää muualta, voi alkaa nähdä itsekin että kyllä on ihan samanlainen oikeus olla täällä kuin muillakin, eikä tarvitse jatkuvasti todistella olevansa yhtä hyvä kuin muut ollakseen samalla lähtöviivalla. Kyllä sitä varmaan oppii hyväksymään itsensä myös ilman muiden hyväksyntää, mutta näen sen vaikeampana. Ajatukset kun muuttuvat tuossa niin paljon, täysin päinvastaiseen suuntaan. Ei ole mikään viikon tai parin juttu.

Tällä hetkellä ajattelen (mutta tämä kaikki on siis vain omaa mietintöä eikä taatusti pidä paikkaansa mitä tulee muihin ihmisiin), että jotenkin ihmiset hyväksyvät sen että jos meni vuosi masentuneena niin se on ok. Sen jälkeen kun alkaa näyttää "parantumisen" merkkejä niin sitten se pitäisikin mennä vauhdilla, eikä takapakkia voi ottaa. Eihän kukaan varmaan oikeasti ajattele näin, tämä on vaan omaa päänsisäistä kenkkuilua. Masentuneena ajattelin että haluan täältä pois ja tappaa itseni, mutta se meni ohi. Jälkeenpäin tajuan, että silloin ei ollut syytä tappaa kun muilla riitti ymmärrystä, nyt vasta pitäisi kuin ihmiset kuvittelevat kaiken olevan ohi. Ei todellakaan ole vielä ohi!