Olen nyt yli 20-vuotias mies ja olen tiennyt olevani homo miltei 10 vuotta. Ensimmäiset vuodet yritin kieltää tunteeni täysin; en halunnut olla homo, enkä bi, halusin heteroksi. Olen vasta viime vuosina alkanut hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, enkä välittää siitä mitä muut ajattelee, sillä sinun tulee elää itsesi kanssa sopusoinnussa. Itseäsi et voi paeta, vaikka minä sitä yritinkin jatkuvasti. Lopputuloksena paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelkoja ja yleistä ahdistuneisuutta. Luulin voivani jotenkin muuttaa itseäni, mutta se ei ole mahdollista. Muistan kun tapasin erään miehen, joka sanoi, että itseä ei voi muuttaa, mutten kuunnellut vaan hänen sanomisensa ahdisti minua entistä enemmän. Olen harkinnut menemistä seksuaaliterapeutille, jotta voisin hyväksyä itseni, koska tunnen että minulla on vieläkin työstettävää asian kanssa.
Onko muita tarinoita, joissa on yrittänyt olla muuta kuin on ollut? En halua tällä keskustelulla ahdistaa ketään enempää, mutta olisi mukava kuulla elämänkokemuksia.
Onko muita tarinoita, joissa on yrittänyt olla muuta kuin on ollut? En halua tällä keskustelulla ahdistaa ketään enempää, mutta olisi mukava kuulla elämänkokemuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mä kans olen ollut ikäni kiinnostunut miehistä ja nyt yli 50 olen ollu aktiivisempi touhuan kaikkea miesten kanssa ja kimpassa myös. nuorempana peitin asian en ole kertonut kellekkään.armeija aikaan runkkailtiin tuvassa peiton alla kun oli kova kiima useat pojat runkkasi ku toiset nukkui.itse olen savosta ja olen luotettava kaveri ja tulen toimeen hyvin nuorten kanssa.olen touhunnut nuortenkin kanssa ja olen hellä ja teen mitä nuori haluaa,vain hänen ehdoillaan.voit ottaa yhteyttä jos se vain onnistuu jotenkin.voitas keskustella asioista jos se auttaisi sua.ole vian gay kaveri ja hyväksy se täysin.olet kunnon kaveri nuti elämästä ja tyydytä itseäsi kaikin tavoin myös apuvälineitä on saatavilla.itselläni on 18 cm musta tekokalu touhuan sen kanssa päivittäi olo on mahtava.
Voi hyvä kaappipoika, älä yritä muuttaa itseäsi, olet miksi luoja Sinut luonut on. Homous ei ole sairaus, eikä siitä näinollen voi parantua. Voit muuttaa olemustasi ulkoisesti, mutta sisimmältäsi olet aivan sama kaveri. Ei homous ole nykyään enää harvinaista eikä hävettävää, niitä on mukavia ihmisiä kummissakin. Usein homojen elämä on paljon sivistyneempää ja fiksumpaa, kuten ravintoloissa ja diskoissa. Homot o9vat yleensä siistimpiäkin niin ulkoasultaan kuin puheissaankin. Jos kaveripiirisi hyljeksii Sinua homoutesi takia, se osoittaa vain suurta tyhmyyttä, olet varmasti fiksu ja mukava kaveri kaikinpuolin, joten nauti elämästäsi, jokainen taakse jäänyt päivä on historiaa. Muista kaverit voit valita, ystävät pitää ansaita. Oikein hyvää jsyksyn atkoa Sinulle .
Kaapissa myös tukevasti ollaan, vain muutamalle kaverille asiasta kertonut. Joskus lukiossa huomasi, että jotkut kaverit kiinnostivat erilailla, siitäkös nuorimies meni sekaisin. No, muutama vuosi vierähtänyt, ja oikeastaan pakon sanelemana piti asia lopuksi hyväksyä, alkoi elämä kaatua päälle ja hyvätkin asiat (kuten saunailta kesällä merellä) tuntua ahdistavalta. En yleensä omia asioita huutele kenellekään, vaikka muuten sosiaalinen ja puhelias tapaus olenkin.
Harkitsin myös meneväni teraupeutille, mutta rahatilanteen vuoksi ajattelin koittaa jotain ilmaista vaihtoehtoa, eli siis tässä tapauksessa vain ajan kulua ja yrittää viettää normaalia elämää. Viikkojen ja kuukausien vieriessä huomasin, että oikeasti haen vain rakastavaa parisuhdetta, joka nyt sitten vain sattuu olemaan miehen kanssa, eikä asia enää mitenkään vaivaa. Enää en oikeastaan välitä, että jos ja kun tulen ulos kaapista, niin jos joku ei asiaa hyväksy. Kuulostaa tylyltä, mutta uskon, että kaikki mulle tärkeät ihmiset vain haluavat, että olen onnellinen. Ja niillekin ahdasmielisille "suomalaisille" kavereilleni asia tuskin on ongelma, sillä en ole koskaan tuonut itseäni mitenkään provosoivasti esiin, enkä oikeastaan houmoudestanikaan halua sen enenmpää tehdä numeroa. Kuitenkin olen se aivan sama heppu kuin muutama vuosi sitten. Eihän sitä koskaan kuitenkana tiedä miten muut suhtatuvat, mutta siihen en aikaa viitsi uhrata.
Sinänsä jännä juttu, että kun joku vain voi viedä jalat niin alta, että näkee kaikki asiat niiden ruuslasien läpi, niin kai se pakko sitten on myöntää oma seksuaalinen suuntautuminen. Ei ole sen mitään huumaavampaa tunnetta kuin toiseen rakastuminen. Irtosuhteista en ole saanut mitään irti, muuta kuin morkkiksen ja hyvän luottokorttilaskun.
Selkeä sepustus, mutta lopputulemana, että paistaa se päivä sinne risukasaankin;) Jos ei muuten, niin hyvänä neuvona kuntoilu, päässä pyörineiden ajatusten selvittämiseksi liikunnan määrä on lisääntynyt huimasti. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin:D
Itse olen 17-vuotias poika ja olen aina tiennyt etten ole hetero. Itse asiassa olen tiedostanut sen asian jo pikkupojasta lähtien, vaikka olinkin rakastunut erääseen tyttöön ja pidin itseäni heterona, mutta eihän sitä pienenä ymmärrä tälläisiä asioita välttämättä. Itse asiassa en tiedä mikä minä olen, homo vaiko bi. Todella vaikea sanoa, mutta tiedän kuitenkin sen etten ole hetero, ainakaan täysin.
Tiedän hyvin miltä tuntuu, kun ei halua hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Se vie aikaa, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Itseltäni se vei aikaa pari vuotta, ja nyt olen tullut virallisesti kaapista ulos (viime vuoden joulukuussa). Kyllä minäkin yritin pitkään uskotella itselleni, että olen "kuten kaikki muutkin" jos nyt näin voi sanoa, mutta sitten minua alkoi ahdistaa ja oli pakko saada kertoa jollekin. Kerroin pari kaverilleni asiasta, ja ottivat sen todella hyvin. Se rohkaisi minua ja uskalsin kertoa perheelleni. Helppoa se ei ollut, mutta nyt elämä on paljon helpompaa, kun uskaltaa puhua asiasta avoimesti eikä enää tarvitse salata sitä. Olen myös oppinut sen asian ettei kenenkään tulisi hävetä omaa itseään oli sitten mikä tahansa.