Lähettääkö Kela puuttuvia opintorahoja?

Muutin juuri vanhempieni luota omaan asuntoon. Sain ennen opintotukea 55e/kk, ja nyt pitäisi saada 498e/kk. Muutin omaan asuntooni 27. päivä syyskuuta. Lähetin vielä reilusti syyskuun puolella ilmoituksen Kelaan olosuhdemuutoksesta, mutta nyt huomasin, että saamani lokakuun opintoraha on vain 55 euroa.

Oletan, ettei Kela ole vielä ehtinyt käsitellä lähettämiäni papereita. Saanko myöhemmin lokakuun puuttuvan opintorahan (443 euroa) vai joudunko pärjäämään 55 euron opintorahalla koko lokakuun ajan, vaikka asun jo itsenäisesti?
2359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olet paperit ajoissa toimittanut Kela voi maksaa opintotukea myös takautuvasti. Saat kuitenkin hyväksymispaperin muutoksenkäsittelystä ja uudesta päätöksestäkin. Siitä sitten selviää.

Äänestä

Jos Kela on saanut/saa hakemuksesi lokakuussa, saat takautuvasti lokakuun opintotuen, kunhan päätös on tehty. Itselläni ihan samanlainen tilanne, tosin ainakin HY:ssä näyttää käsittely kestävän, tässä jo kuukausi odoteltu päätöstä. Mitenköhän muilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija-- kirjoitti:

Muutin juuri vanhempieni luota omaan asuntoon. Sain ennen opintotukea 55e/kk, ja nyt pitäisi saada 498e/kk. Muutin omaan asuntooni 27. päivä syyskuuta. Lähetin vielä reilusti syyskuun puolella ilmoituksen Kelaan olosuhdemuutoksesta, mutta nyt huomasin, että saamani lokakuun opintoraha on vain 55 euroa.

Oletan, ettei Kela ole vielä ehtinyt käsitellä lähettämiäni papereita. Saanko myöhemmin lokakuun puuttuvan opintorahan (443 euroa) vai joudunko pärjäämään 55 euron opintorahalla koko lokakuun ajan, vaikka asun jo itsenäisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu